Sunnuntaina 22.5 radio deissä esitetyssä ohjelmassa, maan ja taivaan välillä, keskusteltiin ehtoollisen annosta. Ohjelmassa tuotiin julki, että ehtoollisen voi nauttia vaikka yksinään kotona, eikä siinä tarvita kirkon alttaria, eikä pappia. Mitä mieltä olette asiasta?
Kiitos vastauksista!
Kiitos vastauksista!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole oikein.
Tuo on hurmahenkisyyttä.
Luterilaisuus arvostaa saarnavirkaa (sanan ja sakramenttien hoitamisen virkaa).
Hurmahenget eivät arvosta sitä. Pastori tulee olla paikalla. (Silloin voi viettää ehtoollista myös kotona.)
Me luterilaiset ajattelemme että saarnavirka on itsensä Jumalan asettama.
Jeesushan asetti virkaan ensin 12 apostolia. Apostolinen virka jatkuu yhä vaikkakaan uutta ilmoitusta ei tietenkään enää anneta. Saarnavirassa hoidetaan sanaa ja sakramentteja. Ainoastaan hätätapauksissa ehtoollista tulisi viettää ilman pastoria.
Apostolin toimikin oli siis virka, kuten Raamatusta voidaan lukea:
Apt.
"sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut"
Room.
Roomalaiskirje:
1:5 "jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus "
Roomalaiskirje:
11:13 "Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, "
1.Korinttolaiskirje:
9:2 Jos en olekaan apostoli muille, olen ainakin teille; sillä te olette minun apostolinvirkani sinetti Herrassa.
Galatalaiskirje:
1:1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
Kaitsijan virka:
1.Timoteuksen kirje:
3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
Maan ja taivaan välillä -ohjelmassa on ollut mukana eniten Leo Meller. Hänellä on ihan hirvittävästi kaikenlaisia profetioita Internet-sivuillaan.
Lieneeköhän hän jopa väärä profeetta.
Saarnavirasta vielä tunnustuskirjoista,
luterilaiset arvostavat saarnavirkaa:
"On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat."
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XIII.html
V Kirkon virka
"Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka."
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/augstunn.html
Vapaat suunnat voivat hyvin helposti väheksyä ehtoollista ja pitää sitä pelkkänä muistoateriana (ei sakramenttina).
He voivat vieroksua sitä että ehtoollisesta opetetaan että siinä saadaan Jeesuksen ruumis ja veri.
Pulmakulmasta
Googlella, hakusanalla "ehtoollista"
Googlen hakukenttään:
"ehtoollista site:www.sley.fi/nuotta/pulmat"
Tai tarkennetulla haulla (sama asia):
"tuloksia sivustolta tai verkkotunnuksesta:" www.sley.fi/nuotta/pulmat
http://www.google.fi/advanced_search?q=ehtoollista site:www.sley.fi/nuotta/pulmat&num=20&hl=fi&lr=&as_qdr=all
"Vaikka meillä ei olisi kaikissa asioissa nimenomaista käskyä tai kieltoa, meillä voi olla tietyn asian vahvat juuret Raamatussa. Esimerkiksi Herran ehtoollinen on Kristuksen ruumis ja veri, pyhintä mitä maan päällä on, ja se on seurakunnalle annettu aarre eikä yksittäiselle ihmiselle. Toki siitä myös seuraa jotakin siitä, miten tätä aarretta käytetään ja käsitellään. Minulle merkitsee hyvinkin paljon se, miten tarkasti aivan kaikkein varhaisin kirkko suhtautui näihin asioihin. Ne ovat johtopäätöksiä, joissa seuraan ensimmäisiä kristittyjä. "
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/pulma0403.htm
Muutamat todella viettävät ehtoollista esim. raamattupiireissä ilman seurakunnan työntekijää, vaikka limsan ja pullan kanssa, mikä on jokaiselle luterilaiselle kauhistus. Siinä todella seurakunnan aarteen ottaa jaettavakseen ja todellisuudessa nimittää itsensä papiksi se joka sattuu olemaan paikalla ilman minkäänlaista seurakunnan kutsua. Kysymys seurakunnan virasta on suuri ja laaja: Herra on asettanut paimenen viran "uskon syntymiseksi" kuten tunnustuksemme sanoo. Esim. 1. Piet. 5 ja Ap.t. 20 osoittavat tämän viran suuren merkityksen ja velvoituksen. Virkaa ja vastuuta ei voi olla ilman valtuuksia ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että sakramentit ovat alusta lähtien kuuluneet nimenomaan paimenen virkaan.
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/vanha0700.html
Kysymys:
keskiviikkona, 7. kesäkuuta 2000
Kysymys: Missä Raamattu kieltää menemästä ehtoolliselle jos sitä ei ole pappi jakamssa? Missä Raamattu sanoo ylipäänsä mitään siitä, kuka saa jakaa ehtoollista?
Vastaus:
Raamattu puhuu ehtoollisesta hyvin vähän ja vain muutamassa paikassa. Ne ovat kirkon suuri aarre ja jokainen sana on punnittava kultavaa'alla. Se ettei jakamisen yksityiskohtia sanota ei tarkoita ettei niillä olisi merkitystä. Ehtoollinen ei ole jokaisen ohikulkijan toimitettavissa, vaan se on seurakunnan aarre ja seurakunta kutsuu ne, joiden tehtävä on sitä jakaa. Muiden asia se ei ole.
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/vanha0700.html
Tämä on hirmuisen vaikea ja laaja kysymys. Ainakin tarvitaan 1) Kristuksen säätämät ehtoollisaineet, viini ja leipä (ei jaffa ja munkki!) 2) Jumalan sana 3) ehtoollisyhteisö ja sen Jumalan sanan mukaisesti asettama viranhaltija.
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/vanha05-0901.shtml
Meillä ei ole mitään näyttöä siitä, että ehtoollinen olisi koskaan annettu jokaisen toimitettavaksi vaan sen toimittaminen on kuulunut paimenille. Nykyään jotkut toimittavat ehtoollista omissa raamattupiireissään, ehkä jaffalla ja pipareilla. Varoitin Nuotassa ja varoitan nytkin: Sellaisessa tilanteessa ota hattusi ja kävele ulos.
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/vanha05-0901.shtml
Kysymys:
tiistaina, 27. heinäkuuta 1999
Kysymys: ...Aivan samoin yleisestä pappeudesta ei seuraa, että kuka hyvänsä voisi toimittaa Herran ehtoollista tai ottaa vastaan rippiä tai kastaa - rippi ja kaste käyvät toki molemmat hätätilanteessa... -merkillistä että tätä tekstiä ei Raamattu eikä siten Jeesuskaan allekirjoita, vaan se on taas ukko Lutherin & kumppaneiden yksinvaltiudella ja kaikella tietämyksellä eriseuroissa keskenään sovittu. miksipä kukaan sitä sitten kyseenalaistaisi paitsi minä, Raamatun lukija.
Vastaus:
Sinä siis ilmeisesti antaisit kenen hyvänsä toimittaa Herran ehtoollisen tai kastaa tai ottaa vastaan ripin. Mutta kun Ukko-Luther silkkaa ilkeyttään kieltää vaikka Raamattu sallii niin homma pätkii - niinkö? Tehdäänpä nyt edes hiukkasen oikeutta Ukko-Lutherille, kun sentään ollaan uskovaisia ihmisiä. Sellaista valtaa hänellä ei ole koskaan ollut, että hänen mielipidettään seurataan ilman muuta, eikä varsinkaan ole tänään. Kyllä perusteet ovat ne, jotka painavat. Niin tässäkin asiassa. Vaikka olet Raamatun lukija, et kuitenkaan ole ainoa etkä edes ensimmäinen. Tämä on muuten jokaisen hyvä toisinaan kerrata, vaikka emme luotakaan viime kädessä perinteeseen vaan Raamattuun. Kirkossa on alusta lähtien tajuttu, että Kristus on asettanut laumaansa paimenet ja antanut heille paimenen tehtävät (lue esim. 1. Piet. 5). Sinun systemmissäsi on lauman jokaisella jäsenellä samat hommat kuin paimenella - mihin muuten paimenta silloin tarvitaan? Paimenen virka on suuri Jumalan lahja, kun sitä käytetään oikein. Toinen suuri lahja on yleinen pappeus. Näistä kannattaa lukea oheisesta linkistä.
Siunausta
Eki
Linkki: http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/PappijapEK.htm
http://www.sley.fi/nuotta/pulmat/vanhat/vanha1699.html
Pelkkää lahkolaisten ja Kristuksen kirkon ulkopuolisten hömppää koko keskustelu. Tietenkin kirkolla on pappeuden sakramentti ja vain sen kautta kaikki muut sakramentit. Nämä "pastorit" jne ovat puppua; ilman *pappeuden sakramenttia* ei ole kirkkoa.
"Ukko-Luther" oli saksalainen kirjailija ja munkkilupaustensa rikkoja, jonka kotikutoiset ajatelmat olisi syytä vihdoinkin haudata. Saksasta on tullut paljon muutakin soopaa. Suomen kieli taitaa muuten olla ainoa, jossa reformaatiosta käytetään propagandistista peitenimeä "uskonpuhdistus" ikäänkuin kirkon uskossa olisi muka jotain "likaista".
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!