Herra tervehti juuri lehdistöä ja meinasi vetää kättä lippaan, vaikka nyt ei oltu merivoimien tilaisuudessa. Vanhus allekirjoittaa uuden velkapaketin konkurssipesän selvittämiseksi. Ei joudu enää vastuuseen teoistaan, onhan siihen jo liian vanha.
Epäilen että ei jakse enää edes nykyistä kautta, toisesta kaudesta puhumattakaan.
Joe Biden näyttäisi olevan aika hauraassa kunnossa. Ei jaksa ehkä enää nykyistä kautta.
15
205
Vastaukset
Tuo on valitettavasti totta. On ihan mieletöntä, että USA:ssa ei löydy tuon kummoisempia ehdokkaita presidentiksi.
- Anonyymi
joku koomikko tuota näyttelee- veikkaan jim Carreyta- vaikka toisaalta Loiri kuoli sopivasti ennen Bidenin töppääilyjä- Loirihan oli mestari kaatumisten näyttelemisessä... vaihdettu?.
- Anonyymi
Pressan virkoihinkin pitäisi olla joku yläikäraja sekä Suomessa että Usassa
- Anonyymi
En ole samaa mieltä, koska kokemus tuo viisautta. Suomen väistyvä hallitus oli hyvä esimerkki siitä, että nuoruus ei aina ole valttia ja siksi olemme nyt konkurssissa.
t. haans
- Anonyymi
Kyllähän trumpkin veti kättä lippaan monessa tilanteessa. Taitaa olla paikallinen pressatapa.
- Anonyymi
Presidentti on ylipäällikkö ja voi käyttää sotilastervehdystä.
Jenkit vetävät myös paljaaseen päähän.
Tapa kopsattiin Suomeenkin joskus 90-luvulla osana armeijan natottamista.
- Anonyymi
No, Bidenillä pettää vain jalat,pää pelaa ja suu käy.
Trumpilla toimii jalat ja suu käy,mutta pää ei pelaa.- Anonyymi
Pää pelaa? Ei muista edes mitä pitää sanoa. Pitää paperilapuilta katsoa ja sekoilee silti. Mitään kysymyksiä ei saa hänelle esittää. Trump juttelee vapaasti kansalaisten kanssa.
- Anonyymi
Biden on jo vanha mies ja vanhuuden vaivat alkavat yksilöllisesti. Ei se vanhuus vaivoineen mikään pilkanaihe ole. Kaikki vanhenevat.
Kyllä parempikuntoinen pressa tarvittaisiin.- Anonyymi
Se on totta, ettei vanhenemisessa mitään nauramista ole. Jokainen vanhenee. Mutta joku eläkeikä pitäisi olla presidenteillekin niin kuin muillekin ihmisille. Jossain vaiheessa se terveys alkaa reistailla niin että on paras jäädä eläkkeelle.
- Anonyymi
Luonnollistahan vanheneminen on mutta ei tuollaista vaippoja pitävää vanhainkotiukkoa pitäisi laittaa amerikan suurvallan presidentiksi.
- Anonyymi
Aika valmis tapaus näyttää jo olevan.
Biden on Bidenin suku Amerikassa ja Papa Joe on heidän suvun päämies. Joe Bidenkin kysyy aika paljon neuvoa sukunsa naisilta ja huhujen mukaan hänen sisko puhuu hänen kanssa puhelimessa päivittäin. Kuntosalilla kuulin tämänkin jutun.
- Anonyymi
Pitäisi kai alkaa
Treenit, kuntosalilla
Saa hyödyllistä
Informaatiota joka
Alalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 966366
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283180Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859