Kuka omistaa kaikki valtakunnansalit esim. helsingin alueella? Siis laollien omistaja? Mielestäni se on Käpylän seurakunta. Isäni oli sitä perustamassa, onko minulla niihin osuutta. Tarkoitan siis rahallisesti.
omistus
kesä
9640
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarkoitin siis laillinen omistaja.Anteeksi kirjotusvirhe.Vuonna 1945 isäni kirjoitti sopimuksen seurakunnan perustamisesta ja oli sen perustajajäsen. Myöhemmin rakennettiin helsinkiin saleja jotka kaikki on rekistöröity tämän seurakunnan omistukseen.Olenko perimässä niitä.Vai onko ne siirtymässä jonnekkin tikkurilaan.? Laillisesti olen niiden omistaja perinnön vuoksi!
kysyin vanhemmistolta tätä asiaa ja tosi on että Käpylän seurakunta omistaa kaikki helsingin alueen salit. Perimisestä en osaa sanoa. Ota lakimieheen yhteys
En paljon näistä hallintoasioista tiedä, mutta JT-seurakuntia lienee huomattavasti enemmän Suomessa kuin on rekisteröityjä JT-seurakuntia.
Nämä rekisteröidyt seurakunnat saattavat omistaa JT:ien lähisalit tai sitten kaikki Suomen salit saattavat olla Helsingin JT-seurakunnan omistuksessa. Tietävä vastatkoon.
Isäsi on allekirjoittanut sopimuksia vain JT:t Helsingin seurakunnan puolesta. Ihan varmaa on, että sen paremmin hän kuin sinäkään ette omista neliömilliäkään JT:ien saleista.
Ja jos oikein tiukkaan vedetään, me ihmiset emme omista yhtään mitään, emme edes itseämme. Jehova Jumala omistaa meidät Luojana Aadamin ja Eevan kautta ja Lunastajana Jeesuksen Kristuksen kautta (Ps 24:1).
Me olemme vain vuokralaisia, ja Harmagedonissa jumalattomat vuokralaiset, jotka väittävät omistavansa maan ja jotka väittävät, ettei Isäntää olekaan, heitetään ulos ikuiseen tuhoon.
JT/JW
Mikä on tämä harmageddon josta aina silloin tällöin tulee puhetta?
Vasta sivuille tupsahtanut.
haluanko minä ottaa verensiirron vai en, haluanko masturboida tai tehdä jotakin muuta minkä VT-seura kieltää?
Viitaten kommenttiisi:
"Ja jos oikein tiukkaan vedetään, me ihmiset emme omista yhtään mitään, emme edes itseämme. Jehova Jumala omistaa meidät Luojana Aadamin ja Eevan kautta ja Lunastajana Jeesuksen Kristuksen kautta (Ps 24:1)."
Ja ihan turha ruveta selittämään, että tuomio tulee jossakin Harmageddonissa, sillä uskon Joulupukkiinkin enemmän, kuin tuohon teidän lanseeraamaan Harmageddoniin.
että ns. juridiset JT-seurakunnat, joita lienee Suomessa alta kymmenen ja joiden nimissä JT-salien veroilmoitukset tehdään, omistavat ainakin nimellisesti Suomen JT:ien valtakunnansalit siten, että ne on juridisesti jaettu näiden alta kymmenen kesken.
Harmagedon (HG) on ns. "maailman loppu", jossa jumalattomuus pyyhitään pois maan päältä. JT:t odottavat sitä yhä, mutta "Jumalan myllyt jauhavat hitaasti", hitaammin kuin kukaan JT on koskaan osannut kuvitella. Mutta kyllä HG tulee. Maailmahan ei ole lainkaan parantunut vaan muuttunut koko ajan yhä pahemmaksi. Ihmetellä vain voi, kuinka alas se vielä ehtii mennä.
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/kn35/article_01.htm
JT/JW
Harmageddon on Jehovan Todistajien odottama maailmanloppu, jolloin vääräuskoiset tuhotaan ja JT:t saavat paratiisinsa. JT:n oppien mukaan vain ja ainoastaan JT:t voivat pelastua.
Harmageddonia on ennustettu useaan otteeseen, viimeksi Harmageddonin piti tulla 1975, tämän jälkeen tarkoja vuosilukuja ei ole ilmoitettu, vaan Harmageddonin tulo on sysätty jonnekin hämärään tulevaisuuteen.
Selitykset maailmanlopun tulematta jäämiselle ovat olleet kirjavia ja ristiriitaisia.
Harmageddon ja JT:n pääseminen maanpäälliseen paratiisiin on lahkon kantava oppi.
Vai että perintöä odottelet. Kuulutko kirkkoon? Jos kuulut, niin menepä kysymään kirkkoherranvirastosta osuuttasi ev.lut. seurakunnan kirkkoon ja muuhun omaisuuteen...
Kirjoitan vielä kerran: enkuulu kirkkoon ev lut enkä odota mitään sieltä. Jehovan todistajilta odotan kun se kerran on bisnes