Viitaten jo täällä kirjoitettuun:Uudelleen julkistetut tilastot eivät kyllä yllätä,savo johtaa,etelä-pohjanmaa komeilee kärkisijoilla keuhkosairauksissa,syöpätilastoissa eikä sekään yllätä että täällä ollaan kärjessä mielenterveys ja alkoholiongelmissa?
Kaikki johtaa juurensa jo 40-50luvulla opittuun ja siihen että täällä ei haluta luopua ""hyväksi"havaitusta..se opetetaan sukupolvelta toiselle,ruoka ja juoma tavat,lasten kasvatus.se että sukuhun saatu... pitäs vähän ehkä muuttua?
sairaus tilastot
5
444
Vastaukset
- Anonyymi
Myötähäpeää koen näistä tilastoista. Autoilun yliarvostus vähitellen tuottaa enemmän sairastumisia kuin etelän kaupungeissa. Tilanne on vain huonontumassa kun lapsille hankitaan mautoja, mopoja tai skuutteja, jotta heidän ei yhtään tarvitsisi ihmiselle luontaisella tavalla liikkua. Masennus tulee viimeistään silloin, kun paino nousee.
- Anonyymi
Geeniperimän lisäksi elämäntavat ovat myös perimää. Huono isä hankkii vielä alaikäiselle pojalleen mopon, kun sellainen nuoruuressa oli hänelläkin. Sovitaan, että kiinni jäädessään poika kertoo, että on mopon ottanut käyttöönsä luvatta. Opitaan siis väärä asenne, opitaan että niin kauan voi sääntöjä ja lakia rikkoa, kun siitä ei jää kiinni. Opitaan, että pikaruoka on herkuttelua, mopolla roskaruokalaan pääsöö itse. Kun terveys alkaa reistailla jo nuorella iällä, syytetään huonoja geenejä, perimää. Niinpä.
- Anonyymi
Myös kotona opittua monelle on se että normaalia on juoda viinaa jo nuoresta lähtien eikä tupakka ole paha asia.Ehkä myös osiassa kodeissa opetetetaan vieläkin sitä poikalapsille että nainen tekee kotityöt. ei tämä tietysti kuulu ruokavalioon mutta henkiseen hyvinvointiin
- Anonyymi
2 ree. Yli 70 prosenttia suomalaisista miehistä on vähintään ylipainoisia. Satakunnassa pojat pitävät saman tilaston kärkeä. Etelä-Pohjanmaa on tilastossa heti kakkosena. Diabetes 2 on eteläpohjalaisten sairaus. Lihavat nuoret liikkuvat koulumatkansa poikkeuksellisen usein moottoroidulla kulkuvälineellä. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan perheiden sosioekonominen asema vaikuttaa lasten ja nuorten painoon. Ylipaino ja lihavuus ovat yleisempiä lapsilla, joiden vanhemmilla oli vähän koulutusta, matala tulotaso ja jotka asuivat maaseutumaisella alueella.
Lihavien vanhempien lapsilla on jopa kuusinkertainen riski lihavuuteen 40-59-vuotiaana verrattuna normaalipainoisten vanhempien jälkeläisiin. Riski on 3-4-kertainen, jos vain toinen vanhemmista on lihava.
Tutkijoiden mukaan lihavuuden peritymistä selittävät geenien lisäksi lapsuuden kodissa omaksutut elämäntavat.- Anonyymi
Etelä-Pohjanmaan poikien lihavuustilastoa ei ole Ylen 14.5 jutussa mukana. 2019 aikuisväestössä (20 vuotta täyttäneet) ylipainoisia oli Etelä-Pohjanmaalla maan eniten eli 69,5 %. Jopa kolme neljästä Etelä-Pohjanmaalla asuvasta miehestä on ylipainoinen. Mistä johtuu, että Eepeen tilastot nyt julkaistusta valtakunnallisesta tilastosta vielä puuttuvat.
https://terveytemme.fi/finlapset/
https://yle.fi/a/74-20065951
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1334919
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253336Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132664- 472278
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2611781Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471719- 321577
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201526- 281510
- 951221