ja tein kastikkeen. Ostin halpoja pottuja, kun uudet perunat vielä liian kalliita. Kastikkeeseen nakkia ja vihanneksia mm. suolakurkkua, valkosipulia paprikaa maissia ja herneitä ja mausteet mukaan...nam. Riittää taas pariks päiväks. Ei mulla muuta.
Keitin perunat
Anonyymi-ap
47393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kuka sen söi?
Minä söin itse. Terv. Veikkonieminen
Sun kastikkeessa ei sitten ole nestettä eikä sideainesta?
tietysti on
Se on köyhän kohtalo jos ei ole varaa käydä ravintolassa joka päivä syömässä.
Halpaperunaa ostin. Myö istuttiin kavereitten kanssa pulipenkillä tupakalla ja kuulin että Lieksan cittarissa olikin tarjouksessa pottuja. No eihän siinä muuta ku hakemaan. Tiet on melekosen huonossa kunnossa ja reikäsiä mutta omalla kaistalla saapi väistellä. Ja ne lätäköt pittääkin väistää, sitä tiijjä mitä sen lätäkön pinnan alla on. Voipi olla vaikka minkäläinen kuoppa ja jääpi etuakselit siihen paikkaan eikä kukkaan korvaa vaan artisti joutuupi ite maksamaan sillon.
Ihan kuin minä... ja miljoona muuta.
No onhan meitä ja muita mutta riittääkö meillä potut.
Pottujen kasvattaminen on nykyään muotia. Tarvitaan vain aarin kokoinen multainen maapala. Ne kasvavat ihan itsekseen.
Jääkaapin itäneet voi laittaa ämpäriin tai kestokassiin. Lannoitteeksi kävisi särki.
Jeesus lihaa pääruu'aksi ja maljat viattoman verta.
Syöminen on elintärkeää.
täytyyhän mihen syyvä mutta kyllä se juominenki pittää otta huomioon
Ja juominen.
Keitin uusia perunoita, eivät olleet kaksisia. Vetisiä olivat.
Viime vuotiset ovat parempia.
Mutta kastikkeen saa noin ihan maittavaksi. Voi nauttia myös pastan kanssa.
Mä kävin yöllä hakee hollolassa yhdestä prunapellosta uusia perunoita 2 kassillista, oli hyviä eli paapapaa paapaapapaa kaikkea on.
Paistoin Apetitin pakaste-Americana-pizzan uunisssa.
Leipäjonnosta saa ilmasiks makaronia ja nötköttiä kun jaksaa jonottaa.
Voiko päijänteestä onkia silliä? Olis hyvää uusien perunoiden kanssa.
Löytyykö ruutanaa? se selviää talven yli jäätyneessä lammessa alkoholikäymisen ansiosta,hik..
Keravanjokeen on istutettu silliä ja se on syönnillään kaljakellunnassa.
Vielä on muutama purkki pirkka kolmosta ja sitten nukkumaan.
S kaupan arkiperunat halpoja
Aina positiivista, kun viitsii itse tehdä ruokansa. Silloin nimittäin tietää, mitä suuhunsa laittaa, ravintoloista ei nykyään tiedä, kun kaikesta säästetään eli siis raaka- aineista.
Ostin ruottalaista uuttapottua, alle egen/ kilo.
Kyllä siitä riittää syötävää.
Vinkki, keitä pottuja enemmn kerralla. Voit syödä pyttipannua parinakin päivänä, eri lisukkeilla.
Perunankuoret kannattaa ottaa talteen ja lisätä niihin vettä ja jauhoja niistä saa hyvää velliä.
Puhutko kiljusta?
mitäs luulet:):)
Millon lapin uutta puikulapottua alkaa saamaan?
5 euroa per päivä on normi kulu viisihenkisellä perheellä ruokaostoksiin. Ei toki sisällä kaljaa tai valmisruokia, pärjää aivan erinomaisesti.
Ei tolla mitään erikoista saa eikä siinä ole laskettu valmistuskustannuksiin sähkönkulutusta. Kotikaljaa voi tehdä itsekin ja vaikka myydä tutuille.
Ei aina tarvitse erikoista ollakaan.
Viisihenkinen perhe ruokitaan vuorokaudeksi vaivattomasti tuolla summalla. Toki en laskenut sähkön osuutta, viime aikoina on voinut mennä jopa kaksikin senttiä lounaan valmistamiseen ja siinä mukana toki sähkönsiirtomaksuja. Aamulla on monesti kallista sähköä, aamupuuron keittämiseen menee myös kaksi senttiä, kahviin sentti.
Ollaan etätöissä, oikeastaan kaikki ruuat tehdään raaka-aineista eikä valmisruokia ole montaa kertaa vuodessa. Aikaa menee hieman enemmän mutta ruoka on parempaa ja monipuolisempaa kuin missään einesvalikoimassa.
Etätyöläisinä ei mene aikaa työmatkoihin, siitä voi hieman lohkaista ja parantaa syömisen laatua.
Kaksi asiaa mitkä ei suomesta lopu on perunat ja metsä, joten lankkupihvi lohkoperunoilla on paras.
Kateus ei lopu Suomesta ikinä
Saalis jaetaan tasan
Saa soutajat perkuutähteitä kasan
Mistä löytäisi Viherahon keittokirjan.
Ei ollut Suomalaisessa.
Tompan putiikissa Iso-Roballa on.
Osta iso spruutta ja tunge kastike siihehen ja spruuttaa se anaaliisi senkin vajakkisianpiarua oikea rotanpaska !!
No miksi tällainen kommentti? Eihän tässä näyttänyt olevan edes mitään ärsyttävää... Huono yö sinulla?
potut syöty ja maha täynnä. kyllä nyt pierettää
Pääsi on myös avoista enimmäkseen pottu tärkkelystä.
Aivoista.
Yli 18-vuotiaat.
Persuja ei kuitenkaan tarvitse keittää, ne kiehuvat kurjuudessaan autonomisesti.
avasin pullon ja join sen tyhjäksi, nyt taas vähän parempi olo