Olen hakenut yli 70 työtä nyt valmistuttuani ammattikoulusta enkä ole yhtäkään paikkaa saanut.
Omituista kyllä minulle netti-ihmiset silti huutelevat että työttömät töihin ja että töitä riittää.
Voisiko joku sanoa että missä niitä töitä on kun nuo 70 paikkaa tuli tosiaan haettua eikä yksikään työnantaja minua palkkalistoilleen halunnut
Omituista kyllä minulle netti-ihmiset silti huutelevat että työttömät töihin ja että töitä riittää.
Voisiko joku sanoa että missä niitä töitä on kun nuo 70 paikkaa tuli tosiaan haettua eikä yksikään työnantaja minua palkkalistoilleen halunnut
Vastaukset 82
Vanhimmat
Kertokaa missä on se kuuluisa TYÖVOIMAPULA kun ei yhtään paikkaa ole auennut ja työnantajat voi ottaa kenet haluaa
Työvoimapulasta puhutaan, koska sillä selitellään Suomeen päästettäviä valtavia kaiken maailman mamulaumoja. Väestöä vaihdetaan neo-marxilaisten tavoitteiden mukaisesti.
Se työvoimapula tarkoittaa että ei ole täällä tarpeeksi halpaa työvoimaa, ja ei saa vaatia oikeuksia tms, työnantaja haluaa maksaa 30% palkasta loput Kelasta.
Ikävä kyllä se on juuri näin. Ammattikoula ei arvosteta eli valmistuneiden osaamista pidetään nollan tasolla eikä työnantajat halua käyttää aikaansa näiden opettamiseen. Ei ole työvoimapulaa vaan on olemassa kohtuuttomat vaatimukset joita ei voida täyttää.
Monesti törmään sanaan "työvoimapula". Haluaisin jotain todisteita että tämmönen työvoimapula on olemassa.
Tilastojen mukaan työttömiä on 200 tuhatta ja työpaikkoja 50 tuhatta. Ei kuulosta työvoimapulalta vaan TYÖPAIKKAPULALTA.
Oiskohan hallitus keksinyt ihan omiaan että pistetään kansa tappelemaan keskenään
Lähihoitajista tosin on pulaa, sehän ei mikään salaisuus ole. Vaikea tietty jokaisesta tehdä lähihoitaja, vähän kumma valtio siitä tulisi.
Näin suomen kansa haluaa. Ovat äänestäneet mamuttaja puolueita, jotta joku saa halpaa tyvoimaa. .no rikkaat rikasruu vihervasenmiston sinisilmäisyyden takia.
Suomessa ei ole avoimia työpaikkoja, vaan työpaikkoja on syystä tai toisesta julistettu haettavaksi. Jos täällä olisi työvoimapula, osa töistä jäisi kokonaan tekemättä. Jos yritys valittaa työvoimapulaa, se ei tarkoita, etteivätkö kaikki työt tulisi silti tehdyksi. Emme voineet osallistua tarjouskilpailuun resurssipulan takia, on tyypillistä kateellisten yrittäjien höpötystä.
Onko niin, että firmat ilmoittelevat jatkuvasti "avoimista työpaikoista" saadakseen höynäytettyä jonkun hyvin koulutetun henkilön lähes olemattomalla nälkäpalkalla johonkin käytännössä "koirankusettajavirkaan"?
Ketään ei tunnu kiinnostavan että työttömien määrä on yli 4-kertainen verrattuna avoimien työpaikkojen määrään, eikä tässä ole edes laskettu niitä jotka on työkokeilussa/opiskelemassa työmarkkinatuella ja täten poistettu tilastoista. Työttömiä on tilastokeskuksen mukaan jotain 185 000 - 200 000 väliltä. Työpaikkoja on laskutavasta riippuen 35 000 - 50 000.
Että mihis ne työttömät laitetaan kun töitä ei ole kuin 20%:lle? Jos sitäkään.
Eikä ketään kiinnosta että tilanne pahenee joka vuosi kun lomautusta, automatisaatiota, digitalisaatiota, tekoälyä ym. tulee niim birusti että saadaan koronamiljardit maksettua.
Turhaan minä tätäkin tänne kirjoitan kun ihmisiä kiinnostaa enemmänkin jatkaa oman virheellisen näkemyksensä jankuttamista vuodesta toiseen niin tulee hyvä olo ja maailmankuva vahvistuu. Olisinpa lapsena tiennyt että aikuiset on näin tyhmiä.
Entäs missä helvetin tilastoissa se paljon puhuttu "työvoimapula" näkyy!? Kun mä en ole törmännyt YHTEENKÄÄN sellaiseen! :/
Eihän täällä ole töitä kuin työperäisille maahanmuuttajille, uskokaa jo!
Tuskin tänne ketään tulee, kun ei takapajuhallituksen lanseeraamille palkkarajoilla ole varaa palkata kuin persujen puoluetoimistolle korkeintaan.
Kova trafiikki on taas Välimeren yli tänne päin.
Syyttäkää punavihreitä tunareita. Eihän uusi hallitus ole kerenny tehä vielä mitään, kun kaikki on edellisen jauhonaama hallituksen jäljiltä aivan sotkussa ja nurinpäin.
Joo mutkun EUsta kukaan ei tänne pohjolan-ambomaahan töihin suostu tulemaan, koska kaikissa muissa pohjoismaissa saa prkl paljon parempaa palkkaa (kiitos SSdp:n! :), niin ... Tässä ollaan!
Yks syy lisää olla EU-kriittinen, josta ei sit ollutkaan sen hevon sukuelimen vertaa hyötyä maallemme! :/
Juu mä kans vähä ihmettelun kun luin tossa just uutisen et ollaan lakkauttamassa 8 vastaanottokeskusta, ja jäljelle jää vielä 113. Mutta valtavavalemedioissa on jo vuosia valehdeltu ettei tänne ketään pakolaisia/turvapaikanhakijoita ole enää vuosikausiin edes tullut, niin: Tyhjiäkö noi 113 VAKEa sit muka on!? Ja jos on, niin miksi sit lakkautettiin VAIN 8!?
Ei ymmärtää :/
8 nyt alkuun.
Kohta EU alkaa jakaa Italian, Kreikan ja Espanjan sakkia meillekin.
Toivottavasti saadaan ne kaikki tänne Suomeen osaajiksi.
Minä tykkään loisia töitä tekevien duunari apinoiden verorahoilla. Nytkin hereillä kun ei tarvitse aamulla huolehtia töihin menosta, heräilen siinä klo 10 ja pieraisen ja köllöttelen vielä tunnin ja katselen netflixiä tai pelaan videopelejä. Iltapäivän puolella sitten käyn ulkona syömässä ja useasti kirjastossa ja kahvilassa kuluttamassa aikaa. Alkuillasta käyn sitten kuksimassa tyttöystävääni, joka niihin aikoihin tulee koulusta ilta jatkuu kotona notkuen ja mietoja huumaavia aineita käyttäen ja netissä surffaten. Kela maksaa kaiken ja pätäkkää jää vielä jemmaankin joilla tykkään matkustella pari kertaa vuodessa lämpimiin ja matalan hintatason maihin. Suomi todella on mahdollisuuksien maa :)
Vautsi miten mielikuvituksellinen tarina ja viholliskuva.
Ehdotan Arbeitsdorf-palkintoa.
Oot selvästi punavihreiden potentiaalinen puheenjohtaja ja hyvin pärjäisit neuvonantajana heidän uudelle vedättäjälle.
Ja sit se reaalitodellisuus, eikä anarkomarkon muumilaaksotodellisuus:
"Herään joka aamu erikeepoerituubi sieraimeeni liimautuneena, ja sitä irti liotellessa pesuhuoneessa mietin että menenkö tänään kerjäämään steissille vai Hakaniemen torin metroasemalle että saan uuden."
Et oo tavallinen tai kirjoittelet mitä ajattelet. Katso pelkällä tukirahoilla ei ulkomaan matkoja tehdä....
Työttömät sekoitetaan mahanmuuttajiin jotka eivät ole vielä saanut lupia kuntoon.
Helposti sinuakin pystyy narrauttamaan. Kyseessähän on nimimerkki "Riikan" läppä.
Marinin hallituksen aikanahan pitkäaikastyöttömien määrä lisääntyi eikä ongelmalle haluttu tehdä mitään.
Omalla alalla on merkittävä työvoimapula, omaan työpaikkani otetaan heti parikymmentä jos vaan löydetään. Ei tosin ammattikoulu taida kouluttaa alalle.
Miltä linjalta valmistuit ?
?
Luulisin että vihreän ilmasto muutoksen professuurista.Niille on nykyään aina töitä.
Koulussa keskittymällä olisi persukin oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, eikä tarvitsisi ehkä länkyttääkään mitään, jos ei ole asiaa.
Mistäs arvon oraakkeli ton persuksi tunnisti!? :)
Koska kirjoitusasun perusteella vois hyvin olla se 11-vuotias matukin joka nykyään toimittaa YLEn teksti-tv:ä? :/
Fiksummat osaa katsoa tulevaisuuteen ja kouluttautuvat alalle jolla riittää töitä ja työpaikkoja tulevaisuudessakin. Vähemmän fiksut kouluttautuu alalle jolla ei ole nyt eikä tulevaisuudessa avoimia työpaikkoja tarjolla.
Pidätkö itseäsi fiksuna?
On se ilmiselvästi suo fiksumpi, koska sulle näyttää tuottavan tuskaa jo luetun ymmärtäminenkin! :)
Työllistävät alat vaihtuvat alle 10-vuoden välein jotta ei tuo väite kouluttautumisesta sellaiselle alalle joka työllistää tulevaisuudessakin pidä paikkaansa.
Olet kuitenkin vain laiska juoppo ja tyhmä, kuten älykkäät oikeistolaiset tietävät kertoa.
Kyllä meillä on Suomi hyvissä käsissä, kun näiden einsteinien puolueet saatiin valtaan.
Kuten ketjussa kävi ilmi ammattikoulun papereilla ei juurikaan ole arvoa.
Syy on yksinkertaisesti se että oppilaitokset päästävät läpi kaikki koska ne saa rahoituksen valmistuneista oppilaista.
Ammattikouluista valmistuneista on päteviä vain ne joilla on jo työpaikka tidossa, heillä on motivatiota oppia ammatti hyvin, muut ovat vain kun on pakko.
Itse kävin ammattikoulun 80 luvun alussa, silloin ei saanut papereita jos poissaoloja liikaa tai ei suoriutunut kokeista tai harjoittelutehtävistä.
Silloin sai myös ihan oikean todistuksen jossa näkyi ihan numeroina mitä osasi.
5 keskiarvolla (4-10 asteikolla) oli turha lähteä hakemaan työpaikkaa.
Olen kirjoittanut monessa ketjussa jokaisen omasta pääomasta.
Itse aloin hankkia tuota omaapääomaa 6 vuotiaana kun istutettiin traktorin penkille.
Nyt tulee työmarkkinoille 25 vuotiaita joiden kokemus on 0 tuntia ja osaaminen vanhan arvoasteikon 4.
Mitä arvelette haluaako työnantajat alkaa kustantamaan tuollaiselle henkilölle sitä omaapääomaa jonka työntekijä voi vedä kilpailijalle heti kun on kartuttanut sitä riittävästi.
Joten älkää syyttäkö työnantajia kun ette kelpaa töihin katsokaa peillin ja kyselkää vanhemmiltanne että miksi teillä ei ole sitä omaapääomaa hallussa jota tarvitaan työelämässä.
Omaapääomaa kartutetaan tekemällä niitä matalapalkkahommia tai talkootöitä ja tuota kututaan oppirahaksi, eli kun ei ole sitä kokemusta niin se tulee hommata ja maksaja olet sinä itse.
Helpoiten tuo onnistuu silloin kun asuu kotona, eli nuorena jolloin kulut ovat maltilliset.
Te nykyiset lasten vanhemmat, katsokaa lastanne ja miettikää haluatteko lpsenne pärjäävän tulevaisuudessa ja toimikaa sen mukaisesti.
Jostainhan se on aloitattava. Jostain työstä sinäkin olet aloittanut. Ei koulusta valmistuneella voi olla mitään kokemuksia ja jostain se on aloitettava, mutta vaikea aloittaa jos ei mihinkään huolita.
huvittavinta on sana lukiosta valmistuu yli oppilas ,joka jatkaa oppilaana,kun taas ammattikoulusta valmistuu suoraa ammattiin luokkahitsarit reisusssa työssä hyvää palkkaa,
80 luvulla lähes kaikilla oli peruskäsitys miten työtä tehdään.
Lähes kaikki osasivat käyttää puukkoa, jakaria ja vasaraa.
Myös käsisaha oli lähes kaikille tuttua.
Elämänhallinta oli myös lähes kaikille tuttua, töihin tultiin tarkalleen sovittuun aikaan eikä puolituntia myöhässä.
lähes kaikilla oli se omapääoma hallussa sitä ei tarvinnut maksattaa työnantajalle.
Nykyään nuo edellämainitut puuttuu lähes kaikilta.
Niinpä. Älykäs epärehtiys nostattaa oksalankin naamalle läiskiä.
Niinpä. Sanotaan, että työttömien pitäisi mennä töihin, mutta sitten kun niitä töitä hakee tai kyselee niin ei otetakkaan töihin. Sanotaan vaan, että ei ole tarvetta palkata jos soitan johkin frimaan tai jos laitan hakemuksen niin siihen ei yleensä edes vastata yhtään mitään.
Eii
Muisra äänestää kokoomus, vihreä ja vasemmisto.
Saat halpamamut viemään tylpaikkasi.
Aloittaja, tuossa aikaisemmin jo kyseltiin että miltä linjalta valmistuit?
Vastaa.
Ongelma on työvoiman kohtaanto-ongelma.
Siihen vaikuttaa mm. asunpaikkakunta ja osaaminen/ammattipätevyys/sopivuus työvoimapulasta kärsiville aloille.
Onkohan se takavuosien tarinoiden kuuluisa Joensuussa asuva ratikkakuski jo työllistynyt?
Ei ole työvoimapulaa on vain pula ilmaisesta työvoimasta jonka valtio kustantaa tukina.
Olisiko meillä suurimpana ongelmana se, että meillä ei kouluteta oikeille aloille? Jotenkin tuntuu, että Suomessa ei osata ajatella tulevaisuutta ja kehitystä ollenkaan, kun opiskelupaikkoja suunnitellaan. Samoihin vanhoihin ammatteihin koulutetaan, vaikka selkeästi nähdään, että sillä ammattikunnalla ei ole tulevaisuutta. Meillä pitäisi koko koulutussysteemi tehdä uusiksi ja opettaa päättäjät katsomaan tulevaisuuteen.
Aloittaja, mikä ammatti ja missä asut?
Ei tarvi paikkakuntaa nimetä, kuvaile sitä vaikka yleisellä tasolla.
NL:ssa pakotettiin ihmiset töihin sosiaaliturvaa vasten. Tämä on myös Petterin ohjelmassa.
Se toimii, ruoska auttaa jaksamaan 🤭
Urpån leikkaukset kohdistuvat nuoriin, toivotaan, että he oppivat äänestyskäyttäytymistä.
Nyt on pula vain työperäisistä työntekijöistä, olet sius väärässä jonossa.
Joo plankkia lärviin ja "koneinsinöörin paperit hukkua matkalla Välimereen!" kikka saattais auttaa!? Huulen pyörittely työpaikkahaastattelussa plussaa!
Nyt tarvitaan vain halpaa työvoimaa, laita hakemukseen, että olet valmis tekemään vaikka ilmaiseksi, kunhan vain saat tehdä.
Suomalaiset on sitten työhullua kansaa, niillä olis ihanaa vapaa-aikaa loputtomasti, mutta ne vaan itkee lisää työtä. Ettäs kehtaatte!
Mikä on aloittajan ammatti?
Risusavottaan vaikka käsiraudoissa, niin alkaa työnteko kiinnostamaan!
Mene sinä eläkeläinen paskalle siitä!
Entäpä se ammatti jota tässä on kyselty?
Sitten viedään konekuskiyrittäjältä elanto kun käsiraudoitetut huitovat vesurilla risukkoja.
Suo siellä täällä.
Johan tuo on ilmitullut. Risusavotan apumies !
Minkäs takia meillä sitten on (ainakin erään kokoomuksen hupiukon) mukaan YKSI pilkku 8 miljoonan työvoimapula ollut jo toistakymmentä vuotta!?
Ja mitäs ne kaikki maahan ryysineet puoli miljoonaa matua tekee, jos täällä ei olekaan täystyöllisyys?
Mitä työkokemusta aloittaja sinulla on, ja miltä alalta?
Myös eri alan työkokemus auttaa työllistymisessä, se kuvastaa työhalukkuutta. esimerkiksi varastotyö osoittaa että henkilö on halukas tekemään töitä.
Eri alan työhön ei edes palkata.
Missä 80-luvulla sinäkin vielä elät?
Myös kaupan kassalla työskentely työhistoriassa on hyvä meriitti. Se kuvastaa ahkeruutta, luotettavuutta ja vastuuntuntoa.
Myös marjanpoimija on hyvä meriitti sillä se osoittaa kyseisen henkilön olevan vaatimaton tehden nurkumatta niin kuin isotpojat sanoo, kuten nimimerkki "Rikka".
nyt valmistuu ikä luokka joka valmistuu etätyöhön sananmukaisesti, jossa työläinen ei kuluta sosiaali tiloja ei vie tilaa eikä tarvitse siivosapuakaan,
Hallituksen leikkaustoimien ja työttömien sekä köyhien maalittaminen takana ovat EK herrat. He ovat keksineet "tuloloukun" tällä kansa on aivopesty uskomaan että kaikki tukea saavat ovat työtä vieroksuvia ja makaavat laiskoina kotona.
Tämä on tärkeää valehtelua. EK herrojen käsitys tämän päivän työnsaannista ja sen helppoudesta on täysin metsässä. Tämä on törkeää ihmisarvoja loukkaavaa toimintaa.
Oletko kouluttautunut väärälle alalle ? Jos meikä olisi opiskellut vain haluamalleen alalle tuskin olisin koskaan ollut työllistetty .
Näin juuri.
Koulutukset kestävät yleensä 3-5 vuotta alasta riippuen.
Puolessa vuosikymmenessä ehtii usein jo työvoiman tarve vaihtua eri alalle. Ja kuka haluaa olla poissa työelämästä noin pitkään ilman palkkaa? Kun on perhe elätettävänä ja asumiskustannukset tapissa.
Ei risusavottahommin tarvikkaan kouluttautua.
Jos huomaan että nykyisellä ammatilla ei voi työllistyä, kannattaa muuntokouluttautua.
Tosin, hallitus lopettaa tätä helpottavan aikuiskoulutustuen, se on outoa kun työvoimaa olisi saatavissa "väärän alan ammatti-ihmisistä".
Kunta vois perustaa kotipalvelun työttömille, sieltä tulisi työnjohtaja kotikäynnille vittuilemaan laiskottelusta, sillä muuta sinulta ei puutu 😭😭😭😭
Risusavottaan kaikki lusmut!
Pitää itse aktivoitua ja mennä kasvotusten työnantajan luo työnhaussa, eikä venata sohvalla.
Koulutuksen aikana olisi pitänyt päästä työharjoitteluun, usein sitä kautta aukeaa vakituinen työpaikka. Nykysinhän jo työharjioittelusta kin maksetaan pientä palkkaa. Toisin oli ennen.
Työhakemukseen täytyy lisätä lupaus kynnysrahan maksusta ja että palkkapäivänä on valmis maksamaan osan palkasta takaisin.
Näin se on ja sitten vielä kehdataan aukoa päätä työttömille, että menkää töihin.
No kerroppa miten sinä menet töihin, että jos haet töitä, mutta et saa niitä??
Suomessa yhteiskunnan rahoittamaa järjestelmää käytetään kaikin keinoin siihen tarkoitukseen, että yritykset ja EK saisivat kansalta mahdollisimman paljon työresurssia ilman että siitä tarvitsee palkkaa.
Tarkistakaa vain, ilmainen työ on kaikkialla, ja lisäksi on tullut myös rankaiseminen ja pakottaminen. Vaikka kyse onkin pakottamisesta työhön, ei kyse ole pakkotyöstä, vaan niitä sanotaan esim. "palveluiksi", tokihan "palveluiden" taustaideointi löytyy EK:sta.
Kätevää eikö totta. Veronmaksajat maksaa laskun, kun EK joukkoineen ampuu veronmaksajia jalkaan, ja tätä jatketaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja kehutaan sen olevan hyvä ja tehokas systeemi.
Jep
AP taisi olla pelkkä trollipeikko...
AP taisi olla pelkkä trollipeikko...
Ei ole. Kyllä se totuus sinullekin viimeistään siinäkohtaa herää kun jäät työttömäksi. Iten jäin koranaikana ja kyllä sitä uutta työtä on vaan vaikea saada.
Ihme suhde peliä siitä työn saamisesta on tullut. Meilläkin viimevuosina enen koronaa alettiiin pallkkaamaan kaikkia pomon lapsia ja sen sukulaisia ja pomon lasten kavereita.
Työperäisten maahanmuuttajien nimi on käytännössä vasemmiston vaalikarjaa .