Hesalaiset tuhoaa maapallon

Anonyymi-ap

"Helsingin kaupungin suunnitelmat Malmin lentokentän täyttämisestä asuinrakennuksilla ovat johtamassa vakaviin ympäristöseuraamuksiin.

Alueella tehdyt satunnaiskairaukset ovat paljastaneet maaperässä olevan rikkihappo- eli sulfidisavea. Se on Suomen pahimpiin ympäristöongelmiin kuuluva ainesta, toteaa Geologian tutkimuskeskus.

Vaarallisten savikerrostumien poistamisen ja neutralisoimisen lisäksi rakennushanketta rasittaa myös jättimäinen ilmastotaakka. Pehmeälle maapohjalle rakentaminen edellyttää yli 14000 kilometrin verran teräsbetonipaalua. Se vastaa matkaa Helsingistä New Yorkiin ja takaisin sekä vielä Lappiin.

Metrin välein juntattavien, jopa 25 metriä pitkien paalujen valmistaminen vastaa kolmasosaa koko Suomen vuotuisesta sementtituotannosta. Tämä puolestaan merkitsee yli 350000 tonnin hiilidioksidipäästöjä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/918ee43c-827a-425c-9902-c51e8233f5de

Hesalaiset viherpiiperäöt ovat pahimpia tuholaisia. Yrittävät kieltää kaiken teollisuuden, liikenteen ja metsien käytön muualla Suomessa, mutta samaan aikaan itse aiheuttavat ylivoimaisesti pahimmat päästöt.

Matut pois Suomesta ettei tarvitse rakentaa niille asuntoja ja muukin rakentaminen hesassa lopetettava.

20

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hesalaiset viherpiiperöt laitettava maksamaan kaiki piiperöintikulut kun kerran haluavat täyttää maan matuilla ja lopettaa kaiken tupttavan.

    • Anonyymi

      TUULIMYLLYT TAPPAA MEIDÄN KOTKAT. Hesalaiaet voivat rakentaa myllynsä kaupunkiinsa!

      • Anonyymi

        No montakos kotkaa on tuulimyllyihin kuollut :D

        "Hälytysajoneuvojen pääseminen Esplanadille tai alueen läpi paljastui pelastustoimen koeajoissa kesäkuun alussa lähes mahdottomaksi. Helsingin kaupungin pelastuslaitos otti kantaa aiheeseen Twitter-ketjussa.

        – Fakta on, että katujen kaventaminen, lukuisat samanaikaiset korjaustyöt sekä muun muassa väliaikaiset katuterassit vaikuttavat vasteaikoihin. Kuinka paljon, sitä selvitämme kesän aikana, ketjussa kirjoitetaan.

        Pelastuslaitoksen mukaan Erottajan pelastusaseman hälytysajoneuvot ovat jo ennen uudistusta joutuneet käyttämään vaihtoehtoisia reittejä."
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3a5736f0-6fa3-45cb-983b-2b707d99c8d1

        Sulkevat kadut sohvilla ja istutuksilla, niin kuin ei muka puistoissa ja terasseilla olisi tarpeeksi istuinpaikkoja ja istutuksia. Toivottavasti kaikki autoilijat muuttaa muualle, jääkööt piiperöt ja matut sinne keskenään.

      • Anonyymi

        Lepakot RÄJÄHTÄVÄT!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallisten tietojen mukaan 48 merikotkaa on kuollut tuulivoimaloiden takia. Ja todellisuudessa luku lienee paljon suurempi, koska kaikkia tapauksia ei ole ilmoitettu.

        Mikset laita sitä "virallista" tietoa tänne, ai ei löydy :)

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelpaisiko Hesarin artikkeli.

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000009633784.html

        Ainakin tuossa on viralliseksi luvuksi annettu 48 kuollutta merikotkaa.

        Eihän tuossa ole mitään faktaa, vain "tiettävästi", hesari muutenkin täynnä mitä tahansa propagandaa. Tuulivoimaloiden vastustajat ovat niin hulluja että voivat ampuakin kotkia ja viedä raadot sinne että olisi muka voimalan aiheuttama.

        JOS yhtään kotkaa on niin hölmöä ettei hitaasti liikkuvia lapoja huomaa niin joutaa kuollakin, mutta voihan niihin asentaa vaikka jotain mikä pitää ääntä että huomaa väkisin. Vaikka pitäisi liikkuessaan ääntä koko ajan tai sitten kovempi rääkäisy kun tunnistimet huomaa liikettä lähellä.

        Ennemmän lintuja kuolee isojen voimaloiden sähköjohtoihin, tuulivoimalat tarvitsee niitä paljon vähemmän ja kaapelit voi upottaa maahankin kuten yleensä kai tehdäänkin.

        Et selvästikään tiedä mitään tuulivoimaloista. Tuulivoimalan siiven kärki voi tuulisella ilmalla kulkea 400 km/h joten se tuhoaa kaiken tielleen tulevan. Kulku näyttää hitaalta vain näennäisesti, koska tuulivoimala voi olla 300 metriä korkea. Jos vaikka yhteen kierrokseen kuluu 10 sekuntia (mikä on hidas kierros) niin siiven kärki kulkee noin 600 m eli 60 m/s. Paljon nopeammin kuin normaali auto moottoritiellä.

        Tuulivoimalat tarvitsevat ENEMMÄN sähköjohtoja ja tällä hetkelläkin rakennetaan paljon sähkön siirtolinjoja tuulivoimaloiden takia. Ja suurvoimajohtoja ei rakenneta maahan vaan ne ovat edelleen ilmassa. Suomessa rakennetaan tuhansia kilometrejä ilmajohtoja tuulivoimaloiden takia.

        Lisään… Omalla kotiseudullakin on viime vuosina rakennettu suuria suurvoimalinjoja ja nimen omaan tuulivoimaloita varten. Ja suurvoimalinjat rakennetaan ilmaan ja tullaan aina tekemään ilmaan. Vain pienet sähköjohdot laitetaan maahan.

        Ja muuten, netissä on videoita joissa tuulivoimala tappaa kotkan. Se ei ole harvinaista.

        Höpöhöpö, et tiedä tuulivoimasta(kaan) yhtään mitään. Siivet ei todellakaan liiku lähellekään 400km/h nopeudella, kovalla tuulella ei ollenkaan, eikä linnutkaan lennä myrskyssä.

        "Sähköverkkoon kytketyt tuulivoimalat tuottavat sähköä silloin, kun tuulisuus on noin 3 – 25 metriä sekunnissa. Teollisen kokoluokan tuulivoimalat eivät yleensä tuota sähköä tuulella, joka jää alle kolmeen metriin sekunnissa. Kun tuulisuus taas nousee 25 – 30 metriin sekunnissa, voimalat pysäyttävät itse itsensä laiterikkojen välttämiseksi."
        https://tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta-2/tietoa-tuulivoimasta/tuulivoimatuotanto/tuulivoimatuotannon-vaihtelevuus

        Mitä pitemmt siivet, sitä pienempi pyörimisnopeus, koska teho saavutetaan välityksillä, laitetaan myös päältä aikaisemmin koska rasitus kävisi liian suureksi.

        Tuulivoimalat ei tarvitse pitkiä siirtojohtpoja, koska niitä thdään lähemmäksi käyttökohdetta ja mereltä tulevat luonnollisesti pohjassa ja jatkuvat maan alla. Suuret voimalat tarvitsevat suurjännitelinjoja, paljon johtoja ja pitkiä matkoja, sitkäkö siis haluat :D

        Paljon enemmän lintuja kuolee kaupunkien kerrostalojen ikkunoihin ja vaikkapa lentokoneiden murskaamina, kielläpä siis kerrostalot ja lentokoneet :)

        Laita ihmeessä linkki "tietoosi" 400km/h liikkuvastä siivestä :D
        Se lomakoneesi siipi tosin liikkuu paljon kovempaa vauhtia ja moottorit saastuttaa ilmakehää.

        Mikset alkaisi suunnitella miten ehkäistä ne muutamatkin lintujen kuolemat mitä mahdollisesti tapahtuu, sen sijaan että vouhkaat perättömiä.

        Kamala kun olette kieltäneet pienempi tehoiset tuulivoimalat ja sähkö joudutaan tuomaan suurjännitelinjoilla kaukaa suurista voimaloista! Onnelsi tuulivoimaloiden johdot voidaan kaivaa maahan. Tosin jos sähkölinjat valmiina niin voivat käyttää niitäkin.

        Etkä' muuten osannut linkittää sitäkään :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamala kun olette kieltäneet pienempi tehoiset tuulivoimalat ja sähkö joudutaan tuomaan suurjännitelinjoilla kaukaa suurista voimaloista! Onnelsi tuulivoimaloiden johdot voidaan kaivaa maahan. Tosin jos sähkölinjat valmiina niin voivat käyttää niitäkin.

        Suomen suurimpia suurjännitelinjoja tehdään tällä hetkellä Pohjanmaalla ja ne tehdään nimen omaan tuulivoimaloiden takia. Tuolla alueella ei edes ole suuria voimaloita. Tuulivoimaloiden sähkö johdetaan ihan samalla tavalla suurjännitejohtoihin kuin kaikkien muidenkin voimaloiden johdot.

        Lisäksi Suomen sähköverkko olisi käyttökelvoton ilman suurjännitejohtoja. Jos vaikka jollakin alueella asuu 100 000 asukasta niin sähköä tarvitaan siellä paljon. Ei voida laittaa maahan satoja johtoja maahan vaan tuolle alueelle pitää johtaa sähkö suurjännitejohdoissa. Suurjännitejohdoista ei ikinä päästä eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, et tiedä tuulivoimasta(kaan) yhtään mitään. Siivet ei todellakaan liiku lähellekään 400km/h nopeudella, kovalla tuulella ei ollenkaan, eikä linnutkaan lennä myrskyssä.

        "Sähköverkkoon kytketyt tuulivoimalat tuottavat sähköä silloin, kun tuulisuus on noin 3 – 25 metriä sekunnissa. Teollisen kokoluokan tuulivoimalat eivät yleensä tuota sähköä tuulella, joka jää alle kolmeen metriin sekunnissa. Kun tuulisuus taas nousee 25 – 30 metriin sekunnissa, voimalat pysäyttävät itse itsensä laiterikkojen välttämiseksi."
        https://tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta-2/tietoa-tuulivoimasta/tuulivoimatuotanto/tuulivoimatuotannon-vaihtelevuus

        Mitä pitemmt siivet, sitä pienempi pyörimisnopeus, koska teho saavutetaan välityksillä, laitetaan myös päältä aikaisemmin koska rasitus kävisi liian suureksi.

        Tuulivoimalat ei tarvitse pitkiä siirtojohtpoja, koska niitä thdään lähemmäksi käyttökohdetta ja mereltä tulevat luonnollisesti pohjassa ja jatkuvat maan alla. Suuret voimalat tarvitsevat suurjännitelinjoja, paljon johtoja ja pitkiä matkoja, sitkäkö siis haluat :D

        Paljon enemmän lintuja kuolee kaupunkien kerrostalojen ikkunoihin ja vaikkapa lentokoneiden murskaamina, kielläpä siis kerrostalot ja lentokoneet :)

        Laita ihmeessä linkki "tietoosi" 400km/h liikkuvastä siivestä :D
        Se lomakoneesi siipi tosin liikkuu paljon kovempaa vauhtia ja moottorit saastuttaa ilmakehää.

        Mikset alkaisi suunnitella miten ehkäistä ne muutamatkin lintujen kuolemat mitä mahdollisesti tapahtuu, sen sijaan että vouhkaat perättömiä.

        Huoh… Suurimpien tuulivoimaloiden siipien ympärys on 600 metriä. Jos vaikka ympyrän kulkeminen vie 10 sekuntia niin siiven kärjen nopeus on yli 200 km/h.

        Ja jo yli 10 vuotta Tanskassa oli tuulivoimala, jonka siiven kärjen nopeus oli 290 km/h. Ja tämä on nykyään enemmänkin tuulivoimaloiden vakiokoko ja isompiakin on rakennettu.

        https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/maailman-pitkalapaisin-tuulivoimala-asennetaan-syksylla-tanskaan/21cf5568-d8a8-3e63-8ebe-66ca0451f578

        Linkissä on mainittu yhdessä kohtaa 80 m/s eli 290 km/h.

        Anteeksi, että tuo on maksumuurin takana.

        Niin, missä viipyy mainitsemasi "fakta" että siipien nopeus olisi 400km/h? 290 ei ole 400 ja tuokin 290km/h nopeus vain harvoilla myllyillä ja harvoin. Suomessa tuulimyllyt paljon pienempiä.

        Kovia tuulia on vain harvoin ja kovimmilla siivet pysäytetään. Miksi ne kotkat tekisi itsemurhia siipien kärkiin kun eivät muutenkaan lennä kovalla tuulella. Laita nyt se videolinkki tuollaisesta itsemurhasta :D

        Muistathan olla matkustamatta lentokoneissa, niissä kun siipien nopeus on paljon suurempi ja lintuja kuolee paljon, saastuttavat lisäksi ilmankin.

    • Anonyymi

      Jossainhan sitä sähköä on tehtävä, kaikissa tuotantotavoissa on ongelmansa. Ydinvoimasähkö pitäisi olla 10 kertaa kalliimpaa kuluttajille, että se kattaisi myös mahdollisen onnettomuuden aiheuttamat jälkiseuraukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe