Venäjältä kova arvio Suomen ja liittolaisten puolustuksesta: Venäjän laivastolla ei ole enää tilaa toimia
SANTERI KIRKKALA
JULKAISTU 03.06.2023 | 14:30
PÄIVITETTY 03.06.2023 | 17:15
VENÄJÄN HYÖKKÄYS
Puolustusasiantuntijan mukaan länsimaiden kyvyt päihittävät paikoin venäläiset ylivoimaisesti Itämeren alueella.
MAINOS
Venäläinen puolustusasiantuntija, tutkija Pavel Luzin maalaa synkkää kuvaa Venäjän meri- ja ilmavoimien iskukyvystä Itämeren alueella sekä pohjoisessa.
Hän kirjoittaa Riddle-julkaisussa Venäjän toimivan sillä oletuksella, ettei se tarvitse laivastoaan ainoastaan puolustautumiseen, vaan myös hyökkäämistarkoitukseen. Pullistelu suurella laivastolla nielee kuitenkin rahaa ja Pohjoismaiden ilmavoimien tiivistyvä yhteistyö haastaa Venäjän ilmavoimien kyvykkyyttä.
Vuonna 2014 voimaan astuneen sotilasdoktriinin mukaan ”Venäjän federaatio varautuu käyttämään korkean tarkkuuden aseita osana strategista pelotevaikutusta”.
Asiantuntijan mukaan on selvää, että nykyisessä kotimaisen politiikan todellisuudessa Kreml ei voi luopua sen objektiivisesti arvioituna tarpeettoman suuresta laivastosta. Sen sijaan Kreml suunnittelee laivaston päivittämistä ja varustamista. Tarkoituksena on ylläpitää vastakkainasettelua lännen kanssa riippumatta hyökkäyssodan kulusta Ukrainassa.
Venäläisasiantuntija nostaa kirjoituksessaan erikseen esiin Suomen. Hän huomauttaa Suomen sodanajan joukkojen vahvuuden olevan verrattavissa Venäjän Ukrainaan jyvittämien maajoukkojen määrään hyökkäyssodan alkuvaiheessa, vaikka Suomen väestö on Pietarin luokkaa.
Pavel Luzin mainitsee myös Suomen hävittäjähankinnat. Tulevien F-35-hävittäjien toimintasäden on Luzinin mukaan noin 1 000 kilometriä, mikä merkitsee, että kaikki Venäjän Itämeren ja Pohjoisen laivaston tukikohdat ja ydinsukellusveneitä rakentava Severodvinskin telakka ovat teoriassa niiden saavutettavissa.
Asiantuntija mainitsee Tanskan, Norjan, Suomen ja Ruotsin ilmavoimien keväällä tekemän aiejulistuksen, jossa ne sitoutuvat tiiviimpään yhteistyöhön. Mailla on käytettävissään 200-250 monitoimihävittäjää. Venäjällä on edelleen enemmän hävittäjiä, mutta niistä vain noin 300 on edistyksellisimpiä Su-30SM ja Su-35 hävittäjiä sekä Su-34 hävittäjäpommittajia.
– Ja kun otetaan huomioon näiden maiden F-35-hävittäjien määrän käynnissä oleva kasvu, tulee tämän yhteisen kyvyn laatu olemaan reilusti ylivoimainen Venäjään nähden tällä vuosikymmenellä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/venajalta-kova-arvio-suomen-ja-liittolaisten-puolustuksesta-venajan-laivastolla-ei-ole-enaa-tilaa-toimia/#ed33faec

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eli paljon ääntä mutta vähän villoja sopii venäjän armeijan nykytilaan.
Venäjä todellakin pelkää Ukrainan hyökkäystä ja tuhoaa Kahovkan padon vain aiheuttaakseen luonnonkatastrofin ja hukuttaen omia kansalaisiaan. Polleana on ilmoittanut suojelevansa heitä ja varsinkin lastensuojelun saralla kunnostautuen. 500 lasta tapettu ja 15 000 kaapattu Siperiaan.