wiccalaisuus

Onko tuossa wiccalaisuudessa ihan terve meininki, mitä sanovat siitä tämän palstan ihmiset? Mitä me siitä ylipäätään tiedämme ja mitä tietoa siitä on saatavilla? Jos se on uskonto (ainakin näyttäisi olevan täällä uskontona uskontojen joukossa), onko siitä tietoa esimerkiksi teoksessa "Uskonnon kahdet kasvot", jonka pitäisi olla opas uskontojen taustoituksessa?

Jos on lahko, onko sitä pidetty tuhoisana? Missä mielessä?
242141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Suurin osa wiccalaisiksi itseään kutsuvista ihmisistä ovat ns. eklektikkoja, eli he toimivat yksin ja määrittelevät uskontonsa ja rituaalinsa itse. Toisin sanoen: wiccalaisuus on hyvin individualistista, joustavaa ja vapaata. Varsinaisia dogmeja ei ole, ainoastaan suuntaa antavia pyrkimyksiä.

On kuitenkin pari asiaa, jotka suurin osa wiccalaisista allekirjoittaa, eli: "tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita" ja "kaiken tekemäsi - hyvän tai pahan - saat kolminkertaisena takaisin". Itse en ole wicca, joten en muista noita "ohjeita" sanatarkkaan. Tunnen kuitenkin pääperiaatteet.

On siis äärimmäisen hankalaa ajatella, miten kyseinen uskonto voisi ketään uhriuttaa, kun jokainen määrittelee dogminsa ja rituaalinsa itse ja harjoittaa uskontoaan pääosin yksin. Jos wiccalaisuus tekisi uhreja, niin kuka uhriuttaisi ja ketä? Ihminen itseään?

Traditionalisti-wiccoilla, eli ns. alexandrialaisilla ja gardnerilaisilla, on omat tapaamisensa eli covenit. Coven ei ole mikään seurakunta vanhemmistoineen ja hierarkisine valtajärjelmineen, kuten useimmissa uskonlahkoissa, vaan lähinnä samanmielisten ihmisten tapaaminen, jossa pyritään toteuttamaan wiccalaisia rituaaleja.

Uskontojen Uhrien Tuki ry:n sivuilla ei varmaankaan ole mainintoja wiccalaisuudesta siitä yksinkertaisesta syystä, että wiccalaisuus on uskonto, joka ei tuota uhreja.

"Tuhoisana" wiccalaisuutta pitävät lähinnä fundamentalistikristityt, jotka sekoittavat wiccalaisuuteen liitetyt maagiset rituaalit omaan taikauskoiseen hölynpölyynsä noituudesta ja saatanoista ja helvetin tuomioista. Mutta tässähän ei sinänsä ole mitään uutta: kristityt pitävät kaikkea sellaista tuhoisana, jonka he katsovat olevan ihmisestä itsestään lähtöisin.

Äänestä
  • Wiccalaisuus ei välttämättä tuota uhreja, mutta sen esimuoto oli sitten sitäkin julmempi. Brittilässä uhrattiin noitamenoissa ihmisiä varsin mielikuvituksellisilla tavoilla aikanaan. Kelteillä oli mm. Roomalaisten käyttämästä ristiinnaulitsemisesta ihan oma versionsa, jos kohta vielä julmempi, kuin Roomalainen muoto. Roomalaiset huolehtivat siitä, että teloitus on suhteellisen nopea ja tehokas, sen sijaan keltit roikottivat uhreja X:n muotoisilla risteillä, jolloin kuoleminen kesti paljon kauemmin kuin T-muotoiselle ristille. Keltit käyttivät tosin myös mestausta, joka oli kieltämättä nopea tapa kuolla. Wiccalaisuudella kuitenkin on Briteissä varsin synkät juuret.

    Äänestä

  • tjäh kirjoitti:

    Wiccalaisuus ei välttämättä tuota uhreja, mutta sen esimuoto oli sitten sitäkin julmempi. Brittilässä uhrattiin noitamenoissa ihmisiä varsin mielikuvituksellisilla tavoilla aikanaan. Kelteillä oli mm. Roomalaisten käyttämästä ristiinnaulitsemisesta ihan oma versionsa, jos kohta vielä julmempi, kuin Roomalainen muoto. Roomalaiset huolehtivat siitä, että teloitus on suhteellisen nopea ja tehokas, sen sijaan keltit roikottivat uhreja X:n muotoisilla risteillä, jolloin kuoleminen kesti paljon kauemmin kuin T-muotoiselle ristille. Keltit käyttivät tosin myös mestausta, joka oli kieltämättä nopea tapa kuolla. Wiccalaisuudella kuitenkin on Briteissä varsin synkät juuret.

    Millään noista mainitsemistasi seikoista ei ole mitään tekemistä wiccalaisuuden kanssa. Sorry.

    Äänestä

  • Asiatietoa kirjoitti:

    On hyvä tehdä ero Wiccan ja muinaisen kelttiuskonnon välillä. Oikeastaan ainoat ydistävät tekijät näiden välillä on usko jälleensyntymiseen ja käsitys ihmisestä osana luontoa. Myös nimi "wicca" tulee vanhan keltin kielen sanasta "wich" (äännetään 'wik'), joka tarkoitti kelttien uskonnon pappia. Myös sana druidi tarkoitti kelttiuskonnon pappia, mutta druidi oli aina mies, kun taas "wich" oli usein nainen, mistä syystä lienee sanaan tuli -a -pääte. (tosin miehiäkin lienee ollut). Käsittääkseni "wich" oli jollain tavalla uskonnollisessa arvostuksessa druidia alempi. Sanasta "wich" on nykyenglantiin tullut sana "witch", joka yleensä suomennetaan sanalla noita. Tästä syystä puhuttaessa suomessa noituudesta, tarkoitetaan yleensä wiccalaisuutta. Todellisuudessa suomenkielen sana noita on tarkoittanut alkujaan samaa, kuin shamaani. Kun puhutaan vanhasta suomalaisesta noituudesta, on siinä siis tietty aste-ero suhteessa wiccaan, vaikka toisaalta on veteen piirretty viiva wiccalaisuuden ja shamanismin välillä. Niitä voisi pitää ehkä saman filosofian eri menetelminä/muotoina.

    Tuo X:n muotoiselle ristille uhraaminen, yms. kuului oleellisena osana vanhaan kelttiläiseen uskontoon, jossa ihmisiä uhrattiin jumalille. Myös sodassa voittoisan taistelun jälkeen osa vangeista, joskus kaikkikin, uhrattiin jumalille kiitokseksi voitosta. Toisinaan oli tapana rakentaa yli kymmenmetrinen ontto puinen ihmistä muistuttava kehikko, joka täytettiin sidotuilla vangeilla, ja joka poltettiin pystyyn vankeineen päivineen. Erityisen julmaa vanha kelttiuskonto oli halloweenin aikaan. Tuon "kuolleiden juhlan" seremonioihin kun kuului ihmisuhrit, vaikka ei olisi mikään sota-aika ollutkaan. Tavallisesti kuolleille uhrattiin joitain orjia, tms. yleensä joku neitsyt. Brittein saarilta löytyy aika ajoin vieläkin näistä uhrialttareista arkeologisia jäänteitä (kivisiä alttareita, joiden kylkiin on muurattu oikeita pääkalloja).

    Sen sijann nykyinen wiccalaisuus on ihan erilainen uskonto. Itseasiassa wiccalaisuus ei kovin paljon eroa välttämättä shamanismista, luonnonhenkien palvonnasta, josta tuossa ylempänä jo mainitsin.

    Puhuttaessa vanhasta kelttiuskonnosta voisi ehkä paremmin puhua druidismista, niin ei sekoittuisi wiccalaisuuteen. Druidismi muistutti omalla tavallaan enemmänkin magiaa ja eräänlaista saatananpalvontaa, eikä sitä siksi voi siis pitää wiccalaisuuteen liittyvänä.

    Toisaalta, kuten eräs USA:n valkoisten noitien johtohahmoista aikoinaan sanoi: "Saatana/Baphomet on saman luonnonjumaluuden maskuliininen puoli, jonka feminiininen on Luontoäiti". Eli primitiivistä dualististä naturalismia.

    Itse olen "born again"-kristitty, mutta sehän ei estä tutustumasta uskontohistoriaan.

    -Keefu-

    Äänestä

  • Keefu kirjoitti:

    Olet avarakatseisin "born again" -kristitty jonka olen näilla palstoilla tavannut. Kiitos! Palautit uskoni uskoviin! ;-D

    Asia johon halusin puuttua on suomalaiskansallisen shamanismin ja wiccalaisuuden niputtaminen saman otsakkeen alle. Itse pidän itseäni suomalaisen perinnenoituuuden jatkajana, enkä näe kovinkaan paljon yhtäläisyyksiä suomalaisella noituudella (viitaten suomalaiseen tietäjä-parantaja -linjaan) ja wiccalaisuudella.

    Nämä kaksi ilmiötä edustavat täysin eri traditioita eivätkä ne ole olleet tekemisissä keskenään kuin vasta nyt. Wiccalaisuus on "keksitty" tai "rakennettu" muutaman keskeisen vaikuttajan toimesta, kun taas suomalainen noituus on osa suoraa katkeamatonta perinneketjua (ainakin itseni osalta).

    Yhtäläistä on ainoastaan ei-kristillinen traditio, maaginen maailmankuva ja läheinen suhde luontoon. Toisaalta wiccalaisuus on USKONTO, kun taas noita on AMMATTINIMIKE. Monet omista esi-isistäni olivat erittäin hartaita kristittyjä uskovia vaikkakin harjoittivat noidan ammattia ja sovelsivat maagisia rituaaleja työssään.

    Kitoos.

    Joo, kun tietää ja tuntee asioita muutenkin kuin vain pinnallisesti, ja ymmärtää toisia katsomuksia ja uskontoja. Se että ymmärtää, ei tietenkään tarkoita, että aina hyväksyisi, mutta kun ymmärtää toisen ihmisen maailmankuvaa ja uskoa, voi paremmin saada kontaktia häneen.

    Omasta puolestani on muuten aika kummallista, kun olen vastaavaa kommenttia kuin sinulta (eli että olen "avarakatseisin kristitty, mitä ovat tavanneet"), kuullut myös muilta ihmisiltä. Omituiseksi asian mielestäni tekee se, että pidän itseäni fundamentalisti-kristittynä.

    On joskus tullut yllätettyä ihmisiä sillä, kun ovat hämmästyneet, että miten "hihhuli" voi tuntea heidän omaa uskontoaan niin hyvin, että pystyy puhumaan siitä syvällisiä ikäänkuin "small talkina". Oikeastaan vasta silloin on mahdollisuuksia ehkä saada ikään kuin "samalta tasolta" lähtevän dialogin kautta saada heitä myös "käännytettyä" omalle puolelleen ;-)

    Olen tullut ajatelleeksi, että monien kristittyjen "pakanuutta", yms. kohtaan tuntema kauhun sekainen kammo (jota usein lietsoo vielä "kristilliseksi" kutsuttu kansanperinteen taikausko), voi johtua ehkä siitä, että oma usko ei ole tarpeeksi "vakaalla pohjalla" eli että toisen näkemys koetaan uhkaksi itselle.

    No ei siitä sen enempää.

    Äänestä

  • tjäh kirjoitti:

    Wiccalaisuus ei välttämättä tuota uhreja, mutta sen esimuoto oli sitten sitäkin julmempi. Brittilässä uhrattiin noitamenoissa ihmisiä varsin mielikuvituksellisilla tavoilla aikanaan. Kelteillä oli mm. Roomalaisten käyttämästä ristiinnaulitsemisesta ihan oma versionsa, jos kohta vielä julmempi, kuin Roomalainen muoto. Roomalaiset huolehtivat siitä, että teloitus on suhteellisen nopea ja tehokas, sen sijaan keltit roikottivat uhreja X:n muotoisilla risteillä, jolloin kuoleminen kesti paljon kauemmin kuin T-muotoiselle ristille. Keltit käyttivät tosin myös mestausta, joka oli kieltämättä nopea tapa kuolla. Wiccalaisuudella kuitenkin on Briteissä varsin synkät juuret.

    Heh, kuulostaa ihan kristin uskolta. Ihmisiä kidutettiin inkvisitiossa mitä mielikuvituksellisimmalla menoilla ja lopulta poltettiin elävältä roviolta. Edes Jeesusta ei aikoinaan kidutettu yhtä julmasti.

    Kun näette kristittyjä olkaa äärimmäisen varovaisia. Kukaan ei voi tietää näistä hirviöistä, mitä saattavat tehdä.

    Taitaa tuo julmuuden antama nautinto ihmisessä itsessään ja uskonnon tuppaavat vain heijastelemaan sitä.

    Äänestä

  • Keefu kirjoitti:

    On hyvä tehdä ero Wiccan ja muinaisen kelttiuskonnon välillä. Oikeastaan ainoat ydistävät tekijät näiden välillä on usko jälleensyntymiseen ja käsitys ihmisestä osana luontoa. Myös nimi "wicca" tulee vanhan keltin kielen sanasta "wich" (äännetään 'wik'), joka tarkoitti kelttien uskonnon pappia. Myös sana druidi tarkoitti kelttiuskonnon pappia, mutta druidi oli aina mies, kun taas "wich" oli usein nainen, mistä syystä lienee sanaan tuli -a -pääte. (tosin miehiäkin lienee ollut). Käsittääkseni "wich" oli jollain tavalla uskonnollisessa arvostuksessa druidia alempi. Sanasta "wich" on nykyenglantiin tullut sana "witch", joka yleensä suomennetaan sanalla noita. Tästä syystä puhuttaessa suomessa noituudesta, tarkoitetaan yleensä wiccalaisuutta. Todellisuudessa suomenkielen sana noita on tarkoittanut alkujaan samaa, kuin shamaani. Kun puhutaan vanhasta suomalaisesta noituudesta, on siinä siis tietty aste-ero suhteessa wiccaan, vaikka toisaalta on veteen piirretty viiva wiccalaisuuden ja shamanismin välillä. Niitä voisi pitää ehkä saman filosofian eri menetelminä/muotoina.

    Tuo X:n muotoiselle ristille uhraaminen, yms. kuului oleellisena osana vanhaan kelttiläiseen uskontoon, jossa ihmisiä uhrattiin jumalille. Myös sodassa voittoisan taistelun jälkeen osa vangeista, joskus kaikkikin, uhrattiin jumalille kiitokseksi voitosta. Toisinaan oli tapana rakentaa yli kymmenmetrinen ontto puinen ihmistä muistuttava kehikko, joka täytettiin sidotuilla vangeilla, ja joka poltettiin pystyyn vankeineen päivineen. Erityisen julmaa vanha kelttiuskonto oli halloweenin aikaan. Tuon "kuolleiden juhlan" seremonioihin kun kuului ihmisuhrit, vaikka ei olisi mikään sota-aika ollutkaan. Tavallisesti kuolleille uhrattiin joitain orjia, tms. yleensä joku neitsyt. Brittein saarilta löytyy aika ajoin vieläkin näistä uhrialttareista arkeologisia jäänteitä (kivisiä alttareita, joiden kylkiin on muurattu oikeita pääkalloja).

    Sen sijann nykyinen wiccalaisuus on ihan erilainen uskonto. Itseasiassa wiccalaisuus ei kovin paljon eroa välttämättä shamanismista, luonnonhenkien palvonnasta, josta tuossa ylempänä jo mainitsin.

    Puhuttaessa vanhasta kelttiuskonnosta voisi ehkä paremmin puhua druidismista, niin ei sekoittuisi wiccalaisuuteen. Druidismi muistutti omalla tavallaan enemmänkin magiaa ja eräänlaista saatananpalvontaa, eikä sitä siksi voi siis pitää wiccalaisuuteen liittyvänä.

    Toisaalta, kuten eräs USA:n valkoisten noitien johtohahmoista aikoinaan sanoi: "Saatana/Baphomet on saman luonnonjumaluuden maskuliininen puoli, jonka feminiininen on Luontoäiti". Eli primitiivistä dualististä naturalismia.

    Itse olen "born again"-kristitty, mutta sehän ei estä tutustumasta uskontohistoriaan.

    -Keefu-

    Wicca tulee sanasta
    wich tai
    sanasta weik tms. joka tarkoittaa vääntämäistä, punomista, taivuttamista.

    Äänestä

  • olen myös tavannut wiccalaisia(tai entisiä sellaisia) jotka ovat hylänneet wiccan "älä tee harmia" jne. säännöt naurettavina.

    wiccalaisuudessa, kuten muissakin uskonnoissa, esiintyy hyväuskoisten ihmisten höynäyttämistä ja manipulointia(kaikenmaailman taikahilpetöörin myyntiä jne.)

    Äänestä

  • Joo, wiccalaisusu on maailman ainoa uskonto, joka ei sorra, aivopese, tee kiilusilmäiseksi fanaatikoksi tai saa ihmisiäö uskomaan järjenvastaisiin väittesiiin!

    Niin varmaan! What the fuck..

    Äänestä

Uhrien tuottamisesta minulla ei ole tietoa itselläni. Uhriajattelu noin muutenkin on vierasta, valintoja ja vastuuta valinnoista tarkastelen mieluummin. Minusta wiccalaisuus on kiehtovaa, vaikka totta on, että tietty eron ja jopa eristämisen korostaminen, erillisyyden ja eron, jopa eristämisen (lahkolainen?) teologia häiritseekin. Joskus mietin, täyttyykö tuossa liikehdinnässä uskonnon tunnusmerkistö lainkaan. Jos kaikki saavat tehdä mitä haluavat, kunhan eivät vahingoita, pilvin pimein tulee mieleen aatesuuntauksia = ei mitään erityisesti wiccalaisuuteen viittaavaa!!!

Pitäisikö aloittaa käsitemäärittelystä eli siitä, mitä wicca oikein sanana tarkoittaa/merkitsee? Semanttisesti orientoituneet, mitä wicca oikein on???

Äänestä
  • Eiköhän tää wicca ole ihan selvää. Turun sanomissa oli aiheesta ihan hyvä kirjoitus pari viikkoa sitten. Pikkutyttöjen piiritanssia, kauhuleikkejä kellarissa ja metsässä luontaisseksin harrastamista. Wiccasta tuntuu kovalta olla wicca, ihan yhtä kovina itseään pitävät mm. "saatananpalvojat", jotka eivät ole edes ymmärtäneet, että Cradle of Filth tekee nimenomaan bisnestä, ja vielä pilkaten koko genreä noin lopulta.

    Wiccalaiset vain eroavat kaikista muista uskovista siinä, että he eivät ole taipuvaisia väkivaltaan tai pakottamiseen. Pisteet siitä wiccoille.

    Äänestä

  • viper kirjoitti:

    Eiköhän tää wicca ole ihan selvää. Turun sanomissa oli aiheesta ihan hyvä kirjoitus pari viikkoa sitten. Pikkutyttöjen piiritanssia, kauhuleikkejä kellarissa ja metsässä luontaisseksin harrastamista. Wiccasta tuntuu kovalta olla wicca, ihan yhtä kovina itseään pitävät mm. "saatananpalvojat", jotka eivät ole edes ymmärtäneet, että Cradle of Filth tekee nimenomaan bisnestä, ja vielä pilkaten koko genreä noin lopulta.

    Wiccalaiset vain eroavat kaikista muista uskovista siinä, että he eivät ole taipuvaisia väkivaltaan tai pakottamiseen. Pisteet siitä wiccoille.

    "Pikkutyttöjen piiritanssia, kauhuleikkejä kellarissa ja metsässä luontaisseksin harrastamista."

    Itse olen nyt kolmissakymmenissä ja takan on vuosia harjoitettua noituutta ja eklektistä wiccaa, enkä ole kertaakaan tavannut pikkutyttöjä piirissä. Noituuden tie on edelleen niin kova juttu, että siihen ihmiset kypsyvät pikkuhiljaa ja askel noita-yhteisöihin on vielä suurempi.

    Rituaaliseksiä en tiedä harjoitettaneen, enkä siihen ole koskaan törmännyt.

    "Wiccasta tuntuu kovalta olla wicca,"

    Aivan totta, en todellakaan lähtisi esim. naapurille julistamaan. Pudottautuminen pois kuristavasta kristiyhteisöstä on tuntuu kovalta ja haavoittavalta, eikä mitätöivän ja henkisesti väkivaltaisen suhtautumisen takia viitsi juuri vakaumuksestaan huudella.

    "ihan yhtä kovina itseään pitävät mm. "saatananpalvojat", jotka eivät ole edes ymmärtäneet, että Cradle of Filth tekee nimenomaan bisnestä, ja vielä pilkaten koko genreä noin lopulta."

    Voi olla, mutta wiccalaisuus ja muutkin luonnonuskonnot ovat todellisia köyhän miehen/naisen uskontoja. En ole ensimmäistäkään rituaalivälinettä itselleni ostanut (tosin niitä onkin niukalti).

    Äänestä

on siinä kuules vähän terveempi meininki kuin esimerkiksi kristinuskossa tai islamissa!!!
wiccalainen ihminen saa tehdä mitä haluaa kunhan se EI!!! vahingoita muita....toisin on esim islamissa

Äänestä
  • vain yks keino satanismilla saada uusia mukaan

    nuorta lihaa

    se on satanismia

    Äänestä

  • on.......... kirjoitti:

    vain yks keino satanismilla saada uusia mukaan

    nuorta lihaa

    se on satanismia

    Voisitko perustella väitteesi,
    paitsi jos ole kykenemätön keskustelemaan muista uskonnoista kunnioittavaan sävyyn, emme ole kiinnostuneita vastauksistasi tyyliin: ........... Melko säälittävää argumentaatiota.

    Äänestä

Siinä on kyllä ihan terve meininki, eikä siitä ole mitään haittaa kenellekkän. Enemmänkin hyötyä ja iloa.

Äänestä

kaikki muutkin uskonnot. Yliluonnolliseen uskominen on vain toiveajattelua ja todellisuuspakoa.

Äänestä
  • Luonnonuskonnoissa ei (yleensä) uskota mihinkään
    yliluonnolliseen, vaan luonnolliseen.

    Esim. magia käsitetään luonnolliseksi, luonnonvoimien kautta toteutuvaksi muutokseksi.

    Yliluonnollisen käsite kuuluu niihin uskontoihin, joissa pyhä, jumaluus tms.jne. on ihmisen ja elämän ulkopuolella toimiva voima.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

utelias kirjoitti:

Onko tuossa wiccalaisuudessa ihan terve meininki, mitä sanovat siitä tämän palstan ihmiset? Mitä me siitä ylipäätään tiedämme ja mitä tietoa siitä on saatavilla? Jos se on uskonto (ainakin näyttäisi olevan täällä uskontona uskontojen joukossa), onko siitä tietoa esimerkiksi teoksessa "Uskonnon kahdet kasvot", jonka pitäisi olla opas uskontojen taustoituksessa?

Jos on lahko, onko sitä pidetty tuhoisana? Missä mielessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu