Kelattoman usko ihmisyyteen on poissa

Lähimmäisen rakkaus, kuten muinoin elämääkin haukuttiin on tuntematon käsite.

Olen lukenut vielä työttömyyskorvauksen aikoihin ilmaisista kirjastoista aiheesta,
kuinka ihmiset ovat tasaarvoisia ja veljiä ja sisaria keskenään ja elävät rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä.

Tietenkin mietin vähän sillä silmällä koko tarinaa.
Tänään minä nauran asialle, että ei luonnossa ole koskaan sellaista ollut.

Koska minä sain vielä joskus kelan korvauksia, niin minä en voi uskoa, että niitä voi olla saamattakin.

Toivottavasti petollinen uskovaisuus aika mene ohitse.

Sanon, että LUOTTAA PITÄÄ VAIN ITSEENSÄ.

Asian on käänteinen, että alusta asti ei ollut mitään sosiaalitukia.
Eikä sellaisen Pohjoismaisen Sadun pitä olla nytkään terveen järjen mukaan.

Onneksi ja ei, satu on nyt poissa.
Luonnollisuus ja alkuperäisyys, mutta myös rehellisyys elämän edessä kunniaan.

Kaikenlaisten tukien varjossa on sepitetty mitä erilaisempia epäilyttäviä tarinoita alkaen Raamatusta ja lopettaen johonkin Antti Tuuriin tai Jorn Dönneriin.

Valetta valheen jälkeen.

Ihmiset eivät hyvä ja on turhaa päästää heitä viereen.
Toisaalta ihmiset ovat potentiaali saada ilmaiseksi sen, mikä itsellään puuttuu, vaikkapa kengät, takki, koti ja auto.

NATO on The Taistelujen Liitto.
Siinä pitää tappaa ja voittaa.
Siinä ei saa saada työttömyyskorvaus ja Kelan tuki.