Jumala loi kaikkien ihmisten sielut maailman luomisessa

Kyllä Raamatusta saa käsityksen, että Jumala loi maailman luomisen yhteydessä kaikkien ihmisten sielut valmiiksi ja lepäsi sen urakan jälkeen pitäen sapatinlevon.

Perisynnissä kaikkien ihmisten sielujen varasto saastui syntiseksi.

Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi. (Room.5)

Jes. 57:16

Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

Ilm. 13:8

Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

Hepr. 9:26

Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. (=perisynnin vuoksi)
82497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Huomaa tuossa käytetty muoto.

LuomiSESTA ALKAIN !

Eli luomisessa, eikä varsinkaan ennen luomista !

Kuten kalma kalamos väittää vastoin Totuutta !

Elämän kirjassa on vain ja ainoastaan ne, jotka oikeasti ovat pelastuksessa sisällä.

Uudessa liitossa nimi kirjoitetaan siihen Elämänkirjaan siinä kohtaa, kun ihmisestä tulee Elävä, eli Hengellisesti Elävä, eli Hengellinen, eli uudestisyntymisessä, jossa ihminen saa sen Pyhän Hengen joka siis tekee Eläväksi !

Ihminen on hengellisesti siis kuolleessa tilassa siihen asti, kunnes hänestä tulee Elävä !

Mutta jos siis Hengellinen, eli Elävä sitten luopuu Jumalasta, niin sitten Pyhä Henki poistuu ihmisestä ja siten hän on kuolleessa tilassa, kuten samaan tapaan kuin kävi kuningas Saulille !

1. Sam. 16:14 Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.

Siis vain Henki tekee Eläväksi !

Ja Elämän kirjassa siis on vain Hengellisten nimet, eli Elävien !

Ei kuolleiden, siis Hengellisesti kuolleiden !

Ja Elämän kirjaan on alettu kirjoittaa vasta maailman perustamisesta asti, eli siitä lähtien, ei perustamisessa eikä varsinkaan ennen sitä.

Äänestä
  • Jumala puhalsi ihmiseen omaa henkeään, niin ihmisestä tuli elävä sielu, mikä tarkoitta koko ihmistä body, mind, spirit.

    Paavali toi paljon vierasta oppia, kuten kreikkalaisesta filosofien keksimän termin ruumiista irtoavasta erillisestä sielusta, mitä koko Vanha Testamentti ei puhu mitään sellaisesta.

    Saarn. 12:7

    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    Jaak. 4:5

    Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

    Raamatun mukaan ihmisestä Jumala tekee ikuisesti elävän sielun liittämällä kasteessa sovintoveren ja veden pesemän ja synnistä puhdistamsa ihmisen kasteessa Kristuksen ikuisesti elävän ruumiin eli seurakunnan jäseneksi. Jeesus tarkoitti itseään sanomalla: Tälle Kalliolle minä rakennan seurakuntani. On vain yksi lauma ja yksi paimen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala puhalsi ihmiseen omaa henkeään, niin ihmisestä tuli elävä sielu, mikä tarkoitta koko ihmistä body, mind, spirit.

    Vesikaste ei kuulu uuteen liittoon, se kuului lakiliiton järjestykseen !

    Äänestä

  • Kaikki ovat kuolleet perisynnin vuoksi hengellisesti heti tähän maailmaan sikiämisestä alkaen.
    Perisynti: Sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette. Hengellinen kuolema kaikille sieluille tapahtui heti perisynnissä eli syntiinlankeemuksessa paratiisissa.
    Vasta kasteessa Jumala palauttaa Hengen yhteyden ihmisen ja itsensä välille. Kasteessa Jumalan pesee syntirasitteet pois ja enallistaa ihmisen takaisin siihen tilaan omaksi kuvakseen. Henki pitää yhteyttä Jumalan kanssa sanattomin huokauksin. Mutta jolla Kristuksen Henkeä ei ole, se ei ole hänen omansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikki ovat kuolleet perisynnin vuoksi hengellisesti heti tähän maailmaan sikiämisestä alkaen.

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikki ovat kuolleet perisynnin vuoksi hengellisesti heti tähän maailmaan sikiämisestä alkaen.
    Perisynti: Sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette. Hengellinen kuolema kaikille sieluille tapahtui heti perisynnissä eli syntiinlankeemuksessa paratiisissa.
    Vasta kasteessa Jumala palauttaa Hengen yhteyden ihmisen ja itsensä välille. Kasteessa Jumalan pesee syntirasitteet pois ja enallistaa ihmisen takaisin siihen tilaan omaksi kuvakseen. Henki pitää yhteyttä Jumalan kanssa sanattomin huokauksin. Mutta jolla Kristuksen Henkeä ei ole, se ei ole hänen omansa.

    Vesi ei pese syntejä !

    Äänestä

  • Yrität helluntailaisten tavoin vain kikkailla yksittäisten käännöksien sanamuodoilla ja sanajärjestyksillä, joita löytyy erilaisista käännöksistä vaikka kuinka paljon erilaisia versioita.
    Helluntailaisilla on lisäksi omia Parhamin oppeihin tehtyvä käännöksiä ja väännöksiä, non Novumia ja Kansan painosta ja vaikka mitä sisäistä ohjetta ja neuvoa, kuinka Kristittyjen kanssa väitellään, esim. kasteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala puhalsi ihmiseen omaa henkeään, niin ihmisestä tuli elävä sielu, mikä tarkoitta koko ihmistä body, mind, spirit.

    Paavali toi paljon vierasta oppia, kuten kreikkalaisesta filosofien keksimän termin ruumiista irtoavasta erillisestä sielusta, mitä koko Vanha Testamentti ei puhu mitään sellaisesta.

    Saarn. 12:7

    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    Jaak. 4:5

    Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

    Raamatun mukaan ihmisestä Jumala tekee ikuisesti elävän sielun liittämällä kasteessa sovintoveren ja veden pesemän ja synnistä puhdistamsa ihmisen kasteessa Kristuksen ikuisesti elävän ruumiin eli seurakunnan jäseneksi. Jeesus tarkoitti itseään sanomalla: Tälle Kalliolle minä rakennan seurakuntani. On vain yksi lauma ja yksi paimen.

    "Paavali toi paljon vierasta oppia, kuten kreikkalaisesta filosofien keksimän termin ruumiista irtoavasta erillisestä sielusta, mitä koko Vanha Testamentti ei puhu mitään sellaisesta. "

    Paavali ei tuonut mitään vierasta oppia kristinuskoon. Paavali perusti opetuksensa Raamattuun ja Jeesuksen opetuksiin.

    Erillinen sielu-käsite tulee käärmeeltä paratiisissa, jossa hän vakuutti Eevalle, että ette suinkaan kuole, jos rikotte Jlan käskyn (syötte hyvän ja pahan tiedon puusta).

    Ikuisesti elävä sielu kuului oleellisena osana egyptiläiseen ja babylonialaiseen uskomusjärjestelmään.
    Platonin vaikutuksesta siitä tuli myös Kreikassa vahva uskomus.
    Kaikki vastoin Raamattua.

    Meidän on valittava uskommeko
    1. Jlaa (kuolette, jos rikotte käskyn) vai
    2.Käärmettä eli paholaista (ette suinkaan kuole)

    Äänestä

  • Kaikkien ihmisten sielut luotiin samana päivänä, ja Jumalan kalenterissa yksi päivä tarkoittaa tuhatta ihmisen vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vesikaste ei kuulu uuteen liittoon, se kuului lakiliiton järjestykseen !

    Käännynnäiskaste eli proselyyttikaste oli pelkkä vesikaste, jota hellarit matkii.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Käännynnäiskaste eli proselyyttikaste oli pelkkä vesikaste, jota hellarit matkii.

    Hellarit/Paarhami matkii Mikve-pesua, jossa mentiin kokonaan veden alle piiloon pesemään lihan saastaisuuksia kuukautisten ja yhdynnän jälkeen.

    Äänestä

  • Mielestäni ainoa peritty synti on Aatamin Ja Eevan Jumalan käskyn hylkääminen ja saatanan houkutuksen hyväksyminen. Tämä aiheutti eron Jumalasta, Eedenistä ja elämänpuusta ja sen seurauksena saimme rappeutuvan ja kuolevan ruumiin, menettäen ikuisen elämän aseman. Synnin palkka on kuolema. Jumalan rangaistus on Pyhä ja sen on toteuduttava. Jeesus tuli taivaasta ihmiseksi, sovittaakseen ainoana puhtaana sovittajana ihmisenä ihmisten synnit. Jeesus meni tuonelaan kuolemansa jälkeen ja saarnasi ilosanomaa myös aiemmin kuolleille. Ne jotka ottivat Jeesuksen sovitustyön vastaan pelastuivat. Jeesus nousi kuolleista, esimerkkinä ihmisille, että hekin ovat taas kelvollisia Jumalalle, evankeliumien ehdoin. Nyt kaikilla uudestisyntyneillä on mahdollisuus uudestisyntyä alkuperäisiksi Jumalan ikuisiksi lapsiksi, jo heti täällä ruumiissaan ollessaan. Kun aikanaan kuolemme, siirrymme Jeesuksen kotiin.

    Äänestä

Höpön löpön.

Ihmisessä ei ole mitään aineetonta sielua tai henkeä, joten miten Jumala olisi voinut sellaiset luoda?

Äänestä
  • "Sillä lihan SIELU on veressä" 3 Moos: 17: 11

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Sillä lihan SIELU on veressä" 3 Moos: 17: 11

    Elämän sielusta puhutaan kun verestä puhutaan. Elämä on veressä, sitä se tarkoittaa.

    Ei siinä veressä mitään erillistä "sielua" ole. Ne on sen ajan kuvakielisiä sanontoja, joille ei nykykielessä ole edes oikeita sanoja,, mutta jotenkinki ne pitänyt kääntää.

    Esim. imaisu Jumaan tekemä "liitto" ei ole vastinetta olenkaan nykykielissä. Se on käänneety "testamentiksi", uusi liitto on käännetty uudeksi testamentiksi.
    Jumalan yksipuolinen päätös.
    Vanha liitto alkoi ympärileikkuksesta.
    Uusi liitto alkaa kasteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Sillä lihan SIELU on veressä" 3 Moos: 17: 11

    "Sillä lihan SIELU on veressä" 3 Moos: 17: 11

    =Sillä lihan elämä on veressä" Kun veri vuodateaan pois niin se elämä eli sielu valuu ihmisestä pois maahan.

    Äänestä

Hänhän vaatii sielun tavalla ja toisella?

Äänestä
  • Sielu on synonyyni sanalle elämä. Vanhoja sanontoja.

    Äänestä

Onko sielu munasolussa vai siittiösolussa? Missä vaiheessa sielun rakennusaineet loksahtavat paikalleen kun siittiösolut ja munasolut syntyvät sukupuolirauhasissa? Miten sielu asettuu lopulliseen muotoonsa kun munasolu ja siittiö yhdistyvät ja isän ja äidin sukusolujen DNA:t rekombinoituvat? Kuten huomaat, tämä huuhaasieluoppi on täysin sopimaton moderniin biologiaan 🤣

Äänestä
  • Ihminen näkee vain ulkopuolen, konkreettiset asiat, mutta Jumala on Henki, johon kaikki elollinen on yhteydessä.

    24 "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. [Ap. t. 4:24, 14:15 | Ap. t. 7:48,49]
    25 Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin -- itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. [Ps. 50:12]
    26 Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, [1. Moos. 2:7 | 5. Moos. 32:8]
    27 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: [Jes. 55:6; Jer. 23:23; Room. 1:20]
    28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' [Luuk. 3:38; Kol. 1:17]
    29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. [Jes. 40:18,19]

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ihminen näkee vain ulkopuolen, konkreettiset asiat, mutta Jumala on Henki, johon kaikki elollinen on yhteydessä.

    24 "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. [Ap. t. 4:24, 14:15 | Ap. t. 7:48,49]
    25 Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin -- itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. [Ps. 50:12]
    26 Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, [1. Moos. 2:7 | 5. Moos. 32:8]
    27 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: [Jes. 55:6; Jer. 23:23; Room. 1:20]
    28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' [Luuk. 3:38; Kol. 1:17]
    29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. [Jes. 40:18,19]

    ”…johon kaikki elollinen on yhteydessä.”

    Laitatko jonkin tieteellisen tutkimuksen, jossa tämä hengen yhteys on havaittu? Elollinenon materiaa, joten tällainen tutkimus olisi aivan helppo tehdä ja tämä henki löytää. Eipä ole näkynyt.

    Äänestä

  • Jumalanvaltakunta kirjoitti:

    Uskossa Jumalaan on kyse uskosta, ei näkemisestä.

    Etkö tätä perusasiaa edes ymmärrä?

    On siis turhaa ja tymääkin alkaa pyytämään todisteita aineettomista asioista.

    Äänestä

  • Jumalanvaltakunta kirjoitti:

    ”…johon kaikki elollinen on yhteydessä.”

    Laitatko jonkin tieteellisen tutkimuksen, jossa tämä hengen yhteys on havaittu? Elollinenon materiaa, joten tällainen tutkimus olisi aivan helppo tehdä ja tämä henki löytää. Eipä ole näkynyt.

    Yhteys nähdään erilaisten henkien ja voimavaikutuksien ja ihmisen välisenä vuorovaikutuksena ja riippuvuuksina. Ihminen on sidoksissa näkymättömään maailmaan tavalla ja toisellakin.

    Helluntailaiset käyttävät hyväkseen näitä ihmisen piileviä sielunvoimia esim. kaataessaan ihmisiä nurin saksalaisen lääkärin Mesmerin jo 1700-luvulla kehittämällä suggestion sovelluksella "mesmerismillä", jolla voidaan kaataa useita ihmisiä nurin yhtä aikaa koskettamatta heihin ollenkaan fyysisesti.

    Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli ja varoitti lahkosaarnaajien käyttämistä tekniikoista.

    Äänestä

Jenkeistä tulee valtavasti erilaista hengellistä kirjallisuutta, jota helluntailaiset lukee ja lainaavat niitä kirjoja toisilleen ja maallikkot selittää asioita.
Helluntailaisuus on edellen sieltä tulevan opillisen ohjauksen piirissä ja vallassa.

2. Tim. 4:3

Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.

Äänestä

sielulla tarkoitetan monenlaista asiaa, elämää, ihmistä, ihmisen miestä, sielullisuutta jne helluntailaisilla on itse oppineita "sielun hoitajiakin"

Hes. 13:20

Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä käyn käsiksi teidän taikasiteisiinne, joilla olette pyydystäneet sieluja niinkuin lintuja, ja revin ne teidän käsivarsistanne ja lasken ne sielut irti-sielut, jotka te olette pyydystäneet-niinkuin linnut.

Äänestä
  • po. ihmisen mieli on myös sielu, sielullisuus, metanoia, mielenmuutos, oma uskonratkaisu, on metaoia eli sielullista uskoa, pään uskoa, kuollutta uskoa jne.

    Äänestä

ALOITUS ON JOTAIN HARHAOPPIA. eN MUISTA ONKO KYSYMYS JEHOVALAISUUDESTA, VAI MORMOONEISTA VAI MISTÄ MUTTA HARTHAOPPIA KUITENKIN.

Äänestä

Ylivainio käytti kundaliinivoimaa hyväkseen kaatamalla ihmisiä selälleen nopealla kosketuksella tai tönäisyllä ihmisen otsaan.

Se on Hindujen tuhansia vuosia vanhan uskonnollinen riitti, jota he kutsuvat nimeltä "shaktipat" -tekniikka.

Äänestä
  • Helluntailaisuus on sekoitus henkimaailman oppeja ja valikoitujen Raamatun erikoistapuksien avulla matkimista ja eksyttämistä, heresia kyseessä, jonka perusti ja organisoi pahat miehet, sekä Amerikassa että Suomessa.

    Äänestä

Aloitus on suoraan Raamatun totuutta.

Jumala olisi joka päivä varattu ja sidottu pelkästään ihmisen sielujen tekemiseen, jos sitä tekisi joka päivä kun ihmisiä syntyy tähän maailmaan.
Kyllä kaikkien ihmisten sielut on tehty etukäteen maailman luomisen yhteydessä.

Ps. 139:16

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.

Äänestä
  • Kristityt korostaa Jumalan päätöksiä ja armotekoja armon ja pelastuksen perustana.

    Helluntailaiset puhuu omista uskonratkaisuistaan ja uskon julistuksistaan autuuden perustana.

    Ef. 1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan.

    Äänestä

Synti ei tullut maailmaan yhden ihmisen kautta, niin kuin Raamatusta tuttu murhamies väittää, vaan synti on ollut olemassa jo kauan ennen ihmistä. Tämä on Raamatun oma ilmoitus, joka löytyy heti ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.

Perisyntiä ei ole olemassa,. Jokainen ihminen on syntyessään puhdas ja hyvä olento.

Äänestä
  • Lehmätkin lentää ja niillä on siivet.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Lehmätkin lentää ja niillä on siivet.

    Opettaako Raamattu, että lehmät voisivat lentää ilman siipiä?

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Opettaako Raamattu, että lehmät voisivat lentää ilman siipiä?

    Kertoohan se enkeleistäkin, eikä niilläkään ole siipiä.

    Äänestä

"Kyllä Raamatusta saa käsityksen, että Jumala loi maailman luomisen yhteydessä kaikkien ihmisten sielut valmiiksi..."

No semmoisesta Raamattu ei kerro. Käsityksesi on väärä. Ensimmäisen luomiskertomuksen mukaan Jumala loi miehen ja naisen, josta ihmiskunta sai alkunsa. Toisen luomiskertomuksen mukaan hän loi kerralla koko ihmiskunnan. Mistää erillisestä sielujen luomisesta Raamartu ei puhu.

Äänestä
  • "Sillä KAIKEN lihan sielu on sen veri , jossa sen sielu on" 3 Moos: 17: 14
    voiko selvemmin enää sanoa, kuin "sanottu on".

    Äänestä

  • Toki Raamatussa ei mainita kuin kahden ihmisen luominen esimerkkinä Jumala luomistyöstä.

    Kyllä siellä luotiin kaikkien ihmisten sielut valmiiksi ja merkittiin nimetkin Jumalan kirjoihin.

    Kaikki ihmisen elinpäivät on määrätty ja kirjoitettu Jumalan kirjoihin ennen kuin yksikään niistä on tullut.

    Ilm. 13:8

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    "ne sielut, jotka minä ole luonut" sanoo Herra

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Toki Raamatussa ei mainita kuin kahden ihmisen luominen esimerkkinä Jumala luomistyöstä.

    Och alla jordens inbyggare skola tillbedja det, ja, envar som icke har sitt namn från världens begynnelse skrivet i livets bok, det slaktade Lammets bok. (Svenska Bibeln 1917)

    Ilm. 13:8

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Asiahan on täysin selvästi sanottu.

    Maailman luominen on se ajankohta , jolloin valittujen nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

    1. Piet. 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Sillä KAIKEN lihan sielu on sen veri , jossa sen sielu on" 3 Moos: 17: 14
    voiko selvemmin enää sanoa, kuin "sanottu on".

    Ramatun mukaan koko ihminen, body, mind, spirit eli koko elävä ihminen on se "sielu". Kun ihminen kuolee, niin ihminen ei ole enää elävä sielu.

    Saarn. 12:7

    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    1. Moos. 2:7

    Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    Iankkisesti elävä sielu ihmisestä tulee, kun Jumala kasteessa puhdistaa ihmisen synnin juurisyineen ja puhaltaa ihmiseen elämän Hengen uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Sillä KAIKEN lihan sielu on sen veri , jossa sen sielu on" 3 Moos: 17: 14
    voiko selvemmin enää sanoa, kuin "sanottu on".

    Erilaiset veriopit on sitä Jehovantodistajien erikoisalaa, joilla ne kikkailee.
    Helluntailaisuus on sekoitus, vapaamuurareiden askelmaoppeja ja pelastuksen järjestyksiä, Mormonien ja Jehovantodistajien oppeja ja omaa sekaan vapaasti valiten sopivia jakeita ja väittämiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Asiahan on täysin selvästi sanottu.

    Maailman luominen on se ajankohta , jolloin valittujen nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

    1. Piet. 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

    >>>>"valittujen"<<<<

    "ja HÄN on ENNEN kaikkia , ja HÄNESSÄ pysyy kaikki voimassa Piet: 3:
    ihmisessä , syntisessä ei luotu mitään "ennen kaikkia".

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Toki Raamatussa ei mainita kuin kahden ihmisen luominen esimerkkinä Jumala luomistyöstä.

    Kyllä siellä luotiin kaikkien ihmisten sielut valmiiksi ja merkittiin nimetkin Jumalan kirjoihin.

    Kaikki ihmisen elinpäivät on määrätty ja kirjoitettu Jumalan kirjoihin ennen kuin yksikään niistä on tullut.

    Ilm. 13:8

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    "ne sielut, jotka minä ole luonut" sanoo Herra

    "Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

    Maailman luomisesta lähtien voidaan näköjään ymmärtää kahdella eri tavalla.
    1. Kaikki olisi luotu valmiiksi luomisessa ja kaikkien pelastuneiden nimet kirjoitettu jo silloin elämän kirjaan. tai
    2. Ihmiset syntyvät vanhemmistaan vähitellen luomisen jälkeen. Samalla syntyy ihmisen persoonallisuus. Jos ihminen ottaa Kristuksen tarjoaman pelastuksen vastaan, niin nimi kirjoitetaan elämän kirjaan. - Sitä mukaan kuin ihmisiä syntyy ja ottaa pelastuksen vastaan. Tätä on tapahtunut luomisesta lähtien.

    Olen kohdan 2 tulkinnan kannalla.

    Huom: Luomista ei pidä sekoittaa ennaltanäkemiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Sillä KAIKEN lihan sielu on sen veri , jossa sen sielu on" 3 Moos: 17: 14
    voiko selvemmin enää sanoa, kuin "sanottu on".

    Joo, ei voi. Sääli vain, ettet sinä ymmärrä, mitä teksti sanoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Toki Raamatussa ei mainita kuin kahden ihmisen luominen esimerkkinä Jumala luomistyöstä.

    Kyllä siellä luotiin kaikkien ihmisten sielut valmiiksi ja merkittiin nimetkin Jumalan kirjoihin.

    Kaikki ihmisen elinpäivät on määrätty ja kirjoitettu Jumalan kirjoihin ennen kuin yksikään niistä on tullut.

    Ilm. 13:8

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    "ne sielut, jotka minä ole luonut" sanoo Herra

    Sotket platonilaista filosofiaa Raamatun teksteihin.

    Äänestä

  • Näköjään yksi ja sama kirjoittelija kommentoimassa usean kertaan, että että Jumala muka loi maailman luomisen yhteydessä kaikkien ihmisten sielut valmiiksi. Yksikään kirkkokunta ei tunnusta tuollaista oppia. Eikä sen puolin kukaan muukaan, joka oikeasti tuntee Raamatun.

    Äänestä

Helluntailaisuus edustaa harhaopin muotoa "ratkaisukristillisyys", jossa ihminen itse ottaa kunnian omasta pelastuksestaan omalla uskonratkaisulla ja omalla vaelluksellaan.

Se on juuri sitä farisealaisuutta. Siinä opissa autuus ja pelastus perustuu omaan uskonratkaisuun ja omaan vaellukseen. Se on hiekalle rakentamista.

Äänestä
  • Joh. 15:16 "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät."

    Room. 10:20

    Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet"

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Joh. 15:16 "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät."

    Room. 10:20

    Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet"

    Ps. 139:16

    Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.

    Äänestä

Raamatun mukaan Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Äänestä
  • Ihana tarina, ole otettu ja keisari.

    Äänestä

Jos olisi jumala olemassa ja luonut kaikki sielut, niin kukaan ei ostaisi Toyotaa.

Äänestä
  • Ei ihmisen tehtävä ole Jumalan olemassaolon todistaminen. Ihmisten todistelut ja julistukset on yhtä tyhjä kanssa.

    Kyllä Jumala itse pitää siitä huolen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei ihmisen tehtävä ole Jumalan olemassaolon todistaminen. Ihmisten todistelut ja julistukset on yhtä tyhjä kanssa.

    Kyllä Jumala itse pitää siitä huolen.

    Jumala on salattu Jumala.

    Ihmisen teot todistaa Palolaisen olemassaolon. Eli tämän maailman ruhtinaan olemassaolosta.

    Jeesuksen kuoltua Pyhä Henki poistui temppelistä ja Paholainen hyppäsi sinne ja repäisi esiripun pois edestään, että kaikki lahkokunnat voisivat sitä kumartaa ja palvoa. Paholainen otti nimekseen "Jeesus". Eihän se eksytys muuten mikään väkevä olisikaan.

    Silloin pitääkin hälytyskellojen soida kun hoetaan Jeesuksen nimeä ja verta.

    Jeesus: sillä he tulevat minun nimeäni käyttäen ja eksyttävät monta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Pahat eksyttävät henget ei puhukaan muusta kuin Jeesuksesta ja Jeesuksen ja Paavalin kirjeiden tuntemisestaan.

    Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Pahat eksyttävät henget ei puhukaan muusta kuin Jeesuksesta ja Jeesuksen ja Paavalin kirjeiden tuntemisestaan.

    Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"

    Aina silloin kun saarnamies/nainen lukee sinulle vain Paavalin puheita, niin ole varovainen.

    Ap. t. 16:17

    Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!"

    Äänestä

Ap. t. 19:13

Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".

Äänestä
  • Paavali kun tarjosi myös eksyttäjille ne valitut aseet käyttöön.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paavali kun tarjosi myös eksyttäjille ne valitut aseet käyttöön.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Sinä olet jumalaton pilkkaaja ja rienaaja!!! Siis näetkö sokea sanaa "JOS" onko sinulla mitään käsitystä sanasta "JOS", mitä merkitsee??? VOISITKO MENNÄ opiskelemaan suomen kielen alkeita???

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paavali kun tarjosi myös eksyttäjille ne valitut aseet käyttöön.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Mitähän paha henkesi seuraavaksi sanookaan???

    Äänestä

Huomasin,helluntailusuus.. En koskaan usko sanomaan,on amerikasta1900 luvulta.
Täyttä roskaa minulle.

Äänestä

Voi mikä pimeyden ja ihmismielen ajatusoivallus tällainenkin aloitus, että perisynti- vauvahelvettijumalaa voidaan myydä ihmismieliin.
Tämä vauvahelvettijumala on nimityksenä siinä, että vauva syntymässä on saastunut, kuten aloittaja vänkää ja Jumalantyö on siten saastainen, eikä pyhä.
Niin saastainen, että jos ei hätäkastetta rillutella joidenkin mielestä, ja kastamaton lapsi kuolee - tissiä syövän iässä, niin helvetintulet lieskat veivät, ja on kidutettavana iankaiken.

Eli perkele on voittaja ja Jumala häviäjänä. Voi pyhä sylvi tuota pimeyttä.

Ensin, luomakuntaa ei olisi luotu, ellei ollut jo sovitussuunnitelmaa ennen koko luomistapahtumaa.

Alussa oli SANA - ja Sana oli Jumalantyönä ja Sana oli JUMALA.. Tässä se pelastuksen perusydin on olemassa. Tämä Sana oli Jumalalta, että MINÄ hoidan luomistyöni loppuun ja kerran luodaan Uusitaivas ja maa!

Eli Sana oli Jeesus - sijaisuhri, Hän on Sapatin Herra, eli Jeesus, käsitättekö?
Jeesus on Luoja, häneen on kaikki luotu ja kaikki pysyy pystyssä HÄNESSÄ!

Ei siihen tarvita luterilaisten lihallisia ja älyttömiä käsiä tiskaamaan perisyntiä pois ja väitettä ja vedellä pesten pestään syntejä.

Hän Jumalana hoitaa - kuten luomistyönkin. Hän tuli ihmismuotoon, että näkisimme Isän rakkauden. Hänessä näemme sen punaisen langan, jossa Edenissä jo sijaisuhri, verinen nahka puettiin esikuvalliseti Adamin ja Evan päälle.
Jumala tappoi uhrikaritsan että meidän mieliin tulee KIELI- jonka kautta puhutaan esiripun takana olevasta PYHÄSTÄ. Ymmärrättekö te.
Eli VERI - Golgatalla, on meidän ristien rakentamalla puulla, kun me rakennamme ristejä ja halutaan tappaa JUMALAN rakkaus. Viha on meidänpuoleisuutta. Pahat teot ovat meidäpuoleisuutta ja siksi Adamia taas opetettiin Edenissä, valitsemaan.
Se on taas sitä kielioppia. Puheen opetusta. Syö tuolta ja tuolta. Eli neuvot ja ohjeet. Sitten tulee se meidän valinnan mahdollisuus. Älä syö hyvän ja pahantiedonpuusta, eli älä hallinnoi, se on Jumalan aluetta. ÄLÄ mussuta vesipesuista. VERI - merkkinä Edenissä ja varjolain, vanhanliiton pappeus ja uhrit ovat esikuvallisia, Golgatalle, eli taas kielioppia kalloomme, että opimme puhumaan mitä Pyhään ja tuonpuoleisuutta esiripun takaa halutaan näyttää.

Olemme pahoja, mutta kuten Adamia opetettiin, hän ei ollut tissilapsi vaan aikuinen.
Opeta lapsesi tiensä suuntaan. Eli adam valitsi ja me valitsemme itse,
Synnin palkka on kuolema, Siis sinun omat teot ja minun omat teot. Ei se Aadamin synti minua kadota, vaan omat tieten tehdyt synnit, ne kadottavat.
Jumalan lain päämäärä on rakkaus. Ja kun rikotaan laki, niin mitä sitten?
Olemme lain alla. varas- on varas ja on lain alla. Mielenmuutos samanmieliseksi Jumalan tahdon kanssa, on parannus, sanana että kaalissa on taas kielioppi.
Jeesuksen veren sovitus on juuri, mitä Pyhä Henki Golgatalla opettaa.

Seremonia laki on ohi, LEEVILÄINEN- pappeus on ohi, ja on uudenliiton pappeus,.
Julistaa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Nyt uhri on täyttänyt tehtäväkuvan ja Golgatalla näe ristejä, piikkikruunuja ruoskimista, sylkemistä kaikkea saastaa mitä ihmisen tekee, - se on meidän työ ja sitä haluaa PH:ki näyttää ja kertoa. Sinä ristiinnaulitset teoillasi ristille Jeesuksen Luojasi.
Lopeta, sielusi on muututtava, sen merkki on tultava otsalle -elämäksi.
Ota Vapahtajan ruumis ristiltä, kun tapat häntä jatkuvasti Luojana, joka loi lähimmäisen ja olet ristinrakentaja - ei vauvat rakenna ristejä, he ovat vapaita.
Vaan syntiä tekee tietoinen persoona, valitsee, kuten Lucifer taivaissa.
Siellä oli ensimmäinen sota Jumalan ja luodun välillä ja pihalle lensi ja voi maata, joka täällä elää. Täällä käydään sotaa. Ei se ole Aadamin vika, vaan Lucifer, vastustaja ja Adamissa puhutaan esikuvallisesta kielestä, mikä pitäisi raksuttaa.
Ja tämä I- kuolema kohtaa jokaista, luomakunta on luotu iänkaikkiseksi.
Eli P...ut.inkin elää vain rajatun elämän. Hän kuolee I- kuoleman, ja vasta sitten tuomilla tulee se Jumalantuomio. Kenet Hän tuomitsee II- kuolemaan se on synnintähden. Ja vasta sitten luodaan se uusitaivas ja maa.
Tämä oli tiedossa ja suunnitelmissa jo ennen luomista. Tämä SANA!

Äänestä
  • Kirjoitukset opettavat meille, että Jumala puhuu meille Sanassa. Me eksymme, jos emme tunne kirjoituksia. Me luomme selittelyjä, selitettyä raamattua, kirkkojen sen ja sen papin opetusta ja niitä toistellaan.

    Mutta, muistetaan. Alussa oli se SANA. Jumalan SANA – ja tämä puettiin Jumalan pojaksi, lihaan, että me kestettäisiin Sanan kautta nähdä Jumalan kirkkaus – Valtakunta, sen perustuslaki, jota tietenkin Jeesus esimerkkinä noudatti – meille. Sen päämäärä oli tämä rakkaus.

    Taivas, siellä oli samanlainen vapaus, Jumalan rakkauden laki. Sitä piti sydämessä noudattaa myös enkelit, ja enkeliruhtinaat…. Lucifer - oli Valtaistuimen edessä suojaava Ylienkeli ja johti – kolmasosaa enkeleitä, Näin voisi päätellä. Kaikki oli ok. siihen asti – tässä on sitä taivaallisen kieliopin sananopetusta raamatusta, ymmärrykseen, puhekieli.
    Lucifer katsoi kuinka Jumalan valtaistuinistujaa kumarrettiin ja kaikki oli ok. siihen vilppiin asti.
    Lucifer halusi tuohon valtaistuinpaikalle, että häntä kumarretaan, eli kyseenalaisti Jumalan Valtakunnan sen lain päämäärän, siitähän oli kyse.
    Ja tässä oli se taivaallisen sodan hetki, kun ja koska pahuus ei voi rakkautta poistaa, sitä ei voi tappaa, sitä ei voi hävittää, koska se on juuri se PYHÄ. Kaikkein Pyhin ja se on todistuksen majassa taivaissa siellä on laintaulut arkissa, jne. jota esikuvassa tuotiin Tabernaakkelin maanpäälliseen Jumalan palvontapaikkaan.

    Se sota ja tavallaan lankeemus – on tämä pedonmerkki, se on Luciferin otsassa tietona, sekä kädessä tekona merkki ja jalassa, se liikkuu paikasta toiseen ja tuo pedonmerkin mieliimme.
    Tämä sota alkoi taivaissa ja taivas ei voi pitää sisällään vaan oksensi sen ulos. eli Lensi pihalle.

    Ja voi tätä maata – kun se pedonmerkki itse isäntänsä kanssa tuli tänne.

    Tämä on sitä kieltä, millä meitä opetetaan ymmärryksen tielle. Ja meille annetaan kuten Herra opetti Edenissä Adamia, millä eväillä saa elää iankaikkisesti, sitä opetusta se on edelleen.

    Meillä on vain rajattu elämänaika, eli on iänkaikkinen, ei iankaikkinen. Eli tässä iänkaikkisessa elämässä otetaan neuvot – ohjeet, sekä tie, tiedossa vastaan, ja me itse valitsemme, ollaanko Jumalan kanssa samanmielisiä.

    Ja jos ei – niin ihmisen työnä on tämä ristinrakentajien kenttä – ja hautausmaalla nähdään, että elämä on raamatullisesti kohdannut I- kuolema ihmistä, se on kuoleman UNI – josta herätetään.

    Sielun voi tappaa Jumala. Ja kenet Hän tappaa – on syntiä tekevä sielu. Koska taivaaseen ei tarvita Luciferin henkeä enää, se on tämä pedonmerkki ja se otsalla kertoo, kuka hallitsee meitä.
    Se on tämän mielen kautta avautuva alue, jossa ”tyhmästä päästä” ruumis kärsii ja paikka on II- kuolema.

    Eli ihminen itse valitsee paikan, haluaako hän armosta perille, vai ei. Tämä Sana – on Sapatin Herran sanoma, hän on Luoja – Poika antaa elämän kelle tahtoo.

    Vauvat ovat tästä taistelusta vapaat, he Jumalantyönä saavat sieraimiin elämän hengen ja heistä tulee elävä sielu. –kasvamaan, tiedossa ja ymmärryksessä.
    Eli vauvat kasvaessaan - oppivat mikä on synti, missä on tämä lankeemus, eli laittomuuden tila, missä on parannus, eli sovitus, armoistuin kenen verellä se on hankittu ja kuka antaa elämän. Ja jos haluaa - ja lähtee seuraamaan Vapahtajaa hän on opetuslapsi.
    Se on Jumalantyö -eli se Sana jo ennen luomista.
    SE ei ole omatyö pelastukseen uskominen vaan Jumalantyö - eli se SANAN siemen on siittänyt Jumalan merkin ihmiseen hänen otsaansa - eli mieleen, silmät etsivät opettajaansa, jota hän Karistana edustaa ja seuraa häntä, eli kädet ja jalat on mukana.

    Hän haluaa kasteen hautaan, koska on pelastunut hyvänomantunnon liittoon Jumalantahdosta. Hän on Hänessä pyhä, koska epäpyhää ei pääse perille. siksi se on Jumalantyö meissä.

    Iankikkinen ELÄMÄ on armolahja Kristuksessa Jeesuksessa - meidän Herrasmme, hän sovintoverensä kautta, joka pesee veriruskeatkin synnit villanvalkoiseksi.

    Äänestä

Vasta kristillisessä yhdessä kasteessa se murhamies pelasttui, kun Jumala kasteessa pesi ne synnit pois Jeesuksen sovintoveren ja veden avulla.
Ei ne synnit ihmisen ajatuksien voimalla pois lähde.

Ap. t. 22:16

Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

Kasteessa Jumala pesee synnit pois. Se tarkoittaa pelastusta ja uudestisyntymistä. Hyvä omatunto siitä seuraa. Uusi liitto alkaa kasteesta.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Äänestä
  • tillyn lällyn puheillesi ja omille päätelmillesi, että vauvavesi pesee.
    Siitä on kyse sinun todistuksessasi. Ja väite, että ajatuksen voimilla aletaan syntejä pois ottamaan. Olipa erittäin pimeä ja kahju väite, jossa ei ole muutakuin ihmisen sinun oma juttutarina.

    Yritä uudelleen, ei se noin mene.

    Äänestä

>> Aina silloin kun saarnamies/nainen lukee sinulle vain Paavalin puheita, niin ole varovainen. <<

Kun törmää tällaisiin huuhaa-väitteisiin, on syytä olla erittäin varovainen.

Sillä Paavali on Kristuksen apostoli Jumalan tahdosta, kertoo Raamattu. Kristukselle valittu ase. Paavali siis puhuu julki nimenomaan Kristuksen sanoja.

Äänestä
  • Paavali pisti totuuksien sekaan omiaan. Yritti olla kaikkien kaveri. Toi kreikkalaisesta filosofiasta aineksia sekaan.

    Raamatun mukaan Paavali oli luonteeltaan epärehellinen eli valheellinen.

    Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare? (Svenska Bibeln 1917)

    Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä. (-92)

    Ei Jumala miestä turhaan jättänyt Saatanan enkelin kuritettavaksi lopun elämän ajaksi.

    Äänestä

  • Paavali oli valittu ase myös sen rajun eksytyksen siemenien kirjoittamiseksi sinne Raamattuun.
    Eihän se lopun ajan raju ekstys muuten mikään raju olisi, jos joku ei olisi sitä tehtävää saanut tehdäkseen. Juudas sai oman tehtävän ja Paavali sai oman tehtävän.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Paavali oli valittu ase myös sen rajun eksytyksen siemenien kirjoittamiseksi sinne Raamattuun.
    Eihän se lopun ajan raju ekstys muuten mikään raju olisi, jos joku ei olisi sitä tehtävää saanut tehdäkseen. Juudas sai oman tehtävän ja Paavali sai oman tehtävän.

    Ei Jumala ilman syytä ketään heitä Saatanan enkelin kuritettavaksi lopun elämän ajaksi. Mutta säästi Paavalin hengen ja lupasi armahtaa, koska Paavali oli kastettu Kristityksi.
    Minun armossani on sinulle kyllin.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ei Jumala ilman syytä ketään heitä Saatanan enkelin kuritettavaksi lopun elämän ajaksi. Mutta säästi Paavalin hengen ja lupasi armahtaa, koska Paavali oli kastettu Kristityksi.
    Minun armossani on sinulle kyllin.

    Ei se kaste armahda, vaan Jumalan työ Kristuksen sovitustyön kautta.
    Lue kirjoituksia, se tekee juttusi tyhjänpäiväiseksi. Jo vanhanliiton puolella nähdään syvä Jumalan rakkauden ja armon liitto- tämän seremonialain aikana.
    Jumalan rakkaus on nähtävällä Edenissä, kun Jumala kirjoitti mieliimme kuvan sijaisuhrista, sen nahasta - joka peitti Aadamin ja Evan alastomuuden.
    Aabel- hän tiesi sijaisuhrin merkityksen ja hänen uhrinsa viesti sanan kautta todistusta.
    Kainilaiset, joille veriuhri ei merkinnyt mitään, vaan omalyhteet ja kastevadit ja omapesuohjelma - pannaan Ommoo- kyllä se puhdistuu. Eikö ajatus-mieli siellä’puolen mustu kun hommasta kertoo - Jopa Jumala kertoo. Mutta, ei , - omapesun työmiehet karkaavat Aabelin - uskonhengen uskollisen päälle ja haluavat tapaa sijaisuhrin kertojat.

    Kainin viha - se on leppymätön ja vaeltaa pakolaisena, ja piiloutua, vaikka helluntais- metsiin sitä sanomaa sijaisuhrista sitä vastaan ja hihkua vesipesun voimaisuudesta.
    Omat lyhteet - opista - me kastamme ja pelastamme, meidän vesi pesee, ei veriyljän sijaisuhrista sanan haiventakaan.

    Miksi - koska sitä vesipesussa ei ole. Pakko kastetaan harhaiseen kirkkojärjestelmään ja laiton jäsenrekisteri, missä sihdataan, että varmasti on se yski yksi yskää – kaste, ja jos muissa suunnissa on uskovan upotus Baptistikaste, alkaa sellainen viulunvingutus naukujalla, että uuuuuuuudelleen kaste.

    Mikä se sellainen omalyhdetalous on, jonka hapate olisi jokin senmuotoinen lyhdeoppi sydämen uskon sijaisuuteen uskova, että Siinä uskotaan vain hätäkaste lutherilaiseen kirkkopelotusjumalaan, joka perisynnissä lupa elää - saa ikäänkuin pelastuksen kun se vauva on kasteltu hiuksista. Kirkkojumala, joka kiduttaa syntynyttä, mutta kuoleman uneen nukahtanutta, kastamattomuuden sylilasta, joka olisi ikäänkuin heidän kirkosta pois.

    Ei luterilainen kirkko pelasta ketään omanlyhteen pesuvati vedellä. Eikä muukaan kirkko pelasta, vaan Jeesus pelastaa ja heidät hyvänomantunnon liitossa kastetaan ja taivas ja Elämänkirja ovat avain perillä, mistä Jumala tuntee omansa. Ihmisen kaste perustuu halullisuuteen.
    Ettekö ole vauvakasteelliset tajunneet Lutherin ongelmaa tässä kasteessa? Hän käsitti, että kaste kuuluu uskovalle – ja sitten siihen hapatteeseen. Eli kummi opin jyvää purkamaan.
    Piti tehdä kummi – kummipuheet, hätäkasteet jne. koska lapsi ei pysty suullaan todistamaan, niin kummi puhuu käy dialogiaa papin kanssa siinä rituaalissa. Ja siksi tuli tämä vielä ongelmallinen oppi Jumalasta.
    Ongelma oli siinä opin mielikuvista – että puhuttiin perhekunnista – rätti silmillä, vauvakasteen pakko –
    Ei pitäydytä Jumalantyöhön vaan tehdään omat työt ja vauva kastamattomana on kadotuksessa.
    Hokaatteko ongelman – Eli kun Jumala on juuri puhaltanut ihmistaimenen sieraimiin elämän hengen, niin se piti lihallisten pappien suulla perisynnittää saastaiseksi. Miettikääs sitä mieletöntä opetusta.
    Aika hapatteen olette ottaneet kannettavaksenne, kun sillä opin mielellä menette kerran jokaisesta sanasta tekemään tilin Jumalan eteen.
    Hapate tuli ja hapatti teidätkin kertomaan mielettömänä kuvaa Jumalasta – miten Hän kohtelee vastasyntyneitä. Saa miettiä, miksi isoäitini itki kohtunsa hedelmää, kun lapsenpäästäjää ei ollut ja kuoli.
    Luterilaisuuden lestadio-opin kautta saanut perheenäiti itkee kuollutta lasta tulisten hiilten helvetissä.
    Kastamaton lapsi haudattiin tuskallisen jumalan käsiin, kun tuo kohdunhedelmä sai kirkollisen kirouksen ylleen.
    tuon edelleen sen 1800-luvulla syntyneen isoäitini sydäkivun eteenne. Hätäkaste –kummipuheet, Lutherin ajatus uskovalle kaste ja on tehtävä vauvalle. Onkohan nyt kaikki mietitty kohdilleen.

    Kävelen kirkkonne ohi aina, etten tule osalliseksi siihen syntiinne, joka pitää halpana Kristuksen sovintoveren anteeksiannon. Siitähän on kyse. En syö sellaista ehtoollista, koska se ei edusta Elävän Jumalan sanomallisuutta.

    Opetuslapseus on sydämen asenne, Jumalan sanaan ja siinä samanmielisyys Jumalan pelastussuunnitelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Mitä ovat nuo kysymykset, joihin kummi vastailee lapsen puolesta?

    Ensimmäinen kysymys >>>Lutherin alkuperäisen katekismuksen mukaan<<<
    kuuluu näin:
    - Luovutkos perkeleestä? - Luovun, vastaa kummi. Pappi jatkaa kysymyksiä ja kummi vastailee.
    - Luovutko kaikista hänen teoistaan? - Luovun. - Luovutko kaikesta hänen petoksestaan? - Luovun.
    Lopulta pappi esittää tärkeän ja keskeisen kysymyksen.
    - Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?
    - Uskon, vastaa kummi lapsen puolesta. Lopuksi pappi kysyy: - Tahdotko, että sinut kastetaan? - Tahdon.
    Eli nyt siis on ilmassa uskoa. Se merkitsee sitä, että voidaan kastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Tuossa hapatteessa ei luterilaisuus tarvitse olla, vaan voisi palata juurilleen.
    Siunata lapset, opettaa lapset, jossa vanhemmat ovat mukana ja isän velvollisuus rakkaudessa myös olla opettajana.
    Kun se pienoinen siunattuna ja opetettuna kasvaa, tulee tietoiseen vastuulliseen elämään, hän valitsee - onko hän opetuslapsi Herran edessä vai ei.

    Jumalalla on vain rakkausliitossa elävät uskovien joukko, johon alaikäiset ja jo tissimaitoa syövät kuuluvat - Jumala siunaa, Jeesus ottaa syliin ja siunaa.
    Siunaus tulee Jumalan Sanan rakkauden opissa.

    Ja jos joku kulkeekin omaa tietään, eikä ole halullinen liittoon, eikä ole hyvää omaatuntoa, hän saa jäädä liittymättä - hyvänomantunnon kasteen "hautaan".
    ja ylösnousemus arkiin, Jeesukseen.
    Hän on luvallinen tulemaan Herran- synagoogaan, kokoustoimitila. Siellä on nämä verellä pestyjen hyvän omantunnon opetuslapset kilvoittelemassa Jumalan sanan ja opetuslapseuden kautta ja seuraavat Jumalan Uhrikaritsaa - Hänen askeleissaan.

    Jos sitten tällaisen "vielä omantien kulkijan" sydän tulee Sanan kautta tavoitelluksi, Jumala puhuu hänelle, Pelastus on Jumalantyö - ja usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.

    Hän Jumalan kohtaamana kokee sydämessä pistoksen siitä omasta tiestä, jossa on rikottu Jumalan lain päämäärä, eli rakkaus, ja on näin ollen lain alla.
    Hän haluaa tehdä muutoksen tekoihinsa, lähteä samanmielisenä mitä Sana opettaa elämäntielle - hän voi käydä vaikka ripillä, tosin hänellä on välimies Jeesus Ylipappi taivaissa, yksi ja ainoa välimies, syntien anteeksiantaja.
    Armoistuimella, sijaisena. Hänen eteensä sieluhoitaja voi hänet raamatun sanan opetuksella talutta ja Jeesuksen sovintoveren kautta tällaisen kulkijan veriruskeat synnit saa anteeksi.
    Mitä se sitten teettääkään - voi olla, että hän palauttaa vilungissa otetut voitot, varkaudet, tunnustaa väärät sopii lähimmäisen kanssa jne.
    Se on yksilöllinen tilanne, mutta Jumalantyö ja mitä Pyhä Henki ohjaa tekemään.

    Opettakaa tästä, ja kun Sanan mukaan teette ja kastatte - seurakuntanne saa siunauksen, eikä se hölkkäile ja tempoile mihin sattuu.
    Opetuslapseudessa seurataan Karitsaa ja se on kaitatie- vakaatie, elämäntie- ja Jumala tuntee omansa - Eli Poika antaa anteeksiannon, kelle tahtoo.
    Se ei ole huutokauppatavaraa, eikä pidä polkea jalkoihinsa armon hengen opetusta.

    Äänestä

Tuo tietyst selitäisi sen ette siitä ole sen koommin havaintoa.
Tokkopa tuo kuitenkaan arvasi että kinuskit, hindit ja musulmaanit lisääntyy kuin kanit ja täyttävät maan. Jos tiesi niin olipa yyberpaska suunnielma.

Äänestä

Jumalan yksi päivä on ihmisen kalenterissa tuhatvuotta.

Kyllä siinä ajassa Jumala ehti luoda monta ihmisen sielua varastoon valmiiksi ja pitihän ne nimetä valmiiksi, Jumala on järjestyksen Jumala. Jumala antoi kaikille tähdillekin omat nimet, niin toki luomilleen ihmisille.

Ilm. 13:8

Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan. [Luuk. 10:20+]

Ilm. 17:8

"Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

Äänestä
  • Jumala on valinnut tietyt ihmiset jatkoon, jo maailman luomisessa. Mutta ei kaikkia.
    Harvat ja valitut pääsevät jatkoon.

    " Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan"

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Jumala on valinnut tietyt ihmiset jatkoon, jo maailman luomisessa. Mutta ei kaikkia.
    Harvat ja valitut pääsevät jatkoon.

    " Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan"

    Käytännössä ihmisellä voi olla uskoa, koska hän ei ole kiinnostunut tai kykenemätön perustelemaan itseään. Siksi hänen uskonsa ei kuulu hänelle; hän vain luottaa muihin ja puhuu vaikkapa lapsikasteen tarinaa. SE ei ole hänen uskonsa, vaan toisten kertomaa tarinaa, jossa luodaan jumalankuvaa. Siinä voi kysyä, kuka loi tuon jumalan.
    Kun ihmisellä on syvällinen uskonjuuri tämä Amen, missä tahansa Sanan totuudessa, hän tuntee tämän totuuden olevan osa hänen omaa olemusta ja Olemusta. Hänelle sijaisuhrin täytetty työ, pelastusvarmuus Golgatan sovintoverenkautta on uskoa Jumalantyöhön, näin Jumala tulee Kristuksessa sydämeen asumaan ja on tätä Pyhää Olemusta, Ylhäältä tulevaa.
    Perustelu on Pyhän Hengen työ, joka vie tarkastelemaan Golgatalle, missä lepää ihmisen ulkoinen ristejä rakentama liha, joka ei halua Jumalan rakkautta elämäänsä, sen hylkääminen itseltä ja siinä nähdä Jeesus- Jumalan uhrikaritsa. Miksi on tämä uhrikaritsa? Uhri maksaa rakkaudesta hintaa elämäksi. Rakkautta ei voi tappaa. Se nousee haudasta todistamaan elämänpuolesta.
    Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät. Luojamme, Vapahtajamme, sapatin Herran sanat, joka loi ihmisen elämään iankaikkista elämää ja rakastamaan.
    Agabe- rakkaus. Siinä on tämä iankaikkisen elämän sanat – missä lepää Uusi taivas ja maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Jumala on valinnut tietyt ihmiset jatkoon, jo maailman luomisessa. Mutta ei kaikkia.
    Harvat ja valitut pääsevät jatkoon.

    " Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan"

    Jumalan valituilla ihmisillä on tehtävä myös tuhatvuositessa valtakunnassa, mikä on täällä maan päällä, ei missään pilven reunalla eikä utomioissa.

    Jeesus tulee näkyvällä tavalla takaisin maan päällä vietettäviin häihin ja kuninkaaksi maan päällä elettäävään tuhatvuositeen valtakuntaan.

    Vasta sen jälkeen lait kumotaan kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhruskaus asuu ja kaikki täytetään Hengellä ja he tuntevat Herran.

    Ei se vaihe vielä ole nyt menossa.

    Helluntailaisia viskoo nurin selälleen antikristilliset henget ja voimat, joilla ne ihmisiä eksyttää.

    Helluntailaisten lahkoihin, telttoihin ja kokouksiin ei pidä mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Matt. 5:18

    Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Matt. 5:18

    Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    Ihmisten maailma on samalla aina fyysinen maailma, ei ihminen ole mikään pelkkä henkiolento, jotka liihottelee pilvien päällä utopioissa.

    Sellaiset ilmaukset ja sanonnat on niitä Paavalin kielikuvia ja asioiden värittämisiä.

    Äänestä

  • Taisi mennä luojalla kieli solmuun tähtiä nimetessä kun tuli turhamaisuuttaan luoneeksi jotain 2000 miljardia galaksillista tähtijärjestelmiä. Sai siinnä hetken pallukoita pyöritellä.

    Äänestä

Kummaa, että maailman ihmismäärä on tuplaantunut 1960-luvulta tähän päivään. Silloin arvioidaan olleen 4 miljardia ihmistä tällä planeetalla. Nyt arvioidaan ihmisiä olevan noin 8 miljardia. Missä varastossa näitä sieluja mahdetaan säilyttää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä Raamatusta saa käsityksen, että Jumala loi maailman luomisen yhteydessä kaikkien ihmisten sielut valmiiksi ja lepäsi sen urakan jälkeen pitäen sapatinlevon.

Perisynnissä kaikkien ihmisten sielujen varasto saastui syntiseksi.

Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi. (Room.5)

Jes. 57:16

Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

Ilm. 13:8

Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

Hepr. 9:26

Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. (=perisynnin vuoksi)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu