Ankeuden vuodet

Mannerheimin perinnöllä pohjoiseen kolkkaan luotiin käytännössä fasistinen yhtenäiskulttuuri, jonka oppirahoja maksellaan jälleen tulevalla hallituskaudella. Mitään tulevaisuusnäkymiä ei enää ole luvassa, kuten niitä vielä joinain menneinä aikoina saattoi olla. Enää vain pelkkää kuritusta tiedossa.

Miksi näin? Koska menestystä seuraa aina krapula. Suomea lähdettiin rakentamaan alun alkaen väärään suuntaan. Eli lähdettiin pelaamaan pienen kentän peliä samalla, kun kilpakumppanit pelasi ison kentän peliä. Nyt sekin peli alkaa olla pelattu, mutta silti ne Jääkiekkoliiton ja Nokian perintö jäi elämään ajatuksena, että tämä on polku joka kestää. Tätä kaikkea menestystä sitten varjeli kokoomuslainen suojelupoliisi.

On aika paradoksaalista että turvallisuusyksikön, jonka tarkoituksena olla suojella valtion "menestystä" sitten lopulta päätyy suojelemaan jotain, joka ei johda minnekään. Eväät on syöty mutta tehtävä on se mikä on tehtävä, eli jäljelle jää vain kansan kurittamisella ylläpidetty näennäeinen menestys.
37327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Jokin bolshevikkiryssän avovankilako tänne olisi pitänyt kyhätä,,, no melkein punikkien kaappaus onnistuikin..

Äänestä
  • RSISTINE POLITIIKKA OLI HITLER-POLITIIKKAA JO TUOLLOIN- RUOTSLSAINEN ROTU-OPPI JOLEL SUOMALAISET ALEMPI KANSA+

    SIIHEN SATANISMIN henkivaltaan sukupolvisesti tuo lahtari-porukka mukana?

    Vain Jeesus voi vapauttaa pahojen henkien vallasta eli demonisoinnista

    suomi24ssä vahva satanistinen hyökkäys kristinusko-keskusteluissa- olevinaan kristittyjä, mutta estävät kaiken järkikeskustelun ja sekottavat kaikki asiat saatanan mukaan? Esim jotain yliopiston uskontotiede oppineita satanisteja?

    HUOM:

    vain Jeesus on se nimi joka voi vapauttaa pahojenhenkien vallasta.

    Satanismissa keräävät oikeen että saisivat pahahenkiä eli demoneja? - luullen henkivoimaksi?-

    ettekö tajua että ne henget pettää ja eivät auta teitä vaan käyttävät- ja asia muuttuu huonoksi ja pahoiksi oloiksi jne.
    niistä eroon pääsemiseen on siis VAIN YKSI KEINO:

    nimi Jeesus.

    Jeesuksen nimi on teille annettu ja on ainoa voima joka voi vapautta moisesta henkimaailman pahan vallasta-

    Huom MIKÄÄN MUU EI AUTA - EI MIKÄÄN MUU.

    VAIN JEESUS-nimessä on voima.

    Siksi Saatanan pahaa kannattavat tekee kaikkensa poistaakseen Jeesuksen nimen maailmasta- on sanottu mm olevan vapaamuurarien hanke.- ja siksi Jeesusta pilkkaavat ja keksivät kaikkea mahdollista leimatakseen Jeesuksen olemassaoloa ja pyhyyttä?

    Tämä on totuus-

    asia ei muuksi muutu vaikka mitä tekisitte tai sanoisitte.

    Jumala näkee kaikki tekonne ja ajatuksenne koko ajan- ja ette voi petkuttaa Jumalaa juonillanne.

    Saatana-kirkon jäsenenä kaikki muut maailman uskonnot, ja filosofiat sallittuja - jopa kristinusko- paitsi yksi ehto- tätä totuutta Jeesuksesta ei saa harjoittaa?

    Eikö tuokin ole selvä todiste nimen Jeesus voimasta..

    --------------

    hämmästyttävä huomio-

    suomi24:ssä ei ole palstaa Vapaa-kirkosta eli vapaa-aseurakunnista?

    Äänestä

  • Miten se voi olla aina niin jokotai. Ei se voi olla niin, että jos et ota jotain puolifasistista kokoomusideaa olet bolsevikkiryssä.

    Äänestä

  • Juuri noin, no pikkasen kiire tuli Viipurista mut muuten meni kait hyvin

    Äänestä

Mitä tänne olisi sinusta pitänyt luoda? Kertoisitko tarkemmin?

Ai niin - et varmasti kerro.

Äänestä
  • No kuka sitä voi kertoa. Tuo kysymys pitäis esittää niille suomi-isille, jotka lähti alun alkaen tätä valtiota kyhäämään. Mikä ajatus heillä silloin oli tästä tehdä. Mutta jos vertaa Suomea Ruotsiin Norjaan Tanskaan, niin kyllä ne pelaa jalkapalloa ja pärjää paremmin kuin Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    No kuka sitä voi kertoa. Tuo kysymys pitäis esittää niille suomi-isille, jotka lähti alun alkaen tätä valtiota kyhäämään. Mikä ajatus heillä silloin oli tästä tehdä. Mutta jos vertaa Suomea Ruotsiin Norjaan Tanskaan, niin kyllä ne pelaa jalkapalloa ja pärjää paremmin kuin Suomi.

    Kyllähän maiden historiassa, sijainnissa ja esimerkiksi luonnonvaroissa on merkittävät erot.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Kyllähän maiden historiassa, sijainnissa ja esimerkiksi luonnonvaroissa on merkittävät erot.

    Ei ole mindstaten kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei ole mindstaten kanssa mitään tekemistä.

    En olisi niin varma. Kyllä moni asia vaikuttaa esim. kansanluonteeseen.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    En olisi niin varma. Kyllä moni asia vaikuttaa esim. kansanluonteeseen.

    No mitkä asiat siihen vaikuttaa? Sitten olet niin "epäsuomalainen" tai jokin epä. Kummasta se sitten on kiinni? Itse olet joku outolintu, vai muut on niin aivopestyja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No mitkä asiat siihen vaikuttaa? Sitten olet niin "epäsuomalainen" tai jokin epä. Kummasta se sitten on kiinni? Itse olet joku outolintu, vai muut on niin aivopestyja.

    Esimerkiksi vaikkapa se, että Suomi oli monta sataa vuotta nimetön, köyhä osa Ruotsin valtakuntaa. Samoin vaikutti se, että kun Ruotsi oli sivussa edellisestä suursodasta, Suomi ei ollut

    Tanska on varakas maatalousmaa. Suomi ei.

    Norjalla on massiiviset luonnonvarat, Suomella ei.

    Alatko ymmärtää?

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Esimerkiksi vaikkapa se, että Suomi oli monta sataa vuotta nimetön, köyhä osa Ruotsin valtakuntaa. Samoin vaikutti se, että kun Ruotsi oli sivussa edellisestä suursodasta, Suomi ei ollut

    Tanska on varakas maatalousmaa. Suomi ei.

    Norjalla on massiiviset luonnonvarat, Suomella ei.

    Alatko ymmärtää?

    Joo ja sitten ajattelet ikäsi juuri noin, kun se on jokin yleinen konsensus. Eikä niistä Norjan öljylöydöksistäkään niin kauan ole. Kyllä nuo valtiot ovat lopulta luoneet itse itsensä. Suomessa aina riittää pelkkiä selityksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Joo ja sitten ajattelet ikäsi juuri noin, kun se on jokin yleinen konsensus. Eikä niistä Norjan öljylöydöksistäkään niin kauan ole. Kyllä nuo valtiot ovat lopulta luoneet itse itsensä. Suomessa aina riittää pelkkiä selityksiä.

    Minä ajattelen noin juuri siksi, että haerastan historiaa ja sitä kautta sitä sitten oppii hahmottamaan asioita.

    Sitä katsos voi lukea kirjoja ja lehtiä. Voi katsoa dokumentteja. Oletko kokeillut ikinä?

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Minä ajattelen noin juuri siksi, että haerastan historiaa ja sitä kautta sitä sitten oppii hahmottamaan asioita.

    Sitä katsos voi lukea kirjoja ja lehtiä. Voi katsoa dokumentteja. Oletko kokeillut ikinä?

    Miksi et sitten anna tietämyksesi näkyä millään. No kun sitä ei ole. Tätä populaa on lukemattomiin. Ne luulee voivansa selittävän historiaa, vaikka se ois keksittyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi et sitten anna tietämyksesi näkyä millään. No kun sitä ei ole. Tätä populaa on lukemattomiin. Ne luulee voivansa selittävän historiaa, vaikka se ois keksittyä.

    Älä kuule viitsi länkyttää. Mene nukkumaan. Juttusi ovat sellaisia, että tunnen myötähäpeää.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Älä kuule viitsi länkyttää. Mene nukkumaan. Juttusi ovat sellaisia, että tunnen myötähäpeää.

    No meni tunteisiin. Turha veikko olet täälla nikkeinesi. Ei mitään asiaa, jotain pelkkää nitkutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No meni tunteisiin. Turha veikko olet täälla nikkeinesi. Ei mitään asiaa, jotain pelkkää nitkutusta.

    Sinulla ei kuules ole edes sitä.

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Sinulla ei kuules ole edes sitä.

    🤣🤣🤣

    No oli siinä selitys. Kaikki kun ei halua nolata itseään millään paskapuheilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No oli siinä selitys. Kaikki kun ei halua nolata itseään millään paskapuheilla.

    Ei vai? Kuten esimerkiksi kuka teistä anonyymeistä?

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Ei vai? Kuten esimerkiksi kuka teistä anonyymeistä?

    🤣🤣🤣

    Ei se nikki tee asiapuhetta. Aina pitää olla henkilökohtaistamassa ja saada viimeinen sana. Ja noi hymiöt... on ihan pelleilyä. Joku agentti ilmeisesti tämä. Ei noita juttuja voi muuten selittää.

    Äänestä

Mitään fasismia ei ole ollut Suomessa. Punikit joiden aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä, näkee harhoja.

Äänestä
  • Se aate perustuu valheeseen kuten tämäkin aloitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se aate perustuu valheeseen kuten tämäkin aloitus.

    Pohjoiskorea, neukku Venäjä Kiina DDR. Siinä niitä "totuuden" torvia. Sama aate kuin aloittajalla.

    Äänestä

  • Heh, ei ole ollut fasismia, mutta kirjoittaja on toki punikki. Porukka ei edes itse tunnista sitä asetelmaa yleiskielessä.

    Äänestä

Venäläinen stalinisti-fasisti näkee tietenkin fasisteja kaikkialla. Mitään tulevaisuutta Venäjällä ei ole ja siksi he ihannoivat Neuvostoliittoa ja liittoutumistaan Saksan kanssa. Putinismin piti suojella venäläisiä kaikkialla maailmassa halusivat venäläiset sitä tai eivät sillä venäläisyys tarkoittaa diktaattorin pakkovallan alle alistumista.

Eliitti sanelee mitä saa ja ei saa ajatella Venäjällä ja sitä putinistit sanovat vapudeksi sekä eurooppalaisten arvojen suojelemiseksi. Höpö-pöpö tuo tuollainen on mongoolien toimintatapa jota venäläiset suuresti ihailevat sillä he ovat itsekkin sielunsa pohjissa mongooleita.

Äänestä
  • Joskus vois lukea jotain uuttakin täällä, mutta eihän sitä tietenkään ole luvassa, kun kaikki on niin samasta puusta. Eli siitä johon teidän on ohjelmoitu. Joka paikassa eliitti sanelee ne jutut ja mielipiteet, mutta ettehän te palstapetterit tietenkään mitään siitäkään tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joskus vois lukea jotain uuttakin täällä, mutta eihän sitä tietenkään ole luvassa, kun kaikki on niin samasta puusta. Eli siitä johon teidän on ohjelmoitu. Joka paikassa eliitti sanelee ne jutut ja mielipiteet, mutta ettehän te palstapetterit tietenkään mitään siitäkään tajua.

    Tottakai Venäjän eliitti sanelee mitä pitää ajatella taikka toimia. Koskee myös muitakin maita jo Neuvostoliiton aikaan. Neuvostoliitto saneli Unkarille sekä Tshekkoslovakialle sekä Puolalle jotta joko pidätte mölyt mahassa taikka puna-armeija tulee ! Vaan ettehän te putinnuoret tätä usko tai tajua.

    Äänestä

Mielestäni kyllä yliarvioit Mannerheimin merkitystä venäjän kehittymättömyyteen, vaikka hän siellä vaikuttikin.

Äänestä
  • Mitä tuo oikein siis tarkoittaa? Kannattais miettiä enemmin sitä miten sellainen mega, kuten Nokia onnistuttiin kusemaan. Jotain outoa siinä pitää olla, jotta sitten vedotaan näihin kaikkiin ihmeellisiin selityksiin.

    Äänestä

Meidän mämmikoura johtajilla mikään ns. oma, koskaan ole pysynyt hyppysissään. Ihan kuin se olisi ihan pakko, kaikki oma myydä halvalla ulkomaille.

Äänestä
  • Nokian kultavuodet ja jääkiekkoliitto loi tänne jonkin "menestyskulttuurin". No Nokia sitten meni, mutta kiekkoliitto jytkyttää yhä joskin ehkä riskimmin mitä aiemmin. No kuinka pitkälle sillä mopedilla sitten pötkitään, on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nokian kultavuodet ja jääkiekkoliitto loi tänne jonkin "menestyskulttuurin". No Nokia sitten meni, mutta kiekkoliitto jytkyttää yhä joskin ehkä riskimmin mitä aiemmin. No kuinka pitkälle sillä mopedilla sitten pötkitään, on kysymys.

    Tässäpä on koko asian ydin: suomi ei ole enää hieno muiden kadehtima nopea moottoripyörä vaan varaosista rakennettu mopedi. Mopedit ei yleensä kestä kasassa montaakaan vuotta kovissa olosuhteissa.

    Äänestä

Se tähän ketjuun vielä jos jollain ei raksuttanut, että te käytännössä liputatte toisen tyrannian puolesta sillä että pyllistätte toiselle. Luulette kuin suomalainen tiedustelu ois teidän kaveri ja "oikealla puolla". Mutta ei se ole teidän puolella, eikä teidän kaveri. Kaikkea sitä joutuukin selittää ihmisille.

Äänestä

Putinisti on taas ymmällään. Aika käy pitkäksi vllankumousta odotellessa.

Äänestä
  • Ei vaan kun porukalla ei ole sellaista näkemystä siitä todellisesta maailman menosta. Ei mitään vapautta ole missään ilmansuunnassa. Se peli on pelattu jo aikoja sitten. Fasistit johtaa ja kun ne on valtaan päästetty, ne ei ikinä siitä enää luovu. We're done. Se on ohi. Menkää kotiin.

    Äänestä

Minusta venäläisen ajattelun on muututtava todella paljon paremmaksi, ennen kuin IIHF edes alkaa harkitsemaan heidän mahdollisuutta osallistua kansainvälisiin kiekkoturnajaisiin. Heidän täytyy ymmärtää tekonsa vääryys oikealla tavalla, ei venäläisellä tavalla. Muuten Ukrainan sota tuntuu heidän tavalla ajateltuna oikeutetulta. Venäläinen tapa ajatella kuuluu enemmän sinne Stalinin aikaan, ei nykypäivään, jossa on jo sivistystä huomattavasti enemmän.

Äänestä
  • Lisään vielä, ovat olleet aloitteellisia Ukrainan sodassa, siten heidän pitää olla myös se aloitteellinen puoli muutoksessa parempaan, jossa Ukraina on se maa, joka päättää tulevista pelisäännöistä, ei Venäjä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mannerheimin perinnöllä pohjoiseen kolkkaan luotiin käytännössä fasistinen yhtenäiskulttuuri, jonka oppirahoja maksellaan jälleen tulevalla hallituskaudella. Mitään tulevaisuusnäkymiä ei enää ole luvassa, kuten niitä vielä joinain menneinä aikoina saattoi olla. Enää vain pelkkää kuritusta tiedossa.

Miksi näin? Koska menestystä seuraa aina krapula. Suomea lähdettiin rakentamaan alun alkaen väärään suuntaan. Eli lähdettiin pelaamaan pienen kentän peliä samalla, kun kilpakumppanit pelasi ison kentän peliä. Nyt sekin peli alkaa olla pelattu, mutta silti ne Jääkiekkoliiton ja Nokian perintö jäi elämään ajatuksena, että tämä on polku joka kestää. Tätä kaikkea menestystä sitten varjeli kokoomuslainen suojelupoliisi.

On aika paradoksaalista että turvallisuusyksikön, jonka tarkoituksena olla suojella valtion "menestystä" sitten lopulta päätyy suojelemaan jotain, joka ei johda minnekään. Eväät on syöty mutta tehtävä on se mikä on tehtävä, eli jäljelle jää vain kansan kurittamisella ylläpidetty näennäeinen menestys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu