Politiikka on huono asia varattomille

mutta erittäin rikastuttava asia varakkaille.

Politiikan tarkoitus on kerätä varoja käyhiltä rikkaille, vain ja ainoastaan.
Kun tehdään lakeja, ne on vääjämättä huonoja asioita varattomille. Kaikki vierään kansalaisilta aivan kaikki. Sitten ihmetellään miksii he ovat käyhiä.

Vaalilupukset on tarkoitettu saada varattomat uskomaan mitä hyvää he tekevät kun valitset, ja kun valinta osuu nappiin, vaalilupauksia ei ole, se oli huijaus saada päätösvalta käyhdyttää käyhiä lisää.
Suomessa sallittua, enemmän kuin sallittua.

Politiikan on tarkoitus imeä osa kansasta kuiviin. Nyt on lähellä jo varattomien asuminen vimrissä
30292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tätähän ne aina Arkadialla suunnittelee, köyhän kurmuutusta. Jännä, ettei vuosikymmenistä toiseen yksikään hallitus osaa kaventaa reilusti tuloeroja.

Miksi?

Äänestä
  • Koska eduskunta on niin hyvä työnantaja, että siellä tyntekijä jää AINA SAAMAPUOLELLE, meni suomessa miten huonosti tahansa. Koksaan ei ole kansalaiselle hyvä aika nostaa palkkoja ja etuuksia, mutta eduskunnan työlliselle on aina, ja monta kertaa vuodessa.
    Siksi sinne on hakijoita, ja sieltä ei haluta pois, rahan takia.

    Eikä mitään koulutusta, ei työkokemusta, ei mitään vaatimuksia osaamiselle, kaikki käy kuka tahansa voi olla ministeri tai mikä lie.

    Ja jos ei päse seruaavalle kaudelle, on luvassa HURJAT SOPEUTUMISRAHAT, koska on tooosi vaikee sopeutua työttömäks takasin....

    Kansalaiselle se ei ole vaikeeta, hups vaan, On se kumma työpaikka...täysin eri sääännöt kaikessa mitä muilla,
    Siinä on syitämiksi en ole koskaan änestänyt, ymmärsin jo nuorena mikä eli siellä on, ja siihen en halunnut lähteä mukaan, enkä äänestä roistoja ja rikollisia..Mikään ei muutu ikinä, oahemmaksi muuttuu vaan.

    Äänestä

  • Kyllä hallituksissa on kykyä kaventaa reilusti tuloeroja silloin, kun vasemmistopuolueita on mukana, mutta kansalaiset eivät ole antaneet niille riittävästi ääniä. Silloin ne joutuvat tekemään oikeistopuolueiden kanssa koalitiohallituksia. Niissä on tehtävä kompromisseja, joissa annetaan vähän jotain köyhille, kunhan oikeistopuolueet saavat jotain omia tavoitteitaan edistettyä. Nykyinen, toimintansa jo päättävä hallitus kohensi köyhien asemaa jo monella tavalla, koska siellä oli vain keskustaoikeistolaisia vasemmiston kanssa. Täysin vasemmistolaista hallitusta ei kai Suomessa ole koskaan ollutkaan.

    Uusi, aloittava hallitus voikin sitten olla ihan eri juttu...

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

Ei Suomessa ole köyhiä!!!

Äänestä
  • Suomessa nimenomaan on paljon köyhiä. Suomen osavaltio on saanut lukuisia ukaaseja EU lta tästä asiasta.

    Äänestä

Köyhyys on politiikalla tehty. Muutamia vuosis sitten kansa tuli jotenin toimeen palkalla, nyt muutamaan vuoteen ei ole, työllisenkin pitää hakea kelan etuuksia ja tt tukea, eikä siltikään meinaa riittää.

Eduskunta katsoi että kansa on liian rikasta, keksitään uusia veroja ja maksuja ja tehdään inflaatio, jotta kansa kärsii. Rahaa on, mutta sitä annetaan vaan heille itselleen ja muille maille, ja kansa kärsii. Kansa on pelkkä orjalauma eduskunnalle.

Jos ei oel käyhyyttä se tehdään vaikka väkisin.

Äänestä

JA KAPITALISTI KOKOOMUSLAISET TOSI SÄÄLITTÄVIÄ RESSUKOITA EIVÄT NAISTA SAA KUN VÄKISIN RAISKAAMALLA JA MIKÄ PAHINTA NÄÄ RAISKAAJAT SAA JATKAA VIRASSAAN. NYT LISÄÄ KOKOOMUS HÖLMÖILYJÄ TUOMIOITA NIMET ESIIN.

Äänestä

Olen huomannut, että mitä kansa vastustaa, sitä ne tekee. Niin on ilkeämielisiä tyyppejä päässy valtaan, että oksettaa.
Onneksi en ole ollut ketään sinne valitsemassa koskaan. Ei tarvi hävetä itseänsä, vaan hävet heitä jotka siellä kiusaa kansaa.

Kiusaaminen on kielletty kouluissa ja työpaikoilla, miksi se ei koske eduskunnan työpaikkaa??? Törkeää ja julmaa.

Äänestä

Kyllä en valittaisi tästä asiasta, koska olen itsekin köyhänä enempi saamapuolella valtiolta. Ei minun tai meidän perheen tuloilla ole valittamista, mitä saadaan valtiolta. On saatu lapsille koulutus ja terveydenhuolto ym. ym. Me on asuttu jonkin verran ulkomailla ja tiedetään mitä monessa maassa maksaa. Ihan äkkiä ei tule mieleen toista maata, missä köyhällä on näin hyvin.
Me ollaan ihan perussuomalaisia ja nähty tätä hommaa monelta kantilta. Jo se, että jos meidän olisi pitänyt maksaa itse lasten koulutus, niin se olisi ollut meidän tuloilla mahdottomuus. Nyt lapsemme ovat saaneet hyvän koulutuksen käytännössä ilmaiseksi, ovat opiskelleet hyvissä kouluissa, niitäkin on ollut vara valita ja nyt yliopistossa.

Sanoisin, että aloittajalla on täysin hakusessaan taas asiat, ei ymmärrä mitään. Ei ehkä penaalin terävin kynä...

Äänestä
  • Sinä puhut omasta puolesta, muutkin puhuvat omasta mielestään miten kokevat hallituksen riistot.
    Jos sua ei häiritse valehtelijat ja rikolliset edduskuntalaiset, se on ihan sun asia mitä mietit.
    Me muut taas ollaan eri mieltä.

    Minä ainakin halveksin heitä. Suomessa on muitakin kuin sinä, jos sinä päjräät ja joku ei, niin eipidä edota omaan tilanteesees, joillakin voi mennä eduskuntalaisten takia tdella huonosti.
    En ole väittänyt olevani kynä enkä viivotin, fiksuutta löytyy tosin kuin sinulla, kun arvostelet ilman että tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sinä puhut omasta puolesta, muutkin puhuvat omasta mielestään miten kokevat hallituksen riistot.
    Jos sua ei häiritse valehtelijat ja rikolliset edduskuntalaiset, se on ihan sun asia mitä mietit.
    Me muut taas ollaan eri mieltä.

    Minä ainakin halveksin heitä. Suomessa on muitakin kuin sinä, jos sinä päjräät ja joku ei, niin eipidä edota omaan tilanteesees, joillakin voi mennä eduskuntalaisten takia tdella huonosti.
    En ole väittänyt olevani kynä enkä viivotin, fiksuutta löytyy tosin kuin sinulla, kun arvostelet ilman että tiedät.

    Olen nähnyt tämän, että miten hyvin Suomessa kaikki toimii, kun on mihin verrata ulkomailta.
    Suomessa apua saa, jos vain ottaa sitä vastaan. Moni näistä tämän palstan vakivalittajista ei edes osaa arvostaa tätä meidän hyvää yhteiskuntaa. Hommat täällä toimii, vaikka itse sössisi asiansa kuinka, niin apua saa!

    Eduskunta ei todellakaan ole meillä huono, se toimii todella hyvin ja moneen maahan verraten kustannukset ovat minimaaliset, että ulkomaiset delegaatiot jopa sitä ihmettelevät.

    Olen monta kertaa kysynyt tällä palstalta valittajilta, että onko heillä esittää joku parempi maa, missä olisi köyhällä vielä paremmin. Ei ole tullut vielä parempaa esittää.

    Olen nähnyt tuota eduskunnan touhua sivusta seuraten, kun on tuttuja kansanedustajia ollut siellä ja on nytkin valittuna uuteen eduskuntaan, ehkä joku tuttu pääsee hallitukseenkin. Ei se ole sellaista mitä sinä täällä jaksat trollata ja provoilla. En oikein kirjoitustesi perusteella usko fiksuuteesi, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei suomessa saa apua, mekään emme saa asumitukea, ei tt tukea, ei mitään vaikka tilapäisesti sitä tarvittaisi, ei saa jos olet töissä tai toinen, ei tule.

    Meillä kaikilla on edustaja tuttuja ja ministerieitä, siitä sun ei kannata ylpistellä, samoja ihmisiä kuin kuka tahanasa, niin meilläkin olleita ja nykyisiä, mutta eivät he voi tuttujaan auttaa sen sinäkin tiedät, et voi pyytää heitä muuttamaan verotustasi yksityisesti. Emme änestä koska meille siitä ei ole mitään hyötyä.

    On parempiakin maita, sairaanhoitjat lähtee norjaan kun siellä on parepaa palkkaa, eläkeläiset espanjtaan kun siellä on halevampaa asua ja olla.
    Suomessa on paljon käyhiä jotka eivät saa joka päivä ruokaa, turha sinun on siitä puhua, senkin sinä tiedät. monta tuhatta ihnistä ei voi olla väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Olen nähnyt tämän, että miten hyvin Suomessa kaikki toimii, kun on mihin verrata ulkomailta.
    Suomessa apua saa, jos vain ottaa sitä vastaan. Moni näistä tämän palstan vakivalittajista ei edes osaa arvostaa tätä meidän hyvää yhteiskuntaa. Hommat täällä toimii, vaikka itse sössisi asiansa kuinka, niin apua saa!

    Eduskunta ei todellakaan ole meillä huono, se toimii todella hyvin ja moneen maahan verraten kustannukset ovat minimaaliset, että ulkomaiset delegaatiot jopa sitä ihmettelevät.

    Olen monta kertaa kysynyt tällä palstalta valittajilta, että onko heillä esittää joku parempi maa, missä olisi köyhällä vielä paremmin. Ei ole tullut vielä parempaa esittää.

    Olen nähnyt tuota eduskunnan touhua sivusta seuraten, kun on tuttuja kansanedustajia ollut siellä ja on nytkin valittuna uuteen eduskuntaan, ehkä joku tuttu pääsee hallitukseenkin. Ei se ole sellaista mitä sinä täällä jaksat trollata ja provoilla. En oikein kirjoitustesi perusteella usko fiksuuteesi, ikävä kyllä.

    Tämän palstan lukijoilla, jotka ovat pienituloisia, ei ole kokemusta muiden maiden sosiaaliturvista tai tietoa niistä.
    Suomen olosuhteita pitää verrata samanlaiseen maahan, joka on pitkän lumisen talven omaava, ja saman kokoiseen, eli niitä ei sitten ole paljon muita kuin ruotsi, Norja, Islanti, Kanada, Alaska ja Venäjä. Ja heti huomaa, että Kanada ja Venäjä ovat kooltaan huomattavasti suuremmat, niin niihin ei täysin voi verrata.
    Joten pohjoismaat ovat ne joihin verrata ja niistäkään ei monellakaan meistä ole tietoa miten sosiaaliturva todella niissä toimii ja kuinka suurimääräistä onkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä tietoa löytyy, kun vain etsii vaikka googlettamalla, sen voi tehdä köyhäkin. Moni valittaa Suomen oloja ja ei osaa etsiä tietoa muiden maiden oloista tai elämästä. On näitä täältä Espanjaan muuttavia, jotka sitten tulee sieltä takaisin häntä koipien välissä.
    Norjaan menee porukkaa kyllä, mutta sieltä tullaan myös takaisin, suuret on kustannukset Norjassa, ei siellä köyhänä ole hyvä olla.
    No, jos Pohjois-Amerikkaan mennään, siellä vasta monelle yllätystä tulee, terveydenhuolto on ihan omien vakuutusten varassa ja katto tulee siinäkin vastaan aika pian, hammaslääkärissä menee helposti Teslan hinta, joten Meksikon puolelle tekee amerikkalaiset matkoja hammaslääkäriin. Koulunkäynti maksaa aivan älyttömästi jne. Moni amerikkalainen opiskelija on kateellinen suomalaisille vaihto-oppilaille tästä meidän ilmaisesta koulutuksesta.

    Suomessa on tosiaan asiat hyvin köyhälle ja apua saa, vaikka kuinka olisi asiansa pistänyt sekaisin. Ja se ainainen väite täällä, että mukamas mamut saa enempi mitä me perussuomalaiset saadaan, ei pidä lainkaan paikkaansa. Me perussuomalaiset saadaan ihan samat, jos vain haetaan kaikki tuet.
    https://yle.fi/a/3-6848867

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "On näitä täältä Espanjaan muuttavia, jotka sitten tulee sieltä takaisin häntä koipien välissä."

    Niinpä. Kun huomaavat, että vesi loppuu ja maa järisee, tulee kotimaa hyvänä vaihtoehtona mieleen.
    <Nature Geoscience -aikakauskirjassa viime kuussa julkaistun tutkimuksen mukaan osissa Espanjaa ei ole ollut yli tuhanteen vuoteen yhtä kuivaa kuin nyt. Ympäristöjärjestö Greenpeace arvioi, että kolme neljäsosaa Espanjan pinta-alasta on alttiina aavikoitumiselle.> https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vesipula-piinaa-espanjaa-ja-se-voi-iskea-suomen-ruokakauppoihin-emme-voi-enaa-olla-euroopan-vihannestarha/8487788

    Äänestä

Suomeen tulee pakolaisia, kun täällä on hyvä sossuturva heille, mutta omat jää ilman.

On se outoo, siksi täällä ei oma kansa halua tehdä tötä, kun ei auteta omia, vaan rahat annetaan pakolaisille.

Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa tuo, me perussuomalaiset saadaan ihan samat mitä mamut saa.

    https://yle.fi/a/3-6848867

    Pakolaiset menee asuntojonojen oi. He saavat asunnot jos ei ole he saavat hotellimajoituksen. Ei saa kantasuomalainen.

    Pakolaiseten ei tarvi mennä töihin kun ei osaa suomea, eikä ne sitä opettele, ettei joutuisi duuniin, haluavat olla sossuasiakkaita kun se on niin hyvää tuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Täyttä fulaa taas tuollainen, olen auttanut aika montaa ihan perussuomalaista, jotka on sössineet asiansa täysin solmuun, niin kyllä löytyy asunnnot ja jos ei löydy asuntoa, niin pääsee myös hotellimajoitukseen, ei ole siinä mamut mitenkään erillisessä asemassa!

    Ihan turhaa trollailusa tuollainen, kun olen tämän nähnyt käytännössä niin moneen kertaan.
    Olen ollut seurakunnan diakonien kanssa yhteistyössä auttamassa näitä kantasuomalaisia reppanoita monasti, että tämä tieto faktaa!

    Ja kantasuomalainen saa ihan samat tuet, kuin mamut. Meidän perheessä toinen tekee valtiolla töitä, missä ihan virallinen tieto saatavilla.
    https://yle.fi/a/3-6848867

    Äänestä

Se on todella kamalaa, kun demarijohto älyttää duunareita joka vaaleissa.

Äänestä

Kerran ilmestyy Vapahtaja. Pahat asiat saa käsitellä sitten keskenään.

Äänestä

Näin on. Verovaroja käytetään omia kansalaisia vastaan. Pitäisi käyttää kansan hyödyksi niitä varoja mutta päättäjät toimivat toisin, itsekkäästi.. Muilta viedään, itselleen lisätään kuten taas kävi, ensitöikseen isot palkkansa nostivat eivätkä omia etuisuuksiaan leikkaa.

Äänestä
  • Demarien maahanmuuttopolitiikka imuroi yli 30.000 ihmistä maahan viime vuonna.
    Ne muka integroidaan yhteiskuntaan. Eihän se ole onnistunut muuallakaan.
    Euroopassa on jo pilvin pimein ulkomaalaisia gettoja, mitkä vaan lisääntyvät.
    Sitäkö meillä halutaan, että yöt ovat samanlaisia kuin Malmössä ja Göteborgissa eli
    ihmisiä ammutaan ja autoja poltetaan lähes joka yö.

    Äänestä

Paremmin elät kun olet kotimaassasi työtön. Aivan samoin kuin pakolaiset ovat vaan eikä tee mitään ja hyvin elävät.

Me ollan ihan itse ryhdytty työttömiksi ja saamme kaiket kela edut ja tt tuet, kun vielä asutaan ns erikseen saa naispuolinen yh äiti lapsikortuksia etuuksiin ja asumistukea ym tukea. Ei saa jos olet kokonainen perhe, ei auteta, jos et ole pakolainen, sitten saisit.

Jos olet rehellisesti työssä, sulta menee työmatkat, vaatteita lisää, eväät... ja veroja... käteen ei jää juurikaan mitään... mutta kun toinen asuu muualla, niin sitten saa vaikka mitä. Toinen meistä asuu ns vanhempien yläkerrassa...;)

Pimeesti kun teet joskus hommia, saat kaiken, jos rehellinen olisit menisi puolet veroa.

Nämä kaikki opit on eduskunnasta otettu, siellä tehdään juuri näin. Heillä on usein sauna toisensda asumisenaan, ja saavat siitä asumistukea, ei saa kansalianen.

Niin ollaan kaikki eriarvoisia, prheitä ei tueta mutta yh tuetaan, pakolaiset saa kaiken kantasuomalainene ei, eduskuntalainen voi huijata miten paljon tahansa, kuitteja ei tarkisteta... kansalaiselta kyllä

Äänestä
  • Ihme ulinaa sinullakin, ota selvää asioista, äläkä osoita tyhmyyttäsi asioiden suhteen. Eduskunnassa on kyllä tarkat tarkistukset kuittien suhteen, että ei siellä ihan helposti vilunkia tehdä. Ja moni kansanedustaja maksaa jopa omistaa sellaisia kuluja, joita ei tarvitse itse maksaa, kun pelkää niistä tulevan sanomista julkisuudessa. Ja eduskunnan tarkastuksissa joskus ihmetellään, että miten halpoja lentolippuja jotkut kansanedustajat ovat löytäneet valiokuntamatkoilleen.

    Ja mamut ei saa enempää, mitä me kantasuomalaiset saadaan. https://yle.fi/a/3-6848867

    jotainrajaatrolilla

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ihme ulinaa sinullakin, ota selvää asioista, äläkä osoita tyhmyyttäsi asioiden suhteen. Eduskunnassa on kyllä tarkat tarkistukset kuittien suhteen, että ei siellä ihan helposti vilunkia tehdä. Ja moni kansanedustaja maksaa jopa omistaa sellaisia kuluja, joita ei tarvitse itse maksaa, kun pelkää niistä tulevan sanomista julkisuudessa. Ja eduskunnan tarkastuksissa joskus ihmetellään, että miten halpoja lentolippuja jotkut kansanedustajat ovat löytäneet valiokuntamatkoilleen.

    Ja mamut ei saa enempää, mitä me kantasuomalaiset saadaan. https://yle.fi/a/3-6848867

    jotainrajaatrolilla

    Voi olla mutta ulisempa vaan totuuksia. Omakohtaisia kokemuksia. Tekemättä työtä, jää enempi käyttörahaa kuin työssä olleesaa. Sinä olet tyhm, kun hyväksyt orjatyön itsellesi. Eduskunnassa ei kuitteja katsota, kaiken saa mitä hakevat siellä, ja ylimääräistä. Tiedän tarkalleen. Edustaja ei maksa mitään kuluja, jopa työmatkat on ilmaisia, miyä ei ole kansalaisella. Kyllä suomen kansaa kuseetaan täysillä, surullista, siksi ei työ kannata. USLENMPA VAAN JA AINA, työ ei kannta. Työttömyys on rahakkaampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    En minä missään orjatöissä ole! Saan päättää työni ihan itse ja teen sen verran kuin haluan. Verosuunnittelulla voin maksimoida minulle jäävän osuuden, ei tarvitse tehdä mitään pimeitä töitä. Jäin eläkkeelle viime vuoden lopulla, joten saan vielä työeläkettä ja pienen kansaneläkkeen.
    Tiedän tasan tarkkaan tuon eduskunnan touhun, koska on niin monta tuttua kansanedustajaa ollut vuosien varrella, joiden kanssa on oltu yhteisissä luottamustoimissa,
    sekä anoppi avusti yhtä kansanedustajan perhettä. Tiedän myös sen tarkastuspuolen, se on aika tarkka, vaikka sinä muuta väität.
    Ja ei niillä kansanedustajilla ole sen ihmeempää noiden matkakulujen kanssa, kun meillä taviksilla, me on saatu vaimoni kanssa jopa enempi verovapaita kulukorvauksia matkoista, mitä jotkut kansanedustajat on saaneet, vaikka me ollaan köyhiä. Ja muutenkin tulonhankintaan liittyvät kulut saadaan mekin vähentää tai saadaan edunvalvonnasta korvaukset. Siis työmatkat, työvaatteet, työhuonevähennys, ammattikirjallisuus, ammattilehdet ym. ym. me saadaan vähentää, lisäksi valtio vaimoni työnantajana maksaa vielä verottomat päivärahat työmatkoista ja toimistotarvikkeet, joita etätyössä tarvitaan.
    Jos sinä et ole osannut vähentää verotuksessasi tulonhankintaan liittyviä kuluja, on se ollut ihan sinun oma vikasi, kyllä verovelvollinen ihan lain mukaan saa ne vähentää, turha siitä on kansaedustajia syyttää.

    Kyllä minä ainakin olen todella tyytyväinen näin köyhänä, verot ei juuri rasita ja kuitenkin yhteiskunnan palvelut pelaa, ollaan todella saamapuolella.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ole vaikka kansanedustaja tai ministeri se ei muuta sitä tosiasiaa, että omaan pussiin ne kaiken ottaa, kansaa kurjistaa.

    Ei se sun anoppis pysty muuttamaan mitään, kyllä ne idiootit tekee niin että itse saavat kaiken verottomana, lisää palkkaa vaikkei ansaitsisi, ilmaisia etuja napsii jatkuvasti, kaikki vaan heille.

    Minä oon ollu työtön vuosia ja koskaan en ole pärjänny yhtä hyvin kuin työttömänä.
    Niin on sanonu moni muukin. Nyt pystyn harrasamaankin , ennen en, ja olin aina sairas ja väsynyt. Nyt olen se mikä haluan olla, tehdä sitämitä haluan.

    Tunnen minäkin monta edustajaa ja yhden ministerin henk koht, mutei ne pysty yksittäisi äihmisiä auttaa... koska niille maksetaan siitä ylimääräistä kun kujistaa kansan elämistä.

    Kyllä ne pakotetaan kurjistamaan ihmistä ja sen ne tekee kun saavat siitä palkkaa sitä ylimääräistä verotonta bonusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Voi olla mutta ulisempa vaan totuuksia. Omakohtaisia kokemuksia. Tekemättä työtä, jää enempi käyttörahaa kuin työssä olleesaa. Sinä olet tyhm, kun hyväksyt orjatyön itsellesi. Eduskunnassa ei kuitteja katsota, kaiken saa mitä hakevat siellä, ja ylimääräistä. Tiedän tarkalleen. Edustaja ei maksa mitään kuluja, jopa työmatkat on ilmaisia, miyä ei ole kansalaisella. Kyllä suomen kansaa kuseetaan täysillä, surullista, siksi ei työ kannata. USLENMPA VAAN JA AINA, työ ei kannta. Työttömyys on rahakkaampaa.

    Taas julistat jotakin vasurimantraa !

    Äänestä

Tapa tai tule tapetuksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

mutta erittäin rikastuttava asia varakkaille.

Politiikan tarkoitus on kerätä varoja käyhiltä rikkaille, vain ja ainoastaan.
Kun tehdään lakeja, ne on vääjämättä huonoja asioita varattomille. Kaikki vierään kansalaisilta aivan kaikki. Sitten ihmetellään miksii he ovat käyhiä.

Vaalilupukset on tarkoitettu saada varattomat uskomaan mitä hyvää he tekevät kun valitset, ja kun valinta osuu nappiin, vaalilupauksia ei ole, se oli huijaus saada päätösvalta käyhdyttää käyhiä lisää.
Suomessa sallittua, enemmän kuin sallittua.

Politiikan on tarkoitus imeä osa kansasta kuiviin. Nyt on lähellä jo varattomien asuminen vimrissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu