Ollaan aviopari N58v ja M61v.
Meidän kuopus on M33v hänen kummisetä 61v.
Kummisetä on minun eli miehen lapsuudenystävä jo alta kouluiän naapurin poika.
Vaimoni on ollut kimppanaisena meille 36-vuotta.
Alkuvuosina kuljettiin melkein aina ja jokapaikassa kolmistaan.
Kun tulimme kyliltä niin tulimme meille ja seksiä kimpassa vaimoni kanssa.
Vaimolla oli kierukka niin oltiin luottavaisia sen suhteen.
Kuitenkin noin parin vuoden jälkeen vaimoni kierukka petti ja naisemme oli raskaana.
Puhuimme tästä kolmistaan ja lopulta tultiin siihen tulokseen että pidämme lapsen ja minä olen isä lapselle ja kaveri tuli kummisedäksi.
Kimppaa meillä oli koko raskauden ajan ja palveltiin vaimoani kaikin tavoin.
Teimme myös kolmistaan päätöksen että kun olemme olleet kaikki osallisia raskauteen niin mitään isyystestiä ei tehdä koskaan ja minä olen isä pojalle ja kaverini on sylikummi.
Olemme edelleen kimpassa kolmistaan ja ilmeisesti olemme loppuelämämme kimppasuhteessa.
Paljon on tullut vietettyä aikaa samassa sängyssä.
80 luvulla kimppaseksi oli tosi yleistä ja homma oli avoimempaa kuin nykyään.
Kimppaseksin lieveilme
8
1388
Vastaukset
- Anonyymi
Ette ole ainoat joiden isyys on epäselvä.
Te kuitenkin tiedätte vaihtoehdot isyydelle.
Voisi olla paljon huonomminkin. - Anonyymi
Meidän paras kaveri on ollut mukana sängyssä kolmisen vuotta.
Nyt on laskettu aika 8.12.2023 ja isä voi olla kumpi tahansa.
Sen verran ollaan päätetty ettei abortti ole vaihtoehto.
Vähän ollaan juteltu ettei isyystestiä tehdä ja myös meillä aviomies on isä.
Nyt ollaan oltu useammin kolmistaan ja miehet ovat varovaisia kanssani innokkaita kumminkin.- Anonyymi
Meillä oli kierukka käytössä johon luotettiin täysin ja nyt olen raskaana.
- Anonyymi
No itepähän tiedät mikä olet. Mut tarviiko sitä täällä mainostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No itepähän tiedät mikä olet. Mut tarviiko sitä täällä mainostaa.
Sää mää ja bää se vaan porskuttaa buaahaa
Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199