Tekoäly raamatussa

Mitä raamattu kertoo tekoälystä
16997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei mitään koska koko tekoäly on ihmisen tekemää "älyä".

Äänestä

"Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon
nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli
miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin."
Ilm. 13:14-15

kuulostaa vähän samalta kuin tekoälyllinen robotti.

Äänestä

Älä syö sipulia.
Se on ihan selvästi tekoälyn antama ohje.
Sanoisinko, suoraan Lujan suusta.

Äänestä

Mitä tarkoittaa että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi? Jeesuksesta sanotaan että hän on Jumalan täydellinen kuva. Onko se hänen ruumiinsa? Ei tietenkään koska Jumala on näkymätön. Kuva tarkoittaa sydäntä, ajatuksia, tekoja jne.

Paavalin kautta Kristus opettaa meille:

Kolossialaiskirje 3:9-10
"Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan."

Me uskovat uudistumme Kristuksen kaltaisuuteen, hänen kuvikseen. Teknologiassa tekoäly joka mallintaa ihmistä, on luotu ihmisen kuvaksi. Se on luotu käyttäytymään ja ajattelemaan kuten ihminen. Ihminen luotiin alunperin käyttäytymään ja ajattelemaan kuten Jumala. Kristus saa aikaan meissä sen, että menemme tuota kuvaa kohti ja tulemme "tekoälyiksi" Jumalasta, sensijaan että pysyisimme pahoina. Tämä lahja on meillä armosta uskon kautta Jeesukseen.

Tekoäly on todella vanha keksintö.

1 Mooseksen kirja 1:26
"Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalata ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat."

Jumala loi ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen, vallitsemaan maata. Microsoft on julkaisemassa tekoälyn joka on luotu vallitsemaan Windows-käyttöjärjestelmää:

https://blogs.windows.com/windowsdeveloper/2023/05/23/bringing-the-power-of-ai-to-windows-11-unlocking-a-new-era-of-productivity-for-customers-and-developers-with-windows-copilot-and-dev-home/

Äänestä
  • ....
    Emme muutu Jumalan näköisiksi fyysisesti. Emme me kaikki ala muistuttaa ruumiillisesti Jeesusta. Mutta mielemme je tekomme muuttuvat. Hyvä esimerkki löytyy Apostolien teoista, luvusta 16. Jumala vapauttaa Paavalin ja vangit kahleista kun he olivat vankilassa, maanjäristyksen kautta. Vanginvartija aikoo tappaa itsensä koska kuolema oli tuohon aikaan rangaistus vanginvartijalle jos vangit pääsivät pakoon. Mitä tekee Paavali? Hän antaa oman henkensä vaaraan tuon vartijan hyväksi. Tämän rakkauden teon myötä, jonka Kristus hänessä vaikutti, vartija uskoi. Tuo on Jumalan kuva, hän antaa itsensä alttiiksi muiden hyväksi. Tästä myös näemme ettei kukaan ihminen kykene olemaan sellainen kuin Jumala haluaa meidän olevan, omin voimin. Kukaan meistä ei voi rakastaa ketään noin vilpittömästi ja syvästi, ellei Jumala itse opeta meitä ja anna meihin rakkauttaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ....

    ...
    Jeesuksessa on molemmat, sekä tekoäly että varsinainen äly. Siinä mielessä että hänessä Jumala alentui meidän tasollemme, olemaan yksi tekoälyistä. Ja toisin kuin me, hän ei tehnyt ainoatakaan virhettä elämässään ja antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme, ja hänet Jumala herätti kuolleista.

    Äänestä

  • "Tekoäly on todella vanha keksintö."

    Raamatussa on kahdenlaista älyä:
    1. Jumalan luomaa ja
    2. Paholaisen ihmiseen istuttamaa.

    Jlan luoma äly on sitä alkuperäistä Luojan suunnittelemaa älyä.
    Sen avulla seuraamme Jlan tahtoa ja tämä tie vie kerran iankaikkiseen elämään.
    Paholaisen ihmismieliin istuttama äly on keinotekoista Jlan tahdosta poikkeaa älyä, joka johtaa syntiin ja rappioon sekä kuolemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    ...
    Jeesuksessa on molemmat, sekä tekoäly että varsinainen äly. Siinä mielessä että hänessä Jumala alentui meidän tasollemme, olemaan yksi tekoälyistä. Ja toisin kuin me, hän ei tehnyt ainoatakaan virhettä elämässään ja antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme, ja hänet Jumala herätti kuolleista.

    Oli kyllä varsin älytön heppu. Sitä se nuorena aloitettu pyhän hengen eli silloisen suitsukkeen pössyttely tietää.

    Äänestä

Jos me kaikki olisimme Jumalan kuvia, ei naisia olisi ollenkaan.
Jumalahan on tunnetusti urospuolinen. Kyllä olisi synkkä elämä Jumalan kuvana.

Äänestä
  • "Jos me kaikki olisimme Jumalan kuvia, ei naisia olisi ollenkaan.
    Jumalahan on tunnetusti urospuolinen. Kyllä olisi synkkä elämä Jumalan kuvana."

    Valitettavasti tuo on ihan omia päätelmiäsi.
    Kannattaisi asiat ensin tarkistaa alkuperäislähteistä, eikä lähteä sepittämään omia tarinoita.

    Jla loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi, kertoo Raamattu 1Ms1:27.

    Siis Jlan kuva kattaa sekä miehen että naisen.
    Ihminen = mies + nainen
    Mies on ihmisen puolikas ja nainen on ihmisen toinen puolikas. Puoliso viittaa samaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Jos me kaikki olisimme Jumalan kuvia, ei naisia olisi ollenkaan.
    Jumalahan on tunnetusti urospuolinen. Kyllä olisi synkkä elämä Jumalan kuvana."

    Valitettavasti tuo on ihan omia päätelmiäsi.
    Kannattaisi asiat ensin tarkistaa alkuperäislähteistä, eikä lähteä sepittämään omia tarinoita.

    Jla loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi, kertoo Raamattu 1Ms1:27.

    Siis Jlan kuva kattaa sekä miehen että naisen.
    Ihminen = mies + nainen
    Mies on ihmisen puolikas ja nainen on ihmisen toinen puolikas. Puoliso viittaa samaan.

    Nainen on tehty kylkiluusta, ei luotu.

    Äänestä

  • Jumala oli mitä ilmeisemmin transu. Kuljeskeli mekossaan. Yhtä naintireissua siltä kyllä epäillään kuitenkin. Jesse oli sitten jo umpihomo.

    Äänestä

Kyllä se Jumala saattoi neitsyt Marian raskaaksi!
Sen oli pakko olla mies.
Ei siitä pääse mihinkään.

Äänestä
  • No mutta sehän oli joosefin, daavidin, ihmisen ja jumalan poika.
    Aika moni on siis pökännyt äitiänsä?

    Äänestä

tekoälyssä on jumalaa

Äänestä

Tekoäly ei ehtinyt otsikoihin kun raamattua koottiin mutta pian sen jälkeen kyllä. Viisaimman kuningas Salomon apokryfisen Viisauden kirjan Viisauden ylistys kohdassa luetellaan erilaisia sanojen tallennusmetodeja nuolenpäistä pitkälle tulevaisuuteen asti.

He tunsivat tulevia asioita, mutta eivät kiiruhtaneet niitä toteen laittamaan. Vaan tyytyivät oman ajan oloihin. Apokryfit sisältää ns. Tiedon sanoja eli viitteitä tulevaisuuden keksintöihin.

Deterministinen maailma ei salli mitään keksintöä toteen laitettavan ennen oikeaa aikaa. Esim. Leonardo da Vinci piirteli helikoptereita ja sukellusveneitä, mutta niiden aika oli vasta myöhemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä raamattu kertoo tekoälystä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu