Kaalimaa tarua vai totta

Puttepossun nimipäivää eilen vietettin.
Ja kaikilla oli niin mukaavaa.
Sitten ilo loppui lyhyeen.
Miksi?
Kaikki juhlijat lähetettiin lähinaapuriin jossa oli käynnissä suuri tuhmien natsien uudelleen koulutusoperaatio.
Kysehän ei ollut suinkaan mistään sodasta, vaikka ulkovallat niin väittivät.
Olihan Kaalimaassa nyt tosi hätä kyseessä.
Puttepossu oli saanut päähänsä että koko maailma saattaisi hyökätä maailman suurimman mahtimaan kimppuun.
Mikä nyt neuvoksi, Puttepossu kysyi neuvonantajiltaan?
Paljonko meitä Kaalimaassa on vielä jäljellä.
Hänelle vastattiin että satoja miljoonia.
No eipä tässä mitään suurempaa hätää, ajatteli Puttepossu.
Vielä riittää sinne naapurin rintamalle lihamyllyyn hyvää tavaraa.
Taidanpa mennä tästä nukkumaan. Kello olikin jo paljon.
Puttepossu nukahti tyytyväisenä.
Yöllä hän kuitenkin heräsi hikisenä ja ahdistuneena.
Hädissään Puttepossu painoi Mahtimaan Suurta Punaista Hätänappulaa.
Suuren Mahtimaan pölytburon Suurvisiirikeskuksen kaikkein pyhimpään tuli hetkessä täysi hälytys.
Punaiset ledit vilkkuivat.
Kuka herätti minut ja olen aivan märkä hiestä, Puttepossu kiljui mikrofoniin.
Komitea pystytettiin tutkimaan asiaa.
Syyllistä ei löytynyt.
Miljoonia ihmisiä kuulusteltiin.
Kukaan ei myöntänyt.
Kansa vapisi peloissaan.
Lopulta päätettiin että vika ei voi olla suuressa Kaalimaassa.
Tämä on ulkovaltojen pirullinen juoni, terroriteko, Puttepossu päätteli.
Laittaakaa heti kaikki ydin aseet täyteen valmiuteen.
Kaikki hävittäjät ponkaisivat taivaalle odottamaan käskyä.
Tämä on länsimaiden viimeinen temppu ajatteli Puttepossu.
Laukaiskaa kaikki aseet kun annan merkin.
Mutta, Mahtava Herra Puttepossu.
Tarvitsemme myös kiireesti laukaisukoodit.
Voi margariini Puttepossu karjui.
Vapisevin sormin Puttepossu yritti avata laukaisukoodin sisältävää salkkua.
En muista lukon yhdistelmää.
Muistaako kukaan muu niitä.
Kaikki pudistivat päätään kauhistuneina.
Kaalimaa oli suuressa vaarassa.
Mitä nyt teemme?
Soitetaan U. K. Kekkoselle.
Joku sanoi että ei se muista, eikös sille tullut dementia.
Kaikki nyökyttelivät päätään.
Entä se jolla on laikku otsassa, mikä sen nimi onkaan.
Gorba joku sanoi.
Soitanko sille, kysyi Putte.
Kaikki nyökyttelivät päätään.
Puttepossu soitti Gorballe.
Ei minulla niitä enää ole.
Etkö muista, annoin ne sinulle.
No voi rasvainen margariini, puttepossu puuskahti.
Mitä nyt, kysyi Puttepossu?
Soitetaan Bidenille, huudahti puttepossun korkea-arvoisin neuvonantaja.
Kaikki nyökyttelivät päätään.
Miksi, kysyi Puttepossu vihaisena.
Tehän vaihdoitte ne keskenänne, silloin kun otitte viimeksi perusteeliset perskännit.
Puttepossu muuttui aivan punaiseksi.
Tuokaa minulle Kalasnikov ja lipas täynnä panoksia.
Puttepossulle tuotiin kivääri jolla hän ampui neuvonantajaansa vahingossa polveen ja sen jälkeen ydinasesalkun lukkoon lippaan tyhjäksi.
Salkku aukeni. Puttepossu noukki lattialle lennähtäneet paperit ja tutki niitä tarkkaan.
Paperit olivat täynnä reikiä
Ei näistä saa mitään selvää, Puttepossu huusi kuin pieni hinaaja.
Puttepossu tunsi olevansa nyt täydellisessä umpikujassa.
Miten voin selvitä tästä nolaamatta itseäni.
Nimittäin Puttepossun suurin pelko ja häpeä oli
Itsensä nolaamisen pelko.
Se oli vaivannut häntä jo aivan varhaisnuoruudesta asti.
Hän ei voinut kertoa tästä kenellekään.
Hän pelkäsi että hänelle naurettaisiin.
Hän ajatteli pelonsekaisena.
Silloin välähti kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Nyt keksin. Vetäkää kaikki joukot pois naapurista heti
Näin tehtiin yön pimeydessä.
Kun naapurimaassa koitti aamu, ihmetys oli suuri. Ei yhtään Kaalimaalaista löytynyt mistään. Ihme oli tapahtunut.
Sota oli loppunut.
Kaikki ryntäsivät ulos ja heiluttivat maansa lippujaan.
Me löimme Kaalimaan.
Niin alkoi suuri jäälleenrakennus johon osallistuivat kaikki maat, paitsi no arvaa kuka ei osallistunut.
Puttepossu keksi mielestään hyvän keinon miten harhauttaa oman maansa kansalaisia sekä tyhmiä länsimaita. Tehkää uskottava elokuva naapurista ja lavastakaa se niin, että me voitimme tämän suuren operaation. Näyttäkää sitä kaikilla kanavilla. Samoin nyös jokaiseen sanomalehteen.
Liimatkaa jokaiseen pylvääseen virallinen tiedote asianmukaisine leimoineen. Muistakaa paljon LEIMOJA.
Valmistakaa minusta kilometrin korkuinen patsas Voiton Torille.
Minä puhun televisiossa kansalle.
Julistan että naapurimaa on nyt antautunut ja liittynyt Kaalimaahan.
Koko Kaalimaahan julistan 7 päiväisen palkallisen vapaan kaikille.
Kaikkien tulee osallistua voitonparaatiin Ruusunväriselle Voiton Torille.

Puhuttuaan kaikelle kansalle, kansa syöksyi kadulle.
Kaikki olivat iloisia ja heiluttivat Kaalimaan lippuja.

Suuri operaatio oli loppunut voitokkaasti lopultakin.

Puttepossu hymyili leveästi ja ajatteli kuinka ovela hän olikaan ollut.

1

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, kommentoikaa nyt jotenkin tätä ironista hengentuotetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      127
      4205
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3002
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2534
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2111
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      255
      1694
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      46
      1626
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1426
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1420
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe