Raamatun ymmärtäminen uuden valossa.

Anonyymi-ap

Raamatun kirjoittajat eivät eläneet tyhjiössä vaan he elivät oman aikansa kulttuurien, kirjoitusten ja kertomusten ympäröiminä. Nämä heijastuvat heidän kerronnassaan läpi Raamatun. Siksi Raamatua voidaan ymmärtää paremmin kun tunnetaan niitä kulttuureita ja kertomuksia, joita he käyttivät teksteissään. Osa näistä lähteistä on mainittu Raamatun sivuilla. Osa on löytynyt tekstivertailujen avulla.

Uudessa testamentissa on neljä tai viisi suoraa lainausta pakanallisista lähteistä, kuten tämä, jossa Paavali lainaa pakanallista kreikkalaista runoilijaa: 

“33. Älkää eksykö! ”Huono seura hyvät tavat turmelee.” 34. Raitistukaa oikealla tavalla älkääkä tehkö syntiä. On näet niitä, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Sanon tämän teidän häpeäksenne.” (1Kor 15:33-34, FinRK) 

Mooseksen kirjan kirjoittaja taas sanoo, että papin on tehtävä tietyssä yhteydessä uskottomuustesti naiselle. Tämä uskottomuustesti on yleisesti kuvailtuna pakanallisissa lähteissä jo ennen 4.Moos. kirjan kirjoittamista. Raamatun kirjoittaja siis lainaa pakanallista tapaa ja soveltaa sitä oman kansansa kulttuuriin. 

“17. Papin on otettava pyhää vettä saviastiaan, ja asumuksen lattialta hänen on otettava tomua ja pantava sitä veteen. 18. Hänen tulee asettaa vaimo Herran eteen, päästää hänen tukkansa hajalleen ja asettaa hänen käsiinsä muistutusuhri eli mustasukkaisuusuhri. Papilla tulee olla kädessään karvas, kirousta tuottava vesi, 19. ja hänen tulee vannottaa vaimoa ja sanoa hänelle: ’Jos kukaan ei ole maannut kanssasi etkä ole pettänyt miestäsi etkä saastuttanut itseäsi, tämä karvas, kirousta tuottava vesi ei vahingoita sinua. 20. Mutta jos sinä olet pettänyt miehesi ja saastunut ja joku muu kuin oma miehesi on maannut sinun kanssasi, 21. Herra tekee sinusta kiroamisen ja vannomisen kohteen kansasi keskuudessa, ja Herra kuihduttaa lanteesi ja turvottaa vatsasi.’...” (4Moos 5:17-21, FinRK) 

Kyseessä oli muinaisen ajan testi, jossa testattava osoitti fyysisen suorituksen/koettelemuksen kautta oliko hän syyllinen vai syytön. Pakanat antoivat jumalien päättää syytetyn kohtalosta. Mutta miksi Jumala käyttäisi pakanallista keinoa omiensa ohjaamiseen? Kukapa tietää...

Mutta jos oli OK, että Paavalin käytti tuota lainausta kirjeessään, niin kai se on sitten okei meidänkin tutustua tuohon lainauksen tekstiin ja sen alkuperään ymmärtääksemme paremmin Paavalin tekstiä. Ja jos kerran Mooseksen kirjan kirjoittaja pitää hyväksyttävänä käyttää pakanallista tapaa Jumalan kansan oikeudenkäynnissä, ja vieläpä Jumalan ohjeen mukaan, niin eikö sen tavan ymmärtämisen kautta ymmärretä myös paremmin Jumalaa ja Raamattua? Kyllä ymmärretään. Ja niin ymmärretään muutamaa muutakin kohtaa Raamatussa, kun tutustutaan niihin alkuperäisiin teksteihin, joita Raamattu lainaa.

Israelin kansa ei hakenut apua pakanajumalilta mutta koska ympäröivien kulttuurien kautta tämä tapa oli heille tuttu, Jumala käytti sitä saadakseen opetettua heille sitä, kuinka hän ei halua ihmisten käyttävän omaa viisauttaan tapausten ratkaisemiseen, vaan Jumalallista viisautta, joka ei suosi ketään eikä tuomitse ennakkoluulojen takia ketään väärin. Mutta tätä Raamatun käytäntöä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä alkuperäistä pakanallista tapaa, ja jos ei ymmärrä, miten israelilaiset ymmärsivät Jumalallisen väliintulon merkityksen tässä asiayhteydessä. 

Raamatussa on monia tällaisia kohtia, jotka voidaan ymmärtää vasta sitten kun joko Raamattu itse selittää jossakin myöhemmässä kohdassa niiden merkitystä taikka Raamatun ulkopuoliset kirjoitukset, joita Raamattu lainaa, kertoo niiden merkityksistä. Esimerkiksi Eenokin kirjaa lukemalla voidaan ymmärtää paremmin Uutta testamenttia. 

Mennonniitti tutkija David Ewart sanoo, että koinee kreikaksi kirjoitettu Uusi testamentti,  johon suomalaisetkin käännökset pohjautuvat, lainaa 132 Raamatun ulkopuolista lähdettä. Useat niistä ovat pakanallisia kirjoja. Näistä Eenokin kirja lienee mielenkiintoisin. Eenokin kirjasta on useita lainauksia Uudessa testamentissa, kuten nämä seuraavat: 

“Teidän joukkoonne on näet pujahtanut joitakin ihmisiä, joista jo kauan sitten on ollut kirjoitettuna tuomio. Nuo jumalattomat kääntävät Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen.” (Juud 4, FinRK) 

...jatkuu...

57

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ...jatkuu...

      “Myös ne enkelit, jotka eivät pitäneet kiinni valta-asemastaan vaan jättivät oman asuinsijansa, hän pani pimeyteen ikuisissa kahleissa säilytettäviksi suurta tuomion päivää varten...” (Juud 6, FinRK) 

      “13. rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omaa häpeäänsä, harhailevia tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkkä pimeys. 14. Myös heitä tarkoittaa Hanok, Aadamista seitsemäs, ennustaessaan: ”Katso, Herra tulee kymmenientuhansien pyhiensä kanssa 15. panemaan kaikki tuomiolle ja osoittamaan kaikki ihmiset syyllisiksi kaikkiin jumalattomiin tekoihin, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikkiin julkeisiin puheisiin, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet.”” (Juud 13-15, FinRK) 

      “Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka tekivät syntiä, vaan syöksi heidät pimeyden kahleissa syvyyteen ja jätti heidät säilytettäviksi tuomiota varten.” (2Piet 2:4, FinRK) 

      “Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” (2Piet 3:13, FinRK) 

      Sitten teksti, jonka väitetään olevan Raamatusta mutta jota ei Raamatustamme löydy. Se on todellisuudessa Eenokin kirjasta. Jeesus siis luki Eenokin kirjaa ja piti sitä osana Raamattua:

      “Joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat.”” (Joh 7:38, FinRK)

      Kun kerran Vanhan testamentin kirjoittajat käyttivät Eenokin kirjaa lähteenään, miksi emme mekin tutustuisi siihen.

      Palataan Juud 6 ja 2Piet 2:4 jakeisiin. Ne puhuvat samasta Vanhan testamentin tapahtumasta mutta niiden asia ei aukea jos ei lue Eenokin kirjaa ja Vanhaa testamenttia. Eenokin kirja antaa vahvistuksen siihen, että nämä jakeet todellakin tarkoittavat yhtä tiettyä tapahtumaa Vanhassa testamentissa. Näissä kohdissa viitataan siihen, että Jumala oli jakanut kansat valitsemilleen elohimeille (henkimaailman olennot), joita enkelitkin olivat, ja pitänyt Israelin kansan omana kansanaan, jonka Jumala hän halusi olla.

      Nämä elohimit, jotka tunnetaan Eenokin kirjassa nimellä Valvoja-enkelit (hebr. IRIN) eivät kuunnelleet Jumalan antamia ohjeita siitä, miten kansoja tulisi ohjata, vaan rupesivat toimimaan oman mielensä mukaan, ja Eenokin kirjan mukaan opettivat ihmisille taitoja, joita heille ei olisi saanut opettaa.

      Valvojaenkelit on mainittu Danielin kirjassa, jossa Jumala antaa valtakunnat kenelle haluaa:

      “Pääni näyissä, joita minulla oli vuoteessani, minä näin, kuinka taivaasta astui alas pyhä valvojaenkeli.” (Dan 4:10, FinRK)

      “Tämä on säädetty valvojaenkelien päätöksellä, ja näin ovat tästä asiasta pyhät enkelit sanoneet, ....” (Dan 4:14, FinRK)

      “Sinä, kuningas, näit pyhän valvojaenkelin astuvan alas taivaasta ja sanovan:...” (Dan 4:20, FinRK)

      Eenokin mukaan muut kansat rupesivat palvomaan Valvojaenkeleitä epäjumalina, mikä oli Jumalan tahtoa vastaan. He eivät pitäneet kiinni Jumalan heille antamasta valta-asemastaan vaan tekivät syntiä ja sortuivat palvottaviksi epäjumaliksi. Siksi heidät suljettiin syvyyteen odottamaan tuomiotaan. Samasta syvyydestä puhuu Ilmestyskirja.

      “Niiden kuninkaana oli syvyyden enkeli, jonka nimi on hepreaksi Abaddon ja kreikaksi Apollyon...” (Ilm 9:11, FinRK)

      Jumala oli antanut Valvojaenkeleille tärkeän tehtävän. Tuo tehtävä annettiin silloin kun Jumala jakoi ihmiset kansoiksi, jotka hän määräsi puhumaan eri kieliä.

      “8. Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat Jumalan poikien luvun mukaan. 9. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.” (5Moos 32:8-9, Septuaginta käännös) 

      Jotkut käännökset kääntävät: "...määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan." Mutta israelilaisia ei ollut vielä olemassa Baabelin tornin kieltensekoituksen aikoihin, jolloin Jumala erotteli kansat toisistaan.

      Tässä toinen jae, jossa varoitetaan palvomasta taivaan joukkoja, jotka Jumala antoi muille kansoille valvojiksi. 

      “Kun nostatte katseenne taivaalle ja näette auringon, kuun ja tähdet, kaiken taivaan joukon, älkää antautuko palvomaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, teidän Jumalanne, on jakanut ne kaikille kansoille koko taivaan alla.” (5Moos 4:19, FinRK)

      ...jatkuu...

      • Anonyymi

        ...jatkuu...

        Jumala oli siis jakanut luomiaan henkimaailman olentoja, elohimeja, joista hän itsekin oli yksi, muille kuin israelilaisille valvojiksi. Tässä seuraavassa Jahve seisoo näiden valvojien kokouksessa tuomitsemassa heitä. Suomenkielinen Raamattu kääntää sanan elohim jumalaksi. Mutta teksti antaa näille henkimaailman olennoille toisenkin nimen: Korkeimman pojat, joka vastaa Vanhan testamentin hepreankielen tekstin, ja Septuagintan käännöksenkin mukaan Jumalan poikia. Valvojaenkelit ovat siis Jumalan poikia. 

        “1. Aasafin psalmi. Jumala seisoo jumalien kokouksessa, tuomitsee jumalien keskellä: 2. ”Kuinka kauan te tuomitsette väärin ja pidätte jumalattomien puolta?” Sela. 3. ”Auttakaa oikeuteensa vähäosainen ja orpo, hankkikaa kurjalle ja puutteenalaiselle oikeus. 4. Vapauttakaa vähäosainen ja köyhä, pelastakaa hänet jumalattomien käsistä. 5. Eivät he tiedä eivätkä ymmärrä, he vaeltavat pimeydessä. Kaikki maan perustukset horjuvat. 6. Minä sanoin: ’Te olette jumalia, kaikki te olette Korkeimman poikia. 7. Silti te kuolette kuin ihmiset, kaadutte kuin kuka tahansa ruhtinaista.’”” (Ps 82:1-7, FinRK) 

        Raamatun mukaan muut elohimit eivät olleet Jumalan veroisia, eikä yksikään elohim ole Jahven kaltainen Kaikkitietävä Luoja-Jumala. Siksi ei voida puhua israelin kansan polyteismistä. Heillä on vain yksi Jahve Jumala. Tosin Israelin kansa siltikin palvoi jatkuvasti epäjumalia. Siitä on Raamatussa lukuisia esimerkkejä. 

        Jotkut väittävät, että Psalmi 82 ei puhuisi henkimaailman olennoista, elohimeista vaan maallisista tuomareista tai juutalaisista rabbeista. Tällainen teologia ei kestä päivänvaloa, sillä sen olisi sovittava myöskin muihin vastaaviin raamatunpaikkoihin, joihin se ei sovi. Eikä elohim-sanan yli 2300 sanan esiintymisestä Vanhassa testamentissa yksikään muu ilmene sellaisessa yhteydessä, että siitä voisi tulkita, että elohim tarkoittaisi jotakin muuta olentoa kuin henkimaailman olentoa. Sitä ei koskaan käytetä ihmisestä.

        Esimerkiksi seuraava raamatun kohta todistaa, ettei elohimit voi olla maallisia ihmisiä.

        “4. Kun katselen sinun taivastasi, sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet asettanut paikoilleen, 5. niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen! 6. Sinä teit hänestä lähes jumalolennon (mê·’ĕ·lō·hîm), seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.” (Ps 8:4-6, FinRK) 

        Kun ihmisestä on tehty lähes elohim, niin silloin ihminen ei voi olla elohim. Kyseessä ei siis voi olla ihmistuomarit! 

        Psalmin 82 rinnakkaiskohta Ps 89 kertoo samaisesta jumalien (elohim) kokouksesta, jossa ympärillä on jumalia, joita pyhiksikin kutsutaan. Ja nämä samaiset jumalat ovat kokouksessaan Jumalan luona korkeuksissa: 

        “6. Taivaat ylistävät sinun ihmeitäsi, Herra, ja pyhien seurakunta sinun uskollisuuttasi. 7. Sillä kuka KORKEUKSISSA on Herran vertainen, kuka JUMALIEN JOUKOSSA joukossa Herran kaltainen? 8. Hän on Jumala, suuresti kunnioitettu PYHIEN KOKOUKSESSA, kaikkia ympärillään olevia pelättävämpi. 9. Herra Sebaot, kuka on voimassa sinun vertaisesi, Herra? Uskollisuutesi ympäröi sinua.” (Psalmit 89:6-9, FinRK) 

        Ei yksikään maallinen tuomari voi olla missään taivaissa, korkeuksissa Jumalan kokouksessa. Sama Psalmi kertoo, ettei yksikään muu elohim voi olla Jumalan veroinen/kaltainen. Oikeampi käännös löytyy NRSVuv:sta: 

        "Let the heavens praise your wonders, O Lord, your faithfulness in the assembly of the holy ones. 6 For who in the skies can be compared to the Lord? Who among the HEAVENLY BEINGS is like the Lord, 7 a God feared in the council of the holy ones, great and awesome above all who are around him?" 

        "Heavenly beings" eli Taivaallisen olennot ja niistä koostuva "council of holy ones". Taivaallinen oikeus, johon kuuluu vain taivaallisia olentoja, ei maallisia tuomareita.

        Näin Raamatun ulkopuoliset lähteet auttavat ymmärtämään Raamattua.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😍 ­N­­y­m­­f­­­o­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17877580L

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Israelilaisilla oli lukuisia jumalia, joita he palvoivat. Ja sitä he tekivät lähestulkoon kaiken aikaa. Näin sanoo Raamattu.

      • Anonyymi

        Kaipa yksi jumala on parempi kuin monta.
        Mutta nolla jumalaa, täysi jumalattomuus on terveen ihmisen tavoitetila, ja helposti saavutettavissa. Ihan niin kuin ei ole mörköjäkään sängyn alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa yksi jumala on parempi kuin monta.
        Mutta nolla jumalaa, täysi jumalattomuus on terveen ihmisen tavoitetila, ja helposti saavutettavissa. Ihan niin kuin ei ole mörköjäkään sängyn alla.

        Nykyaikana on mistä valita. Olen viimeaikoina tutustunut itämaisten uskontojen Luoja-jumaliin. Ja logoterapian sallimiin jumaliin. Mielenkiintoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa yksi jumala on parempi kuin monta.
        Mutta nolla jumalaa, täysi jumalattomuus on terveen ihmisen tavoitetila, ja helposti saavutettavissa. Ihan niin kuin ei ole mörköjäkään sängyn alla.

        Terveen ihmisen tavoitetila ja helposti saavutettavissa, eikä mörköjä sängynalla!

        Vai niin.

        Mistä ne tippurit, kupat jne, hyppää sieltä sängynalta sen tervaan ihmisen tavoitetulla elämäntilassa, kun sen helposti saavutti. Jätti sanan ohjeet, sekä neuvot, jopa tuli heleppua.

        Ei mörköjä. Hepi nokassa se mörkö on senjälkeen, lääkäri näkee suusta, toisen mörön jne.

        Meinaatko ,että heleppo elämä on siksi tavoiteltava onnen hetki.
        Sitten vaimosi kanssa Himokselle keskinäiseen juhlaan vuosittain - mitä keskenänne heleppona tehdään. Tuntuuko siellä sängyssä olevan onni, kun joku tuuppaa akkaasi ja junaleikkejä harrastsavat. Oletko kotisängyssä senjälkeen onnellinen.

        Mietihän hieman putkinäössäsi elämää, miltä tämä elämänalue näyttää olevan.

        Siellä ne heleoposti poikasi käyttää huumeita, puukkohippasta koululaiset puistoissa jne.

        Liittyy aloitukseen miten?

        Maailmassa on monia jumalia.

    • Anonyymi

      Raamattu on Jumalan sanaa. Jos siinä sattuu olemaan samanlaisija lauseita kuin Raamatun ulkopuolella, niin se johtuu varmaankin vain puhtaasta sattumasta. Maailmassa kun on rajallinen määrä sanoja.

      • Anonyymi

        Jumalalla ei ole kansantaruston tai yleensä yhtään minkään muunkaan kanssa mitään tekemistä, näin niin kuin aikuisten oikeesti.
        Mielikuvituskavereita ei yleensä kannata julkisesti esitellä.

    • Anonyymi

      Eipä näytä hellareita Raamattu kiinnostavan?

      • Anonyymi

        Raamattuhan on ainoastaan historiallinen sepustus sen ajan tavoista ja etenkin uskomuksista
        Joten ihmiset ovat jotenkin ottaneet sen ohjenuorakseen omien uskomustensa kanssa.
        Sen ajan sepustajat omasivat vilkkaan mielikuvituksen ja käyttivät metaforaa ilmaisuissaan, ja niitä nyt sitten tulkkaillaan kukin kykyjensä mukaisesti , unohtaen että eletään toista aikakautta erilaisilla tavoilla ja elämän ehdoilla .
        Jokainenhan nyt käsittää ettei mikään ihmeolento ole luonut maailmaa mitenkään, vaikka eräät haluavat että se olisi niin siis kuvainnollisesti .
        Tiede on kehittynyt pitkälle maailmassa missä elelemme ja asioihin löytyy realistisia selityksiä
        Joten en jaksa ymmärtää että vielä nykyaikana ei ole kehitys löytänyt tietään eräiden ihmisten mieliin , vaan aina vaan eletään jonkun vanhan kirjan mukaan , ja peloitellaan omia lapsia jumalan rankaisemisella ja yritetään levittää omaa sanomaansa muihinkin ihmisiin . Jokainen aikakausi omaa omat tapansa joten eletään niillä.

    • Anonyymi

      Kokeilin jo LED-valoa.
      Ihan yhtä sekavaa, puutteellista ja epäuskottavaa tekstiä kuin aina ennenkin.

      • Anonyymi

        Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
        -Herran profeetta-

      • Anonyymi

        Itse käytän puna ja lähi-infrapuna valoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
        -Herran profeetta-

        Herran profeetalle tiedoksi, että itse olen onneksi kokolailla terve ja vailla harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
        -Herran profeetta-

        "Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. "

        Väärä suomennos! Väärä tulkinta!

    • Anonyymi

      Niin "uudessa valossa" kulostaa aivan kuin vieraalta tulelta. Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".

      • Anonyymi

        Tottakai se kuulostaa vieraalta tulelta, kun vanha opittu on niin vahvasti iskostunut mieleesi. Uudelle ei ole tilaa. Ja kaikki uusihan pelottaa. Mutta aloituksen uusi ei ole uutta vaan vanhaakin vanhempaa. Ja se nyt vaan on ihan faktaa, että Raamatun kirjoittajat lainasivat Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Niin pakanallisista kuin ei-niin-pakanallisista. Eivätkä he eläneet tyhjiössä. Samoin, ei uskovaisen nykyäänkään tarvitse keskittyä vain Jeesusteluun ja Jumalan sanaan, vaan hänkin voi lukea muutakin kuin hengellistä kirjallisuutta. Ja hänkin voi elää itseään ympäröivien kulttuurien vaikutuksessa.

        Miten sinä ymmärtäisin Raamatun tekstejä, jos et sillä tavoin ymmärtämällä kuin Raamatun kirjoittajien kohderyhmä niitä ymmärsi oman aikansa maailmankuvan valossa?

        "Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus"."

        Markuksen evankeliumin mukaan taas Jeesus pimitti KAIKILTA sen, että oli messias.

        Totta kai Jeesus pimitti olevan Messias, sillä: he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, Siis kansa ei ymmärtänyt, ettei Jeesuksen kuninkuus ollut tästä maailmasta. "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä".

        Mutta miksi Jeesus toimi noin vain Markuksen evankeliumissa. Muiden evankeliumien mukaan hän ei pahemmin peitellyt sitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai Jeesus pimitti olevan Messias, sillä: he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, Siis kansa ei ymmärtänyt, ettei Jeesuksen kuninkuus ollut tästä maailmasta. "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä".

        Kaipa se Jeesuksen skitsofreenisuus tosiaan paheni pikkuhiljaa, isätrauman ja kannabiksen käytön seurauksena.
        Tuota kansan käyttäytymistä ja odotuksia ymmärtääksesi kannattaa katsoa elokuva: Brianin elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa se Jeesuksen skitsofreenisuus tosiaan paheni pikkuhiljaa, isätrauman ja kannabiksen käytön seurauksena.
        Tuota kansan käyttäytymistä ja odotuksia ymmärtääksesi kannattaa katsoa elokuva: Brianin elämä.

        Ei se ole Jeesuksen vika, että hänestä kirjoitettiin eri tavalla eri evankeliumeissa, ajan muuttuessa. Niin se uskonto muuttuu...

    • Anonyymi

      Elohim on monikossa jos sitä seuraava verbi on monikossa. Muutoin ae on yksikössä.

      • Anonyymi

        Sekös tuon selittää? Kyllä tuossa puhutaan Raamatun kulttuureiden ymmärtämisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekös tuon selittää? Kyllä tuossa puhutaan Raamatun kulttuureiden ymmärtämisestä.

        Se, ja Raamatun kulttuurien ymmärtäminen. Jos ei ymmärrä yksinkertaista kielioppia, tulee paljon virheitä Raamatun tulkinnassakin.

    • Anonyymi

      VT On koottu vanhoista kirjoituksiata Jumalan inspiroimien kirjoittajien toimesta. Tämä ei sulje pois ulos jätettyjen kirjojen osittaisia lainauksia, kuten Jeesus teki, koska Hän tunsi taivaan sisäpiiriläiset tarkasti. Elohimit olivat enkeleitä, jotka kielsivät kumartamasta itseään. Ilmeisesti heidän toimenkuvaan kuului ihmis ja enkeli populaatioiden valvonta. Jotkut heistä taistelivat ilmeisesti keskenään, henkimaailmassa. Fyysisessä maailmassa oli omat taistelunsa. Vaikuttiko enkeleiden erimielisyys maallisiin populaattioihin, vaikea sanoa, koska kovin sotaisia ihmiset olivat ja vieläkin ovat. Mutta Raamatun sanoma on pysynyt varsin vakaana, kuten kuolleenmeren rantojen luolien löydöt todistavat. Mielestäni kristittyjen ei tarvitse spekuloida teologisesti, vaan ammentaa Raamatusta vahvistuksia järkähtämättömälle uskolleen. Kun kokenut kristitty lukee Raamattua, niin sen kirjat, luvut ja jakeet aukeavat kuin kukan nuput kaikkeen loistoonsa, antaen Jumalaista viisautta enemmän, kuin perättäisten sanojen sanoma.

      • Anonyymi

        "Elohimit olivat enkeleitä, jotka kielsivät kumartamasta itseään."

        Enkeli, hepreaksi malach ja kreikaksi angelos, ei ole jonkun olennon nimi, vaan toimenkuva, joka on sanansaattaja. Elohimeihin kuuluu monenlaisia henkimaailman olentoja, ei vain sanansaattajia.

        Raamatussa on yli 2300 kohtaa, jossa mainitaan sana elohim. Vanhan testamentin ja hepreankielen tutkija Michael Heiserin mukaan elohim on yleisnimitys HENKIMAAILMAN olennoille. Tämä on helppo havaita Raamatusta lukemalla läpi kaikki kohdat, joissa käytetään sanaa elohim. Jahve Jumala eli Isä Jumala on yksi elohimeista mutta yksikään muu elohim ei ole Jahve. On vain yksi Jahve. Seuraavassa esimerkkejä elohim-sanan käytöstä lähes kaikissa sen merkityksissä.

        Jumala. Muut jumalat.
        Psalmit 82:1
        "Aasafin psalmi. Jumala (’ĕ·lō·hîm) seisoo jumalien (’ĕ·lō·hîm) kokouksessa, tuomitsee jumalien keskellä: "

        Taivaallisen joukot, joita kutsutaan korkeimman pojiksi.
        Psalmit 82:6-7
        "6. Minä sanoin: ’Te olette jumalia (’ĕ·lō·hîm), kaikki te olette Korkeimman poikia. 7. Silti te kuolette kuin ihmiset, kaadutte kuin kuka tahansa ruhtinaista.’” "

        Kansojen jumalia, epäjumalia.
        1. Kuninkaiden kirja 11:33
        "Näin tapahtuu siksi, että israelilaiset ovat hylänneet minut ja palvoneet Astartea, siidonilaisten jumalatarta (’ĕ·lō·hê), Kemosta, Mooabin jumalaa (’ĕ·lō·hê), ja Milkomia, ammonilaisten jumalaa (’ĕ·lō·hê). He eivät ole vaeltaneet minun teitäni, eivät ole tehneet sitä, mikä on oikein minun silmissäni eivätkä ole noudattaneet minun lakejani ja määräyksiäni, kuten Daavid, Salomon isä, teki."

        Muut jumalat kuin Jumala
        5. Mooseksen kirja 32:17
        "He uhrasivat riivaajille, eivät Jumalalle (’ĕ·lō·w·ha). He uhrasivat jumalille (’ĕ·lō·hîm) , joita eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joita teidän isänne eivät tunteneet."

        Vainajahengistä:
        1. Samuelin kirja 28:13-14
        "13. Kuningas sanoi hänelle: ”Älä pelkää vaan sano, mitä näet.” Nainen vastasi Saulille: ”Minä näen jumalolennon (’ĕ·lō·hîm) nousevan maasta.” 14. Saul kysyi naiselta: ”Minkä näköinen hän on?” Nainen vastasi: ”Vanha mies nousee ylös viittaan verhoutuneena.” Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta."

        Ihan vain Raamattua tutkimalla voi siis päätyä siihen käsitykseen, että elohim tarkoittaa taivaallisia joukkoja, henkimaailman olentoja, joista yksi on Jahve Jumala, jonka tunnemme Isä Jumalana.

        Mitä muita elohimeja Vanhassa testamentissa on? Taivaallisiin joukkoihin kuuluu Vanhan testamentin perusteella:

        - Jumalan sanansaattajia (kreik. ángelos = enkeli, hepr. mal'ach)
        - neuvonantajia eli välittäjiä eli asianajajia (haś·śā·ṭān = satan. Jobin kirjan hasatan on käännetty virheellisesti Saatanaksi. Siinä on määräinen artikkeli "ha" ja se voi ilmetä kieliopillisesti oikein tehtäväkuvauksen edessä mutta sitä ei voi koskaan ilmetä etu- ja sukunimissä)
        - serafeja (haś·śə·rā·p̄îm)
        - kerubeja (hak·kə·ru·ḇîm = vartija, suojelija)
        -valvojia (‘î·rîn) käännetty valvojaenkeleiksi mutta eivät ole enkeleitä
        - Jumalan poikia (‘el·yō·wn ū·ḇə·nê = korkeimman lapset, yiś·rā·’êl bə·nê = Jumalan pojat)
        - Pyhiä

        Nämä em. nimitykset ovat monasti ennemminkin tehtäväkuvauksia kuin yleisnimiä. Vanhassa testamentissa oli Jumalan pyhiä ja väli"miehinä" enkeleitä ja Jumalan pojat olivat arvoasteikossa enkeleiden yläpuolella. Ihmiset olivat elohimien alapuolella. Uudessa testamentissa ei puhuta enää muista välittäjistä kuin Jeesus ja me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Me olemme pyhiä, ja tulemme tuomitsemaan jopa elohimeja.

        " Mutta Raamatun sanoma on pysynyt varsin vakaana, kuten kuolleenmeren rantojen luolien löydöt todistavat."

        Kyse ei olekaan siitä, miten alkuteksti on tai ei ole muuttunut vaan siitä, että kaikissa yli 20 vuotta vanhoissa raamatunselitysteoksissa, joihin monet nykyopetuksetkin perustuvat, on väärää tietoa, koska siihen aikaan ei vielä ymmärretty Raamattua niin kuin nykyään ymmärretään. Sitä paitsi, juuri Kuolleen meren tekstit ovat auttaneet ymmärtämään Raamattua uudella tavalla, varsinkin Septuagintan löytymisen johdosta mutta myöskin monien Raamatun ulkopuolisten tekstien löytymisen takia.

        Raamatun tutkimus on mennyt viime vuosina suuria loikkia eteenpäin, kiitos tekstien digitoinnin ja kielten tietokoneellisen vertailun. Uusia kieliä on löytynyt, jotka selittävät hepreankieltä. Uusia sanojen merkityksiä on löytynyt. Raamatun ulkopuolisia tekstilähteitä Raamatulle on löytynyt. Vanhoja vääriä käännöksiä on voitu hylätä. Myös arkeologia on auttanut Raamatun ajan kulttuurien ja kielten tutkimusta.

        Vasta kun ymmärretään Raamatun kirjoitusajankohdan lukijoiden maailmankuva, voidaan ymmärtää Raamattua oikein. Ja vasta silloin voi tulkita Raamattua oikein. Kokenut peruskristitty todennäköisesti tulkitsee sitä vielä vanhojen opetusten pohjalta. Tutkimusten tulokset kun päivittyvät hitaasti Raamatun käännöksiin. Yhtenä jarruna oikeille käännöksille toimii se, että Raamattujen kustantajia ajavat kristinuskon traditiot kielen tutkimuksen sijaan.

        Kustantajat kävelevät välillä kieliopin ja sanojen merkityksien yli, kun antavat teologian määritellä sanojen merkityksiä, vaikka todellisuudessa pitäisi toimia niin, että ensin katsotaan mitä alkuteksti sanoo, ja sitten muokataan teologiaa tarvittaessa uusimman alkutekstin ymmärryksen mukaisesti.

        Esimerkiksi yksi sana. Meille opetetaan, että ihminen on joko Saatanan orja tai Jeesuksen seuraaja. Alkukielellä kuitenkin sanotaan, että ihminen on joko Saatanan orja tai Jeesuksen orja. Miksi Raamatuissamme ei lue, että olemme Jeesuksen orjia? Koska Raamatun kustantajat ovat päättäneet salata meiltä sanan todellisen merkityksen. Eikä tämä luonnollisestikaan ole ainoa kohta, jossa kustantajat ovat muuttaneet sanojen merkityksiä.

        Joku voi sanoa, että perussanoma on ja pysyy, ja että nämä ovat vain vivahde-eroja sanojen merkityksissä. Valitettavasti näin ei ole. Jopa perussanomaa on vääristelty. Mutta se onkin sitten jo toisen aloituksen paikka.

    • Anonyymi

      Miten aloitus liittyy helluntailaisuuteen?

      • Anonyymi

        Kaikki uskoon ja uskontoon liittyvä liittyy tavalla tai toisella helluntailaisuuteen.

    • Anonyymi

      helluntailaisuus tuli Suomeen "uuden valossa" > uudenlaista , > "toisenlaista evankeliumia.
      raamatun evankeliumi ei muutu , eikä ole muuttuva,

      "TÄMÄ valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikille kansoille
      kaikessa maailmassa"

      • Anonyymi

        Kummasta evankeliumista sinä puhut? Jeesuksen vai Paavalin? Ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä!

    • Anonyymi

      Helluntailaiset eivät Raamatusta perusta yhtään mitään. Niillä on vieraat henget käytössä, joilla ne ihmisiä eksyttää.

      • Anonyymi

        Kuule, osaa kumota joka ikisen väitteesi ja syytöksesi Raamatun Sanalla . Osaan Raamatun ulkoa ja minulla on opettajana Jumalan lahjoittama Pyhä Henki. Sinulla on kasteen sakramentin kautta saatu 'pyhä henki', mikä liekään.

        No sinun käytössäsi tuo pyhä henkesi kyllä haisee.

    • Anonyymi

      >>>>"uuden valossa"<<<<

      helluntailaisuudessa raamattu KÄÄNTYY , > uuden valossa tämän tästä . . . ,
      on siis sellainen muuntuva usko / evankeliumi . . .

      raamatussa :
      "Taivas ja maa katoavat , mutta minun sanani ei koskaan katoa" Mark: 13:

    • Anonyymi

      Amerikassa kehitetty helluntailaisuus ei ole mitään tervettä kristinuskoa, vaan on sen heikkolaatuinen kopio ja piraattiversio, mitä tuotiin Suomeen 1920-luvulla kuin mitäkin vieraslajia Kristinuskon sekaan. Samalla tavalla kuin aikanaan tuotiin Suomen luontoon Kanadan majavaa.

    • Anonyymi

      Ei usko ole kitinää kirjoituksista ja niiden tulkinnoista. Tai jos on niin se on sitä farisealaisuutta mitä Jeesus kovin suomi. Sillä ei hevin taivaaseen pääsee.

      Jeesus toi uskon, jossa kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      Muu lumetodellisuutta. Omilla höpinöillä luotua mukauskoa.

      • Anonyymi

        On vähän vaikeaa uskoa siihen, mihin Jeesus uskoi, jos ei pääse lukemaan siitä Raamatusta. Mutta Raamattu on aina jonkun/joidenkin tulkintaa. Alkuperäisen kirjoittajan, Raamattuun lisäyksiä tai poistoja tehneen kirkkoisän, tekstien kopioijan, Raamatun kääntäjien, Raamatun kustantajien, ja Raamatun lukijan tai hänen, joka saarnaa Raamattua kuulijoilleen. Kun vielä tulkinnat perustuvat ikivanhoihin mielikuviin siitä, mitä teksteillä on muka tarkoitettu, ymmärtämättä kuitenkaan Raamatun ajan ihmisten maailmankuvaa, kulttuureita, ja historiaa, tullaan uskoneeksi väärään Jeesukseen ja väärään Jumalaan.

        Jos tulkinnat jätetään huomiotta, pitää koko Raamattu jättää huomiotta. Miten silloin päästään perille siitä, mitä usko on, jos ei kuulla edes ensimmäistä kertaa sitä evankeliumia?

        noin yleinen kannanotto.

        Eivätkös ne sakramentit ole tulkintaa.
        Raamattu tosin on meillä käännös - mutta punainen lanka on siinä, että samanmielisyys Jumalan Sanan yhtälöön on se, että Jumalan lain päämäärä on rakkaus.

        Mitä siihen pitää lisätä, tai pois ottaa?

        Mikä ongelma tuli aikoinaan Taivaissa. Se on oppina. Tekijä Lucifer - kohde oli Jumala - halu olla jumalana siinä samassa arvossa.

        Nyt puhutaan vapaudesta - joka on rakkaudessa sen sisään rakennettu potentiaali.

        Lucifer katsoi Valtaistuinta ja siinä Istuvaa, Luojaansa. Kaikki oli ok. ja
        Luciferin sana- on kielikuva - älyymme - kieleksi. Luciferin piti olla ylistyksen johtaja. Piti suojella valtaistuinta, eli toimenkuva ja rehellisyys, sekä sydämen asenne, joka kumartaa Jumalan lain merkitystä rakkauteen.

        Lucifer katseli Valtaa - kiintyi siihen, kun kaikki kumarsivat tuota valtaistuinta, ja halusi oman vallanhengen johtamaan tätä päämäärää.

        Eli tämä on Sanaan sisään kirjoitettu puhe, että meidän ymmärrys jotenkin jäsentää esiripun taakse, missä se PYHÄ on olemassa.

        Tässä puheessa tulee esiin sana "vilppi" ja missä se vilppi on! Sydämessä, eli kyse on peilistä, jota katsellen näkisimme itsemme ja oman sydämen ja mitä me katselemme.
        Katselemmeko me Jumalan rakkauden Valtakuntaa ja lain päämäärää ja kumarramme sitä. Heitämme kruunumme sen valtaistuimen juurella, vain vilpistellemmekö me.

        Ja siksi puheenne on juuri luettavissa tuon taivaallisen taistelun asetelman kautta.
        Vilpistelette siitä, että Jumalan rakkaus ei ole arvollinen teidän sydämen päämääräksi, vaan haluatte oman valtapaikan Jumalan edessä.

        Raamattu taivaallisessa puheessa kertoo sen vilpin päämäärästä, on se, että lentää kuin leppäkeihäs taivasta ulos. Eli tarina koskettelee ymmärrystä ja luo kielen Pyhän ja epäpyhän käsityksille. Miten tämä kirjoitusten muutoin voi savolaisten alakoululaisten mieltä opettaa, ei alakoululaisilla on elämäntietoutta jotta teitä voi jumalaksi julistaa, vaan olette tomua.

        Mitä pihalle lentäjälle tapahtuu - sekin kerrotaan että olkiukot poltetaan tulossa, eli Pyhään ei ole lucifer-hengessä kenelläkään asiaa - koska PYHÄ menettää muutoin elämän. Sitähän ei tapahdu.
        Ei olisi elämänpuuta. Pimeys taas valtaisi alueen.... MUTTA Valkeus on aina Valkeus ja se on Jumalan tuli joka polttaa epäpyhän ja pimeytenne on aina näkyvillä ja suunne täynnä tyhjää selittelyä, joka poljetaan tomuna kerran tuomion jälkeen jalkojen alle.

        Senkö puolesta osasta on teillä tavoiteltava asia?

      • Anonyymi

        Parhamin ja Olsenin "henki" ja armolahjat on kaikkien tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhamin ja Olsenin "henki" ja armolahjat on kaikkien tiedossa.

        Jaa, sinun tiedossa, kukaan muu ei tunne, mitä "Parhamin ja Olsenin "henki" ja armolahjat".

        Mitä yrität sanoa? Ettäkö se riittää että uskoo, että Jumalan lain päämäärä on rakkaus? Muutako ei tarvita? Sittenhän uskominen on helppoa kuin heinän teko. Raamatunkin saa heittää romukoppaan.

        Parhami ja Olseni viritti sen uuden rakkauden armolahjansa palavaksi. Molemmat vietiin vankilaan.

        Helluntailailiikkeen perustajat kävivät hakemassa niitä armolahjojaan sieltä Paholaisen armolahjaosastolta.

        Helluntailaisten usko on kuulosta käännyttämällä aikaansaatua päänuskoa, kuollutta uskoa.

        Jaak.2 " Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."

        Riivaajatkin uskoo ja tekee niitä ihmeitä ja tunnustekoja ja perustaa niitä missioita ja kaatolahkoja ihan työkseen. Saatana on ex-ylienkeli ja taivaan ylistyskuoron johtaja. Virittelee nytkin niitä ylistyskuoroja itselleen niihin humoslahkoihin, joissa se kaataa ihmisiä seläleen lattialle.

        Ilm. 16:14 "Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä"

        "Virittelee nytkin niitä ylistyskuoroja itselleen niihin humoslahkoihin, joissa se kaataa ihmisiä seläleen lattialle."

        Höpöhöpö! Kyllä ne on kuule ne ihmiset itte, jotka noita showta järjestelee ja toteuttaa. Ei siihen Saatanoita tarvita.

        Sitä paitsi, montako kertaa olet keskustellut Saatanoiden kanssa henkilökohtaisesti? Mistä sitten luulet tietäväsi, että niitä on edes olemassa?

        Täh: "Jaak.2 " Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."???

        Yritätkö tuolla kumota vauvakasteen? Vauvahan ei tee mitään.
        Mutta pappi sitäkin enemmän.

        Minua ei sinun päähänpinttymäsi eri kastetavoista liikuta. Senkus jatkat vain kiukutteluasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisten usko on kuulosta käännyttämällä aikaansaatua päänuskoa, kuollutta uskoa.

        Jaak.2 " Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."

        Riivaajatkin uskoo ja tekee niitä ihmeitä ja tunnustekoja ja perustaa niitä missioita ja kaatolahkoja ihan työkseen. Saatana on ex-ylienkeli ja taivaan ylistyskuoron johtaja. Virittelee nytkin niitä ylistyskuoroja itselleen niihin humoslahkoihin, joissa se kaataa ihmisiä seläleen lattialle.

        Ilm. 16:14 "Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä"

        Uskotko todella vielä riivaajiin ja Saatanaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Jaak.2 " Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."???

        Yritätkö tuolla kumota vauvakasteen? Vauvahan ei tee mitään.
        Mutta pappi sitäkin enemmän.

        Vauva sitä ja vauva tätä. On sulla ongelmia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami ja Olseni viritti sen uuden rakkauden armolahjansa palavaksi. Molemmat vietiin vankilaan.

        Helluntailailiikkeen perustajat kävivät hakemassa niitä armolahjojaan sieltä Paholaisen armolahjaosastolta.

        Ei liity aloituksen aiheeseen.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoisia väitteitä. Ongelma on vaan siinä, että muut ovat voineet kopioida nuo Juutalaisilta. Ei ole mitään todistetta, että ne olisi Raamattuun kopioitu.

      • Anonyymi

        Ei ole ihan noin helppoa. Nimittäin osa niiden muiden kirjoittamista teksteistä on vanhempia kuin juutalaisten tekstit.

    • Anonyymi

      Tämän lopun ajan ihmeet ja tunnusteot on tälläisiä, joihin Pentecostalismi eli Parhamilaisuus on sidottu.

      Ilm. 16:14 "Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä"

      Matt.7
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät."

      Lait on kumottu ja nyt vaan "rakastellaan" toisiamme.

      • Anonyymi

        Olen pannut. Se tuntui asiaasi liittyvältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      151
      6543
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      3908
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      45
      3066
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3034
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2806
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2176
    7. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      271
      1968
    8. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1908
    9. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      36
      1803
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1746
    Aihe