Mormoni aluella USA:ssa kiellettiin Raamattu kouluissa

Raamattu kiellettiin kouluista Utahissa säädyttömän sisällön perusteella
Raamatun poistamiseen johti valitus vanhemmalta, joka protestoi kirjojen poistamisia vastaan.

KOULUPIIRI Utahin osavaltiossa on poistanut Raamatun peruskoulujensa ja keskiasteen koulujensa kirjastoista ”vulgaarin tai väkivaltaisen” sisällön takia. Asiasta kertovat muun muassa NPR ja NBC News.
Davisin koulupiiri on osavaltion toiseksi suurin. Se sijaitsee Salt Lake Cityn pohjoispuolella, ja sen julkisissa kouluissa on yli 70 000 oppilasta.

Päätös perustuu viime vuonna säädettyyn lakiin, jonka nojalla kirjoja voidaan poistaa kouluista ”pornografisen tai säädyttömän” sisällön perusteella.

RAAMATUN poistamiseen johti valitus vanhemmalta, joka vastustaa lakia ja haluaa näin kiinnittää huomiota sen mielivaltaisuuteen. Kirjojen poistaminen kouluista niiden sisällön perusteella on yleistynyt ympäri Yhdysvaltoja, mutta useimmiten valitusten taustalla ovat konservatiivit, jotka haluavat poistaa esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tai etnisyyttä käsitteleviä kirjoja.
Raamatusta valittaneen vanhemman mukaan kyse on ”yhdestä kaikkein seksintäyteisimmistä kirjoista”.

”Insestiä, itsetyydytystä, eläimiinsekaantumista, prostituutiota, sukuelinten silpomista, suuseksiä, dildoja, raiskausta ja jopa vauvojen murhaamista”, valitus listasi.

”Voitte varmasti todeta, että Raamatulla – – ’ei ole todellista arvoa alaikäisille’, koska se on uuden määritelmämme mukaan pornografinen.”

Raamattu ei kuulu Davisin piirin koulujen opetusohjelmaan, ja sitä arveltiin olleen vain 7–8 koulun kirjastossa.

Raamatut poistetaan kirjastoista välittömästi, vaikka koulupiirin päätöksestä on tehty valitus. Se käsitellään kesälomien jälkeen.

RAAMATUN poistamispäätöksen jälkeen sama koulupiiri vastaanotti valituksen myös Mormonin kirjasta, kertoi Salt Lake Tribune.
Mormonin kirja on opillinen perusta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkolle eli mormonikirkolle. Yli puolet Utahin osavaltion asukkaista on mormoneja.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009632205.html?utm_source=email&utm_medium=toimitus&utm_campaign=hs_uk_paauutiset

114

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan oikein. Raamatussa ihannoidaan väkivaltaa ja homousfobiaa ja suorastaan kehotetaan tappamaan mm. homoja. Toki Uusi Testamentti on huomattavasti sivistyneempi kuin Vanha Testamentti, vaikka kyllähän siinäkin osa jutuista on mm. Paavalin hanurista.

      • Mormonit voivat kieltää, koska pitävät Raamattua vanhentuneena ja vaillinaisena.

        Miksi Raamattu ei voi kertoa siitä mitä todella on tapahtunut. Pitäisikö nyt tv:n uutislähetyksestä sensuroida Ukrainan sotaa koskevat uutisfilmit?

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mormonit voivat kieltää, koska pitävät Raamattua vanhentuneena ja vaillinaisena.

        Raamatusta n. 10 % on totta. Mm. luomiskertomukset ja vedenpaisuuskertomukset (molemmat kahdesta lähteestä; Pappiskirjasta ja Jahvistilähteestä) ovat tietenkin täyttä pötyä.

        Ukrainan sota on totta, Raamatun kertomukset monilta osin satua tai vahvasti värittyeitä.

      • Sinulle ei ole oikein selvinnyt mitä sana fobia tarkoittaa?? Kerro missä asiassa teikäläiset eivät ole tasa arvoisia meidän heteroiden kanssa tai missä teidän ihmisoikeuksia loukataan? Silloin voisi asialle jotain tehdäkin, mutta tuollaiset pide asiat vain pahentaa asiaa. Kansanedustaja Atte Kaleva kysyi samaa asiaa, mutta vastauksia ei ole tullut.

        Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanaa ja ovat hyvin sivistyneitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatusta n. 10 % on totta. Mm. luomiskertomukset ja vedenpaisuuskertomukset (molemmat kahdesta lähteestä; Pappiskirjasta ja Jahvistilähteestä) ovat tietenkin täyttä pötyä.

        Ukrainan sota on totta, Raamatun kertomukset monilta osin satua tai vahvasti värittyeitä.

        Raamattu on 100% totta. Evoluutio jutut ovat 100% valetta. Yhtään evoluutio tapahtumaa ei ole saatu onnistumaan ilman ulkopuolista johdatusta.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Sinulle ei ole oikein selvinnyt mitä sana fobia tarkoittaa?? Kerro missä asiassa teikäläiset eivät ole tasa arvoisia meidän heteroiden kanssa tai missä teidän ihmisoikeuksia loukataan? Silloin voisi asialle jotain tehdäkin, mutta tuollaiset pide asiat vain pahentaa asiaa. Kansanedustaja Atte Kaleva kysyi samaa asiaa, mutta vastauksia ei ole tullut.

        Mitkä teikäläiset? Minä olen hetero sapiens. Mutta se ei estä minua tuomitsemasta järjetöntä fobiaasi ja laitonta homojen syrjimistäsi. Syyllistyt ihmisoikeuksien loukkauksiin kirjoituksillasi.

        Raamattu on varsinkin VT:n osalta hyvin sivistymätöntä ja homofobista.

        Höpöhöpö. Jos sinun mielestäsi joku on ollut kolme päivää "valaskalan" vatsassa, olet täysin pihalla!

        Miten olisi konseksunsen kanssa?

      • Mistä löydät sen pornon?

        Väkivaltaa ei ihannoida.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä teikäläiset? Minä olen hetero sapiens. Mutta se ei estä minua tuomitsemasta järjetöntä fobiaasi ja laitonta homojen syrjimistäsi. Syyllistyt ihmisoikeuksien loukkauksiin kirjoituksillasi.

        Raamattu on varsinkin VT:n osalta hyvin sivistymätöntä ja homofobista.

        Minua heteroa on varmasti syrjitty enemmän kuin yhtäkään teikäläistä. Kun en ollut naimisissa ja sitä tentattiin esim. monissa työpaikka haussa ja asuntolainan haussa. Viimein sain kummatkin, kun työpaikkani eläkesäätiö myönsi lainan. Minä en vaadi mitään lipun katolle nostoa en pide kulkueita mitä teillä on. Minä olen tyytyväinen kun en valita samoin mitä te teikäläiset.

        Sinulta jäi vastamaan, että missä asioissa teitä syrjitään ja teidän ihmisoikeuksia poljetaan ja missä ette ole tasa arvoisia meidän kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten olisi konseksunsen kanssa?

        Mitä se on?

        Vaadit minua vastaamaan kysymykseen, jossa kirjoitat "teillä". Minä olen hetero, joten vastaan, että ei meidän heterojen ihmisoikeuksia kovin paljon poljeta. Emme koe sellaista fobiaa, jota sinä kohdistat muihin ryhmiin.

        Totta helkutissa lainaa varten tarvitaan tulotietoja itseltä ja puolisolta. Naimattomilla yhteiset tulot ovat luonnollisesti pienemmät, joten se voi kyllä vaikuttaa saantiin alentavasti. Sen sijaan työpaikan haussa kenenkään naimisia ei pitäisi kysyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä teikäläiset? Minä olen hetero sapiens. Mutta se ei estä minua tuomitsemasta järjetöntä fobiaasi ja laitonta homojen syrjimistäsi. Syyllistyt ihmisoikeuksien loukkauksiin kirjoituksillasi.

        Raamattu on varsinkin VT:n osalta hyvin sivistymätöntä ja homofobista.

        In middle school, Searcy began to wear only male clothes and cut her hair "like a boy." She said she began identifying as a lesbian and suppressed the part of her that was interested in boys romantically.

        Searcy joined the women's basketball team, where there was a "culture of gay basketball players." By 12 years old, she had her first sexual encounter with another female.

        "I was sleeping with girls on my team. I was kissing girls on my team. We were all doing things in secret. We're having orgies. It was like that's what we did when we had sleepovers. ... And it would just be nasty," Searcy said.

        "I knew that it was wrong because I'm like, 'I'm going against my natural feeling.'… So I was always like, 'I know I like boys. [But], I'm forcing [myself towards] learning this behavior. I'm learning this because I'm influenced by other people.' But it's like I'm hiding that rejection. But I knew it was wrong," she said.

        At age 16, Searcy's father died unexpectedly, which left her with a lot of guilt.

        "Losing a parent was hard for me because I'm like, 'OK, I already know I didn't have a relationship with him.' I said so many things that I wish I could have taken back. I wish I could have done this. I wish I could have done that. And it hurt me," she said.

        In an attempt to forget the pain from losing her father, Searcy said she spent her last year of high school preoccupying herself with playing basketball.

        "I went into college with a girlfriend. I ended up cheating on her. I had sex with another girl. And that just kept continuing," Searcy recalled.

        "I was honestly breaking. I was depressed. I had anxiety. I was having panic attacks. And I was controlling and manipulative and just a bad person. I was an ugly person … from this wound [but] I didn't know what was going on. I didn't know if it was from not grieving my dad or what it was. … I was trapped."

        Battling addiction

        After graduating college, Searcy struggled with depression.

        "I was addicted to weed, addicted to porn, addicted to women, addicted to sex. Just anything to literally get out of this feeling," she said.

        Searcy's life suddenly changed one day after she had a dream where she encountered Jesus. After waking up from the dream, she remembers feeling different but wasn't sure why.

        It wasn't long before she had a second encounter with Jesus, where she felt Him stitching up her heart. Her curiosity led her to listen to worship music and spend time with God daily.

        "He showed up every morning. … He's showing me things that I need to heal from. We really started with the death of my father. Everything that had just come from that. We didn't start with my sexuality first. He was like, 'No, just let me love you back to life. Let me love you. Let me give you grace. This is what I have done for you,'" Searcy recounted.

        After some time learning about Jesus, Searcy began to desire a life away from lesbianism.

        However, she also started a new job where she met a woman she became romantically involved with. She also began spending less time with God.

        'Daughter of the King'

        As Searcy entered a romantic relationship with the woman, she began to notice a void in her life — a longing for the deep connection she once felt when devoting extended periods to worshiping God and immersing herself in His Word. Overwhelmed by this yearning, she reached a point of "desperation" and fervently prayed to God, earnestly seeking His presence and guidance to reintegrate Him into her life.

        "I'm just declaring things, and I'm just asking Him like, "Please, like I just want to be forgiven. I just want to love You again. I just want to know what it's like to be a daughter again,'" she recalled.

        "He was like, 'Just spend time with Me. … Just an hour in the morning again,' because I was off my routine. … In the secret place, that is where we really dealt with [my sexuality]."

        Searcy rededicated her life to Christ, and He delivered her from homosexuality. Now, she is constantly reminded by Jesus that she is a new creature in Him.

        "Thank You, Lord. I'm kind of going with the flow and letting Him mold me into what He wants to mold me into. I'm not the person that used to dress like a boy. … He's just changing my desires," Searcy said.

        "I want to look like a beautiful woman. You know, like, I don't want to look like how I used to. I'm growing. I cut my hair for 12 years. I have never, ever, ever really thought to grow my hair out. I have long hair now. … That is who I am. He is constantly showing me who I am, how He sees me: virtuous, beautiful, a daughter. I am loved. I am righteous. … I am holy for Him, that I am pure in Him. … I'm loved."

        https://www.christianpost.com/news/ex-lesbian-shares-journey-from-insecurity-to-christ.html?uid=*|UNIQID|*&utm_source=The+Christian+Post+List&utm_campaign=CP-Newsletter&utm_medium=email

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Jos sinun mielestäsi joku on ollut kolme päivää "valaskalan" vatsassa, olet täysin pihalla!

        Mikä siinä on mukamas mahdotonta? Ei se ole vettä täynnä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaadit minua vastaamaan kysymykseen, jossa kirjoitat "teillä". Minä olen hetero, joten vastaan, että ei meidän heterojen ihmisoikeuksia kovin paljon poljeta. Emme koe sellaista fobiaa, jota sinä kohdistat muihin ryhmiin.

        Totta helkutissa lainaa varten tarvitaan tulotietoja itseltä ja puolisolta. Naimattomilla yhteiset tulot ovat luonnollisesti pienemmät, joten se voi kyllä vaikuttaa saantiin alentavasti. Sen sijaan työpaikan haussa kenenkään naimisia ei pitäisi kysyä.

        Jos olet hetero, mutta puolustat homoja. Kerro missä asiassa he eivät ole tasa arvoisia ja missä heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan.

        Vastauksia kiitos.

        Vai että kaksi ihmistä saa liksaa vähemmän kuin yksi????

        https://www.christianpost.com/news/ex-lesbian-shares-journey-from-insecurity-to-christ.html?uid=*|UNIQID|*&utm_source=The Christian Post List&utm_campaign=CP-Newsletter&utm_medium=email

        Juuri tuo englannin kielen mahti vieroittaa monet pois amerikkalaisista uususkonnoista. Muistan kuvauksen uudesti syntyneiden seurakuntalaisten kastetilaisuudesta, jossa kastetulle annetaan uusi nimi kasteen yhteydessä. Jokainen nimi oli englannin kielinen.
        Miksi tavallisen Matin tai Maijan pitäisi esittäytyä jumalalleen englantilaisena Matthewina tai Maryna?
        Onko englanti mormonien jumalan kieli?

        Tuosta näet kuinka kirkon kävi missä vihittiin homo pareja.

        https://www.facebook.com/100014535759273/videos/929812928311302?idorvanity=367020421845

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuo englannin kielen mahti vieroittaa monet pois amerikkalaisista uususkonnoista. Muistan kuvauksen uudesti syntyneiden seurakuntalaisten kastetilaisuudesta, jossa kastetulle annetaan uusi nimi kasteen yhteydessä. Jokainen nimi oli englannin kielinen.
        Miksi tavallisen Matin tai Maijan pitäisi esittäytyä jumalalleen englantilaisena Matthewina tai Maryna?
        Onko englanti mormonien jumalan kieli?

        Onko kielellä väliä mihin uskoo?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaadit minua vastaamaan kysymykseen, jossa kirjoitat "teillä". Minä olen hetero, joten vastaan, että ei meidän heterojen ihmisoikeuksia kovin paljon poljeta. Emme koe sellaista fobiaa, jota sinä kohdistat muihin ryhmiin.

        Totta helkutissa lainaa varten tarvitaan tulotietoja itseltä ja puolisolta. Naimattomilla yhteiset tulot ovat luonnollisesti pienemmät, joten se voi kyllä vaikuttaa saantiin alentavasti. Sen sijaan työpaikan haussa kenenkään naimisia ei pitäisi kysyä.

        Näin haaskataan veronmaksajien varoja pide juhliin. Jos pyydettäisiin rahaa lapsiperheille tai sotaveteraaneille. Olisi valtiolta tiukka vastaus, että EI!!! Ei ole rahaa moiseen. Mutaa pide väelle kyllä rahaa löytyy-

        Helsinki Pridelle suuria summia veronmaksajien rahaa – Alko salaa tukirahansa
        Helsinki Pride -tapahtuman ja sen järjestäjän rahoittamiseen on käytetty suuria summia veronmaksajien rahaa ja Veikkauksen tuottoja. Helsinki Pride -yhteisölle on kertynyt ylijäämistä 513 000 euron voitot.
        Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia tukeva Pride-kuukausi käynnistyi viime viikolla.
        Talouselämän selvityksen mukaan julkiset toimijat ovat maksaneet avustuksia, kumppanuusrahaa ja muuta rahoitusta Helsinki Pride -tapahtuman tukemiseen ja sitä järjestävän Helsinki Pride -yhteisön ry:n toimintaan yhteensä yli 1,9 miljoonalla eurolla vuosina 2019–2023. Helsinki Pride -yhteisön vapaa oma pääoma paisui viime vuonna 513 000 euroon.
        Tukijoiden joukossa ovat Helsingin ja Espoon kaupungit, Kela sekä sosiaali- ja terveysministeriön alainen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), joka on myöntänyt avustuksia Veikkauksen varoista. Osasta tämän vuoden rahoista on tehty vasta myöntämispäätös
        Helsinki Pride -tapahtuman järjestämisen lisäksi Helsinki Pride -yhteisö tekee muun muassa ”sateenkaarierityistä sosiaali- ja nuorisotyötä” ja verkosto- ja vaikuttamistyötä.
        ”Helsinki ja Espoo ovat meidän kumppaneitamme siinä missä yrityskumppanitkin eli osa maksetuista summista on kumppanuusrahaa näkyvyyttä ja muita vastineita vastaan, ei avustuksia”, Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen kertoo.
        Kemppaisen mukaan yhdistyksen varsinainen toiminta on alijäämäistä, mikä katetaan omalla varainhankinnalla.
        Yhdistys on kerännyt Helsinki Pride -tapahtumaa varten rahoitusta yhteistyökumppaneilta, joiden joukossa on niin yksityisiä yrityksiä, julkisia toimijoita kuin ammattiliittoja.
        ALKO PIMITTÄÄ TIETOJA

        Myös julkisesti omistetut yhtiöt ovat olleet rahoittamassa Helsinki Pridea.
        Valtion omistama Alko ja Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helenkieltäytyvät antamasta Talouselämälle tietoja rahoituksen määrästä.
        ”Yhteistyösopimus on Helen-konsernin ja Helsinki Pride -yhteisön välinen, emmekä kommentoi sitä tarkemmin”, kerrottiin Helenin viestinnästä.
        ”Tänä vuonna olemme Working with Pride -kumppani. Yhteistyön kustannukset ovat sopimuksissa sovittu luottamuksellisiksi tiedoiksi”, kerrottiin Alkon viestinnästä.
        Kummastakaan yhtiöstä ei annettu perusteluja, miksi tiedot kustannuksista halutaan salata.
        Posti kertoo, että se on tehnyt ”pienimuotoista yhteistyötä” Helsinki Priden kanssa 2019–2022. Yhteistyö on keskittynyt vastavuoroiseen näkyvyyteen eikä ole Postin mukaan sisältänyt suoraa rahallista tukea.
        Helsinki Pride -yhteisö ry vaikuttaa pärjänneen taloudellisesti varsin hyvin. Vuonna 2019 sen tilikausi oli 12 000 euroa ylijäämäinen. Vuonna 2020 ylijäämää kertyi peräti 217 000 euroa, vuonna 2021 95 000 euroa ja viime vuonna 129 000 euroa. Ylijäämistä oli kertynyt yhdistykselle vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan 513 000 euroa vapaata omaa pääomaa.
        ”AIHEUTTANUT YLIJÄÄMÄÄ”

        Kemppaisen mukaan kaksi koronavuotta mahdollistivat edullisemman tapahtumarakenteen, mutta kumppaneilta saatiin vahva tuki koronavuosinakin.
        ”Se on yhdessä varovaisen taloussuunnittelun kanssa aiheuttanut ylijäämää.”
        Kemppaisen mukaan tämä vuosi on alijäämäinen, ja siihen kohdistetaan aiempien vuosien ylijäämää. Hän kertoo, että myös tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan puskuria.
        ”Mahdollinen ylijäämä käytetään yleishyödyllisen yhdistyksen toiminnan tarkoitukseen ja ylijäämällä turvataan myös tulevien Pride-tapahtumien järjestäminen.”
        Yhdistyksen palveluksessa oli viime vuonna keskimäärin kuusi palkattua henkilöä.
        Helsinki Pride nousi otsikoihin viime kuussa, kun tuli ilmoitus, ettei se kelpuuta kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaneiksi.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/helsinki-pridelle-suuria-summia-veronmaksajien-rahaa-alko-salaa-tukirahansa/02b47420-bc34-4d3c-87c7-add582f11473?ref=iltalehti:4018&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi&_gl=1*1scd3ji*_ga*MzE2OTQ2MTY5LjE2ODYyMTY2OTg.*_ga_3L539PMN3X*MTY4NjM4MDIzOC40Ni4xLjE2ODYzODEyNzkuMC4wLjA&fbclid=IwAR2-rb7qxC_H52wsH3xKXtBa38-uE4zG7DDpQn4s9ygZLIaS1FIqWdS-bx8

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaadit minua vastaamaan kysymykseen, jossa kirjoitat "teillä". Minä olen hetero, joten vastaan, että ei meidän heterojen ihmisoikeuksia kovin paljon poljeta. Emme koe sellaista fobiaa, jota sinä kohdistat muihin ryhmiin.

        Totta helkutissa lainaa varten tarvitaan tulotietoja itseltä ja puolisolta. Naimattomilla yhteiset tulot ovat luonnollisesti pienemmät, joten se voi kyllä vaikuttaa saantiin alentavasti. Sen sijaan työpaikan haussa kenenkään naimisia ei pitäisi kysyä.

        Sinulta ei vieläkään tullut vastausta, että missä asiassa ei homot ja lesbot ole tasa arvoisia meitä heteroita kohtaan. Ja missä asiassa heidän ihmisoikeuksia loukataan?

        Nuo kysymykset esitti kansanedustaja Atte Kaleva, mutta vastauksia ei ole tullut, koska niitä ei ole.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mikä siinä on mukamas mahdotonta? Ei se ole vettä täynnä.

        Saathan sinä satuihin uskoa, mutta teet itsestäsi naurettavan. ET selvästikään ymmärrä eläinfysiologiasta mitään. Minä olen lukenut sitä yliopistossakin.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Jos olet hetero, mutta puolustat homoja. Kerro missä asiassa he eivät ole tasa arvoisia ja missä heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan.

        Vastauksia kiitos.

        Vai että kaksi ihmistä saa liksaa vähemmän kuin yksi????

        Periaatteessa on tasa-arvo, mutta sinä itsekin vastustat homojen tasa-arvoa ja syyllistyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Sinulta ei vieläkään tullut vastausta, että missä asiassa ei homot ja lesbot ole tasa arvoisia meitä heteroita kohtaan. Ja missä asiassa heidän ihmisoikeuksia loukataan?

        Nuo kysymykset esitti kansanedustaja Atte Kaleva, mutta vastauksia ei ole tullut, koska niitä ei ole.

        Teikäläiset ovat vastustaneet kaikkea homojen tasa-arvoa ja vastustatte edelleen. Kun vihdoin on saatu lait suunnilleen kuntoon niistä kauheista teikäläisten vallan ajoista, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja senkin jälkeen homoseksuaalisuuteen kehottaminen oli rikos, nyt sitten tivaat, että missä asioissa homot eivät ole tasa-arvoisia. Miksi sinä ja Atte Kaleva esitätte noin järjettömiä kysymyksiä? Lait alkavat olla kunnossa (mm. avoliitto ja adoptio-oikeus), mutta teikäläisten asenteet eivät, koska edelleen syyllistytte rikokseen eli kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuo englannin kielen mahti vieroittaa monet pois amerikkalaisista uususkonnoista. Muistan kuvauksen uudesti syntyneiden seurakuntalaisten kastetilaisuudesta, jossa kastetulle annetaan uusi nimi kasteen yhteydessä. Jokainen nimi oli englannin kielinen.
        Miksi tavallisen Matin tai Maijan pitäisi esittäytyä jumalalleen englantilaisena Matthewina tai Maryna?
        Onko englanti mormonien jumalan kieli?

        Etkö osaa englantia? Laitan sinulle sitten suomen kielisen vastineen. Tosin käännös ei ole paras mahdollinen se on tehty Macin kääntäjällä.

        "Sinun ei tarvitse olla suora päästäkseen Jeesuksen luo": Ex-lesbo kertoo matkastaan ​​Kristuksen luo

        Kirsten Searcyn tie Jeesuksen luo ei ollut aivan helppo.

        Yli 300 000 tilaajaa sisältävän YouTube-kanavan Delafé Testimoniesin 1. kesäkuuta jaksossa, jonka tavoitteena on "luoda maailman suurin Jeesuksen todistusten arkisto", 23-vuotias kertoi, kuinka hän käytti kerran seksuaalista läheisyyttä eri naisten kanssa selviytymismekanismina. hänen emotionaalisen kipunsa ja menneisyyden traumansa vuoksi.

        Identiteettikriisin keskellä Searcy sanoi löytäneensä Jeesuksen ja vapautuneen homoseksuaalisuudesta hetken kuluttua.

        "Olin vapautettu perversiosta, himosta ja homoseksuaalisuudesta", Searcy sanoi. "Minua vapautettiin näistä demonisista hengistä."

        Searcy sanoi, että Jeesus auttoi häntä ensin parantumaan tuskallisesta menneisyydestään ennen kuin Hän vapautti hänet homoseksuaalisuudesta. Hän varoitti, että se on "huijaus, kun ihmiset kokevat, että heidän täytyy olla täysin suorassa ennen kuin he oppivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen".

        "Se on huijaus, koska Jeesus Kristus käveli elämääni ja olin likainen. Et puhdistu ennen
        pääset suihkuun. … Siinä ei ole edes järkeä. Ei, mene suihkuun siivoamaan. … Sinä tulet Kristuksen luo, ja Hän rakastaa sinua puhtaana. Lupaan. Ja me olemme Hänen verensä peitossa. Meidät puhdistetaan", Searcy selitti.

        Pahoinpitely ja hylkääminen

        Searcy paljasti joutuneensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön pienenä ja suuteli ensimmäisen kerran tyttöä noin 8-9-vuotiaana.

        "Sukupuolielimeni heräsivät hyvin, hyvin nuorena. … Olin se ala-asteella oleva lapsi, joka tiesi seksistä … koska minulle esiteltiin se. Menisin kotiin, se oli televisiossa. … kuulin minun puheeni. vanhemmat. Tiedätkö, minä vain laitoin kaiken yhteen nuorena, ja myös muut lapset puhuivat siitä", Searcy sanoi.

        Vaikka Searcy syntyi kahden vanhemman perheeseen, hän koki irtautumisen tunteen isästään. Hän omisti aikansa ensisijaisesti työntekoon ja perheen elättämiseen sen sijaan, että olisi tarjonnut hänelle ja hänen kolmelle sisarukselleen hoitavaa rakkautta ja kiintymystä, joka tyypillisesti liittyy isähahmoon.

        "Minusta tuntui, että se todella sai minut tuntemaan hylkäämistä ja kaunaa, koska en saanut isältä sitä, mitä tarvitsin. En saanut oikeaa rakkautta. Sain aineellisia asioita. Sain uudet kengät, uudet vaatteet Sain rahaa viikonloppuun, jotta voin mennä ystävieni kanssa", Searcy sanoi.

        "Mutta en koskaan saanut sitä kuuntelevaa isää, kuten tuo Isä, joka sanoisi: 'Me rukoilemme tai... me juurrutamme sinuun tiettyjä asioita.'... Hän oli myös väkivaltainen. Joten se oli kuin aina kun näin hänet, se oli enemmän sitä, että hän laittoi kätensä päälleni, koska en tehnyt tätä tai en tehnyt sitä", hän jatkoi.

        "Olen aina vihastunut häneen. Ja minulla oli aina asenne häntä kohtaan, koska olen kuin: "No, sinä et ole koskaan täällä. Kuinka aiot kertoa minulle, että teen väärin?"

        Searcy käytti paljon aikaa seurustelemiseen ja urheilutoimintaan koulunsa poikien kanssa. Hän kuitenkin kohtasi hylkäämisen monilta heistä, jotka pitivät häntä enemmän "kaverina" tai ystävänä kuin mahdollisena romanttisena kumppanina.

        "Ohjasin tavallaan pois pojista. Ja koska en saanut isältäni sitä, mitä tarvitsin, vihasin poikia kokonaan. … Minua kiusattiin, koska minulla oli litteä rintakehä [ja] minulla ei ollut peppua. … Minä oli aina niin urheilullinen, että he eivät nähneet minua sellaisena, jonka kanssa he haluaisivat seurustella", Searcy muisteli.

        "Olin syrjäytynyt, melko paljon. Ja he pitivät tytöistä, jotka meikkasivat ja pukeutuivat

        Väärä identiteettikriisi

        Yläasteella Searcy alkoi käyttää vain miesten vaatteita ja leikata hiuksiaan "kuin poika". Hän sanoi alkaneensa tunnistaa itsensä lesboksi ja tukahduttaa sen osan itsestään, joka oli kiinnostunut pojista romanttisesti.

        Searcy liittyi naisten koripallojoukkueeseen, jossa vallitsi "homokoripalloilijoiden kulttuuri". 12-vuotiaana hän kohtasi ensimmäisen seksin toisen naisen kanssa.

        "Nukuin joukkueeni tyttöjen kanssa. Suutelin joukkueeni tyttöjä. Teimme kaikki asioita salassa. Meillä on orgioita. Se oli kuin mitä teimme, kun meillä oli yöpyminen. ... Ja se olisi ole vain ilkeä", Searcy sanoi.

        "Tiesin, että se oli väärin, koska olen kuin: "Olen vastoin luonnollista tunnettani." Joten olin aina kuin: "Tiedän, että pidän pojista. [Mutta] pakotan [itseni kohti] Opin tämän, koska muut ihmiset vaikuttavat minuun. Mutta on kuin piilottaisin tuon hylkäämisen. Mutta tiesin, että se oli väärin", hän sanoi.

        16-vuotiaana Searcyn isä kuoli yllättäen, mikä jätti hänelle paljon syyllisyyttä.

        "Vanhemman menettäminen oli minulle vaikeaa, koska olen kuin "OK, tiedän jo, että minulla ei ollut suhdetta hänen kanssaan." Sanoin niin monia asioita, jotka olisin toivonut, että olisin voinut ottaa takaisin. Toivon, että olisin voinut tehdä tämän. Toivon, että olisin voinut tehdä sen. Ja se satutti minua", hän sanoi.

        Yrittääkseen unohtaa isänsä menettämisen aiheuttaman tuskan Searcy kertoi viettäneensä viimeisen lukiovuotensa koripallon pelaamiseen.

        – Menin yliopistoon tyttöystävän kanssa.Päädyin pettämään häntä. Harrastin seksiä toisen tytön kanssa. Ja se vain jatkui", Searcy muisteli.

        "Olin rehellisesti murtunut. Olin masentunut. Minulla oli ahdistusta. Sain paniikkikohtauksia. Ja olin hallitseva ja manipuloiva ja vain huono ihminen. Olin ruma ihminen… tästä haavasta [mutta] en tiennyt mitä En tiennyt, johtuiko se siitä, etten surenut isääni vai mitä se oli.… Olin loukussa."

        Taistelee riippuvuudesta

        Valmistuttuaan yliopistosta Searcy kamppaili masennuksen kanssa.

        "Olin riippuvainen rikkaruohosta, riippuvainen pornosta, riippuvainen naisista, riippuvainen seksistä. Ihan mitä tahansa päästäkseni kirjaimellisesti eroon tästä tunteesta", hän sanoi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuo englannin kielen mahti vieroittaa monet pois amerikkalaisista uususkonnoista. Muistan kuvauksen uudesti syntyneiden seurakuntalaisten kastetilaisuudesta, jossa kastetulle annetaan uusi nimi kasteen yhteydessä. Jokainen nimi oli englannin kielinen.
        Miksi tavallisen Matin tai Maijan pitäisi esittäytyä jumalalleen englantilaisena Matthewina tai Maryna?
        Onko englanti mormonien jumalan kieli?

        Searcyn elämä yhtäkkiä muuttui eräänä päivänä sen jälkeen, kun hän näki unen, jossa hän tapasi Jeesuksen. Unesta herättyään hän muistaa tunteneensa erilaisen, mutta ei ollut varma miksi.

        Ei kestänyt kauan ennen kuin hän tapasi toisen kerran Jeesuksen kanssa, jolloin hän tunsi Hänen ompelevan hänen sydämensä. Hänen uteliaisuutensa sai hänet kuuntelemaan ylistysmusiikkia ja viettämään aikaa Jumalan kanssa päivittäin.

        "Hän ilmestyi joka aamu.… Hän näyttää minulle asioita, joista minun täytyy parantua. Aloitimme todella isäni kuolemasta. Kaiken, mikä oli juuri syntynyt siitä. Emme aloittaneet seksuaalisuudestani ensin. Hän oli kuin , "Ei, anna minun rakastaa sinua takaisin elämään. Anna minun rakastaa sinua. Anna minun antaa sinulle armoa. Tämän olen tehnyt sinulle", Searcy kertoi.

        Saatuaan jonkin aikaa tietää Jeesuksesta Searcy alkoi haluta elämää poissa lesboista.

        Hän aloitti kuitenkin myös uuden työn, jossa hän tapasi naisen, jonka kanssa hän oli romanttisessa suhteessa. Hän alkoi myös viettää vähemmän aikaa Jumalan kanssa.

        "Kuninkaan tytär"

        Kun Searcy astui romanttiseen suhteeseen naisen kanssa, hän alkoi huomata tyhjyyttä hänen elämässään – kaipauksen syvään yhteyteen, jonka hän kerran tunsi omistautuessaan pitkiä aikoja Jumalan palvomiseen ja uppoutuessaan Hänen Sanaansa. Tämän kaipauksen valtaamana hän saavutti "epätoivoon" ja rukoili kiihkeästi Jumalaa etsien hartaasti Hänen läsnäoloaan ja opastusta integroidakseen Hänet takaisin elämäänsä.

        "Julistan vain asioita ja kysyn Häneltä kuten: "Ole hyvä, niin kuin haluaisin vain saada anteeksi. Haluan vain rakastaa sinua uudelleen. Haluan vain tietää, millaista on olla taas tytär", hän muistelee.

        "Hän oli kuin: 'Vietä vain aikaa kanssani.… Vain tunti aamusta taas', koska olin poissa rutiineistani.… Salaisessa paikassa, siellä me todella käsittelimme [seksuaalisuuttani]."

        Searcy omisti elämänsä uudelleen Kristukselle, ja Hän vapautti hänet homoseksuaalisuudesta. Nyt Jeesus muistuttaa häntä jatkuvasti siitä, että hän on uusi olento Hänessä.

        "Kiitos, Herra. Menen tavallaan virran mukana ja annan Hänen muovata minut sellaiseksi, joksi Hän haluaa muovata minut. En ole se henkilö, joka pukeutui kuin poika. … Hän vain muuttaa halujani, "Searcy sanoi.

        "Haluan näyttää kauniilta naiselta. Tiedätkö, en halua näyttää samalta kuin ennen. Kasvan. Leikkasin hiuksiani 12 vuotta. En ole koskaan, koskaan, koskaan todella ajatellut kasvattaa hiukseni. Minulla on nyt pitkät hiukset... Sellainen minä olen. Hän näyttää minulle jatkuvasti, kuka olen, kuinka Hän näkee minut: hyveellinen, kaunis, tytär. Olen rakastettu. Olen vanhurskas. olen pyhä Hänelle, että olen puhdas Hänessä… Olen rakastettu."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saathan sinä satuihin uskoa, mutta teet itsestäsi naurettavan. ET selvästikään ymmärrä eläinfysiologiasta mitään. Minä olen lukenut sitä yliopistossakin.

        En usko satuihin. Uskon Jumalaa en evolutiosatuihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teikäläiset ovat vastustaneet kaikkea homojen tasa-arvoa ja vastustatte edelleen. Kun vihdoin on saatu lait suunnilleen kuntoon niistä kauheista teikäläisten vallan ajoista, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja senkin jälkeen homoseksuaalisuuteen kehottaminen oli rikos, nyt sitten tivaat, että missä asioissa homot eivät ole tasa-arvoisia. Miksi sinä ja Atte Kaleva esitätte noin järjettömiä kysymyksiä? Lait alkavat olla kunnossa (mm. avoliitto ja adoptio-oikeus), mutta teikäläisten asenteet eivät, koska edelleen syyllistytte rikokseen eli kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

        Mitä tasa arvoa olemme vastustaneet?

        Etkö sinä ymmärrä Atte Kalevan kysymystä?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Etkö osaa englantia? Laitan sinulle sitten suomen kielisen vastineen. Tosin käännös ei ole paras mahdollinen se on tehty Macin kääntäjällä.

        "Sinun ei tarvitse olla suora päästäkseen Jeesuksen luo": Ex-lesbo kertoo matkastaan ​​Kristuksen luo

        Kirsten Searcyn tie Jeesuksen luo ei ollut aivan helppo.

        Yli 300 000 tilaajaa sisältävän YouTube-kanavan Delafé Testimoniesin 1. kesäkuuta jaksossa, jonka tavoitteena on "luoda maailman suurin Jeesuksen todistusten arkisto", 23-vuotias kertoi, kuinka hän käytti kerran seksuaalista läheisyyttä eri naisten kanssa selviytymismekanismina. hänen emotionaalisen kipunsa ja menneisyyden traumansa vuoksi.

        Identiteettikriisin keskellä Searcy sanoi löytäneensä Jeesuksen ja vapautuneen homoseksuaalisuudesta hetken kuluttua.

        "Olin vapautettu perversiosta, himosta ja homoseksuaalisuudesta", Searcy sanoi. "Minua vapautettiin näistä demonisista hengistä."

        Searcy sanoi, että Jeesus auttoi häntä ensin parantumaan tuskallisesta menneisyydestään ennen kuin Hän vapautti hänet homoseksuaalisuudesta. Hän varoitti, että se on "huijaus, kun ihmiset kokevat, että heidän täytyy olla täysin suorassa ennen kuin he oppivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen".

        "Se on huijaus, koska Jeesus Kristus käveli elämääni ja olin likainen. Et puhdistu ennen
        pääset suihkuun. … Siinä ei ole edes järkeä. Ei, mene suihkuun siivoamaan. … Sinä tulet Kristuksen luo, ja Hän rakastaa sinua puhtaana. Lupaan. Ja me olemme Hänen verensä peitossa. Meidät puhdistetaan", Searcy selitti.

        Pahoinpitely ja hylkääminen

        Searcy paljasti joutuneensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön pienenä ja suuteli ensimmäisen kerran tyttöä noin 8-9-vuotiaana.

        "Sukupuolielimeni heräsivät hyvin, hyvin nuorena. … Olin se ala-asteella oleva lapsi, joka tiesi seksistä … koska minulle esiteltiin se. Menisin kotiin, se oli televisiossa. … kuulin minun puheeni. vanhemmat. Tiedätkö, minä vain laitoin kaiken yhteen nuorena, ja myös muut lapset puhuivat siitä", Searcy sanoi.

        Vaikka Searcy syntyi kahden vanhemman perheeseen, hän koki irtautumisen tunteen isästään. Hän omisti aikansa ensisijaisesti työntekoon ja perheen elättämiseen sen sijaan, että olisi tarjonnut hänelle ja hänen kolmelle sisarukselleen hoitavaa rakkautta ja kiintymystä, joka tyypillisesti liittyy isähahmoon.

        "Minusta tuntui, että se todella sai minut tuntemaan hylkäämistä ja kaunaa, koska en saanut isältä sitä, mitä tarvitsin. En saanut oikeaa rakkautta. Sain aineellisia asioita. Sain uudet kengät, uudet vaatteet Sain rahaa viikonloppuun, jotta voin mennä ystävieni kanssa", Searcy sanoi.

        Tuossa juuri näkyy Arton vääristynyt maailmankuva. Hän syyllistyy jälleen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan mm. syyttämällä homoja demonisuudesta.

        Arto, tajuatko, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on rikos?

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        En usko satuihin. Uskon Jumalaa en evolutiosatuihin.

        Saathan sinä uskoa satuihin. Ongelmasi on vain se, että niissä saduissa on vakavia ristiriitoja. Raamatussa niin luomiskertomus kuin vedenpaisumustarinakin ovat koosteita kahdesta eri lähteestä (Jahvisti-lähde ja Pappiskirja). Siksi niissä on ristiriitoja mm. tulvan keston, eläinten määrän, luomisjärjestyksen ym. seikkojen suhteen. Ja jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, Jahvistin ja Pappiskirjan lisäksi Raamatun teksteihin ovat vaikuttaneet myös Deuteronomium ja Elohisti.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mitä tasa arvoa olemme vastustaneet?

        Etkö sinä ymmärrä Atte Kalevan kysymystä?

        Melkein jokaisessa viestissä tässäkin ketjussa mollaat homoja, jopa demonisteiksi. En olisi uskonut, että Atte Kaleva on sortunut samaan kuin sinä eikä minulla olekaan siitä muuta tietoa kuin sinun väitteesi. Nyt sitten tarkistin googlella ja kyllä Atte on tosiaankin antanut järjettömiä kommentteja, viitannut mm. Haaviston homouteen.

        Olette uskomattomia vihapuhujia!

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mormonit voivat kieltää, koska pitävät Raamattua vanhentuneena ja vaillinaisena.

        Miksi Raamattu ei voi kertoa siitä mitä todella on tapahtunut. Pitäisikö nyt tv:n uutislähetyksestä sensuroida Ukrainan sotaa koskevat uutisfilmit?

        Niinhän se onkin raamattu vanhanaikainen kaikin tavoin siinä näkyy niin selvästi ettei kaikki ihmisiä eroitella hyviin ja huonoihin . Kukaan pieni lapsi syntyessään ei ole mitenkään huonoihin kuuluva.
        Sitten että esim homot käsitellä haukutaan todistaa suustårta ahdasmielisyyttä jolla yritetään johtaa alttiita olevia ihmisiä. uskoon ei tarvita käyttöohjeita, ainoastaan mitä ihminen tuntee sydämessään .
        2000 vuotta vanhoja ohjeita mitä ei voi edes ymmärtää kehittyneen ihmisen taholla . Historia on historiaa, ja jokainen vanha historia kuvailee ihmisten tietämättömyyttä . Vai pieni osa ihmisistä voi hairahtaa näihin juttuihin , muut näkevät asiat toisessa valossa.äenää ei raamatun lukijat päätä kuka saa olla se ihmisten joka hyväksytään , vaan meillä on ihan toiset lait ja säännöt meidän aikanamme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatusta n. 10 % on totta. Mm. luomiskertomukset ja vedenpaisuuskertomukset (molemmat kahdesta lähteestä; Pappiskirjasta ja Jahvistilähteestä) ovat tietenkin täyttä pötyä.

        Ukrainan sota on totta, Raamatun kertomukset monilta osin satua tai vahvasti värittyeitä.

        Luomiskertomus ei ole mitenkään totta, se on ihmisen päässä ainoastaan totuus joka niin sen haluaa olevan.
        Ihminen on muodostunut miljoonien vuosia varrella siksi mitä on tänään

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Sinulle ei ole oikein selvinnyt mitä sana fobia tarkoittaa?? Kerro missä asiassa teikäläiset eivät ole tasa arvoisia meidän heteroiden kanssa tai missä teidän ihmisoikeuksia loukataan? Silloin voisi asialle jotain tehdäkin, mutta tuollaiset pide asiat vain pahentaa asiaa. Kansanedustaja Atte Kaleva kysyi samaa asiaa, mutta vastauksia ei ole tullut.

        Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanaa ja ovat hyvin sivistyneitä.

        Jumalan sanaa ?
        Ainoastaan niiden kirjoitusten sanomaa joita jotkut selitteli aikoinaan , niissä on sen ajan kertomaa jota ei mitenkään ole ajateltu nykyajan tiedon antajaksi.

        Hyvä mielikuvitus on näillä sanan tuolilla ollut , kun on saanut valkoisissa muutaman ihmisen.
        Entäs Harry Potteri sitten kaikkine ilmeineen kenenkäs sanomaa sekin on jos ei ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Kirja on aina kirjoitettu joidenkin sanan saattajien mielikuvituksen mukaisesti. Niin että yritä ajatella realistisesti . Usko on ainoastaan ihmisten päässä vaikuttamassa

      • Arto777 kirjoitti:

        Sinulle ei ole oikein selvinnyt mitä sana fobia tarkoittaa?? Kerro missä asiassa teikäläiset eivät ole tasa arvoisia meidän heteroiden kanssa tai missä teidän ihmisoikeuksia loukataan? Silloin voisi asialle jotain tehdäkin, mutta tuollaiset pide asiat vain pahentaa asiaa. Kansanedustaja Atte Kaleva kysyi samaa asiaa, mutta vastauksia ei ole tullut.

        Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanaa ja ovat hyvin sivistyneitä.

        Texas becomes largest state to ban sex-change surgeries, puberty blockers for minors

        Gov. Greg Abbott of Texas signed a bill into law Friday that bans sex-change surgeries and hormonal interventions aimed at transitioning minors with gender dysphoria, as the Lone Star State joins more than a dozen others to pass similar legislation.

        Senate Bill 14, which goes into effect on Sept. 1, prohibits medical interventions such as puberty blockers, cross-sex hormones and surgeries like double mastectomy for female-born minors identifying as male. It also forbids the use of state funds for such procedures in children.

        The law stipulates that the procedures are prohibited "for the purpose of transitioning a child's biological sex as determined by the sex organs, chromosomes, and endogenous profiles of the child or affirming the child's perception of the child's sex if that perception is inconsistent with the child's biological sex."

        The bill passed the Texas Legislature last month. It's signing into law drew praise from conservatives and condemnation from Democrats and progressive civil rights groups.

        KIELLETTÄISIPÄ SUOMESSAKIN!

        https://www.christianpost.com/news/texas-bans-sex-change-surgeries-puberty-blockers-for-minors.html?uid=*|UNIQID|*&utm_source=The+Christian+Post+List&utm_campaign=CP-Newsletter&utm_medium=email

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luomiskertomus ei ole mitenkään totta, se on ihmisen päässä ainoastaan totuus joka niin sen haluaa olevan.
        Ihminen on muodostunut miljoonien vuosia varrella siksi mitä on tänään

        Aivan, mutta Raamatussa on kuitenkin osa totta, mm. ihan oikeita paikkoja, ihmisiä ja historiallisiakin tapahtumia, mutta 90 % on silkkaa puppua, mm. luomiskertomus ja vedenpaisumustarina kokonaisuudessaan. Toki vedenpaisumustarinan syntyyn on voinut olla ihan luonnontieteellisiä perusteita, esim. tulvat ja tsunamit, mutta niiden ympärille on kehitetty satu, joka ei edes ole omaperäinen, vaan vastaava löytyy aiemmasta Gilgames-eepoksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein jokaisessa viestissä tässäkin ketjussa mollaat homoja, jopa demonisteiksi. En olisi uskonut, että Atte Kaleva on sortunut samaan kuin sinä eikä minulla olekaan siitä muuta tietoa kuin sinun väitteesi. Nyt sitten tarkistin googlella ja kyllä Atte on tosiaankin antanut järjettömiä kommentteja, viitannut mm. Haaviston homouteen.

        Olette uskomattomia vihapuhujia!

        Tässä vielä esimerkki, että millaisia asioita Artonkin levittämästä homousfobiasta voi olla.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009649239.html

      • Atte Kaleva esitti kysymyksen sateenkaari väelle.

        Mitkä ihmisoikeudet jäävät tällä hetkellä Suomessa toteutumatta sukupuoli ja
        seksuaalivähemmistöjen kohdalla? Ainoa vastaus oli ”perehdy
        tieteellisiin tutkimuksiin” tai ” minun tehtävänä ei ole valistaa
        sinua” Ilmeisesti nämä pride aktivistit eivät itsekään tiedä, mutta
        mielipiteet ovat vahvat. Ehkä juuri tuon tietämättömyyden vuoksi. Quod
        erat demonstrandum.

      • Arto777 kirjoitti:

        Mikä siinä on mukamas mahdotonta? Ei se ole vettä täynnä.

        Se kalalaji on mitä ilmeisemmin kuollut sukupuuttoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No kerro. Video ei ole käytössä. Oliko kyseessä jokin pelottelu? Silloin syyllistyt törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Kai tiedät, että se on rikos?

        Video on käytössä.

        https://www.facebook.com/watch/?v=929812928311302

        Sinä et vaan osaa käyttää nettiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinua on kieltänyt olemasta hetero?

        Sateenkaari väki ja muut pide joukot.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa juuri näkyy Arton vääristynyt maailmankuva. Hän syyllistyy jälleen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan mm. syyttämällä homoja demonisuudesta.

        Arto, tajuatko, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on rikos?

        "Arto, tajuatko, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on rikos?"

        En ole hyökännyt kansanryhmää vastaan. Aivan kuten ei ole Päivi Räsänenkään eikä Juhana Pohjola. Sinä hyökkäät uskonnon ja sananvapautta vastaan. Se on myös rikos. Etkö tiedä sitä. Heterollakin on oikeus mielipiteeseen ja uskovaisilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, mutta Raamatussa on kuitenkin osa totta, mm. ihan oikeita paikkoja, ihmisiä ja historiallisiakin tapahtumia, mutta 90 % on silkkaa puppua, mm. luomiskertomus ja vedenpaisumustarina kokonaisuudessaan. Toki vedenpaisumustarinan syntyyn on voinut olla ihan luonnontieteellisiä perusteita, esim. tulvat ja tsunamit, mutta niiden ympärille on kehitetty satu, joka ei edes ole omaperäinen, vaan vastaava löytyy aiemmasta Gilgames-eepoksesta.

        Raamattu on 100% oikeassa.

        Evoluutio on 100% valetta ja valetta saa levittää suomen koulukirjoissa.

        Esim. kirjoissa väitetään, että alkuliemestä (mistä se on tullut) on syntynyt soluja ja ne ovat nousseet ylös ja elämä on kehittynyt siitä tänne maapallolle.

        Amerikkalainen professori on luvannut jo 40 vuotta sitten 10 miljoonan palkkion silloin joka voi tuon todistaa ja tähän päivään mennessä kukaan ei ole käynyt edes yrittämässä tuota palkkiota et sinäkään. Ja kuitenkin Suomen koulukirjat noin väittävät. Eli uskonto kirjat Raamattu takaisin kouluihin ja biologian kirjat uusiksi. TV:n luonto ohjelmat pois.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        In middle school, Searcy began to wear only male clothes and cut her hair "like a boy." She said she began identifying as a lesbian and suppressed the part of her that was interested in boys romantically.

        Searcy joined the women's basketball team, where there was a "culture of gay basketball players." By 12 years old, she had her first sexual encounter with another female.

        "I was sleeping with girls on my team. I was kissing girls on my team. We were all doing things in secret. We're having orgies. It was like that's what we did when we had sleepovers. ... And it would just be nasty," Searcy said.

        "I knew that it was wrong because I'm like, 'I'm going against my natural feeling.'… So I was always like, 'I know I like boys. [But], I'm forcing [myself towards] learning this behavior. I'm learning this because I'm influenced by other people.' But it's like I'm hiding that rejection. But I knew it was wrong," she said.

        At age 16, Searcy's father died unexpectedly, which left her with a lot of guilt.

        "Losing a parent was hard for me because I'm like, 'OK, I already know I didn't have a relationship with him.' I said so many things that I wish I could have taken back. I wish I could have done this. I wish I could have done that. And it hurt me," she said.

        In an attempt to forget the pain from losing her father, Searcy said she spent her last year of high school preoccupying herself with playing basketball.

        "I went into college with a girlfriend. I ended up cheating on her. I had sex with another girl. And that just kept continuing," Searcy recalled.

        "I was honestly breaking. I was depressed. I had anxiety. I was having panic attacks. And I was controlling and manipulative and just a bad person. I was an ugly person … from this wound [but] I didn't know what was going on. I didn't know if it was from not grieving my dad or what it was. … I was trapped."

        Battling addiction

        After graduating college, Searcy struggled with depression.

        "I was addicted to weed, addicted to porn, addicted to women, addicted to sex. Just anything to literally get out of this feeling," she said.

        Searcy's life suddenly changed one day after she had a dream where she encountered Jesus. After waking up from the dream, she remembers feeling different but wasn't sure why.

        It wasn't long before she had a second encounter with Jesus, where she felt Him stitching up her heart. Her curiosity led her to listen to worship music and spend time with God daily.

        "He showed up every morning. … He's showing me things that I need to heal from. We really started with the death of my father. Everything that had just come from that. We didn't start with my sexuality first. He was like, 'No, just let me love you back to life. Let me love you. Let me give you grace. This is what I have done for you,'" Searcy recounted.

        After some time learning about Jesus, Searcy began to desire a life away from lesbianism.

        However, she also started a new job where she met a woman she became romantically involved with. She also began spending less time with God.

        'Daughter of the King'

        As Searcy entered a romantic relationship with the woman, she began to notice a void in her life — a longing for the deep connection she once felt when devoting extended periods to worshiping God and immersing herself in His Word. Overwhelmed by this yearning, she reached a point of "desperation" and fervently prayed to God, earnestly seeking His presence and guidance to reintegrate Him into her life.

        "I'm just declaring things, and I'm just asking Him like, "Please, like I just want to be forgiven. I just want to love You again. I just want to know what it's like to be a daughter again,'" she recalled.

        "He was like, 'Just spend time with Me. … Just an hour in the morning again,' because I was off my routine. … In the secret place, that is where we really dealt with [my sexuality]."

        Searcy rededicated her life to Christ, and He delivered her from homosexuality. Now, she is constantly reminded by Jesus that she is a new creature in Him.

        "Thank You, Lord. I'm kind of going with the flow and letting Him mold me into what He wants to mold me into. I'm not the person that used to dress like a boy. … He's just changing my desires," Searcy said.

        "I want to look like a beautiful woman. You know, like, I don't want to look like how I used to. I'm growing. I cut my hair for 12 years. I have never, ever, ever really thought to grow my hair out. I have long hair now. … That is who I am. He is constantly showing me who I am, how He sees me: virtuous, beautiful, a daughter. I am loved. I am righteous. … I am holy for Him, that I am pure in Him. … I'm loved."

        https://www.christianpost.com/news/ex-lesbian-shares-journey-from-insecurity-to-christ.html?uid=*|UNIQID|*&utm_source=The Christian Post List&utm_campaign=CP-Newsletter&utm_medium=email

        Arto hyvä, en lue pitkiä ulkomaankielisiä juttujasi. Jos sinulla on jotain omien aivojesi tuotoksia, kirjoita suomeksi ja lyhyemmin.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mikä siinä on mukamas mahdotonta? Ei se ole vettä täynnä.

        Et tunne tuon taivaallista kemiaa, fysiikkaa, biologiaa, fysiologiaa,..

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Jos olet hetero, mutta puolustat homoja. Kerro missä asiassa he eivät ole tasa arvoisia ja missä heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan.

        Vastauksia kiitos.

        Vai että kaksi ihmistä saa liksaa vähemmän kuin yksi????

        Sinä ja muut kaltaisesi haluatte mennä takapakkia ja saada homoseksuaalisen käytöksen rikokSEKSI. Sinähän iloitset kirkkopaloista ja olet muutenkin täysi sekopää.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        "Arto, tajuatko, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on rikos?"

        En ole hyökännyt kansanryhmää vastaan. Aivan kuten ei ole Päivi Räsänenkään eikä Juhana Pohjola. Sinä hyökkäät uskonnon ja sananvapautta vastaan. Se on myös rikos. Etkö tiedä sitä. Heterollakin on oikeus mielipiteeseen ja uskovaisilla.

        Kyllä olet hyökännyt. Se on rikos.

        Minä en syyllisty rikokseen kun mainitsen rikollisesta toiminnastasi. Minulla on sananvapaus ja uskonnonvapaus. Mutta muista, että vaikka sinullakin on uskonnonvapaus, se ei oikeuta kiihottamaan kansanryhmää vastaan. Eivät mormonienkaan omat "lait", mm. pktyttöjen moninainti voineet ylittää maan muita lakeja.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Raamattu on 100% oikeassa.

        Evoluutio on 100% valetta ja valetta saa levittää suomen koulukirjoissa.

        Esim. kirjoissa väitetään, että alkuliemestä (mistä se on tullut) on syntynyt soluja ja ne ovat nousseet ylös ja elämä on kehittynyt siitä tänne maapallolle.

        Amerikkalainen professori on luvannut jo 40 vuotta sitten 10 miljoonan palkkion silloin joka voi tuon todistaa ja tähän päivään mennessä kukaan ei ole käynyt edes yrittämässä tuota palkkiota et sinäkään. Ja kuitenkin Suomen koulukirjat noin väittävät. Eli uskonto kirjat Raamattu takaisin kouluihin ja biologian kirjat uusiksi. TV:n luonto ohjelmat pois.

        Heh, selvästikään et ymmärrä tieteestä tuon taivaallista.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Minua heteroa on varmasti syrjitty enemmän kuin yhtäkään teikäläistä. Kun en ollut naimisissa ja sitä tentattiin esim. monissa työpaikka haussa ja asuntolainan haussa. Viimein sain kummatkin, kun työpaikkani eläkesäätiö myönsi lainan. Minä en vaadi mitään lipun katolle nostoa en pide kulkueita mitä teillä on. Minä olen tyytyväinen kun en valita samoin mitä te teikäläiset.

        Sinulta jäi vastamaan, että missä asioissa teitä syrjitään ja teidän ihmisoikeuksia poljetaan ja missä ette ole tasa arvoisia meidän kanssa.

        Arto, tässä on esimerkki syrjimisestä. Te hyökkäätte tätäkin naista vastaan. Sinähän et hyväksy häntä siksikään, että hän on naispappi ja toisekseen vielä vihkii homoja.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009657375.html

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Se kalalaji on mitä ilmeisemmin kuollut sukupuuttoon.

        Valas ei ole kalalaji. Valas on nisäkäs.

    • Anonyymi

      Ymmärrät kaiketi, että Ramatun poistamista vaatinut ei ole moemoni. Näin ollen sillä ei ole uskonnolista arvoa, vaika tapahtumapaikka onkin " mormonisavaltio". " Mormonivaltio" on yhtä tymä nimitys kuin jos Suomea sanottaisiin luthervaltioksi.

      • Anonyymi

        Mutta eikös Suomi ole juuri Luthervaltio?

      • Aluella on paljon mormoneja, joten heidän on. pitänyt olla ainakin päätöstä tekemässä.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Aluella on paljon mormoneja, joten heidän on. pitänyt olla ainakin päätöstä tekemässä.

        Yli puolet Utahin asukkaista on mormoneja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yli puolet Utahin asukkaista on mormoneja.

        Eli heitä on pakko olla mukana päätöstä tekemässä. He uskovat mormonien kirjaan ei Raamattuun.

      • Anonyymi

        Suomea sanotaankin luterilaiseksi maaksi.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Eli heitä on pakko olla mukana päätöstä tekemässä. He uskovat mormonien kirjaan ei Raamattuun.

        Uskovat Raamattuun, jos se on oikein käännetty.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomea sanotaankin luterilaiseksi maaksi.

        Hyvä että kutsutaankin.

    • Anonyymi

      Elämän faktoja, mutta olisko K16-materiaalia? Ehkä voisi valikoiden.

    • Nykyajan ihmeellisyyksiä! Totta on se, että niiltä osin mitä valitus koskee, Raamattu ei todellakaan ole lasten kirja. Lisäksi siinä on paljon väkivaltaa. Mutta kaikki tämä opetustarkoituksessa, hyvän ja oikean elämän edistämiseksi.

      Että aika ylimitoitettua touhua. Utahissa on puolet ihan maailmallisia ihmisiä, ja osa vastustaa kirkkoa kiivaasti. Sellaiset tekevät kaikkea tuollaista.

      Mutta tuohan oli ihan hyvä temppu niitä vastaan jotka vastustavat esim luomisteorian opettamista ja seksuaalivähemmistöjen laillisia oikeuksia! Raamattua heiluttelevia raamattuvyöhykkeen hölmöjä. Arto taitaa olla juuri sellainen.

      • Kuinka olisi jos sodat olisi jätetty pois Raamatusta?

      • Arto777 kirjoitti:

        Kuinka olisi jos sodat olisi jätetty pois Raamatusta?

        Niin, kyllä ne seksuaaliset ja väkivaltaiset asiat ja sodat mitä siinä on, täytyy siinä olla.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Kuinka olisi jos sodat olisi jätetty pois Raamatusta?

        Jumalan sotainto ja hirveät kehotukset mm. tappaa miehet ja ottaa naiset vaimoiksi vieraannuttavat monet koko kristinuskosta, ainakin VT:sta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan sotainto ja hirveät kehotukset mm. tappaa miehet ja ottaa naiset vaimoiksi vieraannuttavat monet koko kristinuskosta, ainakin VT:sta.

        Tuotahan on kaikkialla ja on ollut. Pitäisikö Raamatun olla ilman kertomuksia sodista. Raamatussa kielletään tappaminen.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Tuotahan on kaikkialla ja on ollut. Pitäisikö Raamatun olla ilman kertomuksia sodista. Raamatussa kielletään tappaminen.

        Kysymys oli siitä, että itse JUMALA kehottaa julmuuksiin. Se on aivan eri asia kuin jokin historiateos, joka kertoo sodista(kin).

        Raamatun mukaan Jahve kehottaa suosikkejaan surmaamaan kokonaisia kansoja viimeistä imeväistä myöten. Etkö sinä ole tutustunut lainkaan kyseiseen teokseen?

      • Anonyymi

        "Raamattu ei todellakaan ole lasten kirja. Lisäksi siinä on paljon väkivaltaa."

        Juuri noin.

        "Mutta kaikki tämä opetustarkoituksessa, hyvän ja oikean elämän edistämiseksi."

        Eli etnisen väkivallan vaatiminen valitulta kansalta, jolla raamatussa mässäillään, on sinun mielestäsi "hyvän" ja "oikean" "elämän" "edistämistä"? Suosittelen hakeutumaan ammattiauttajan tykö, jos vaikka hän kykenisi vielä korjaamaan pahasti vikautuneen ajatusmallin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys oli siitä, että itse JUMALA kehottaa julmuuksiin. Se on aivan eri asia kuin jokin historiateos, joka kertoo sodista(kin).

        Jumala hävitti Sodomankin. Jumala saa tappaa, ihminen ei. Mutta Jumala voi joskus delegoida.

        Ihmiset unohtavat aina, että Jumala on Jumala ja moralisoivat hänen tekemisiään. Jumala ei tee pahaa, vain hyvää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Raamattu ei todellakaan ole lasten kirja. Lisäksi siinä on paljon väkivaltaa."

        Juuri noin.

        "Mutta kaikki tämä opetustarkoituksessa, hyvän ja oikean elämän edistämiseksi."

        Eli etnisen väkivallan vaatiminen valitulta kansalta, jolla raamatussa mässäillään, on sinun mielestäsi "hyvän" ja "oikean" "elämän" "edistämistä"? Suosittelen hakeutumaan ammattiauttajan tykö, jos vaikka hän kykenisi vielä korjaamaan pahasti vikautuneen ajatusmallin.

        Etninen väkivalta on nykyaikaa, silloin se oli synnissä täysin kypsyneen kansan tuhoaminen Jumalan käskystä.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala hävitti Sodomankin. Jumala saa tappaa, ihminen ei. Mutta Jumala voi joskus delegoida.

        Ihmiset unohtavat aina, että Jumala on Jumala ja moralisoivat hänen tekemisiään. Jumala ei tee pahaa, vain hyvää.

        Höpöhöpö. Meteoriitti hävitti "Sodoman". Siitä on tutkittua tietoa ja myös suolapatsaaksi muuttumiselle löytyy siinä yhteydessä luonnollinen selitys. Kautta aikojen luonnonkatastrofeihin on lisätty uskonnollista propagandaa ja "opetuksia".

        Kyllähän Jumala tekee Raamatun mukaan varsin paljon pahaa, vaatii VT:ssä jopa eläinuhreja! Aivan sairasta! Mutta kyse ei tietenkään ole Jumalasta vaan ihmisten jumalakuvasta, mikä teksteistä välittyy. Ortodoksit ja monet luterilaisetkin (mm. Martti Paloheimo) puhuvat osuvasti Vanhan Testamentin vihan Jumalasta, millä ilmaisulla tarkoittavat tietenkin ihmisten osuutta Jumalan demonisointiin ja Jumalan väärentämisen oman itsensä rikoskumppaniksi.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Etninen väkivalta on nykyaikaa, silloin se oli synnissä täysin kypsyneen kansan tuhoaminen Jumalan käskystä.

        Hirvittävää, että vielä nykyaikana ihmisillä on noin sairaita mielipiteitä. Jos kohdistaisit sanasi johonkin nykyään elävään ihmisryhmään, syyllistyisit vakavaan rikokseen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Meteoriitti hävitti "Sodoman". Siitä on tutkittua tietoa ja myös suolapatsaaksi muuttumiselle löytyy siinä yhteydessä luonnollinen selitys. Kautta aikojen luonnonkatastrofeihin on lisätty uskonnollista propagandaa ja "opetuksia".

        Kyllähän Jumala tekee Raamatun mukaan varsin paljon pahaa, vaatii VT:ssä jopa eläinuhreja! Aivan sairasta! Mutta kyse ei tietenkään ole Jumalasta vaan ihmisten jumalakuvasta, mikä teksteistä välittyy. Ortodoksit ja monet luterilaisetkin (mm. Martti Paloheimo) puhuvat osuvasti Vanhan Testamentin vihan Jumalasta, millä ilmaisulla tarkoittavat tietenkin ihmisten osuutta Jumalan demonisointiin ja Jumalan väärentämisen oman itsensä rikoskumppaniksi.

        Sodoman hävitykselle on fysikaalinen syy, maanjäristys, meteoriitti jne, ja myös teologinen syy, Jumalan päätös ja valtansa käyttö. Kaikki maapallon fysiikassa, biologiassa, psykologiassa ja yhteiskunnissa tottelee Jumalaa. Tällä maapallolla on Jumala, joka luomisessa asettui tämän johtoon.

        Ateistit kieltävät sen, teistit uskovat sen. Muut ovat siinä välillä, tiede on puolueeton, agnostinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hirvittävää, että vielä nykyaikana ihmisillä on noin sairaita mielipiteitä. Jos kohdistaisit sanasi johonkin nykyään elävään ihmisryhmään, syyllistyisit vakavaan rikokseen!

        Sitähän minä juuri sanoin. Silloin menneisyydestä oli kyse ihan eri asiasta kuin mitä tuollainen nykyään olisi. Tänä päivänäkin Jumala itse sallii ja järjestää ja estää onnettomuuksia sen mukaan minkä parhaaksi näkee.

        Ihmisillä ja Jumalalla on tällainen ero. Jumala on Jumala, tämä unohdetaan aina, Jumala tekee vain hyviä tekoja, koska on Jumala. Ihminen ei aina ymmärrä miksi mitäkin tapahtuu. Kaikki kuolevat joskus.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Sodoman hävitykselle on fysikaalinen syy, maanjäristys, meteoriitti jne, ja myös teologinen syy, Jumalan päätös ja valtansa käyttö. Kaikki maapallon fysiikassa, biologiassa, psykologiassa ja yhteiskunnissa tottelee Jumalaa. Tällä maapallolla on Jumala, joka luomisessa asettui tämän johtoon.

        Ateistit kieltävät sen, teistit uskovat sen. Muut ovat siinä välillä, tiede on puolueeton, agnostinen.

        Höpöhöpö. Sinulla on täysin kieroutunut jumalakuva. Kieroutuneisuus näkyy psyykessäsi muutenkin. Sinä olet fanittanut mm. Enver Hoxhaa ja kilistellyt lasia hänen kanssaan samaan aikaan kun hän on tapattanut ja kiduttanut vastustajiaan. Sinulta puuttuu empatia ja sen tilalla on sadistinen narsismi, joka vaikuttaa siihenkin, että millaiSEKSI Jumalan kuvittelet.

        Sinulla on äkäinen, ankara ja psykopaattinen Vanhan Testamentin vihan Jumala.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Sitähän minä juuri sanoin. Silloin menneisyydestä oli kyse ihan eri asiasta kuin mitä tuollainen nykyään olisi. Tänä päivänäkin Jumala itse sallii ja järjestää ja estää onnettomuuksia sen mukaan minkä parhaaksi näkee.

        Ihmisillä ja Jumalalla on tällainen ero. Jumala on Jumala, tämä unohdetaan aina, Jumala tekee vain hyviä tekoja, koska on Jumala. Ihminen ei aina ymmärrä miksi mitäkin tapahtuu. Kaikki kuolevat joskus.

        Eli Jumala saa mielestäsi olla millainen sadisti ja psykopaatti hyvänsä ja ihmisten on hyväksyttävä hänen perversionsa? Onhan se mormonijumala kieltämättä erikoinen tyyppi kun sallii mm. pktyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön, rasismin, sovinismin ym.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Sinulla on täysin kieroutunut jumalakuva. Kieroutuneisuus näkyy psyykessäsi muutenkin. Sinä olet fanittanut mm. Enver Hoxhaa ja kilistellyt lasia hänen kanssaan samaan aikaan kun hän on tapattanut ja kiduttanut vastustajiaan. Sinulta puuttuu empatia ja sen tilalla on sadistinen narsismi, joka vaikuttaa siihenkin, että millaiSEKSI Jumalan kuvittelet.

        Sinulla on äkäinen, ankara ja psykopaattinen Vanhan Testamentin vihan Jumala.

        Ei minun haukkuminen kirkkoa vääräksi tee. Sinulla on tuo ikuinen logiikkavika, mikä vaivaa ateisteja ja BB- teorian kannattajia kosmologiassa. Ikuinen spagettihirviöargumentti, joka ei todista sitä mitä sen toivottaisiin todistavan. Propgandistisesti se todistaa asioita, muttei oikeasti.

        Koska minä olen paha niin kirkkokin on paha. Ei seuraa loogisesti. Ja minun pahuus todistetaan sillä, että Pohjois- Korea on paha.

        Joseph Smith on paha, koska pahat lahkojohtajat ovat pahoja.

        Koska spagettihirviö on mielikuvitusolento, niin Jumala on mielikuvitusolento.

        Koska universumi laajenee BB teoria on oikea. Mutta universumin laajeneminen on juuri se BB teoria.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Jumala saa mielestäsi olla millainen sadisti ja psykopaatti hyvänsä ja ihmisten on hyväksyttävä hänen perversionsa? Onhan se mormonijumala kieltämättä erikoinen tyyppi kun sallii mm. pktyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön, rasismin, sovinismin ym.

        Jumala ei ole sadistinen eikä Julma, vaan itki ihmisten pahuutta nähdessään. Pelastaa ihmiset tuhoamalla pahuuden. Jumala saa tehdä sellaista, Jumala on hyvä. Jumala ei ole paha, Jumala on Jumala, ihmiset aina unohtavat sen.

        Jumala määrää jokaisen ihmisen kuoleman hetken, ihminen ei osaa eikä saa siihen puuttua. Sellaiset ovat hyvän Jumalan asioita, eivät ihmisten asioita.

        Olisihan se tosiaan kamalaa, kun paha olento pääsisi määräämään kuoleman hetket. Onneksi näin ei ole.

        Jumala, Isä, on täysin samanlainen kuin Jeesus Kristus, armahtava ja rakastava. Ja Jeesus täysin samanlainen kuin Isä. Siihen kuuluu monenlaisia asioita eikä vaan rakkautta ja hyväksyntää, vaikka se onkin sitä ennen kaikkea.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Ei minun haukkuminen kirkkoa vääräksi tee. Sinulla on tuo ikuinen logiikkavika, mikä vaivaa ateisteja ja BB- teorian kannattajia kosmologiassa. Ikuinen spagettihirviöargumentti, joka ei todista sitä mitä sen toivottaisiin todistavan. Propgandistisesti se todistaa asioita, muttei oikeasti.

        Koska minä olen paha niin kirkkokin on paha. Ei seuraa loogisesti. Ja minun pahuus todistetaan sillä, että Pohjois- Korea on paha.

        Joseph Smith on paha, koska pahat lahkojohtajat ovat pahoja.

        Koska spagettihirviö on mielikuvitusolento, niin Jumala on mielikuvitusolento.

        Koska universumi laajenee BB teoria on oikea. Mutta universumin laajeneminen on juuri se BB teoria.

        Kirkkoosi hakeutuu kieroutuneita, narsistisia, sadistisia ihmisiä, jotka nauttivat vallankäytöstä ja diktatuurista sekä häikäilemättömästä toisten hyväksikäytöstä. Eräs ortodoksipappi sanoi osuvasti:

        "Kirkot ja uskonnolliset ryhmät tarjoavat paikan kieroutuneille ja häiriintyneille ihmisille, jotka pyhyyden ja moraalin nimissä toteuttavat julmaa, tiedostamatonta ja kätkettyä satanismia. He tekevät heikkoudesta ja ehdollistavasta rakkaudesta uskonnollisen vallankäytön välineen. Heiltä puuttuu elämästään kyky rakkaudelliseen, toisen ihmisen tasa-arvoiseen kohtaamiseen."

        Sopii erittäin hyvin mormonismiin ja moniin mormoneihin. Tosin osa mormoneista on tietenkin niitä alistettuja maksajia, varsinkin kirkon piiriin syntyneet.

        Smith oli paha lahkojohtaja, Jim Jonesin ja David Koreshin veroinen. Noilla kaikilla oli pakkomielle seksiin nuorten tyttöjen kanssa.

        Punasiirtymäsekoiluillasi olet munannut itsesi perusteellisesti tähtitiede-palstalla. En ole seurannut pitkään aikaan, mutta jotain otit onkeesi myös kotisivuillasi paljastettuani sellaiset pahimmat hölmöilysi, joihin kukaan esikoulun normaalisti läpäissyt ei olisi sortunut.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala ei ole sadistinen eikä Julma, vaan itki ihmisten pahuutta nähdessään. Pelastaa ihmiset tuhoamalla pahuuden. Jumala saa tehdä sellaista, Jumala on hyvä. Jumala ei ole paha, Jumala on Jumala, ihmiset aina unohtavat sen.

        Jumala määrää jokaisen ihmisen kuoleman hetken, ihminen ei osaa eikä saa siihen puuttua. Sellaiset ovat hyvän Jumalan asioita, eivät ihmisten asioita.

        Olisihan se tosiaan kamalaa, kun paha olento pääsisi määräämään kuoleman hetket. Onneksi näin ei ole.

        Jumala, Isä, on täysin samanlainen kuin Jeesus Kristus, armahtava ja rakastava. Ja Jeesus täysin samanlainen kuin Isä. Siihen kuuluu monenlaisia asioita eikä vaan rakkautta ja hyväksyntää, vaikka se onkin sitä ennen kaikkea.

        Kyllähän VT:n Jumala on tosi sadistinen ja julma. Eipä siellä sääliä paljon tunneta. Homot pitää kivittää kuoliaiksi ym. täysin järjetöntä ja julmaa.

        Mutta tietenkin on kysymys tuon ajan ihmisten jumalakuvasta. Valitettavasti vielä nykyaikanakin on ihmisiä, joilla on karmea jumalakuva, mm. että Jumala hyväksyisi pktyttöjen seksuaalisen alistamisen ja moninaiskentelun ym.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkoosi hakeutuu kieroutuneita, narsistisia, sadistisia ihmisiä, jotka nauttivat vallankäytöstä ja diktatuurista sekä häikäilemättömästä toisten hyväksikäytöstä. Eräs ortodoksipappi sanoi osuvasti:

        "Kirkot ja uskonnolliset ryhmät tarjoavat paikan kieroutuneille ja häiriintyneille ihmisille, jotka pyhyyden ja moraalin nimissä toteuttavat julmaa, tiedostamatonta ja kätkettyä satanismia. He tekevät heikkoudesta ja ehdollistavasta rakkaudesta uskonnollisen vallankäytön välineen. Heiltä puuttuu elämästään kyky rakkaudelliseen, toisen ihmisen tasa-arvoiseen kohtaamiseen."

        Sopii erittäin hyvin mormonismiin ja moniin mormoneihin. Tosin osa mormoneista on tietenkin niitä alistettuja maksajia, varsinkin kirkon piiriin syntyneet.

        Smith oli paha lahkojohtaja, Jim Jonesin ja David Koreshin veroinen. Noilla kaikilla oli pakkomielle seksiin nuorten tyttöjen kanssa.

        Punasiirtymäsekoiluillasi olet munannut itsesi perusteellisesti tähtitiede-palstalla. En ole seurannut pitkään aikaan, mutta jotain otit onkeesi myös kotisivuillasi paljastettuani sellaiset pahimmat hölmöilysi, joihin kukaan esikoulun normaalisti läpäissyt ei olisi sortunut.

        Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän itsekkäitä. Jeesuksen opetuslapsena oleminen on sitä, että kääntymyksen jälkeen muuttuu Jumalan voimalla paremmaksi ja paremmaksi evankeliumia noudattamalla.

        Kirkoissa ja lahkoissa todella on monenlaista saatanallisuutta ja kaikenlaista pahaa. Saatana väittää, että Jumalan kirkkokin olisi sellainen, mutta se ei tietenkään ollenkaan pidä paikkaansa. Saatana yrittää aina kääntää valkoisen mustaksi, ja ihmiset pahuuttaan mielellään uskovat panetteluja ja juoruja.

        Ei tarvitse kuin tarkistaa asiat, niin huomaa, etteivät ne tätä kirkkoa koske. Taitavaa ja runsasta panettelua kyllä löytyy. Se on ollut tosiasia kirkon alusta 1830 nykypäivään asti, ja koski aikanaan myös Jeesusta. Nyt noita panetteluja ei enää usko kuin ateistit, juutalaiset ja muslimit. Kaikki kristilliset kirkot Kunnioittavat Jeesusta, vaikka muuten olisivat huonoja ja pahoja ja vääräoppisia.

        Jeesuksen nimi on kirkastettu eikä kukaan muista hänen panettelijoitaan muuta kuin Jeesuksen historian tähden ja toisissa uskontokunnissa panettelut muistetaan, ei niiden levittäjiä, keksijöitä edes.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän VT:n Jumala on tosi sadistinen ja julma. Eipä siellä sääliä paljon tunneta. Homot pitää kivittää kuoliaiksi ym. täysin järjetöntä ja julmaa.

        Mutta tietenkin on kysymys tuon ajan ihmisten jumalakuvasta. Valitettavasti vielä nykyaikanakin on ihmisiä, joilla on karmea jumalakuva, mm. että Jumala hyväksyisi pktyttöjen seksuaalisen alistamisen ja moninaiskentelun ym.

        Mooseksen laissa on mitä siellä on. Jeesuksen sovitustyön jälkeen ja koska Jeesus täytti lain, on uusi laki, evankeliumi, ja se oli jo Aatamilla ja Aabrahamilla. Mooseksen laki tuli välillä Israelin kansalle, koska se oli niskurikansa. Niin se kasvatettiin Herran nuhteessa ja on edelleen oma kansansa juutalaisissa.

        Mutta Jeesuksen jälkeen evankeliumiin kuuluu vain Jeesuksen käskyt. Mooseksen lakia ei enää tarvitse noudattaa, vaikka juutalaiset luulevat niin. Heidät on kirottu niin, samalla kun ovat toisaalta siunattu Jumalan kansaa.

        Kuulemalla kuulkaa ja näkemällä nähkää, kuitenkaan ette kuule ettekä näe. Sellainen on juutalaisten ja Israelin kirous. Kristityt ovet ihan samanlaisia, perinnäistietojensa vankeja. Eivät tunne oikeaa evankeliumia. Eivät usko sitä, eivät ota vastaan Mormonin kirjaa, joka korjaa väärät perimätiedot Jumalan kädellä, ihmeenä.

        Kaikki uskonnot ovat ihmisten laatimia. Mormonien uskonkin julkisti yksi henkilö.
        Ihminen on sanoiksi avannut uskontonsa, mitään jumalallista yleisjulistusta ei ole kansoille annettu kuultavaksi. Ihminen tekee säännöt, luo ohjeet, asettaa kirkon hallintoelimet. määrää piispat ja papit. Mukana ehkä koko seurakunta, tai sitten joku valittu joukkoa.

        Tai sitten Jumala on olemassa ja on ilmoittanut uskontonsa ja se on jokin niistä. Kaikki ne sikäli, että Jumala on olemassa. Muut sitten enemmän tai vähemmän oikeassa

        Ateismikin on sikäli oikeassa, että uskontojen nimissä on tehty paljon pahaa, miekkalähetystä, ristiretkiä ja maailmanvalloitusta.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän itsekkäitä. Jeesuksen opetuslapsena oleminen on sitä, että kääntymyksen jälkeen muuttuu Jumalan voimalla paremmaksi ja paremmaksi evankeliumia noudattamalla.

        Kirkoissa ja lahkoissa todella on monenlaista saatanallisuutta ja kaikenlaista pahaa. Saatana väittää, että Jumalan kirkkokin olisi sellainen, mutta se ei tietenkään ollenkaan pidä paikkaansa. Saatana yrittää aina kääntää valkoisen mustaksi, ja ihmiset pahuuttaan mielellään uskovat panetteluja ja juoruja.

        Ei tarvitse kuin tarkistaa asiat, niin huomaa, etteivät ne tätä kirkkoa koske. Taitavaa ja runsasta panettelua kyllä löytyy. Se on ollut tosiasia kirkon alusta 1830 nykypäivään asti, ja koski aikanaan myös Jeesusta. Nyt noita panetteluja ei enää usko kuin ateistit, juutalaiset ja muslimit. Kaikki kristilliset kirkot Kunnioittavat Jeesusta, vaikka muuten olisivat huonoja ja pahoja ja vääräoppisia.

        Jeesuksen nimi on kirkastettu eikä kukaan muista hänen panettelijoitaan muuta kuin Jeesuksen historian tähden ja toisissa uskontokunnissa panettelut muistetaan, ei niiden levittäjiä, keksijöitä edes.

        No kun sinä ja mormonit nimenomaan ette noudata evankeliumia vaan jotain sen irvikuvaa. Rahat köyhiltä rikkaille, taikakalsarit, polyteismi, moninainti, rasismi,...

        Jumalan kirkko ei tietenkään ole saatanallinen, mutta Smithin kirkko on.

        Joo, paneskeluja teillä oli alusta asti. Ne kyllä muistetaan ja se on yksi syy sille miksi Mormonismi ei voi koskaan tulla suureksi uskonnoksi.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Mooseksen laissa on mitä siellä on. Jeesuksen sovitustyön jälkeen ja koska Jeesus täytti lain, on uusi laki, evankeliumi, ja se oli jo Aatamilla ja Aabrahamilla. Mooseksen laki tuli välillä Israelin kansalle, koska se oli niskurikansa. Niin se kasvatettiin Herran nuhteessa ja on edelleen oma kansansa juutalaisissa.

        Mutta Jeesuksen jälkeen evankeliumiin kuuluu vain Jeesuksen käskyt. Mooseksen lakia ei enää tarvitse noudattaa, vaikka juutalaiset luulevat niin. Heidät on kirottu niin, samalla kun ovat toisaalta siunattu Jumalan kansaa.

        Kuulemalla kuulkaa ja näkemällä nähkää, kuitenkaan ette kuule ettekä näe. Sellainen on juutalaisten ja Israelin kirous. Kristityt ovet ihan samanlaisia, perinnäistietojensa vankeja. Eivät tunne oikeaa evankeliumia. Eivät usko sitä, eivät ota vastaan Mormonin kirjaa, joka korjaa väärät perimätiedot Jumalan kädellä, ihmeenä.

        Kyllä on taas kamalaa tekstiä. "Jumalan" julmuus VT:ssa hyväksytään, juutalaiset on kirottu jne. Kyllä maailma olisi paljon parempi paikka ilman tuollaisia karmeita uskomuksia!

        Ja kristityt eivät muka tunne evankeliumia, mutta mormonit muka tuntevat, vaikka hyväksyvät pktyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön, kirkon rasistisen historian, rahojen keräämisen köyhiltä rikkaille jne.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Tai sitten Jumala on olemassa ja on ilmoittanut uskontonsa ja se on jokin niistä. Kaikki ne sikäli, että Jumala on olemassa. Muut sitten enemmän tai vähemmän oikeassa

        Ateismikin on sikäli oikeassa, että uskontojen nimissä on tehty paljon pahaa, miekkalähetystä, ristiretkiä ja maailmanvalloitusta.

        Mikäli Jumala on olemassa, Smithin kirkko ei taatusti ole Hänen kirkkonsa! Hyvä että Olli sentään myöntää kirkkonsa kirkkonsa tehneen hirveyksiä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on taas kamalaa tekstiä. "Jumalan" julmuus VT:ssa hyväksytään, juutalaiset on kirottu jne. Kyllä maailma olisi paljon parempi paikka ilman tuollaisia karmeita uskomuksia!

        Ja kristityt eivät muka tunne evankeliumia, mutta mormonit muka tuntevat, vaikka hyväksyvät pktyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön, kirkon rasistisen historian, rahojen keräämisen köyhiltä rikkaille jne.

        Tuommoinen on tutustunut vain vastustajien väitteisiin ja uskoo niihin lahkolaisesti, tendenssimäisesti, ei tutki rehellisesti, avoimin mielin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli Jumala on olemassa, Smithin kirkko ei taatusti ole Hänen kirkkonsa! Hyvä että Olli sentään myöntää kirkkonsa kirkkonsa tehneen hirveyksiä!

        Jumala on olemassa ja Smith on hänen profeettansa. Ihmiset joskus tekevät pahojansa, ei Jumalan kirkko.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Tuommoinen on tutustunut vain vastustajien väitteisiin ja uskoo niihin lahkolaisesti, tendenssimäisesti, ei tutki rehellisesti, avoimin mielin.

        Ei vaan sinä et tutki rehellisesti vaan olet itsepetoksen vallassa. Sinulla on psykologinen tarve uskoa vastoin parempaa tietoa. Suljet silmäsi kauheuksilta, niin Enver Hoxhan, Smithin kuin tämän seuraajienkin. Puolustelet myös VT:n "Jumalan" hirmutekoja.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala on olemassa ja Smith on hänen profeettansa. Ihmiset joskus tekevät pahojansa, ei Jumalan kirkko.

        Kirkkohan se nimenomaan pahoja on tehnyt kun on hyväksynyt pkmoninainnin, rasismin, sovinismin ym. hirveydet. Kirkko myös VALEHTELI aina vuoteen 2014 asti, että Smith ei naiskennellut pk"vaimojensa" kanssa.

        No, siinä olet oikeassa, että Jumalan kirkko ei tee pahoja. Smithin kirkko tekee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan sinä et tutki rehellisesti vaan olet itsepetoksen vallassa. Sinulla on psykologinen tarve uskoa vastoin parempaa tietoa. Suljet silmäsi kauheuksilta, niin Enver Hoxhan, Smithin kuin tämän seuraajienkin. Puolustelet myös VT:n "Jumalan" hirmutekoja.

        Minä uskon evankeliumiin. Kirkot korruptoivat sen ja Jumala palautti sen. Kristikunta ei tietenkään usko ja muut vielä vähemmän. Asia on hyvin yksinkertainen ja selvä. Ja jokainen voi kysyä Jumalalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkohan se nimenomaan pahoja on tehnyt kun on hyväksynyt pkmoninainnin, rasismin, sovinismin ym. hirveydet. Kirkko myös VALEHTELI aina vuoteen 2014 asti, että Smith ei naiskennellut pk"vaimojensa" kanssa.

        No, siinä olet oikeassa, että Jumalan kirkko ei tee pahoja. Smithin kirkko tekee.

        Hyvä on uskoa Jumalan kirkkoon. Näin on. Missä se on?

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Minä uskon evankeliumiin. Kirkot korruptoivat sen ja Jumala palautti sen. Kristikunta ei tietenkään usko ja muut vielä vähemmän. Asia on hyvin yksinkertainen ja selvä. Ja jokainen voi kysyä Jumalalta.

        Et usko evankeliumiin vaan Smithin oppiin. Evankeliumiin ei kuu pktyttöjen moninainti, rasismi, polyteismi, taika-alusvaatteet, rahansiirrot köyhiltä ökyrikkaille ym.

        Asia on todellakin täysin selvä!

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Hyvä on uskoa Jumalan kirkkoon. Näin on. Missä se on?

        Se on mahdollisimman kaukana Smithin kirkosta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on mahdollisimman kaukana Smithin kirkosta!

        Se on Raamatussa ja Mormonin kirjassa mikä on Jumalan evankeliumi.

        Mormonin kirja korjaa kirkkojen väärät perimätiedot Jumalan kädellä, ja Kristuksen Kirkko, mormonien pääkirkko perustuu jatkuvaan ilmoitukseen. Jumalan profeetta ja apostolit johtavat sitä ilmoituksen pohjalta, samoin jokainen Jeesuksen opetuslapsi omaa elämäänsä.

        Jumala elää ja on todellinen. Jatkuva ilmoitus on ainoa looginen mahdollisuus. Papeilla pitää olla valtuus Jumalalta, ja se valtuus on tällä kirkolla. Voi kysyä asiasta rukouksessa suoraan Jumalalta, miten asia on.

        Jumalan evankeliumi ei sisällä pkmoninaintia, rasismia, taika-alusvaatteita, polyteismiä, rahojen keräämistä köyhiltä rikkaille ym. Se nyt on täysin selvää!

        Ei ole kovinkaan loogista, että Jumala antaisi ilmoitusta pkmoninaintiin, rasismiin ym.

        Rukous ja jo terve järkikin paljastavat kaikille normaaleille ihmisille, että Smithin oppi on suurta kusetusta.

        Saatana vastustaa aina totuutta. Tämä on Jumalan kirkko, ja asiaan voi tutustua ja sitten kysyä suoraan Jumalalta.

        Pilkkaajia on aina. Ei kannata kallistaa korvaansakaan tuollaisille rääväsuille. Vaahtoaa vaan sama asiaa vuodesta toiseen.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Saatana vastustaa aina totuutta. Tämä on Jumalan kirkko, ja asiaan voi tutustua ja sitten kysyä suoraan Jumalalta.

        Pilkkaajia on aina. Ei kannata kallistaa korvaansakaan tuollaisille rääväsuille. Vaahtoaa vaan sama asiaa vuodesta toiseen.

        No miksi olet saatanan puolella ja vastustat totuutta ja uskot Smithin valheisiin? Jokainen täysijärkinen tajuaa, että esim. pkmoninainti-ilmoitus ei tullut Jumalalta.

    • Anonyymi

      Alkaa jenkitkin olla sekopäistä porukkaa.

      • Anonyymi

        Sitä se raamattutalebanismi tietää.

    • Anonyymi

      VITUKSI MENEE TUOKIN HOMMA.

    • Anonyymi

      Maailman todellisuus on säädytön, julma, valheellinen, väkivaltainen, paha, perverssi jne. Voiko yksi ihminen pakottaa koko osavaltion teeskentelemään tekopyhää.

    • Anonyymi

      Demokratialla on takuulla jotain keksimistä jos lapsi ajetaan kotoa siksi ettei oo lainkaan homo.

    • Anonyymi

      Kompromissina esitän opinkappaleeksi kouluihin koraania?Ei ote lipsu suvaitsevaisuudessa!

      • Anonyymi

        Ojasta allikkoon. Raa'at uskonnolliset opit kokonaan pois kouluista!

    • Anonyymi

      Arto:
      Kyllä sinullakin tuo uskosi tökkii pahasti, ei ainoastaan mormooneilla!

    • Anonyymi

      Mitä Suomen kristillysyydellä kuuluu?

    • Anonyymi

      Mikä mormooneissa kiinnosta, sitä ihmettelen suuresta....ei mitään tekemistä raamatun sanan kanssa, pelkkää ihmisteoriaa alusta lähtien!

    • Anonyymi

      Tässä vielä Artolle tuhti tietopaketti:

      https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000009631132.html

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4974
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3267
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1405
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      74
      943
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe