Eipä uskoisi, että tuo harvinaisen kaunis tyttö on nykyään henkinen ihmishirviö, joka johtaa äärioikeistolaista, pakolais- ja siten myös ihmisvihamielistä puoluetta.
En ole koskaan ollut blondien perään, mutta kieltämättä joku nuorehko Ella Kanninen kyllä herättää panetusta. Jos olisi 15-vuotiaana kohdannut Riikka Purran, olisin saattanut rakastua korviani myöten. Se olisi kyllä varmaankin päätynyt eroon aika pian, sillä mitään maailmanpelastuskouhotusta en olisi sietänyt silloinkaan, ja Riikkahan oli vihreä.
Kauneus voi kätkeä sisäänsä uskomatonta pahuutta. Tuimailmeistä Irma Greseä jotkut hänen naispuolisista keskitysvangeistaankin ovat kuvanneet kadehtittavan kauniiksi ja voi ajatella, että normaali tai iloinen ilme kasvoillaan hän on varmaankin näyttänyt kauniille. Hän oli erittäin julma vartija, joka kidutti vankeja lukuisin tavoin ja oli heitä kohtaan täysin tunteeton. Ilmekään värähtämättä Irma kuunteli tuomionsa ja hirttolavalla hän sanoi vain yhden sanan: nopeasti.
Riikka on ainakin toistaiseksi ollut puheliaampi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuossa siis Riikka siinä iässä, kun huulet eivät vielä ole täysin kääntyneet alaspäin.
Siis tuossa
https://www.instagram.com/p/CtBGcZ4NZnc/?utm_source=ig_embed&ig_rid=f0328f2a-94bb-417f-91cd-1c21444a7357
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17879700n
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞