Vapaa-ajattelijat tarjoavat uskovaisille pelastusta

Uskovaiset on mahdollista pelastaa heidän omalta typeryydeltään. Tämän mahdollistaa vapaa-ajattelijat.

Liittymällä heihin tuet uskovaisten pelastamista.
27247
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eräs vapaa-ajattelija sanoi holokaustin todistavan, että Jumalaa ei ole olemassa: kuusi miljoonaa kuollutta.

Sanoin siihen, että holokausti todistaa vain sen, että ihmiset ovat pahoja ja niin myös Raamattu sanoo.

Meni mies hiljaiseksi...

Äänestä
  • Holokausti ei todista kumpaakaan väitettä. Holokausti todistaa, että ihmisiä on helppo höynäyttää valheilla ja mielikuvitusentiteeteillä niin, että he luovuttaavat pois moraalisen päätösvallan ja tottelevat auktoriteetteja. Uskovaisilla ne on jumalia ja niihin liittyviä maailmankatsomuksia, saksalaisilla se oli kansallissosialistinen ideologia ja samanlaisia tuloksia on saatu esimerkiksi Stanfordin vankilakokeilla.

    Ihmiset olivat synnynnäisesti tasa-arvoisia pienissä metsästäjä-keräilijälaumoissa kun kaikki tunsivat toisensa, ei ollut omaisuutta mistä kilpailla eikä kovin abstrakteja intersubjektiivisia entiteettejä tai ideologioita. Olisi ollut aivan hullua, jos joku olisi todennyt lauman lähisukulaiselle, että meidän perhe keskittyy tästä eteenpäin makoiluun tässä luolassa ja sinun perheesi kerää ja metsästää tästä lähtien meidän perheelle ruuat.

    Kun ihminen "keksi" maanviljelyksen ja pysähtyi aloilleen, laumojen koot kasvoivat, työtä tuli enemmän, se monimutkaistui ja erilaistui, syntyi luokkajako ja epätasa-arvo. Maatalouden myötä alkoi kertyä omaisuutta, joka jakautui epätasaisesti (koska luokkajako) ja synnytti epätasa-arvoa. Tämän järjestyksen ylläpitämiseksi syntyivät jumalat. Nyt saman kylän kaverille saattoi sanoa, että sinun perheesi tuo minun perheelle syötävät niin me makoilemme ja johdamme tätä kaikkea koska jumala on näin meille ilmoittanut.

    2Äänestä

  • "ihmiset ovat pahoja ja niin myös Raamattu sanoo."

    Raamattu siis todistaa Jumalan surkeaksi luojaksi, koska hän ei osaa muuta luoda kuin sontaa. Ei ihme, ettei tuo Jumala ole ikinä kehdannut naamaansa näyttää.

    1Äänestä

  • No mitä sillä munattomalla Jumalalla tekisi,jos ei pysty puolustamaan ihmisiä.Täyttä paskaa koko Jumala höpinä.

    1Äänestä

Pelastut harhaisuudestasi, olit minkä sortin uskovainen tahansa.

Äänestä

Uskovaisten eheyttäminen normaaleiksi ihmisiksi on turhaa touhua. Heidän päässään ei ole enää mitään älyä mitä palauttaa takaisin käyttöön.

1Äänestä
  • Heteroina eivät normaaleja? 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Heteroina eivät normaaleja? 🤔

    Uskovaisuus ei muuta seksuaalista suuntautumista, mutta päin vastoin voi olla. Uskontojen vihamielinen suhtautuminen vähemmistöihin voi saada miettimään niiden perusteita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Uskovaisuus ei muuta seksuaalista suuntautumista, mutta päin vastoin voi olla. Uskontojen vihamielinen suhtautuminen vähemmistöihin voi saada miettimään niiden perusteita.

    "Uskovaisuus ei muuta seksuaalista suuntautumista, mutta päin vastoin voi olla."

    Toisin sanoen seksuaalinen suuntautuminen muuttaa uskovaisuutta? Eli siis jos kristitty hetero huomaakin olevansa homo, hänestä tulee hindu. Kätevää!

    Äänestä

  • Se on totta. Helpompi on kamelin lentää taivaisiin kuin uskovaisen tulla järkiinsä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Uskovaisuus ei muuta seksuaalista suuntautumista, mutta päin vastoin voi olla. Uskontojen vihamielinen suhtautuminen vähemmistöihin voi saada miettimään niiden perusteita.

    Ja paskat.

    Äänestä

mikä se sellainen uskovainen on , joka ei laivan mukana pohjaan vajoa ?

Äänestä
  • Noita, keskiaikaista kristittyjen tietoa.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijat vastustaa kirkon etuoikeuksia ja uskonnottomien.ien syrjintää.

1Äänestä

Vapaa-ajattelijat ovat hihhuleihin verrattavia pipipäitä.

Äänestä
  • Ovatko vapaa-ajattelijat mielestäsi oikeita ateisteja (tosi ateisteja)?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ovatko vapaa-ajattelijat mielestäsi oikeita ateisteja (tosi ateisteja)?

    Jos eivät usko jumaliin niin ovat oikeita ateisteja. Hihhuleiksi heidät tekee sitten muu järjestötoiminta ja älynväläykset.

    Äänestä

  • Stronghist kirjoitti:

    Jos eivät usko jumaliin niin ovat oikeita ateisteja. Hihhuleiksi heidät tekee sitten muu järjestötoiminta ja älynväläykset.

    Onko sellainen oikea ja tosi ateisti, joka on joskus ollut uskoaan tunnustava kristitty (esimerkiksi Michelarkangelo aka. siare)?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko sellainen oikea ja tosi ateisti, joka on joskus ollut uskoaan tunnustava kristitty (esimerkiksi Michelarkangelo aka. siare)?

    Totta kai on.

    Äänestä

  • Hihhuleille on oma järjestö. Vajaa-ajattelijat ry.

    Äänestä

  • Stronghist kirjoitti:

    Totta kai on.

    Onko sittenkin, jos pitää jotakin tuntematonta jumaluutta ja luomista mahdollisena?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onko sittenkin, jos pitää jotakin tuntematonta jumaluutta ja luomista mahdollisena?

    Ei ole.

    Äänestä

  • Stronghist kirjoitti:

    Ei ole.

    Sitähän minäkin. Sittenhän siare ei ole aito ateisti. :)

    Äänestä

Tarjoatte pelastusta, mistä? Kristittynä tiedän tasan tarkkaan missä olen. Rakastan kolmiyhteistä Jumalaani yli kaiken. Meillä on toimiva vuorovaikutteinen suhde. Olen uudesti syntynyt pelastettu kristitty jo nyt, täällä lihallisessa ruumiissa ollessani.

.

Äänestä
  • Sigmund Freud oli totaalisesti eri mieltä.

    1Äänestä

  • Jutteletko Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen - kaikkien persoonien - kanssa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jutteletko Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen - kaikkien persoonien - kanssa?

    Saatana puhuu ja paljon🥶

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskovaiset on mahdollista pelastaa heidän omalta typeryydeltään. Tämän mahdollistaa vapaa-ajattelijat.

Liittymällä heihin tuet uskovaisten pelastamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu