USA räjäytti pienoissukellusveneillään Kahovkan padon.

Ukrainan sodan sytyttänyt, sitä koko ajan lietsonut ja ohjannut USA on pitkään yrittänyt keksiä keinoa Kahovkan padon räjäyttämiseksi niin, että Venäjää voitaisiin siitä syyttää. Sitten hoksattiin, että käytetään samanlaista pienoissukellusvenekalustoa, kuin mitä käytettiin kaasuputkien räjäyttämisessäkin, jolloin siitäkin tihutyöstä länsi alkoi heti syyttämään Venäjää.

Räjäyttämien toteutettiin niin, että kolme USA:n kauko-ohjattavaa pienoissukellusvenettä laskettiin Dnjepr-jokeen n. 60 km padon yläpuolelta Ukrainan hallussa olevalta rannalta. Alukset ohjattiin yli 20 m syvän patoaltaan pohjaa pitkin kenenkään huomaamatta padolle, missä ne räjäytettiin samanaikaisesti kolmessa eri kohdassa.

Satelliittikuvat 5.6. ja 6.6 kertovat, kuinka pato on räjäytetty kolmesta kohdasta, jolloin rakennelmassa on myös kohtia jotka ovat säilyneet paikoillaan. Tämä osoittaa, ettei pato voinut heikkouttaan murtua, koska silloin se olisi sortunut ja lähtenyt kokonaan virran mukana.

USA:lle loppujen lopuksi erittäin helppo false flag toteuttaa, ja eivätköhän Suomenkin päättäjät tiedä tätä, mutta Venäjää kun ovat aina syyttäneet kaikesta mistä mahdollista, eivät tee poikkeusta nytkään.

https://www.globaltimes.cn/page/202306/1292144.shtml
19229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aku Ankkakin on luotettavampi kuin lähteesi.

Äänestä
  • Global Timesin jutusta on otettu aloituksessa käyttöön vain satelliittikuvat. Taidat olla melkoinen luupää jos uskot, että no kuvat ovat feikkiä.

    Äänestä

Himarsseila se pato tuhottiin. Muistissa on vielä kun USA selvitti että he kontroloivat jokaisen Himarssin laukaisun ja antavat sitä varten kohdetiedot. Patoa vastaan laukaistiin useita Himarsseja.

Äänestä

USA räjäytti padon ja on viimeiset 20 vuotta suunnitellut, miten sytyttää Euroopan ja Venäjän välille ydinsota. Joka päivä se pääsee lähemmäs tavoitettaan, myös padon räjäyttämisellä. Suomen Natojäsenyys oli tärkein varmistus sille, että pian suunnitelma toteutuu. Hyvä puoli asiassa on se, että 99,99 % Suomen aivottomista natokiimaisista kärventyy ydintuhossa muun järkevän kansan mukana. Huono puoli on se, että 0,01 % natokiimaisista, eli Suomen kansan tapattavat päättäjät lennätetään Yhdysvaltoihin turvaan juuri ennen kuin sienipilvet täyttävät Suomen taivaan.

Äänestä

Tiltu se jaksaa tuoda tänne tätä Kremlin propagandaa.

Näiden aloituksien tarkoitus on peittää se oikea syy ja syyllinen näihin "vaihtoehtoisten totuuksien" pintasaastaan.

Äänestä

Usa päällään jokaiseen paikkaan jossa ruuti palaa

Äänestä

Keksi pöljä parempia tarinoita.nuo kun ei mene jatkoon.

Äänestä
  • Ei ole älykkäiden vika, kun herneaivopestyt imbesillit kieltäytyvät näkemästä totuutta USA:n pahuudesta.

    Äänestä

MISSÄ NE NYT OVAT PIENOIS-SUKELLUS VENEET.
VENÄJÄLTÄ, KUN EI KERROTA JOS OVAT PIDÄTTÄNEET JA VIENEET MOSKOVAAN, PUTINILLE NÄHTÄVIKSI.
--
NO TOINEN ASIA.
KERSINSILTA KRIMILLE, KOSKA NE PUDOTTAVAT SEN ALAS MEREEN, EIVÄTHÄN UKRAINALAISET SILLÄ MITÄ TEE.

Äänestä

Joko sääennusteessa luvattiin sienipilviä?

Äänestä

Juutalaisten salaliitto.

Äänestä

Ufomiehet sen räjäytti. Kyllä jämpti on näin.

Äänestä
  • Kuunatsit asialla!

    Äänestä

Kiinan kommunistipuolueen propagandajulkaisusta? Eikö teillä ole mitään arvostelukykyä?

Äänestä

On se kyllä kamalaa kun aina syytetään venäjää kaikesta vaikka ei se tee koskaan mitään. USA hyökkäs Ukrainaan ja Venäjä sai siitäki syyt. Voi reppanoita.

Äänestä

Ruskimusikka on paska trolli. Ei osaa. Jos on tarkoitus muokata suomalaisten mielipiteitä tällä valesonnalla niin metsään menee. Mitä enemmän trollit täällä valehtelette, sitä enemmän teitä, Putleria ja Venäjää inhotaan.

Äänestä
  • Suomalainen tietää, millaista paskaväkeä Venäjällä asuu. Mitään hyvää Venäjältä ei ikinä ole tullut. Ei edes ne sinkkiämpärit olleet aina priimaa.

    Äänestä

Eikös se Moskva jo operoinu pinnan alla? Jos se vahingos törmäs patoon?

Äänestä

Tämä on kaikkein loogisin selitys padon räjäyttäjästä ja käytetystä menetelmästä. Mainitut satelliittikuvat tukevat teoriaa täysin, kuten myös se, ettei ole havaittu minkäänlaista ohjus-, tai muutakaan ilmatilan kautta tapahtunutta iskua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan sodan sytyttänyt, sitä koko ajan lietsonut ja ohjannut USA on pitkään yrittänyt keksiä keinoa Kahovkan padon räjäyttämiseksi niin, että Venäjää voitaisiin siitä syyttää. Sitten hoksattiin, että käytetään samanlaista pienoissukellusvenekalustoa, kuin mitä käytettiin kaasuputkien räjäyttämisessäkin, jolloin siitäkin tihutyöstä länsi alkoi heti syyttämään Venäjää.

Räjäyttämien toteutettiin niin, että kolme USA:n kauko-ohjattavaa pienoissukellusvenettä laskettiin Dnjepr-jokeen n. 60 km padon yläpuolelta Ukrainan hallussa olevalta rannalta. Alukset ohjattiin yli 20 m syvän patoaltaan pohjaa pitkin kenenkään huomaamatta padolle, missä ne räjäytettiin samanaikaisesti kolmessa eri kohdassa.

Satelliittikuvat 5.6. ja 6.6 kertovat, kuinka pato on räjäytetty kolmesta kohdasta, jolloin rakennelmassa on myös kohtia jotka ovat säilyneet paikoillaan. Tämä osoittaa, ettei pato voinut heikkouttaan murtua, koska silloin se olisi sortunut ja lähtenyt kokonaan virran mukana.

USA:lle loppujen lopuksi erittäin helppo false flag toteuttaa, ja eivätköhän Suomenkin päättäjät tiedä tätä, mutta Venäjää kun ovat aina syyttäneet kaikesta mistä mahdollista, eivät tee poikkeusta nytkään.

https://www.globaltimes.cn/page/202306/1292144.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu