"Hitto" mikä valtuusto LIEKSASSA!Kattokaa peiliin

Että kun Keijo Porkka jää huilille vähäksi aikaa valtuustosta Pride törkeyksien takia niin äänestyksessä häntä kannattaneet valtuusto kaverit saavatkin VALKOPESUN .

Irtisanoutuminen Porkan puheen sisällöstä jälkeenpäin kun kuitenkin on antanut äänensä Pride äänestyksessä sen puolesta
mitä on vähän aikaisemmin kuullut on hupaisaa!.

Yksikään Pride liputusta vastustanut ei Porkan puheen jälkeen sanonut mielipidettään puheen tiimoilta?????? 25-10 äänestys tulos

KYLLÄ JÄLKEENPÄIN.
711101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Kylläpä demokratia onkin ymmärtämätön paikka teille vähemmistöfasisteille.
Luepa valtio-oppia tai mene hoitoon.

Äänestä
  • Koettakaahan nyt tajuta.
    Ei se tarkoita, että olisi kannattanut jotakin puhujaa, vaikkapa nyt Keijo Porkkaa, jos äänesti liputtamista vastaan.
    Siis ei tarvitse olla samaa mieltä oikeastaan kenenkään kanssa, vaikka äänestäisi liputusta vastaan - tai puolesta. Voi olla hyvinkin eriävät näkemykset, mutta on kuitenkin joku seikka, jonka vuoksi ei kannata tai kannattaa liputtamista. Voi olla jops täysin passiivinen koko asian suhteen, mutta kallistuu kuitenkin äänestämään puoleen tai toiseen, tai sitten vaan jättää ilmaisematta mitään kantaa.
    Ymmärsittekö?
    - Juujuu... tai siis niinku. Eiku ei...., vai mitä tarkotat...?

    Äänestä

  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    😍 ­­N­y­­­m­f­­o­m­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17882956O

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Porkka toistaa videolla useasti Lieksan perussuomalaisten valtuustoryhmä on sitä mieltä..
Kyllä valtuustoryhmä oli tietoinen puheesta.

Äänestä
  • Juu, köllyköillä on kurat housussa ja pelkoa koko valtuustolle lisää se kun eivät tiedä mitä on tulossa. Nyt on vielä tyyntä myrskyn edellä. Lieksan kaupunginvaltuuston mainetta ei pelasta enää mikään.
    Ette tienneet sitäkään ennakkoon ketä kirkon väestä seuraa kokousta tai sitä, että koko pride tarina alkaen 25.4.2022 jokainen kokous, oli koottu päivämäärineen muistioon ja laitettu Helsinkiin seurantaan isolle taholle jota tässä en tuo teille ilmi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Juu, köllyköillä on kurat housussa ja pelkoa koko valtuustolle lisää se kun eivät tiedä mitä on tulossa. Nyt on vielä tyyntä myrskyn edellä. Lieksan kaupunginvaltuuston mainetta ei pelasta enää mikään.
    Ette tienneet sitäkään ennakkoon ketä kirkon väestä seuraa kokousta tai sitä, että koko pride tarina alkaen 25.4.2022 jokainen kokous, oli koottu päivämäärineen muistioon ja laitettu Helsinkiin seurantaan isolle taholle jota tässä en tuo teille ilmi.

    Ja höpöhöpö ja huomenna lissee.

    Äänestä

Jälkeenpäin selittely ei auta.

Äänestä
  • Noloa selittelyä Ylelle yritetään selittää miten suvaitsevaisia ollaan kun luvut ovat ylivoimaisesti liputusta vastaan eikä kukaan uskaltanut sanoa mitään Pirkalle

    Äänestä

Yksi henkilö syytää tänne tauotta pride propagandaa vain siksi ettei valtuuston päätös miellyttänyt. Tämän ovat kaikki jo tajunneet, ja tekevät tämän trollin kommenteista asiaankuuluvat johtopäätökset.

Äänestä

Keijo Porkka piti soolopuheensa yksin, ilman tätä "riman alitus" puhetta ei äänestyksen tuloksesta olisi.noussut tällaista hulabaloota ensinkään. Mutta kun "kilahtaa" valtuutetulla ns. yli, niin kilahtaa. Tyhjä on käännellä muiden piikkiin tätä asiaa. Muut pystyivät pitämään henkilökohtaiset tunteensa asian ulkopuolella.

Äänestä
  • Äänestys oli vasta Porkan puheen jälkeen. Tulos oli 25-10. Eikö se jo tyhmimmällekin setalaiselle kerro jotakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Äänestys oli vasta Porkan puheen jälkeen. Tulos oli 25-10. Eikö se jo tyhmimmällekin setalaiselle kerro jotakin?

    Wow! Aivopesikö Porkka 24 valtuutettua äänestämään kuten hän.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Äänestyskäyttäytyminen oli sovittu jo ennakolta keskustapuolueen, kokoomuksen ja perussuomalaisten kesken. Eikä Porkan puhe tullut persuille yllätyksenä.

    24 pridea vastustava valtuutettua hyväksyi Porkan puheen ja perustelut, kun ei kerta irtisanoutunut niistä. Porkka puhui kaikkien pridea vastustavien valtuutettujen puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Äänestyskäyttäytyminen oli sovittu jo ennakolta keskustapuolueen, kokoomuksen ja perussuomalaisten kesken. Eikä Porkan puhe tullut persuille yllätyksenä.

    Ezko tiesi mitä oli tulossa, mutta ei osannut ehkä arvata miten rajua. Lopputulos on kuitenkin hyvä Lieksan persujen kannalta. Ezko on varmasti sanonut Pirkalle että hyvin vedit.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Wow! Aivopesikö Porkka 24 valtuutettua äänestämään kuten hän.

    Ei vaan ne 24 olivat muutenkin samoilla linjoilla Porkan kanssa ja siksi äänestivät miten äänestivät. Katsos kun demokratiassa jokainen äänestää kuten itse haluaa, ei niin kuin joku muu tahtoisi. Siksi lieksassa ei liputeta pridea.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ezko tiesi mitä oli tulossa, mutta ei osannut ehkä arvata miten rajua. Lopputulos on kuitenkin hyvä Lieksan persujen kannalta. Ezko on varmasti sanonut Pirkalle että hyvin vedit.

    Lieksan lehdessä Ezko puolusti Pirkkaa. Ei suostunut sanomaan mikä oli asiatonta koska mikään ei hänen mielestään ollut asiatonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei vaan ne 24 olivat muutenkin samoilla linjoilla Porkan kanssa ja siksi äänestivät miten äänestivät. Katsos kun demokratiassa jokainen äänestää kuten itse haluaa, ei niin kuin joku muu tahtoisi. Siksi lieksassa ei liputeta pridea.

    Nimenomaan olivat samoilla linjoilla Pirkan kanssa ja hyväksyivät Pirkan perustelut. Ja sitten yksi Väätäinen vielä selittää Ylelle että Pirkka oli ainut syyllinen vaikka kaikki komppasivat häntä salaa

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lieksan lehdessä Ezko puolusti Pirkkaa. Ei suostunut sanomaan mikä oli asiatonta koska mikään ei hänen mielestään ollut asiatonta.

    Porkka toi julki sen mitä moni muu ei ole sanonut, mutta ovat samaa mieltä. Ei siinä sen kummempaa. Onhan kirjava porukkakin tuonut mielipiteensä julki ja kaikki ei sitä kannata.
    Homma toimii noin puolin ja toisin, eli kumpikin osapuoli väittää olevansa oikeassa.
    Sitten on herne nokassa jos kaikki ei ole samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    🏳️‍🌈🏳️‍🌈🏳️‍🌈 Pride tulee vielä voittamaan ja te hyhmäaivot jäätte historian hämärään iljettävinä sekopäinä. 🏳️‍🌈🏳️‍🌈🏳️‍🌈

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Älä unta nää.

    Vasta siinä vaiheessa kun homoja on enemmän kuin heteroita. Silloin jää kyllä historian hämärään koko yhteiskunta.
    Törkeää nimittelyä muuten tuollainen, taidat olla kiihkoilija, ihan tulee natsit mieleen...

    Äänestä

🏳️‍🌈 Pride on nykyaikaa ja tulevaisuutta! 🏳️‍🌈

Äänestä
  • Ja höpöhöpö.

    Äänestä

Valtuusto on kuntalaistensa näköinen ja ajaa kuntalaisten asioita äänestäjiensä valtuuttamana. Enemmistö tekee päätökset kuten demokratiaan kuuluu.
Jotkut haluaisivat anarkiaa, mutta eihän se sovi järjestyneeseen yhteiskuntaan, siksi pysyvätkin iänkaiken siellä kapeassa marginaalissaan.

Äänestä
  • Muistutan edelleen, että Lieksan kaupunginhallitus ja te kaikki saitte mieleisenne pride päätöksen. Olkaa nyt tyytyväisiä. Vai eikö enää sekään riitä, kun jaksatte palstoilla solvata ja haukkua pride väkeä. Mistä syystä se vanne nyt puristaa päätä. Kertokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Muistutan edelleen, että Lieksan kaupunginhallitus ja te kaikki saitte mieleisenne pride päätöksen. Olkaa nyt tyytyväisiä. Vai eikö enää sekään riitä, kun jaksatte palstoilla solvata ja haukkua pride väkeä. Mistä syystä se vanne nyt puristaa päätä. Kertokaa.

    Sinua viedään nyt kuin litran mittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Muistutan edelleen, että Lieksan kaupunginhallitus ja te kaikki saitte mieleisenne pride päätöksen. Olkaa nyt tyytyväisiä. Vai eikö enää sekään riitä, kun jaksatte palstoilla solvata ja haukkua pride väkeä. Mistä syystä se vanne nyt puristaa päätä. Kertokaa.

    Suututtaa kun meidän keijoa syytetään. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Muistutan edelleen, että Lieksan kaupunginhallitus ja te kaikki saitte mieleisenne pride päätöksen. Olkaa nyt tyytyväisiä. Vai eikö enää sekään riitä, kun jaksatte palstoilla solvata ja haukkua pride väkeä. Mistä syystä se vanne nyt puristaa päätä. Kertokaa.

    Kuka mahtaa haukkua ja ketä?

    Yhdenkään homppelin nimissä ei ole keskusteluja avattu mutta, entä Saastamoinen, Väänänen, Kortelainen etc. Pitäisikö hillitä vähän kirjoitteluaan ja jättää henkilöt nimeltä haukkumatta. Alkaa ihan ulkopuolisena tämä päättäjien moittiminen suututtamaan. Näillä kirjoituksilla on ihan päinvastainen vaikutus, mitä kuvittelisi. Nyt en minäkään halua pride liputusta, aiemmin sen olisin suonut. Röyhkeä, kovaääninen, henkilökohtaisuuksiin menevä sakki hävittää näin lioutuksen kannattajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    No onneksi Pirkan puhe ei ollut yhtään röyhkeä, ja onneksi Väänänen ei haukkunut röyhkeästi työttömiä lehdessä.

    Eikö saa Saastamoista ps. , Väänästä kesk. ja Kortelaista kok. tekoja ja tasoa arvioida valtuutettuna ja arvostella. Kritiikin sietokykyä valtuutetut. Jos itse ja tieten tahtoen näkyvälle paikalle hinkuaa, silloin täytyy myös kritiikki kestää.
    Lainaan erästä valtion virkamiestä, joka vuosia sitten sanoi "pitääkö näitä Lieksan "herroja" vielä silkkihansikkain käsitellä!!"

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kuka mahtaa haukkua ja ketä?

    Yhdenkään homppelin nimissä ei ole keskusteluja avattu mutta, entä Saastamoinen, Väänänen, Kortelainen etc. Pitäisikö hillitä vähän kirjoitteluaan ja jättää henkilöt nimeltä haukkumatta. Alkaa ihan ulkopuolisena tämä päättäjien moittiminen suututtamaan. Näillä kirjoituksilla on ihan päinvastainen vaikutus, mitä kuvittelisi. Nyt en minäkään halua pride liputusta, aiemmin sen olisin suonut. Röyhkeä, kovaääninen, henkilökohtaisuuksiin menevä sakki hävittää näin lioutuksen kannattajia.

    Pride päätös on tehty ja ei mitään merkitystä enää sillä kuka valtuutettu kannattaa ja kuka ei. Asia on loppuunkäsitelty. Ja valtuutettuja ja puheitaan valtuustossa tai lehdissä tullaan edelleen kritisoimaan aina jos siihen vähänkin aihetta löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No onneksi Pirkan puhe ei ollut yhtään röyhkeä, ja onneksi Väänänen ei haukkunut röyhkeästi työttömiä lehdessä.

    Eikä özkö vaatinut puhdasta kokoustilaa tai uusi sihteerikkö ajella takakontti auki ja levittää tekaistuja hävittömiä kuvia sosiaalijohtajasta.

    Äänestä

Lieksan valtuustossa ei oo juhlimista.

Äänestä
  • Hompsut ja lepakot ovat pöyrisryneitä kun pervoliputusta ei tullunnaa...

    Äänestä

Miksi oli niin paljon varavaltuutettuja paikalla 29.5. kokouksessa? Olisiko ollut liian vaikea paikka persu-Keroselle ja kepulien Lihavaiselle? Demarien Tossavaisella ja Turusella ei ollut vaikeuksia liittyä öyhökuoroon.

Äänestä
  • Jos on estynyt niin varavaltuutettu tulee. Onko siinä jotakin laitonta?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jos on estynyt niin varavaltuutettu tulee. Onko siinä jotakin laitonta?

    Ei ole tietenkään "laitonta" laistaa pois paikalta, kun tietää, että kepulla ja persuilla on tiukka ryhmäkuri. Näyttää vaan hassulta olla poissa valtuutetuilta, jotka varmasti osallistuvat kaikkiin kissanristiäisiin, joista voi saada kokouspalkkion. Tuo voidaan nähdä vastuunpakoiluna.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sinulla on vielä paljon oppimista politiikasta...

    Äänestä

  • Näyttää huonolta kurvarin työnantajalle RVL, kun puoluetoverin ryhmäpuheen mukaan ja jälkeen äänestää Jaa. Siksi on parempi jäädä pois kokouksesta vaikka samaa mieltä on pridestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Näyttää huonolta kurvarin työnantajalle RVL, kun puoluetoverin ryhmäpuheen mukaan ja jälkeen äänestää Jaa. Siksi on parempi jäädä pois kokouksesta vaikka samaa mieltä on pridestä.

    Persu Törrösen työnantajakaan ei hyväksy syrjintää. Siksi pois. Syrjiä voi piilossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Persu Törrösen työnantajakaan ei hyväksy syrjintää. Siksi pois. Syrjiä voi piilossa.

    Persu-Törrönen voi olla henkilökohtaisestikin Priden kannalla, mutta mites tuon muun persporukan kanssa - paree olla estynyt, jotta ei joudu painimaan ammattietiikkansa kanssa. Sinänsä ihan perusteltu valinta sote-ammattilaiselta (on niin ahdas raami persporukalla).
    Ihmettelen Leena Kokkosen ja Tuukka Heikkisen ammattietiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Lieksassa on hyvä valtuusto, kun eivät lähde kirjavanrievun hommiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Lieksassa on hyvä valtuusto, kun eivät lähde kirjavanrievun hommiin.

    Näin on. Ei tuolle marginaalille, mäkättävälle, ihmisiä haukkuvalle lipunheiluttajaporukalle kannata alkaa kumartelemaan, valtuuston nyt kaikkein vähiten. Heilutelkoot rättejään kotonaan ja vetäkööt vaikka vanhat kalsarinsa tai uimahousunsa lipputankoonsa jos noin kovasti pervoiluttaa.

    Äänestä

Hyvä ja suoraselkäinen ja perinteisiä arvoja kunnioittava valtuusto josta saamme olla ylpeitä! Hyvä että estetään omituisuuksien maihinnousua ja asettumista, se on parasta lastensuojelutyötä.

Äänestä

(Sala)metsästysseuran toimet ja periaatteet eivät päde kunnallishallinnossa. Hyvä-veli-systeemi ja yhden määrääjän malli eivät ole kunnallisdemokratiaa. Ihmisten asioissa ei toimita tyyliin nyrkki-pöytään-perkele-se-on-niin-kuin-sanon-saatana-nirri-pois.
Urpot ja öyhöt, tulkaa tälle vuosituhannelle! Paitsi että ette taida pystyä, kun edellytyksiä ei ole.

Äänestä
  • Hyvä analyysi! Se on juuri noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hyvä analyysi! Se on juuri noin.

    Itse itseäsi kompaten. Hienoa että päättäjät pitävät toisarvoisen hömpän pois lieksasta.
    Arvostan suuresti päättäjiemme toimintaa, varmasti jatkoon!

    Äänestä

Ei tarvitse olla persu torpatakseen pridehömpän!

Äänestä
  • Juu, voi olla ristitty, kokkari tai kepu niin voi yrittää kieltää ihmisoikeudet kaikilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Juu, voi olla ristitty, kokkari tai kepu niin voi yrittää kieltää ihmisoikeudet kaikilta.

    Ei kukaan ihmisoikeuksia kiellä, jokainen saa ola homppeli tai lepakko vaikka koko ikänsä.
    Lakihan sallii moisen homman. Teillä on oikeus liputtaa kuten muillakin omissa lipputangoissa milloin on tarvetta, sekin on sallittu. Eikä tavan tallajakaan saa tuoda mitä tahansa riepua yhteiskunnan lipputankoihin. Ne on tarkoitettu Suomenlippua varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eikö olekin helppoa sinun elämä kun ymmärrys on noinkin suppea ja yksinkertaista. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Onko sinulle totuuden ymmärtäminen vaikeaa?

    Mikäs sulla on niin vaikeaa että et ymmärrä selvää asiaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onko sinulle totuuden ymmärtäminen vaikeaa?

    Tyhmälle ihmiselle kaikki on mustavalkoista....
    Kompleksisuuden käsitteleminen ja hahmottaminen vaatii ajattelua. Populistinen asioiden yksinkertaistaminen puree tehokkaammin henkisesti heikommilla eväillä varustettuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Jos prideporukalla on kaikennlaisia estoja ja fobioita, niin menkää psykiatrille älkääkä vaivatko niillä muita. Populisti vaan ajattelee selkeästi tuommoisia asioita joita prideporukka märehtii vuositolkulla, kuten jotain piputusta. Turha tehdä helpoista asioista vaikeita.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Oikaisu. Piputus tarkoittaa liputusta. Kirjoitin vahibgossa väärin.😁

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tyhmälle ihmiselle kaikki on mustavalkoista....
    Kompleksisuuden käsitteleminen ja hahmottaminen vaatii ajattelua. Populistinen asioiden yksinkertaistaminen puree tehokkaammin henkisesti heikommilla eväillä varustettuihin.

    Miksi kompleksoida elämäänsä tekemällä yksinkertaisista ja selvistä asioista aina niin monimutkaisia ja korkealentoisen filosofisia kysymyksiä?
    Nämä hum yliopistotko tuollaista joutavaa viisastelua opettaa?

    Henkisesti vahvemmat kärsii eniten, kun ne miettii noita liputuasioita kuuppa punaisena. Sitten on masennusta ja muita harhoja ihmisoikeuksista ja pöpilän reissu edessä ja kesä pilalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Miksi kompleksoida elämäänsä tekemällä yksinkertaisista ja selvistä asioista aina niin monimutkaisia ja korkealentoisen filosofisia kysymyksiä?
    Nämä hum yliopistotko tuollaista joutavaa viisastelua opettaa?

    Oliko yhtä "tieteellistä" kuin susihatuille viitearvolaskuria töllistellessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tyhmälle ihmiselle kaikki on mustavalkoista....
    Kompleksisuuden käsitteleminen ja hahmottaminen vaatii ajattelua. Populistinen asioiden yksinkertaistaminen puree tehokkaammin henkisesti heikommilla eväillä varustettuihin.

    Oikeasti viisaan ihmisen tuntee siitä ettei tämä koskaan sano ketään tyhmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ei kukaan ihmisoikeuksia kiellä, jokainen saa ola homppeli tai lepakko vaikka koko ikänsä.
    Lakihan sallii moisen homman. Teillä on oikeus liputtaa kuten muillakin omissa lipputangoissa milloin on tarvetta, sekin on sallittu. Eikä tavan tallajakaan saa tuoda mitä tahansa riepua yhteiskunnan lipputankoihin. Ne on tarkoitettu Suomenlippua varten.

    Tsot tsot sinä "tietäjä" lipputanko ei ole lailla suojattu vain suomen lippua varten, Isännänviiri on myös vedetty salkoon

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Niin, yksityisissä pihoissa ja lipputangoissa voi laittaa isännänviirin ja myös kirjavan rievun.
    Yhteiskunnan lipputangot on tarkoitettu suomenlipulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Oikeasti viisaan ihmisen tuntee siitä ettei tämä koskaan sano ketään tyhmäksi.

    Kirjaviisaskin hyvän ulkolukutaidon ansiosta voi olla tyhmä. Älykäs ihminen huomaa jo lyhyen keskustelun jälkeen kuka on tyhmä. Tyhmähän on myös vilpillinen, ajatusmaailmaltaan rajoittunut, itsensä korostamusen tarve suuri, huomionhakuinen, aina oikeassa (omasta mielestä)... Facebook?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Tsot tsot sinä "tietäjä" lipputanko ei ole lailla suojattu vain suomen lippua varten, Isännänviiri on myös vedetty salkoon

    Ei julkisiin lipputankoihin isännänviiriä vedetä.
    Isännän viiri on maakunnan väreissä ja nostetaan OMAN talon lipputankoon silloin kun isäntä on kotona.

    Äänestä

Lieksassa on nyt paras valtuusto ikinä!

Äänestä
  • On ainakin osannut munata itsensä joka käänteessä. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    On ainakin osannut munata itsensä joka käänteessä. 😂

    Vain pridesakin silmissä, suurin osa Lieksalaisista peukuttaa valtuuston suoraselkäistä päätöstä!
    Pridesakki on niin lellittyä ja pumpulissa kasvanutta että itku pääsee heti kun ei saa mitä haluaa...

    Äänestä

Lieksassa on ennen kuulumattoman torvi valtuusto. Määttäsen peukalon alla koko ääliöporukka. Mitähän tapahtuu, jos tulee pätevä johtaja. No ei varmaan ole pitkään virassa.

Äänestä
  • Hyvä valtuusto joka pitää asiat järjestyksessä ja järjen päässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Että kun Keijo Porkka jää huilille vähäksi aikaa valtuustosta Pride törkeyksien takia niin äänestyksessä häntä kannattaneet valtuusto kaverit saavatkin VALKOPESUN .

Irtisanoutuminen Porkan puheen sisällöstä jälkeenpäin kun kuitenkin on antanut äänensä Pride äänestyksessä sen puolesta
mitä on vähän aikaisemmin kuullut on hupaisaa!.

Yksikään Pride liputusta vastustanut ei Porkan puheen jälkeen sanonut mielipidettään puheen tiimoilta?????? 25-10 äänestys tulos

KYLLÄ JÄLKEENPÄIN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu