Jeesus ei kumonnut lakia.
Hän täytti sen.
Jeesus ei ole lain loppu
vaan sen täyttymys/päämäärä.
Jeesus teki selväksi,
että laista ei katoa
ainoakaan kirjain,
eikä edes
kahden kirjaimen välillä oleva
pieni krippu,
ennenkuin taivas ja maa katoavat.
"Sillä totisesti minä sanon teille:
kunnes taivas ja maa katoavat,
ei laista katoa pieninkään kirjain,
ei ainoakaan piirto,
ennenkuin kaikki on tapahtunut."
(Matt 5:18)
Ja tuossa laki ei tarkoita
vain Sanan profeetallista ilmoitusta,
vaan nimenomaan myös lain käskyjä.
"Sentähden,
joka purkaa yhdenkään
näistä pienimmistä käskyistä
ja sillä tavalla opettaa ihmisiä,
se pitää pienimmäksi
taivasten valtakunnassa
kutsuttaman;
mutta joka niitä noudattaa
ja niin opettaa,
se pitää kutsuttaman suureksi
taivasten valtakunnassa."
(Matt 5:19)
Eli vuorisaarnassa
Jeesus korottaa riman
Mooseksen lain tasolta
aivan uuteen ulottuvuuteen,
huippukorkeuteen.
Mooseksen laissa rima
on siis hyvin alhaalla.
Elämän Hengen laki
ja Vanhurskauden laki
nostavat sen taivaisiin saakka.
"Sillä minä sanon teille:
ellei teidän vanhurskautenne
ole paljoa suurempi
kuin kirjanoppineiden ja fariseusten,
niin te ette pääse
taivasten valtakuntaan.
(Matt 5:20)
Esimerkiksi käsky
"Älä tapa"
ei tarkoitakaan enää
vain ruumiin tappamista,
vaan tuonkin käskyn kohdalla
rima nostetaan taivaisiin
aina Jumalan valtaistuimelle asti.
"Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
'Älä tapa',
ja:
'Joka tappaa,
se on ansainnut oikeuden tuomion'.
Mutta
minä sanon teille:
jokainen,
joka vihastuu veljeensä,
on ansainnut oikeuden tuomion;
ja joka sanoo veljelleen:
'Sinä tyhjänpäiväinen',
on ansainnut
suuren neuvoston tuomion;
ja joka sanoo:
'Sinä hullu',
on ansainnut helvetin tulen.
Sentähden,
jos tuot lahjaasi alttarille
ja siellä muistat,
että veljelläsi on
jotakin sinua vastaan,
niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen,
ja käy ensin sopimassa
veljesi kanssa,
ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
Suostu pian sopimaan
riitapuolesi kanssa,
niin kauan kuin vielä
olet hänen kanssaan tiellä,
ettei riitapuolesi
vetäisi sinua tuomarin eteen
ja tuomari antaisi sinua
oikeudenpalvelijalle,
ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
Totisesti
minä sanon sinulle:
sieltä et pääse,
ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."
(Matt 5:21-26)
Siis
Mooseksen lain
vanhurskauteen nähden
olet nuhteeton,
jos et murhaa ketään.
Elämän Hengen lain
ja Vanhurskauden lain mukaan,
olet murhaajaakin pahempi,
jos et mene sopimaan
veljesi kanssa,
jos hänellä on jotakin
Sinua vastaan.
Laki ei siis ole hävinnyt
eikä sitä ole kumottu.
Mutta Jeesus täytti
synnin ja kuoleman lain
puolestamme.
Jopa Mooseksen laki
on edelleen voimassa,
mutta kysymys on vain
Jumalan ja Israelin kansan
välisestä lakiliitosta.
Toiseksi Mooseksen laki
on vain varjokuva
täydellisestä laista.
Ja se täydellinen
on kirjoitettu meidän sydämiimme,
jotka olemme Kristuksessa,
kun olemme ottaneet Hänet vastaan.
Olemme siis jo osalliset
Jumalan ja Israelin kansan välille
solmitusta
Uudesta ja Paremmasta liitosta.
Meidät on jo siirretty
kuolemasta Elämään.
Viimeiseen tuomioon
ovat osallisia vain kuolleet.
Eivät ne,
joiden nimi löytyy Elämän kirjasta.
"Ja minä näin kuolleet,
suuret ja pienet,
seisomassa valtaistuimen edessä,
ja kirjat avattiin;
ja avattiin toinen kirja,
joka on elämän kirja;
ja kuolleet tuomittiin sen perusteella,
mitä kirjoihin oli kirjoitettu,
tekojensa mukaan."
(Ilm 20:12)
Tuomio tulee tekojen kirjan mukaan.
Elämän kirja on
viimeisellä tuomiolla auki vain
sen varmistamiseksi,
että nimi on todellakin pyyhitty
sieltä pois.
"Ja meri antoi ne kuolleet,
jotka siinä olivat,
ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet,
jotka niissä olivat,
ja heidät tuomittiin,
kukin tekojensa mukaan."
(Ilm 20:13)
Tuossa vaiheessa siis
tapahtuu vääräin ylösnousemus.
"Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin
tuliseen järveen.
Tämä on toinen kuolema,
tulinen järvi.
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu,
se heitettiin tuliseen järveen."
(Ilm 20:14-15)
Itse kuoleman henkivalta
samoinkuin tuonelan henkivalta
heitetään tulijärveen
samoin kuin kaikki heidän vallassaan olleet.
Sen sijaan ne,
joiden nimeä ei koskaan ollut
pyyhitty pois Elämän kirjasta,
jotka olivat rakastaneet
enemmän Valkeutta kuin pimeyttä,
astuvat uuteen Maahan.
Johannes jatkaa:
"Ja minä näin
uuden taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas
ja ensimmäinen maa ovat kadonneet,
eikä merta enää ole."
(Ilm 21:1)
Me emme ole osallisia
viimeisestä tuomiosta,
mutta kylläkin
paljon ennen sitä
meidät palkitaan Kristuksen
palkintotuomioistuimen edessä
tekojemme mukaan.
"Autuaita ovat ..."
(Matt 5)
Luettelo päättyy seuraavaan:
"Autuaita olette te,
kun ihmiset minun tähteni
teitä solvaavat ja vainoavat
ja valhetellen puhuvat teistä
kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa,
sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.
Sillä samoin he vainosivat profeettoja,
jotka olivat ennen teitä."
(Matt 5:11-12)
https://youtu.be/zfrv7daYeQ4
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17879876/elaman-hengen-laki
Lakia ei ole kumottu
100
807
Vastaukset
- Anonyymi
Ei Mooses mitään lakia säätänyt. Jumala säätää lait ja vain Jumala itse voi lait ja käskyt kumota, ei kukaan ihminen. Eikä sitä tehnyt Jeesuskaan vaikka kuolemallaan sai kaiken vallan itselleen.
Ei Paavalilla ole mitään valtaa eikä kenelläkään muulla ole valtaa Jumalan säätämiä lakeja kumota eikä tehdä mitättömiksi omilla tulkinnoillaan.
Vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen lait kumotaan, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu. Silloin se Henki vuodatetaan kaiken lihan ylle ja kaikki tuntevat Herran. Ei se ole vielä tapahtunut.Jeesuskin ilmaisi asian niin,
että Mooses on säätänyt.
"uhraa lahja,
jonka Mooses on säätänyt"
(Matt 8:4)
"He sanoivat:
'Mooses salli kirjoittaa erokirjan
ja hyljätä vaimon'.
Niin Jeesus sanoi heille:
'Teidän sydämenne kovuuden tähden
hän kirjoitti teille tämän säädöksen.'"
(Mark 10:4-5)
Mutta tietenkin erona on se,
että Mooseksen laissa
käskysana menee tyyliin:
"Näin sanoo Herra"
Mutta kun Jeesus nosti riman
täydellisen lain korkeuteen,
niin Jeesus sanoi:
"Minä sanon teille".
Vain Jeesus kykeni
täyttämään tuon täydellisen lain.
Ja mikä parasta,
Hän kärsi sen tuomion,
minkä synnin ja kuoleman laki
säätää meille.
Kun helluntaipäivänä
tapahtui Pyhän Hengen vuodatus,
niin Pietari ilmaisi asian niin,
että Joelin ennustus oli
jo alkanut toteutua.
"tämä on sitä,
mistä on puhuttu
profeetta Jooelin kautta:
'Viimeisinä päivinä on tapahtuva,
sanoo Jumala,
että minä vuodatan Henkeni
kaiken lihan päälle.'"
(Ap.t 2:16-17 RK)
Siis Pyhää Henkeä
alettiin tuolloin vuodattamaan
kaiken lihan päälle.
Mutta esimerkiksi eläinkuntaan
asti se ulottuu vasta,
siinä tämän Maan uudestisyntymisessä,
jossa paha on sidotaan,
niin ettei kukaan tee pahaa.
"Susi ja lammas käyvät
yhdessä laitumella,
ja leijona syö rehua niinkuin raavas,
ja käärmeen ruokana on maan tomu;
ei missään minun pyhällä vuorellani
tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sanoo Herra."
(Jes 65:25)
Mutta tuolloinkin
noudatetaan
Jumalan ja Israelin kansan
väliseen liittosopimukseen
kuuluvia säädöksiä,
kuten voimme lukea
esimerkiksi Hesekielin kirjasta.
- Anonyymi
Eikä se usko mikään irrallinen pelastava tekijä ole kuten ne Jenkkilästä tulleet uskon huutokauppakeisarit antavat ymmärtää, kun ihmisiä käännyttävät agressiivisesti ottamaan vastaan jenkkilahkon uskonopit omakseen.
termillä "uskoontulo" ihmisiä eksytetään oikein urakalla
Raamatussa alkukielen sana usko ja uskollisuus on sama sana ja siihen liittyy aina tekemistä.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."Hänessä on teihinkin,
sittenkuin olitte kuulleet
totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin,
uskoviksi tultuanne
pantu
luvatun Pyhän Hengen sinetti,
sen,
joka on meidän perintömme
vakuutena,
hänen omaisuutensa lunastamiseksi
- hänen kirkkautensa kiitokseksi."
(Ef 1:13-14)
Siis kun olemme kuullet
Totuuden Sanan
Pelastuksemme Ilosanoman,
niin me voimme ottaa sen vastaan,
tai sitten hyljätä sen.
Jos otamme sen vastaan,
niin meistä tulee uskovia.
Me elämme tuosta hetkestä alkaen
Jumalan Pojan uskossa.
Hänen uskonsa meissä saa
aikaan meissä pelastetuissa
vanhurskaita tekoja.
- Anonyymi
Onko avaaja sitä mieltä että on oikein tappaa saptinrikkoja, avionrikkoja, haureellinen, vääräuskoinen ja ateisti, joka kehottaa luopumaan Herrasta?
Mooseksen lain mukaan näistä ja monista muista rikkomuksista pitää ihminen tappaa. Ja se tappaminen on seurakunnan tehtävä. Omat perheenjäsenet heittävät ensimmäisen kiven.- Anonyymi
Jumala on säätänyt Adamin synnin vuoksi kaikki ihmiset kuolemaan, ei sitä ihmisen tarvitse tehdä.
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 3:6,19; Ps. 51:7] Mooseksen lain täytyi olla ankara,
jotta se pelastaisi
Jumalan kansan täystuholta,
jotta Jumala voisi sen kautta
tuoda maailmaan luvatun Pelastajan.
Siis Israel pelastui
tuon lain ankaruuden tähden.
Ja niin Israelin kautta tuli
Pelastaja maailmaan.
"Ja hänen täyteydestään
me kaikki olemme saaneet,
ja armoa armon päälle."
(Joh 1:16)
Siis sekä Israel että pakanat
saivat armon sen kautta,
että laki varjeli Israelin.
"Sillä laki on annettu
Mooseksen kautta;
armo ja totuus
on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta."
(Joh 1:17)
Ja nyt kun Jeesus
on täyttänyt
synnin ja kuoleman lain,
eli kärsinyt
meille kuuluvan tuomion
synnteistämme,
ei kenenkään enää tarvitse
tuota tuomiota kärsiä,
jos ottaa vastaan
Jumalan armon (suosion).
Laki ja armo olivat
molemmat tarpeen,
kun Jeesus pelasti
syntisen naisen.
Laki osoitti
naisen syyttäjät syyllisiksi.
Jeesus oli totuuden lisäksi
täynnä armoa.
Ja Hän oli ottanut jo päälleen
maailman synnin.
Siksi Hänellä oli oikeus
armahtaa nainen,
jonka puolesta oli menevä ristille.
Näin laki ja armo
pelastivat naisen
tuossa hetkessä
ruumiilliselta kuolemalta
ja myös iankaikkiselta kuolemalta
ja siirsi hänet ikuiseen elämään
Jumalan yhteydessä.
Ja nyt
Jumalan täydellinen laki
ja
Jumalan armo (suosio)
olivat
tuoneet naiselle
vapauden synnistä,
joka oli johtaa hänet
ikuiseen kauhistukseen.
"mene,
äläkä tästedes enää syntiä tee"
(Joh 8:11)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Mooseksen lain täytyi olla ankara,
jotta se pelastaisi
Jumalan kansan täystuholta,
jotta Jumala voisi sen kautta
tuoda maailmaan luvatun Pelastajan.
Siis Israel pelastui
tuon lain ankaruuden tähden.
Ja niin Israelin kautta tuli
Pelastaja maailmaan.
"Ja hänen täyteydestään
me kaikki olemme saaneet,
ja armoa armon päälle."
(Joh 1:16)
Siis sekä Israel että pakanat
saivat armon sen kautta,
että laki varjeli Israelin.
"Sillä laki on annettu
Mooseksen kautta;
armo ja totuus
on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta."
(Joh 1:17)
Ja nyt kun Jeesus
on täyttänyt
synnin ja kuoleman lain,
eli kärsinyt
meille kuuluvan tuomion
synnteistämme,
ei kenenkään enää tarvitse
tuota tuomiota kärsiä,
jos ottaa vastaan
Jumalan armon (suosion).
Laki ja armo olivat
molemmat tarpeen,
kun Jeesus pelasti
syntisen naisen.
Laki osoitti
naisen syyttäjät syyllisiksi.
Jeesus oli totuuden lisäksi
täynnä armoa.
Ja Hän oli ottanut jo päälleen
maailman synnin.
Siksi Hänellä oli oikeus
armahtaa nainen,
jonka puolesta oli menevä ristille.
Näin laki ja armo
pelastivat naisen
tuossa hetkessä
ruumiilliselta kuolemalta
ja myös iankaikkiselta kuolemalta
ja siirsi hänet ikuiseen elämään
Jumalan yhteydessä.
Ja nyt
Jumalan täydellinen laki
ja
Jumalan armo (suosio)
olivat
tuoneet naiselle
vapauden synnistä,
joka oli johtaa hänet
ikuiseen kauhistukseen.
"mene,
äläkä tästedes enää syntiä tee"
(Joh 8:11)"Mooseksen lain täytyi olla ankara, jotta se pelastaisi Jumalan kansan täystuholta, jotta Jumala voisi sen kautta tuoda maailmaan luvatun Pelastajan. "
Minun Raamatussani ei lue mitään tuollaista. Mutta jos lähdetään tuollaiselle itse keksittyjen selitysten polulle, niin silloin voidaan tulkita Raamattua ihan miten lystää. Kun tutkii Raamattua tarkemmin, voi huomata, että Jumala keksi kaikenmoista sääntöjä Israelin kansalle nimen omaan erottaakseen sen muista kansoista. Se lisäsi Israelin kansan yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä. Mitään sellaista muuta merkitystä Moseksen laeilla ei ollut, mitä nyt ylipäänsä laeilla on. Anonyymi kirjoitti:
"Mooseksen lain täytyi olla ankara, jotta se pelastaisi Jumalan kansan täystuholta, jotta Jumala voisi sen kautta tuoda maailmaan luvatun Pelastajan. "
Minun Raamatussani ei lue mitään tuollaista. Mutta jos lähdetään tuollaiselle itse keksittyjen selitysten polulle, niin silloin voidaan tulkita Raamattua ihan miten lystää. Kun tutkii Raamattua tarkemmin, voi huomata, että Jumala keksi kaikenmoista sääntöjä Israelin kansalle nimen omaan erottaakseen sen muista kansoista. Se lisäsi Israelin kansan yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä. Mitään sellaista muuta merkitystä Moseksen laeilla ei ollut, mitä nyt ylipäänsä laeilla on."Mitä varten sitten on laki?
Se on rikkomusten tähden
jäljestäpäin lisätty
olemaan siihen asti,
kunnes oli tuleva se siemen,
jolle lupaus oli annettu;
ja se säädettiin enkelien kautta,
välimiehen kädellä."
(Gal 3:19)
Siis laki tarvittiin
varjelemaan Israelin kansa
täystuholta.
joka sitä juuri jo oli kohtaamassa
epäjumalan palvonnan tähden,
kun Mooses tuli vuorelta
lain taulut mukanaan.
"Mutta ennenkuin usko tuli,
vartioitiin meitä
lain alle suljettuina
uskoa varten,
joka oli vastedes ilmestyvä."
(Gal 3:23)
Jos laki ei olisi ollut
ankara ja ehdoton,
se ei olisi kyennyt
varjelemaan Israelin kansaa,
eikä luvattu Pelastaja
olisi koskaan voinut tulla maailmaan.
- Anonyymi
Lain mukaan kylläkin pitää tapaa sapattirikkojat ja kivittää teosta tavatut huorintekijät. Ja se laki on tosiaankin voimassa. ei sitä ole Jeesus tai Jumala kumonnut. Jokainen piirto on täydellisesti voimassa.
Kristus vain muutti kaiken siten että hänen omilleen lakia ei lueta kuten Paavalikin yritti epätoivoisesti opettaa että laki on jumalattomille, varkaille sekä kaikille muille, että heidän syyttömyytensä voitaisiin osoittaa eikä kukaan pääsisi tuomiota pakoon. Jos lakia ei olisi, niin eihän ketään silloin voisi tuomita. Nyt kun laki on voimassa jokaista piirtoa myöten, vaan kaikki, jotka eivät ole Kristuksen omia ja Hengellä vanhurskautettu, tulevat aivan varmasti tuomituksi.
Ei Paavali koskaan kipuillut sen kanssa, että pelastuuko vai ei vaikka kirjoittikin että näkee ruumiissaan toisen lain, joka sotii Hengen lakia vastaan. Ei se silti tarkoittanut ettei hän olisi kokenut olevansa Hengessä pelastettu eikä millään erikoisilla vippaskonsteilla pyrkinyt saamaan taivaspaikkaa. Pyhä Henki riitti takaamaan taivaspaikan. Vain siitä tuli pitää kiinni ja sen yhteyteen pyrkiä.- Anonyymi
Jos Mooseksen lakia noudatettaisiin ja tapettaisiin sitä vastaan rikkoneet, niin eikö se olisi evankeliumin henkeä ja tarkoitusta vastaan? Avionrikkojat ja vääräuskoiset tulisi yrittää pelastaa ikuiseen elämään evankeliumin saarnan kautta, mutta eihän se onnistuisi, jos heidät tapettaisiin?
Ei uudessa liitossa ole lupa näitä tappaa: heille pitää julistaa evankeliumia, jotta pelastuisivat! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Mooseksen lakia noudatettaisiin ja tapettaisiin sitä vastaan rikkoneet, niin eikö se olisi evankeliumin henkeä ja tarkoitusta vastaan? Avionrikkojat ja vääräuskoiset tulisi yrittää pelastaa ikuiseen elämään evankeliumin saarnan kautta, mutta eihän se onnistuisi, jos heidät tapettaisiin?
Ei uudessa liitossa ole lupa näitä tappaa: heille pitää julistaa evankeliumia, jotta pelastuisivat!Juuri siitä syystä laki onkin kirous. Sen kautta ei ole koskaan pelastunut eikä kukaan pelastu, koska sitä on mahdoton ihmisen täyttää. Ja niin on tarkoituskin ettei kukaan voi päästä taivaaseen kehuskelemaan että minä se tässä olen lain täyttänyt ja itse ansainnut taivaspaikan. Jokainen taivaaseen päässyt, on päässyt sinne Jumalan armosta kun Jumala on nöyrälle, uskollisille ja vilipittömällä palvelijalleen lahjoittanut Pyhän Hengen, mikä on pelastuksen sinetti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri siitä syystä laki onkin kirous. Sen kautta ei ole koskaan pelastunut eikä kukaan pelastu, koska sitä on mahdoton ihmisen täyttää. Ja niin on tarkoituskin ettei kukaan voi päästä taivaaseen kehuskelemaan että minä se tässä olen lain täyttänyt ja itse ansainnut taivaspaikan. Jokainen taivaaseen päässyt, on päässyt sinne Jumalan armosta kun Jumala on nöyrälle, uskollisille ja vilipittömällä palvelijalleen lahjoittanut Pyhän Hengen, mikä on pelastuksen sinetti.
“Laki on kuitenkin pyhä ja lain käsky pyhä, vanhurskas ja hyvä.” (Room 7:12, FinRK)
Jumalan ja Israelin kansan
välille solmittu lakiliitto
määräsi hyvin ankaria tuomioita.
Ei Aaronkaan iloinen ollut,
kun menetti poikansa.
Mutta nyt laki on saanut
lisäyksen,
joka ilmoittaa,
että lain säätämä tuomio
on jo täytetty.
Säädetty rangaistus on jo kärsitty.
"Sillä laki on annettu
Mooseksen kautta;
armo ja totuus on tullut
Jeesuksen Kristuksen kautta."
(Joh 1:17)
Siis synnin ja kuoleman laki
on täytetty Golgatalla.
Mutta esimerkiksi
kylvämisen ja niittämisen laki
vaikuttaa edellen
niinkuin ennenkin.
Edelleen on niin,
että mitä ihminen kylvää,
sitä hän niittää
vastaavassa määrässä
kuin kylvääkin.
Ja tämä siis koskee
myös Jumalan lapsia.
- Anonyymi
Mooses antoi määräyksen: Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
Pietari lainasi Moosesta helluntaipäivän puheessaan: Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.
Helluntaipäivän puheessaan Pietari osoitti ja todista Jeesuksen olleen Mooseksen laissa mainittu profeetta.
Mooses sanoi: Häntä kuulkaa kaikessa. Siis suomeksi Mooses EI sanonut: Vaikka nousee profeetta, Jumalan lähettämä ja minun kaltaiseni, niin minua Moosesta kuulkaa yhä, vaan Mooses sanoi: HÄNTÄ KUULKAA KAIKESSA=JEESUSTA KUULKAA KAIKESSA.
Mooseksen laki sisälsi käskyn luopua Vanhan liiton laista: Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
Herran Jeesuksen omat sanat: Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
sanoessaan"uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
Jeesuksen vuodattaessa verensä syntien sovitukseksi alkoi uusi liitto, jonka Päämies ja ylimmäinen pappi Jeesus on. Uudessa liiton Ylimmäinen pappi antoi uudet käskyt: tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Mooseksen käskyt eivät velvoita uuden liiton Päämiehen, Jeesuksen seuraajia. Mooseksen laki oli voimassa vain väliaikaisesti ja koski vain Israelin heimoja ja oli voimassa vain luvatussa maassa:
Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä
Herran Jeesuksen sanat sisältävät myös Mooseksen lain käskyn luopua Vanhasta liitosta: Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.Jos kuulemme Jeesusta,
niin me toki kuulemme
myös Moosesta.
"Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
'Älä tapa',
ja:
'Joka tappaa,
se on ansainnut oikeuden tuomion'.
Mutta minä sanon teille:
jokainen,
joka vihastuu veljeensä,
on ansainnut oikeuden tuomion;
ja joka sanoo veljelleen:
'Sinä tyhjänpäiväinen',
on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
ja joka sanoo:
'Sinä hullu',
on ansainnut helvetin tulen."
(Matt 5:21-22)
- Anonyymi
Harhaoppinen löytää heti mielettömän määrän kohtia Raamatusta missä todistetaan muka, että lakia pidää noudattaa ja ihmiset sen mukaan tuomitaan. Laki pitää pikkutarkasti noudattaa siten mitä tekee milloinkin ja milloin ei tee. Turha unelmoida että harhaoppinen oppisi jotain tai muuttaisi käsityksiään. Harhaopit rakennetaan siten että ne ovat ihmisessä psykologinen eikä hengellinen vaikutin eikä ihmiseen vaikuta totuus, oikeus tai rehellisyys.
On muuten huomattava, että Mooses, jota pidetään lakien Jumalan lakien välittäjän ja oikein esimerkillisenä Jumalan palvelijana, niin ei vanhan liiton aikaan kuitenkaan ollut kelvollinen menemään luvattuun maahan. Joten jos luotamme Mooseken lakiin, niin saattaa olla sama kohtalo, että jäämme rannalle.- Anonyymi
Tiedät varmaan minkä takia Mooses ei pääsyt luvattuun maahan ?
- Anonyymi
Ilman lakia sinäkään et tietäisi mikä on syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedät varmaan minkä takia Mooses ei pääsyt luvattuun maahan ?
“7. ja Herra puhui Moosekselle: 8. ”Ota sauva ja kokoa veljesi Aaronin kanssa seurakunta. Puhukaa heidän nähtensä kalliolle, niin se antaa vettä. Näin saat tulemaan heille vettä kalliosta, ja sinä juotat seurakunnan ja sen karjan.” 9. Mooses otti sauvan Herran edestä, niin kuin häntä oli käsketty. 10. Mooses ja Aaron kokosivat seurakunnan kallion eteen. Mooses sanoi heille: ”Kuulkaa nyt, kapinoitsijat! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?” 11. Sitten Mooses kohotti kätensä ja iski kahdesti kalliota sauvallaan, ja siitä lähti runsaasti vettä, niin että seurakunta ja sen karja saivat juoda. 12. Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: ”Koska ette uskoneet minua ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten edessä, te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä olen sille antanut.” 13. Tämä tapahtui Meriban veden luona. Siellä israelilaiset syyttivät Herraa, ja siellä hän osoitti pyhyytensä heidän keskuudessaan.” (4Moos 20:7-13, FinRK)
"Teemmekö siis lain mitättömäksi
uskon kautta?
Pois se!
Vaan me vahvistamme lain."
(Room 3:31)
- Anonyymi
>>>"lain kautta / ilman lakia"<<<
Room: 2:
.Sillä kaikki , jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet , ne myös ilman lakia hukkuvat, ja
kaikki , jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan."
"Sillä pakanat , joilla ei lakia ole , luonnostansa tekevät , mitä laki vaatii , niin he ,
vaikka heillä ei lakia ole , ovat itse itsellensä laki , ja osoittavat , että lain teot
on kirjoitettu heidän sydämiinsä."- Anonyymi
Paavali ei puhunut Mooseksen laista kun sanoi pakanoiden pelastuvan lain noudattamisen kautta. (Room. 2:11-29) Hän puhui rakkauden käskystä, joka on uuden liiton laki ja korvannut Mooseksen lain käskyineen ja rangaistuksineen.
Uudessa liitossa on eri käskyt kuin vanhassa, vaikka toki rakkauden käsky sisältyi myös tooraan ja mutta sitä sovitettiin vain Israelin kansaan, ei pakanoihin. Israelin ei siis tarvinnut rakastaa pakanoita luvatussa maassa: ne kansat piti hävittää ja tappaa lapsia myöten.
On ne vaan kovin erilaiset nuo kaksi liittoa! Ajatella että toraistit pitävät niitä yhtenä ja samana tai ainakin samanlaisena liittona, mitä lakiin ja sen käskyihin tulee! Silti uusi liitto kieltää tappamasta: sen sijaan tulee julistaa evankeliumia. Vanha liitto käskee tappaa. Uskomatonta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali ei puhunut Mooseksen laista kun sanoi pakanoiden pelastuvan lain noudattamisen kautta. (Room. 2:11-29) Hän puhui rakkauden käskystä, joka on uuden liiton laki ja korvannut Mooseksen lain käskyineen ja rangaistuksineen.
Uudessa liitossa on eri käskyt kuin vanhassa, vaikka toki rakkauden käsky sisältyi myös tooraan ja mutta sitä sovitettiin vain Israelin kansaan, ei pakanoihin. Israelin ei siis tarvinnut rakastaa pakanoita luvatussa maassa: ne kansat piti hävittää ja tappaa lapsia myöten.
On ne vaan kovin erilaiset nuo kaksi liittoa! Ajatella että toraistit pitävät niitä yhtenä ja samana tai ainakin samanlaisena liittona, mitä lakiin ja sen käskyihin tulee! Silti uusi liitto kieltää tappamasta: sen sijaan tulee julistaa evankeliumia. Vanha liitto käskee tappaa. Uskomatonta?"Paavali ei puhunut Mooseksen laista kun sanoi pakanoiden pelastuvan lain noudattamisen kautta. (Room. 2:11-29) Hän puhui rakkauden käskystä, joka on uuden liiton laki ja korvannut Mooseksen lain käskyineen ja rangaistuksineen. "
Minun Raamatussani ei lue mitään tuollaista. Jo Roomalaiskirjeen avausluvussa
Paavali toteaa
heti tervehdysten jälkeen insertissään:
"Sillä Jumalan viha
ilmestyy taivaasta
kaikkea ihmisten
jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan,
niiden,
jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
sentähden että se,
mikä Jumalasta voidaan tietää,
on ilmeistä heidän keskuudessaan;
sillä Jumala on sen heille ilmoittanut."
(Room 1:18-19)
Jokainen ihminen on
vastaansanomattomasti tietoinen siitä,
että Jumala on olemassa.
"Sillä hänen näkymätön olemuksensa,
hänen iankaikkinen voimansa
ja jumalallisuutensa,
ovat,
kun niitä hänen teoissansa tarkataan,
maailman luomisesta asti nähtävinä
niin etteivät he voi
millään itseänsä puolustaa,
koska he,
vaikka ovat tunteneet Jumalan,
eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet
eivätkä kiittäneet,
vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet,
ja heidän ymmärtämätön
sydämensä on pimentynyt."
(Room 1:20-21)
Ihminen sydän on siis tietoinen siitä,
mikä on hyvää.
Mutta ihminen valitsee
Valkeuden sijasta pimeyden.
"Kehuessaan viisaita olevansa
he ovat tyhmiksi tulleet
ja ovat katoamattoman
Jumalan kirkkauden
muuttaneet katoavaisen
ihmisen ja lintujen
ja nelijalkaisten ja matelevaisten
kuvan kaltaiseksi."
(Room 1:22-23)
He ovat hyljänneet Jumalan,
ja niin Jumala on hyljännyt heidät.
"Sentähden Jumala on heidät,
heidän sydämensä himoissa,
hyljännyt saastaisuuteen,
häpäisemään itse omat ruumiinsa,
nuo,
jotka ovat vaihtaneet
Jumalan totuuden valheeseen
ja kunnioittaneet ja palvelleet
luotua enemmän kuin Luojaa,
joka on ylistetty iankaikkisesti,
amen."
(Room 1:24-25)
Ja niin ihminen ylpeydessään
tekee kaikkea luonnonvastaista,
välittämättä sen seurauksista.
"Sentähden
Jumala on hyljännyt heidät
häpeällisiin himoihin;
sillä heidän naispuolensa
ovat vaihtaneet
luonnollisen yhteyden
luonnonvastaiseen;
samoin miespuoletkin,
luopuen luonnollisesta yhteydestä
naispuolen kanssa,
ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa
ja harjoittaneet,
miespuolet miespuolten kanssa,
riettautta
ja villiintymisestään saaneet itseensä
sen palkan, mikä saada piti."
(Room 1: 26-27)
Siis ihminen on se,
joka hylkää ensin Jumalan.
"Ja niinkuin heille
ei kelvannut pitää kiinni
Jumalan tuntemisesta,
niin Jumala hylkäsi heidät
heidän kelvottoman mielensä valtaan,
tekemään sopimattomia."
(Room 1:28)
Ihminen hylkää vanhurskauden
ja valitsee vääryyden.
"He ovat täynnänsä
kaikkea vääryyttä,
pahuutta, ahneutta, häijyyttä,
täynnä kateutta,
murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita,
Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia,
ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä,
vanhemmilleen tottelemattomia,
vailla ymmärrystä, luotettavuutta,
rakkautta ja laupeutta"
(Room 1:28-31)
Ja tämä kaikki siitäkin huolimatta,
että jokainen ihminen
tietää sisimmässään,
että tuo kaikki on väärin.
"jotka,
vaikka tuntevat
Jumalan vanhurskaan säädöksen,
että ne,
jotka senkaltaisia tekevät,
ovat kuoleman ansainneet,
eivät ainoastaan itse niitä tee,
vaan vieläpä
osoittavat hyväksymistä niille,
jotka niitä tekevät."
(Room 1:32)
Ihminen on siis tietoinen
Jumalan olemassaolosta
ja Hänen
vanhurskaasta säädöksestään,
ja silti tekee sen,
mikä ansaitsee ikuisen kuoleman
ja yllyttää muitakin samaan kohtaloon.
- Anonyymi
Kuka haluaa olla ensinmäinen, joka lain mukaan pelastuu?
Siten muutkin voivat seurata perässä.- Anonyymi
Uskoa ja Jumalan käskyjen noudattamista eli lakien tottelemista eri pidä erottaa toisistaan, niinkuin väärämieliset helluntailaiset tekee.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesuksen käsky on laki: "Menkä siis ja tehkää kaikki ihmiset minun omikseni kastamalla heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskoa ja Jumalan käskyjen noudattamista eli lakien tottelemista eri pidä erottaa toisistaan, niinkuin väärämieliset helluntailaiset tekee.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesuksen käsky on laki: "Menkä siis ja tehkää kaikki ihmiset minun omikseni kastamalla heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen."Lain taulut tuodaan esille myös uutee Jerusalemiin, mikä laskeutuu taivaasta.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Parhami ja Olseni kirosi lait ja homoselii kuin viimeistä päivää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain taulut tuodaan esille myös uutee Jerusalemiin, mikä laskeutuu taivaasta.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Parhami ja Olseni kirosi lait ja homoselii kuin viimeistä päivää.Luterilainen solunäytejuutalanen, etkö tiedä, lain taulut ovat tyhjät.
pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Kirjoitus: kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilainen solunäytejuutalanen, etkö tiedä, lain taulut ovat tyhjät.
pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Kirjoitus: kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella.1700-luvun Luterilaiset virret kertovat: Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen, Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.
Ken tahtoo olla kristitty, ja kristittynä kuolla, ei sille, outo, PEITETTY SAA HERRAN LAKI OLLA, JONK' ANTOI ITSE JUMALA.
Adventistien Adventtilauluja. 80. On Herra, kaikki käskysi Vakaat ja oikeat. ON TÄYDELLINEN LAKISI, Sanasi vanhurskaat.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain taulut tuodaan esille myös uutee Jerusalemiin, mikä laskeutuu taivaasta.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Parhami ja Olseni kirosi lait ja homoselii kuin viimeistä päivää.Ei sitten ihme, että kokonainen käsky kierretään, ja julistetaan, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille.
1234567--- Koska Jeesus täytti lain
ja kärsi meille kuuluvat tuomion,
niin me pelastumme
kuoleman tuomiosta
ihan laillisesti ja lakia rikkomatta,
jos annamme sovittaa itsemme.
Siis lakia ei ole kumottu.
Ei edes synnin ja kuoleman lakia.
Mutta se on täytetty.
Velkamme on maksettu.
Mutta ei kukaan meitä pakota
ulos synnin vankilasta.
https://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?f=373&t=26
- Anonyymi
Saahan sitä uskossa höyrytä mitä päähänpinttymiä tahansa ajankulukseen, mutta jos uskon päämäärä on pelastus, niin silloin kannattaa tavoitella jotain suurempaa ja lähempää tuttavuutta Jumalan kanssa kuin lain kiivailu.
Tuomiopäivänä kuitenkin Jumala hengessä kutsuu lapsiaan eikä siinä auta selittelyt eikä lain kanssa saivartelu.- Anonyymi
Pelkkä usko ei ketään pelasta yhtään mistään. Päinvastoin. Helluntailaisten harhaoppiset uskot vie ihmisen ihan väärään suuntaan.
Helluntailaisten paha kaatohenki on vain este ja tulppa pelastukselle, sillä jokainen istutus, mikä ei ole Taivaallisen Isän tekemä, on ensin revittävä juurinensa pois.
Raamatun mukaan Jumala uudestisynnyttää ihmisen kasteessa pesemällä synnit pois ja antamalla puhtaaseen ja tyhjään sydämeen uskon Hengen lahjan.
Lapset on kaikista otollisimpia kastettaviksi ja täytettäviksi kasteessa PyhänHengen lahjalla.
Mark. 2:22
Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkä usko ei ketään pelasta yhtään mistään. Päinvastoin. Helluntailaisten harhaoppiset uskot vie ihmisen ihan väärään suuntaan.
Helluntailaisten paha kaatohenki on vain este ja tulppa pelastukselle, sillä jokainen istutus, mikä ei ole Taivaallisen Isän tekemä, on ensin revittävä juurinensa pois.
Raamatun mukaan Jumala uudestisynnyttää ihmisen kasteessa pesemällä synnit pois ja antamalla puhtaaseen ja tyhjään sydämeen uskon Hengen lahjan.
Lapset on kaikista otollisimpia kastettaviksi ja täytettäviksi kasteessa PyhänHengen lahjalla.
Mark. 2:22
Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."Kylläpä valheen lykkäsi:
"Pelkkä usko ei ketään pelasta yhtään mistään. "???
Miksihän Raamattu opettaa: "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä valheen lykkäsi:
"Pelkkä usko ei ketään pelasta yhtään mistään. "???
Miksihän Raamattu opettaa: "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."Hellarit eksyttä irtojakeilla. Perusharhautusta.
Miksihän Raamattu opettaa: "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."
Siinä puhuttiin kasteen merkityksestä, jossa Jeesus ihmisen synnit pesee pois, siihen piti uskoa, mitä Jeesus kasteessa syntiselle ihmiselel tekee, eli pelastaa ihmisen
ja pitää viedä koko perhe heti pelastukseen sisälle kun heidät kastetaan syntien anteeksisaamsieksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saajiksi kasteessa.
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellarit eksyttä irtojakeilla. Perusharhautusta.
Miksihän Raamattu opettaa: "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."
Siinä puhuttiin kasteen merkityksestä, jossa Jeesus ihmisen synnit pesee pois, siihen piti uskoa, mitä Jeesus kasteessa syntiselle ihmiselel tekee, eli pelastaa ihmisen
ja pitää viedä koko perhe heti pelastukseen sisälle kun heidät kastetaan syntien anteeksisaamsieksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saajiksi kasteessa.
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.OIkea sanamuoto korostaa, että kun vanginvartija uskoo, että Jeesus pelastaa kasteessa koko perheen, niin hänen uskonsa johtaa koko perheen pelastukseen, kun heidät kastetaan syntien anteeksisaamsiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi. Te ja teidän lapset. Apt.2:38.39
Apt.16: 31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä valheen lykkäsi:
"Pelkkä usko ei ketään pelasta yhtään mistään. "???
Miksihän Raamattu opettaa: "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."Jeesus sanoo, että noudattamalla hänen käskyjään pelastuu. Niitä käskyjä on luokkaa 70! Lisäksi hän pitää itsestään selvänä, että ilman hyviä tekoja ei pelastu.
"Mutta käskyn päämäärä
on rakkaus,
joka tulee
puhtaasta sydämestä
ja hyvästä omastatunnosta
ja vilpittömästä uskosta."
(1 Tim 1:5)
Jeesus ilmaisi asian näin:
"'Rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi,
kaikesta sydämestäsi
ja kaikesta sielustasi
ja kaikesta mielestäsi'.
Tämä on
suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen,
tämän vertainen, on:
'Rakasta lähimmäistäsi
niinkuin itseäsi'.
Näissä kahdessa käskyssä
riippuu kaikki laki ja profeetat."
(Matt 22:37-40)
Ei laissa oli mitään pahaa.
"laki on kuitenkin pyhä
ja käskysana pyhä,
vanhurskas ja hyvä"
(Room 7:11)
Laki itsessään
ei kuitenkaan vapauta meitä
synnin vallasta.
"Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta
heikoksi tullut,
sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa
syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden
ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus
täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen."
(Room 8:3-4)
- Anonyymi
Taas höpötystä, joka ei liity mitenkään raamunkohtiin. Tuollainen typeryys ei mene edes herjasta, vaikka ehkä on tarkoitus.
Usko ei pelasta, vaan Pyhä Henki. Siinä lepää pelastus ihmisellä ja sen avulla käydään Jumalan valtakuntaan eikä siihen tarvitse lisätä kielen syntejä kun kertoo Pyhästä Hengestä.- Anonyymi
Armosta te olette pelastetut, uskon kautta. Pelastuakseen pitää uskoa, sillä ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle kelpaava.,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armosta te olette pelastetut, uskon kautta. Pelastuakseen pitää uskoa, sillä ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle kelpaava.,
"Lakia ei ole kumottu".
Ei sitä sanota suoraan, mutta Raamattu opettaa, että laki on TEHOTON: "
"Ef. 2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, "
Room 8
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta HEIKOKSI tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin"
Room 6
"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armosta te olette pelastetut, uskon kautta. Pelastuakseen pitää uskoa, sillä ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle kelpaava.,
uskon "kautta" kautta kulkua se uskominen on ,ei se ihmisen usko ketään pelasta, Jumala pelastaa syntisen ihmisen pesemällä kasteessa synnit pois ja antamalla uuden liiton sinetin Pyhän uskon Hengen lahjan ihmiselle.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Erilaisia uskojakin on yhtä paljon kuin on uskonlahkoja Suomessa oli yli tuhat erioppistua uskonnollista yhdistystä el uskonlahkoja.
Siitä vaan valitsemaan mielenmukainen uskonlahko, jolle elämänsä antaa ja rahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uskon "kautta" kautta kulkua se uskominen on ,ei se ihmisen usko ketään pelasta, Jumala pelastaa syntisen ihmisen pesemällä kasteessa synnit pois ja antamalla uuden liiton sinetin Pyhän uskon Hengen lahjan ihmiselle.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Erilaisia uskojakin on yhtä paljon kuin on uskonlahkoja Suomessa oli yli tuhat erioppistua uskonnollista yhdistystä el uskonlahkoja.
Siitä vaan valitsemaan mielenmukainen uskonlahko, jolle elämänsä antaa ja rahansa.Hellareiden kannattaisi heittää ne Parhamin novumit ja muut vartiotornilehdet roskiin ja ottaa oikea Raamuttu käteen ja lue sieltä kuinka ihminen pelastuu.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisestit TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Uusi liitto alkaa kasteesta.
Kastamaton pakana ei kuulu liiton jäseneksi.
Jäsenedut kun koskee vain liittoon kuuluvia eli Kristuksen omaksi kastettuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellareiden kannattaisi heittää ne Parhamin novumit ja muut vartiotornilehdet roskiin ja ottaa oikea Raamuttu käteen ja lue sieltä kuinka ihminen pelastuu.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisestit TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Uusi liitto alkaa kasteesta.
Kastamaton pakana ei kuulu liiton jäseneksi.
Jäsenedut kun koskee vain liittoon kuuluvia eli Kristuksen omaksi kastettuja.Hellareiden ongelma on vaan se, kun heillä ei ole ollenkaan käytössä Kristillistä yhtä kastetta, jossa Jumala pesee synnit pois ja ottaa ihmisen uuden liiton jäseneksi.
Helluntailaisuus on Amerikan harhaoppia, heresia. Paha eksytys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellareiden ongelma on vaan se, kun heillä ei ole ollenkaan käytössä Kristillistä yhtä kastetta, jossa Jumala pesee synnit pois ja ottaa ihmisen uuden liiton jäseneksi.
Helluntailaisuus on Amerikan harhaoppia, heresia. Paha eksytys.Luterilaiset loitsuavat ja tekevät taikurien merkkejä. Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilaiset loitsuavat ja tekevät taikurien merkkejä. Pakanallinen vedenvaluttelu otsaan- sakramentti suoritetaan kaavan mukaan. Kastekaavan tarkoitus on saada aikaa yliluonnollinen tapahtuma. Wikipedian mukaan: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi."
Luterilaiset sakramentit ovat loitsuamista, joilla yritetään saada tavallinen vesi muuttumaan ikuisen elämän antajaksi ja viini muuttumaan vereksi.
Sana varoittaa luterilaisesta kirkosta. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Kolmen otsaan valutetun vesitilkan avulla uudestisyntyminen on väkevä eksytys.Totta.
Vauvakasteessa ajetaan lapsesta pois perkelettä:
Luther:
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan."
Valitettavasti perkele ei ole poistunutkaan useimmista luterilaisista. Se näkyy tälläkin palstalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Vauvakasteessa ajetaan lapsesta pois perkelettä:
Luther:
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan."
Valitettavasti perkele ei ole poistunutkaan useimmista luterilaisista. Se näkyy tälläkin palstalla.Helluntailaiset henget on juuri niitä perkeleitä ja pahoja henkiä, jotka viskoo heitä nurin selälleen ja saa pään sekaisin ja silmät vaan pyörii päässä ja peliautomatin kuviot.
Mitään järkevää puhetta eivät enää saa suustaan kun paha henki runtelee heitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armosta te olette pelastetut, uskon kautta. Pelastuakseen pitää uskoa, sillä ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle kelpaava.,
Usko on Jumalan lahja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lakia ei ole kumottu".
Ei sitä sanota suoraan, mutta Raamattu opettaa, että laki on TEHOTON: "
"Ef. 2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, "
Room 8
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta HEIKOKSI tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin"
Room 6
"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla."Voihan sitä Raamattua tulkita noinkin...irrottamalla jakeet asiayhteydestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lakia ei ole kumottu".
Ei sitä sanota suoraan, mutta Raamattu opettaa, että laki on TEHOTON: "
"Ef. 2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, "
Room 8
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta HEIKOKSI tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
että lain vanhurskaus täytettäisiin"
Room 6
"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla."Jälleen kerran, katsotaanpa se asiayhteys.
Paavali puhuu tuossa pakanakristityistä ja juutalaisista. Hän sanoo, että Jeesus yhdisti heidät yhdeksi kansaksi. Miten Jeesus teki sen? Purkamalla heidän väliltään muurin, omassa lihassaan, omalla ristinkuolemallaan. Miten siis Jeesus omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen?
“14. Hän on meidän rauhamme. Hän teki nuo molemmat ihmisryhmät yhdeksi ja purki niitä erottavan vihollisuuden muurin, 15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen. Näin hän teki, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi ja niin tekisi rauhan 16. ja jotta hän yhdessä ruumiissa ristillä sovittaisi nuo molemmat Jumalan kanssa ja niin omassa itsessään tekisi lopun vihollisuudesta.” (Ef 2:14-16, FinRK)
No siten, että ennen Jeesuksen kuolemaa lain piti tehdä vanhurskaaksi. Lain piti erottaa Israelin kansa muusta kansoista. Laki mm sanoi Israelin kansan ulkopuolisia epäpyhiksi. Uudessa liitossa vanhurskaus ei tule lakia pitämällä eikä ketään ei saa sanoa Uuden testamentin mukaan epäpyyhäksi. Mutta ei tuossa sanota, että Jeesus lopetti lain. Siinä laki jäi olemaan mutta niiltä osin tehottomana, mikä erotti Israelin kansan pakanakristityistä. Mitään muuta siinä ei sanota. Kaikki muu on omaa tulkintaasi.
Kun Paavali oli juuri sanonut noudattavansa lakia, niin ei hän silloin tarkoita sitä, että laki pitäisi hylätä.
“25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tällaisena palvelen mielellä Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia. 1. Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, 2. sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. 3. Mikä laille oli mahdotonta, koska se lihan vuoksi oli heikko, sen teki Jumala. Hän lähetti oman Poikansa syntisen lihan hahmossa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa, 4. jotta lain vanhurskauden vaatimus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan vaan Hengen mukaan. 5. Niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. 6. Lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha. 7. Lihan mieli on näet vihollisuutta Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu eikä voikaan alistua Jumalan lain alle. 8. Ne, jotka ovat lihan vallassa, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” (Room 7:25-8:8, FinRK)
Kyse on koko ajan (myös edellisessä luvussa) lain noudattamisesta mutta myös siitä että pelastus tulee silti Hengessä vaeltamisesta. Tuossa ei lue, että laki olisi kumottu vaan, että Jeesus on vapauttanut synnin ja kuoleman laista. Ai miten niin? No siksi, että kun kukaan muu ihminen ei pystynyt lakia noudattamalla tulemaan vanhurskaaksi, kuin Jeesus, niin nyt siitä, ettei pysty, ei tarvitse murehtia, koska Jeesus pystyi.
Totta kai laki oli tullut heikoksi, kun yksikään liha ei ollut pystynyt sitä noudattamaan.
“14. Synti ei enää ole teidän hallitsijanne, koska te ette ole lain vaan armon alaisia. 15. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain vaan armon alaisia? Emme tietenkään!” (Room 6:14-15, FinRK)
Jälleen, tuossakaan Paavali ei kumoa lakia. Lainamasi jae jo itsestään selittää mistä on kyse.
"Synti ei enää ole teidän hallitsijanne, koska te ette ole lain vaan armon alaisia."
Kun on ottanut vastaan armon, on valinnut kulkea Jeesuksen jalanjäljissä, pyrkien olemaan tekemättä syntiä. Mitä se synti sitten tuossa yhteydessä mainittuna oli? Sitä, että ei pystynyt noudattamaan lakia; että ei pystynyt tulemaan vanhurskaaksi eli Jumalalle kelvolliseksi omin lain teoin. Ja armon alla sitä lain noudattamisella vanhurskaaksi tulemista ei tarvitse enää yrittää. Riittää kun pyrkii olemaan tekemättä syntiä.
Mikään kohta noista ei kumonnut lakia. Mikään edes sivulauseissa ei viittaa siihen, että laki olisi lakannut koskemasta kristittyjä.
- Anonyymi
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Tämä on evankeliumi.
Joka haluaa julistaa evankeliumia, julistakoon sitä, että
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
EIKÄ MITÄÄN MUUTA. - Anonyymi
Idiotismia sai vallan ihmisissä. Uskovissa ihmisissä.
Kovin paljon uskoaan ei kannata mainosta eikä muille tarjota jos hedelmät ovat nuo. - Anonyymi
Room: 2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
2:15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Hes: 11:19 Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen,
11:20 niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
Palvellaan Hengessä eikä kirjaimessa; kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.
Laki osoittaa synnin mutta evankeliumi antaa uskossa armon. - Anonyymi
Jumalan lait ja käskyt ovat voimassa aina tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Hesekielin profetia toteutuu ja tapahtuu vasta tuhatvuotisen valtakunnan jäkeen, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu ja kukaan ei opeta toistaan, koska kaikki tuntevat Herran. Silloin kaikki ihmiset on täytetty Pyhällä Hengellä.
Hes: 11:19 Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen,
11:20 niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.- Anonyymi
Tuon mukaan siis pyhitetään Uudessa valtakunnassa sapattia.
- Anonyymi
Tää on just tätä:
ihmiset tulkitsevat raamattua omien tarkoitusperiien mukaan.- Anonyymi
No niinhän se on ollut viimeiset parisentuhatta vuotta. Ja jopa Raamatut käännetään niin, että ne ajavat tiettyjä tarkoitusperiä. Esimerkiksi Raamatun alkutekstissä Pyhää Henkeä ei kutsuta persoonapronominilla hän ainuttakaan kertaa, ja alkuteksti mukaan uskovaiset ovat Jumalan orjia. Vain pilkkua siirtämällä muutellaan kokonaista teologiaa.
- Anonyymi
Helluntailaiset ovat maallikoita. Heiltä puuttuu Raamatun tarkempi ymmärrys.
Helluntailiikkeen perustajat olivat maallikoita ja pahoja miehiä, jotka vietiin vankilaan sodomiasta.- Anonyymi
Nykyään helluntaipastoriksi opiskellaan korkeakoulussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään helluntaipastoriksi opiskellaan korkeakoulussa.
Pyhkiikö ne korkeakoulussa, Jumalan antaman sapatin syrjään ?
1234567---
- Anonyymi
Mooseksen laki on kokonaan voimassa ja velvoittaa pitämään sen kaikki käskyt sille, joka elää vielä vanhassa liitossa, mutta uudessa liitossa elävällä on voimassa vain rakkauden käskyt ja noudatettavia käskyjä ovat sen kanssa yhteensopivat käskyt. Näitä ovat kymmenestä käskystä yhdeksän (pois lukien sapatin käsky) ja haureuden kieltävä käsky (kieltää sukurutsan, homoseksuaalisuuden, eläimiin sekaantumisen, transuilun, pornon, jne.).
Sapatin käskyä ei tarvitse noudattaa, koska sapattina on lupa tehdä hyvää ja kaikki palkkatyö sapattina on hyvän tekemistä ja se käsky oli merkkinä Israelin ja Jumalan välillä vanhasta liitosta: uudessa liitossa on Kristuksen rauha ja lepo omista töistä pelastuksen saavuttamiseksi, sillä Jumalan lapsi tietää pelastuvansa Jumalan armosta syntien anteeksisaamisen kautta eikä teoista, vaikka ne hyviä olisi ja pahoja tekoja ei tehtäisi juuri lainkaan. Pyhitys kyllä johtaa ikuiseen elämään, mutta se ei ole omatoimista puuhastelua ja itse itsensä pelastamisen yrittämistä.- Anonyymi
"Näitä ovat kymmenestä käskystä yhdeksän (pois lukien sapatin käsky) ja haureuden kieltävä käsky (kieltää sukurutsan, homoseksuaalisuuden, eläimiin sekaantumisen, transuilun, pornon, jne.). "
Matematiikkasi ontuu. Tuostahan tulisi kahdeksan, ei yhdeksän. Haureutta ei mainita missään dekalogin käskyistä. Vain aviorikos kielletään. Eikä Raamattu edes mainitse sanoja: sukurutsa, homoseksuaalisuus, eläimiin sekaantuminen, transuilu, porno, eikä jne."
"Sapatin käskyä ei tarvitse noudattaa, koska sapattina on lupa tehdä hyvää ja kaikki palkkatyö sapattina on hyvän tekemistä..."
Tuollainen perustelu ei tule Raamatusta. Vai väitätkö, että uhkapelaaminen sapattisin niin, että kerää rahaa omaan käyttöönsä on hyvän tekemistä? Tai itselle kalastaminen, oman auton korjaaminen, tai shoppailu, jne!
"...kaikki palkkatyö sapattina on hyvän tekemistä"
Miten ökyristeilijöiden rakentaminen tai suunnittelu on hyvän tekemistä? Entä miten dildojen valaminen on hyvän tekemistä? Jne!
"Jumalan lapsi tietää pelastuvansa Jumalan armosta syntien anteeksisaamisen kautta eikä teoista, vaikka ne hyviä olisi "
Jeesus oli kylläkin hyvin tarkka,siitä, että jos ei noudata hänen käskyjään, on turha haaveilla pelastuksesta. Jeesuksen mukaan sellaiset eivät pelastu, jotka eivät tee hyviä tekoja.
- Anonyymi
>>Evankeliumi ei kumoa lain vaatimuksia
Evankeliumi hyväksyy lain vaatimukset. Se ei kumoa lakia, vaan sanoo, että laki on täytetty. On tullut sijainen, joka on sen tehnyt. Lain täyttäjänä onkin itse Jumala, Jeesus todellisena Jumalana. Mutta lain täyttäjänä on myös ihminen, Jeesus todellisena ihmisenä. Jeesus eli täydellisen ihmiselämän, mutta ei itsensä vaan toisten tähden. Hän täytti moraalilain kaikki vaatimukset.
Jeesus täytti myös uhrilain vaatimukset tulemalla syntiuhriksi ja kärsimällä lain määräämän rangaistuksen syyllisten puolesta. Näin evankeliumi on täytetty laki. Evankeliumi antaa kaiken ilmaiseksi kaikille muille paitsi yhdelle.
Laki esittää Jeesuksen aina esikuvana, evankeliumi taas meidän sijaisenamme. Laki vaatii rakkautta, evankeliumi antaa rakkauden. Evankeliumin sisältö on Jeesus Kristus syntisen armahtajana.
Evankeliumin vaikutuksesta usko alkaa täyttää lakia
Evankeliumi tuo elämäämme Jumalan vihan sijaan Jumalan sydämen armahtavan hyvyyden. Se vapauttaa ihmisen omistamaan Jumalan kaikki hyvät lahjat. Se antaa elämän Jumalan yhteydessä, Jumalan lapsena, hänen rakkautensa kohteena nyt ja iankaikkisesti.
Evankeliumin vaikutuksesta myös laki alkaa vähitellen ja osittain täyttyä kristityssä (Room 8:3?4). Evankeliumi saa aikaan lain vaatimia tekoja, jotka ovat lähimmäiselle hyväksi, mutta eivät koskaan tee ihmistä Jumalalle kelpaavaksi. Jumala tekee uskovassa hyvät teot evankeliumin voimalla lakinsa mukaan.
Mutta lain täyttäminen on aina uskovan elämässä vajavaista, niin että hän tarvitsee siihenkin evankeliumin jatkuvasti julistamaa anteeksiantamusta. Uskova tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä ja tarvitsee Jumalan laupeutta, joka peittää ne Kristuksen ansiolla.<<
( Lainaus: Olavi Peltola)
s-seutulainen- Anonyymi
Peltola ei käsitä, että lain vanhurskaus tuli täytetyksi meissä sillä hetkellä, kun me kuolimme yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä 2000 vuotta siitten. Jeesus veti KAIKKI tykänsä tullessaan ristiinnaulituksi. Kun yksi on kuollut, KAIKKI kuolivat hänen kanssaan, hänessä.
Jeesuksen kanssa ei kkuolla uskoon tultaessa, vaan Jumala sovitti KOKO maailman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Peltola puhuu kaksimielisesti: ikään kuin Laki olisi vielä hääräämässä ja arvioimassa ja tuomitsemassa uskovaa hänen eläessään Kristuksessa, joka kuoli jo koko ihmiskunnan kuoleman pois Laista ja kaiken maaiilman uskonnollisista säädöksistä.
Jos Lailla olisi Peltolan kaksimielisen opin mukainen valta mittailla ja arvkioida ihmisen elämää, sillä olisi oltava samalla myös tuomiovalta. Jeesus vapautti meidät tuollaisista tuomiovallloista KERTA KAIKKIAAN.
Kaksimielinen mies on epävakaa kaikilla teillään. - Anonyymi

Kaksimielinen mies on epävakaa kaikilla teillään."Pyhkiikö ne korkeakoulussa, Jumalan antaman sapatin syrjään ?
1234567--- "
Jumala itse on pyyhkinyt Mooseksen lain syrjään ja tehnyt Uuden liiton. jossa laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen:
Jer 31
"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; 32en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhkiikö ne korkeakoulussa, Jumalan antaman sapatin syrjään ?
1234567--- "
Jumala itse on pyyhkinyt Mooseksen lain syrjään ja tehnyt Uuden liiton. jossa laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen:
Jer 31
"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; 32en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; "Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky. MUISTA !
Mutta nythän jotkut julistavat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Heillä ei siis ole sapatti sydämessä.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky. MUISTA !
Mutta nythän jotkut julistavat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Heillä ei siis ole sapatti sydämessä.
1234567---1234567---, sinulla ei ole osuutta eikä arpaa Jumalan valtakuntaan. Pilkkaa avoimesti Jumalaa ja palvelet riivaajia. Adventistien jumlan paha henki, josta adventistit käytävät nimeä sapatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky. MUISTA !
Mutta nythän jotkut julistavat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Heillä ei siis ole sapatti sydämessä.
1234567---Niin, sydämessäsi on on siis käsky tappaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky. MUISTA !
Mutta nythän jotkut julistavat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Heillä ei siis ole sapatti sydämessä.
1234567---Meidän uskovien sydämessä on Jeesus Kristus, eikä mitään sapattikäskyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän uskovien sydämessä on Jeesus Kristus, eikä mitään sapattikäskyä.
Monen sydän on tyhjää ja pimmeetä täynnä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peltola ei käsitä, että lain vanhurskaus tuli täytetyksi meissä sillä hetkellä, kun me kuolimme yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä 2000 vuotta siitten. Jeesus veti KAIKKI tykänsä tullessaan ristiinnaulituksi. Kun yksi on kuollut, KAIKKI kuolivat hänen kanssaan, hänessä.
Jeesuksen kanssa ei kkuolla uskoon tultaessa, vaan Jumala sovitti KOKO maailman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Peltola puhuu kaksimielisesti: ikään kuin Laki olisi vielä hääräämässä ja arvioimassa ja tuomitsemassa uskovaa hänen eläessään Kristuksessa, joka kuoli jo koko ihmiskunnan kuoleman pois Laista ja kaiken maaiilman uskonnollisista säädöksistä.
Jos Lailla olisi Peltolan kaksimielisen opin mukainen valta mittailla ja arvkioida ihmisen elämää, sillä olisi oltava samalla myös tuomiovalta. Jeesus vapautti meidät tuollaisista tuomiovallloista KERTA KAIKKIAAN.
Kaksimielinen mies on epävakaa kaikilla teillään.Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. ( Gal. 3:25)
Luther sanoo: »Ei kristitty ole synnitön ihminen, mutta hänelle ei lueta syntiä.» Ei hänellä ole etuoikeutta synnin tekoon, mutta jos niin ikävästi tapahtuisi, että hän rikkoisi Jumalan käskyt, hänellä on vapautus lain tuomiosta. Sillä jos meitä lain mukaan tuomittaisiin, niin ei yksikään liha pelastuisi, ja silloin olisi parasta heittää koko autuuden toivo. Mutta silloin olisi kaikki Jumalan evankeliumi petosta. Silloin olisi Kristus suotta kuollut ja kaikki uskovaiset synneissään kadotetut.
Mutta Raamattu sanoo: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.» Raamattu sanoo myös: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» Raamattu sanoo vielä: »Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»
Tässä on syy, jonka tähden ei syntiä uskovaiselle lueta, kuten Daavid ja Paavali selvästi todistavat, nim. että autuuden omistaa se ihminen, jolle ei Jumala syntiä lue. Eivät he sano: »jolla ei yhtään syntiä ole», vaan, »jolle ei syntiä lueta».
Mutta ei siinä kyllin, että olemme vapautetut laista ja ettei meille syntiä lueta, vaan meille annetaan vanhurskaus, korkea, täydellinen, iankaikkinen, Kristuksen meille hankkima vanhurskaus. Raamattu todistaa: »Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» Ja vielä: »Daavidkin ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.»
Jumalan edessä emme ainoastaan ole vapaat kaikista synneistä, mutta sen lisäksi täysin vanhurskaat, jopa olemme itse vanhurskaus ja joka hetki otolliset hänessä, joka on Isälle rakas, niin että Jumala nyt esteettömästi voi rakastaa meitä koko sydämensä rakkaudella.
Kaikki tämä on mahdollista, koska nyt olemme puetut Kristuksella ja kaikella, mitä hän oli ja teki meidän edestämme, niin että Jumala nyt katselee meitä vain rakkaassa Pojassaan. Luther sanoo: Katso, mikä ylenpalttinen rikkaus kristinuskolla on, koska se omistaa kaikki Kristuksen työt ja kärsimisen. Ja niihin kristitty voi niin täydelleen luottaa kuin jos hän itse olisi ne tehnyt.
Sillä totisesti Kristus ei ole tehnyt niitä itsellensä, vaan meidän hyväksemme. Itse hän ei niitä tarvinnut, vaan hän on meille hankkinut tämän aarteen, jotta me uskoisimme ja omistaisimme hänet.
Ja koska uskolla omistan Kristuksen ja siis minäkin olen hänen, niin ei minua, enempää kuin Kristustakaan voi mikään laki tuomita. Ja jos laki minua ahdistaa, sanon minä: olenhan minä kaikki tehnyt takausmieheni kautta, jopa enemmän kuin sinä vaaditkaan. Ja vaikkapa minulla vielä lihassani on syntiä, on minulla kuitenkin vanhurskauteni Kristuksessa. Hän on minun ja antaa minulle sen, mikä hänen on. Siis on hänen puhtautensakin minun omani. Eikä laki siis voi mitään minulle tehdä.
Mutta jos tarkastan itseäni, löydän itsessäni vielä paljon saastaa, johon lailla on tuomitsemisoikeus. Laki sanoo: »Sinulla on syntiä (Jumalan edessä).» Jos siihen vastaan: »Niin on,» niin olen hukassa. Jos vastaan: »Ei ole», täytyy minulla olla vahva perustus, jolla seison. Kuinka uskaltaisin sanoa: » Ei minussa ole syntiä.» Omasta povestani en löydä puhtautta. Mutta Kristuksesta sen löydän. Sieltä sen saan ja voin asettaa sen lain eteen. Kristus voi sanoa: »Ei minussa ole syntiä». Hänellä on siihen oikeus, sillä hän on pyhä, synnitön. Ja lahjoittaessaan minulle vanhurskautensa, antaa hän myös minulle »ei ole» sanansa.
jatkuu...
... jatkoa
Tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan: »Teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta.» Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä.»
Oi, pysähtykäämme tähän miettimään ja tarkkamaan kuninkaallisia oikeuksiamme! Onko tämä kaikki totta, ettei mitään kadotustuomiota ole niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa? Onko mahdollista, että vaikka synti vielä yllättää meidät, kompastuttaa meitä, jopa asuu meissä, sitä ei kuitenkaan koskaan lueta meille, koskapa me emme ole lain, vaan armon alaisia. Me emme siis ole lain tuomion alaisia, niin kauan kuin uskolla pitäydymme Kristukseen.
Jos tämä on totta, on se ihmeellisen ihana totuus. Jo totuus on se, niin varmasti kuin Jumalan sana ei voi valehdella. Totuus on se, vaikkapa Perkele, tekopyhät ja oma järkemme sanoisivat sitä vastaan. Totuus on se, vaikkapa en nykyjään sitä tuntisikaan totuudeksi. Tähän pysähtykäämme, tässä virkistykäämme ja riemuitkaamme keskellä murheen laaksoa, koska Herra, meidän Immanuelimme on perustanut maan päälle sellaisen autuaan valtakunnan, jossa syntiset Jumalan edessä eivät ole syntisiä, vaan pyhiä, rakkaita ja otollisia.
( C.O.Rosenius)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. ( Gal. 3:25)

s-seutulainens-seutalainen,olet luterilaisen kirkon jäsen ja uskot kirkon pelastavan sakramenttien avulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky. MUISTA !
Mutta nythän jotkut julistavat: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. Heillä ei siis ole sapatti sydämessä.
1234567---Kun pakanatkin luonnostaan noudattavat lakia, niin miksi kaupat ovat lauantaisin auki? Eikö se jo riitä todistamaan sinulle, ettei juuri sellainen laki ole kirjoitettu ihmisten sydämeen. Sen on oltava jokin muu laki, sen, mitä sydämen on noudatettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
s-seutalainen,olet luterilaisen kirkon jäsen ja uskot kirkon pelastavan sakramenttien avulla.
En ole luterilaisen kirkon jäsen ja uskon ihmisen pelastuvan yksin Jumalan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia. ( Gal. 3:25)
Luther sanoo: »Ei kristitty ole synnitön ihminen, mutta hänelle ei lueta syntiä.» Ei hänellä ole etuoikeutta synnin tekoon, mutta jos niin ikävästi tapahtuisi, että hän rikkoisi Jumalan käskyt, hänellä on vapautus lain tuomiosta. Sillä jos meitä lain mukaan tuomittaisiin, niin ei yksikään liha pelastuisi, ja silloin olisi parasta heittää koko autuuden toivo. Mutta silloin olisi kaikki Jumalan evankeliumi petosta. Silloin olisi Kristus suotta kuollut ja kaikki uskovaiset synneissään kadotetut.
Mutta Raamattu sanoo: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.» Raamattu sanoo myös: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» Raamattu sanoo vielä: »Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»
Tässä on syy, jonka tähden ei syntiä uskovaiselle lueta, kuten Daavid ja Paavali selvästi todistavat, nim. että autuuden omistaa se ihminen, jolle ei Jumala syntiä lue. Eivät he sano: »jolla ei yhtään syntiä ole», vaan, »jolle ei syntiä lueta».
Mutta ei siinä kyllin, että olemme vapautetut laista ja ettei meille syntiä lueta, vaan meille annetaan vanhurskaus, korkea, täydellinen, iankaikkinen, Kristuksen meille hankkima vanhurskaus. Raamattu todistaa: »Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» Ja vielä: »Daavidkin ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.»
Jumalan edessä emme ainoastaan ole vapaat kaikista synneistä, mutta sen lisäksi täysin vanhurskaat, jopa olemme itse vanhurskaus ja joka hetki otolliset hänessä, joka on Isälle rakas, niin että Jumala nyt esteettömästi voi rakastaa meitä koko sydämensä rakkaudella.
Kaikki tämä on mahdollista, koska nyt olemme puetut Kristuksella ja kaikella, mitä hän oli ja teki meidän edestämme, niin että Jumala nyt katselee meitä vain rakkaassa Pojassaan. Luther sanoo: Katso, mikä ylenpalttinen rikkaus kristinuskolla on, koska se omistaa kaikki Kristuksen työt ja kärsimisen. Ja niihin kristitty voi niin täydelleen luottaa kuin jos hän itse olisi ne tehnyt.
Sillä totisesti Kristus ei ole tehnyt niitä itsellensä, vaan meidän hyväksemme. Itse hän ei niitä tarvinnut, vaan hän on meille hankkinut tämän aarteen, jotta me uskoisimme ja omistaisimme hänet.
Ja koska uskolla omistan Kristuksen ja siis minäkin olen hänen, niin ei minua, enempää kuin Kristustakaan voi mikään laki tuomita. Ja jos laki minua ahdistaa, sanon minä: olenhan minä kaikki tehnyt takausmieheni kautta, jopa enemmän kuin sinä vaaditkaan. Ja vaikkapa minulla vielä lihassani on syntiä, on minulla kuitenkin vanhurskauteni Kristuksessa. Hän on minun ja antaa minulle sen, mikä hänen on. Siis on hänen puhtautensakin minun omani. Eikä laki siis voi mitään minulle tehdä.
Mutta jos tarkastan itseäni, löydän itsessäni vielä paljon saastaa, johon lailla on tuomitsemisoikeus. Laki sanoo: »Sinulla on syntiä (Jumalan edessä).» Jos siihen vastaan: »Niin on,» niin olen hukassa. Jos vastaan: »Ei ole», täytyy minulla olla vahva perustus, jolla seison. Kuinka uskaltaisin sanoa: » Ei minussa ole syntiä.» Omasta povestani en löydä puhtautta. Mutta Kristuksesta sen löydän. Sieltä sen saan ja voin asettaa sen lain eteen. Kristus voi sanoa: »Ei minussa ole syntiä». Hänellä on siihen oikeus, sillä hän on pyhä, synnitön. Ja lahjoittaessaan minulle vanhurskautensa, antaa hän myös minulle »ei ole» sanansa.
jatkuu...
... jatkoa
Tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan: »Teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta.» Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.» »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Autuas on se, jolle Herra ei lue syntiä.»
Oi, pysähtykäämme tähän miettimään ja tarkkamaan kuninkaallisia oikeuksiamme! Onko tämä kaikki totta, ettei mitään kadotustuomiota ole niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa? Onko mahdollista, että vaikka synti vielä yllättää meidät, kompastuttaa meitä, jopa asuu meissä, sitä ei kuitenkaan koskaan lueta meille, koskapa me emme ole lain, vaan armon alaisia. Me emme siis ole lain tuomion alaisia, niin kauan kuin uskolla pitäydymme Kristukseen.
Jos tämä on totta, on se ihmeellisen ihana totuus. Jo totuus on se, niin varmasti kuin Jumalan sana ei voi valehdella. Totuus on se, vaikkapa Perkele, tekopyhät ja oma järkemme sanoisivat sitä vastaan. Totuus on se, vaikkapa en nykyjään sitä tuntisikaan totuudeksi. Tähän pysähtykäämme, tässä virkistykäämme ja riemuitkaamme keskellä murheen laaksoa, koska Herra, meidän Immanuelimme on perustanut maan päälle sellaisen autuaan valtakunnan, jossa syntiset Jumalan edessä eivät ole syntisiä, vaan pyhiä, rakkaita ja otollisia.
( C.O.Rosenius)
s-seutulainenEhkä alkaisi olla korkea aika lakata siteeraamasta muita ja ottaa vastuu omasta uskostaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun pakanatkin luonnostaan noudattavat lakia, niin miksi kaupat ovat lauantaisin auki? Eikö se jo riitä todistamaan sinulle, ettei juuri sellainen laki ole kirjoitettu ihmisten sydämeen. Sen on oltava jokin muu laki, sen, mitä sydämen on noudatettava.
Jumala on lähettänyt väkevän eksytyksen hengen, niin että he uskovat valheen, koska heillä ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on lähettänyt väkevän eksytyksen hengen, niin että he uskovat valheen, koska heillä ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.
1234567---Tuollahan voi tosiaan perustella kaikkea haluamaansa. Mutta etkö juuri väittänyt, että "Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky." !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollahan voi tosiaan perustella kaikkea haluamaansa. Mutta etkö juuri väittänyt, että "Jumalan kymmenenkäskyn laki on sydämessä, myöskin sapattikäsky." !
Pitäis olla sydämessä, mutta onko sydämessä ? Vieläkin kuulee julistusta Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.
1234567---
- Anonyymi
Teoriassa Luther on oikeassa lain suhteen ettei sitä lueta uskovalle. Hän vain siinä unohtaa sen että laista ei vapaudu opilla ja sanoilla, vaan Pyhällä Hengellä. Se on voimassa ja tuomitsee sillä ankaruudella ihmisen, josta kukaan ei selviä kuivin jaloin, mutta Pyhän Hengen kautta vanhurskautumalla ihminen vapautuu siitä. Lakia ei ole pantu vannhurskaille, vaan syntisille, pahantekijöille kuten sana sanoo.
Siis, se jota laki koskee on pahantekijä ja erossa Jumalasta. Hänellä ei voi missään muotoa olla pelastusta.- Anonyymi
Pakanoiden ei tarvitse vapautua laista, sillä Mooses ei puhunut pakanakansoille, vaan vanha liitto. johon lain käskyt kuuluivat, koski vain Israelin heimoja ja lakia piti noudattaa muinaisen Israelin porttien sisäpuolella. Pakanakansat olivat Siinailla solmitun liiton ulkopuolella.
te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
- Anonyymi
Suuri eksyttäjä ja väärä profeetta, Luther toi kymmenen käskyn muodossa Mooseksen lain kristilliseen opetukseen. Mooseksen lain tuominen Uuden liiton Jumalan lapsille on Lutherin suurin ja laajimmalle levinnyt harhaoppi ja eksytys.
"Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Porttokirkko, nainen on sekoittanut hapatusta Jumalan valtakuntaan.
Ja hän (Jeesus) sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Kuitenkin Herran Jeesuksen varoituksista huolimatta, Jeesuksen seuraajat ovat leikanneet vanhasta päällysviitasta paikkoja uuteen viittaa. Näin tehden he ovat turmelleet uuden päällysviitan, Jeesuksen antaman vanhurskauden.
Jopa ns. vapaat suunnat ovat menneet rypemään samaan rapakkoon luopiokirkon kanssa ja turmelleet uuden liiton vanhurskauden vaihtaen täydellisen päällysviitan paikattuun viittaan. - Anonyymi
Siis sapatin avulla pelastuu...!?
- Anonyymi
Jos on sapatista kuullut, eikä välitä pitää sapattia pyhänä, niin aika heikoilla on !
1234567---
- Anonyymi
Lutherin opissa ei ole mitään sellaista minkä täysjärkinen ymmärtäisi. Ei siinä ota erkkikään selvää miten ja kuka pelastuu. Lutherilta puuttui Pyhä Henki ja sen tuntemus ja sitä kautta kaikki on vain sanoja ja selittämistä. Niillä ei ole mitään merkitystä eikä ne ketään pelasta.
- Anonyymi
Muutoinkin jos ihmisen usko menee ihmeelliseksi selittämiseksi siinä miten ihminen pelastuu, miten hänen tulee kilvoitella tai omaksua joku oppi, niin silloin aivan varmasti ollaan harhaopin ytimessä. Ihmisopin kiemuroissa, jossa korotetaan itseään ja halvennetaan muita sillä että eivät ymmärrä asioita juuri oikealla tavalla.
Uskossa kuitenkin on kyse siitä että uskomme Jumalaan eikä omaan erinomaisuuteemme. Uskomme siihen että Jumala saattaa meidät pelastaa Henkensä kautta ja johdattaa taivasten valtakuntaan. Vaikka se tuntuu yksinkertaiselta ja helpolta, niin paholainen pyrkii eksyttämään ihmisen niin, että mieluummin turvautuu omaan lihalliseen uskonnolliseen käsivarteensa kuin oikeaan Jumalan ja Hänen voimaansa pyhittää ihminen.- Anonyymi
Miksihän tuollaista ei tapahdu koskaan normiluterilaisen kohdalla: ". Uskomme siihen että Jumala saattaa meidät pelastaa???
Saattaa?????
- Anonyymi
>>>>"lakia ei ole kumottu"<<<
laki on TÄYTETTY, > "Jeesus Kristus tuli tekeen TYHJÄKSI perkeleen teot"
siis: T Y H J Ä K S I .- Anonyymi
Juuri siksi lakia ei lueta Kristuksen omille eikä niille, jotka vaeltavat Hengessä.
Laki on kuitenkin voimassa jumalattomille, lakiin turvautuville kuten sana opettaa ja niin se tuomitsee heidät. Eihän muutoin voisi ketään tuomita mistään jos laki ei olisi voimassa. Juuri lain mukaan ihmiset joutuvat helvettiin. Kaikki ne, joihin lakia on sovellettu. Se ei ole armollinen kellekään.
- Anonyymi
Paavali kirjoittaa laista ja sen voimassa olemisesta pahantekijöille, että ei olisi mitään millä he voisivat itseään puolustaa. Kun ihminen tuomitaan lain mukaan, ei hänellä ole mitään puolustajaa, ei silloin ole pelastusta Kristuksessa, ei silloin ole ristillä merkitystä eikä mitään anteeksianneta, vaan laki tuomitsee, niin se tuomitsee ja siinä tulee aina tuomio ilman valitusoikeutta.
Siksi lakiin ei kannata nojata, ei sen säädöksiä tutkia, vaan etsiä pelalstus Kristuksesta Hengen elämän kautta.- Anonyymi
Puhut täyttä paskaa.
Jeesuksen lähettämät oikeat profeetat ovat lainopettajia . Ei mitään lahkoissa kaatuilevia ja sekavia molisevia helluntailaisia.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
- Anonyymi
Kyllähän se vanhan liiton laki on voimassa niille, jotka tahtovat vanhassa liitossa elää, mutta uuden liiton Jumalan palvelijoille se laki ei ole enää voimassa, sillä uuden liiton rakkauden käsky on korvannut sen.
Uudessa liitossa olisi syntiä noudattaa monia Mooseksen lain käskyjä kuten esimerkiksi tappamiseen kehottavat käskyt. Tappaminen oli seurakunnan tehtävä, mutta uudessa liitossa ei sellaista hyväksytä. Esimerkiksi aviorikoksen tehneelle annetaan mahdollisuus mielenmuutokseen ja syntien anteeksisaamiseen sen sijaan, että hänet kivitettäisiin kuoliaaksi.
Ovat nämä kaksi sitten aivan erilaisia liittoja ja eri käskyt velvoittavat niiden noudattajia.
Jännää, että Jumala on antanut niin erilaiset käskyt ja elämänohjeet eri aikakausilla ja eri liitoissa eläville ihmisille.- Anonyymi
Luulisi sitä kymmenenkäskyn lain kuuluvat myös Uuteen Liittoon itsestään selvyytenä.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulisi sitä kymmenenkäskyn lain kuuluvat myös Uuteen Liittoon itsestään selvyytenä.
1234567---Niinhän sitä luulisi, mutta kun kymmenen käskyä annettiin vain juutalaisille Mooseksen aikana.
Uudessa liitossa ei ole kuin kaksi käskyä:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Siinä on laki ja profetat."
Sapatinpalvonnasta Jeesus ei puhunut mitään. - Anonyymi
Israel ei aikoinaan ollut mikään uskovaisten yhdyskunta vaan valtio.
Valtiovallalla ovat omat säännöt, jotka pitävät jonkinlaista järjestystä maassa.
Mooseksen laki ei ole vain yksi laki, vaan kolme:
On rakkauden laki, joka ohjaa uskovaa käyttäytymään niin, ettei tuota kenellekään vahinkoa.
On Kymmenen käskyn laki, joka antaa periaatteet rakkauden lain noudattamiseen.
Ja on kolmas laki joka annettiin koskien jumalanpalvelusta, uhraamista, juhlien viettoa jne.
Tämä kolmas laki annettiin vähin erin erämaavaelluksen aikana, ja se oli silloinen liitto, lakiliitto, joka ei pelastanut ketään, mutta ohjasi ihmisiä etsimään ikuista elämää. Se osoitti ihmisten virheitä, ja todisti heidät liitonrikkojiksi. Se oli se käsinkirjoitettu säädös joka oli meitä vastaan, ja jonka Jeesus naulitsi ristiin.
Ellet usko, että oli useampi liitto, niin lue 5,Moos.29;1 "Nämä ovat SEN LIITON sanat, jonka Herra käski Mooseksen tehdä israelilaisten kanssa Mooabin maassa, SEN LIITON LISÄKSI, jonka Hän oli tehnyt heidän kanssaan Hoorebilla (Siinailla)."
Mooses käski sitomaan tämän käsikirjoituksen sanat liitonarkin SIVULLE todisteeksi Israelia vastaan : "Ottakaa lain kirja ja pankaa se....liitonarkin sivulle, olemaan todistajana sinua vastaan" 5.Moos.31:26
Tämä käsinkirjoitettu lakikirja koskien opillisia asioita (Kheirografon tois dogmasin) joka oli todistajana Israelia vastaan, (Kol.2/14) pyyhittin pois Jeesuksen kuollessa.
Sana jota käytetään tämän käsinkirjoitetun dokumentin poistamisesta, merkitsee öljyn avulla tekstin poisliuottamista.
Se merkitsee myös, että kymmenen käskyä ovat tämän ulkopuolella, eihän kiveen kaiverrettua käskyä voi öljyllä liuottaa pois, eikä kymmentä käskyä voi verrata tavalliseen käsikirjoitukseen, sen sijaan kyllä Mooseksen kirjoitusta ( %.Moos.31:25)
Siksi sama paavali, joka julisti juutalaisten erikoissääntöjen tulleen tarpeettomiksi kristityille, sanoo että kymmenen käskyn laki on yhä pyhä, vanhurskas ja hyvä, ja että se pysyy, mutta hänen itsensä täytyy kuolla ja antaa Jeesuksen elää ja vaikuttaa sekä tahtomista että tekemistä.
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Uskovan elämä on kymmenen käskyn lain ja rakkauden lain kanssa sopusoinnussa! - Anonyymi

Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Uskovan elämä on kymmenen käskyn lain ja rakkauden lain kanssa sopusoinnussa!Lue Paavalin asenteesta lakiin Roomm.7.luku!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sitä luulisi, mutta kun kymmenen käskyä annettiin vain juutalaisille Mooseksen aikana.
Uudessa liitossa ei ole kuin kaksi käskyä:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Siinä on laki ja profetat."
Sapatinpalvonnasta Jeesus ei puhunut mitään.1700-luvun Luterilaiset virret kertovat toisin.
Nää käskysanaa KYMMENEN, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.
Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille, outo, PEITETTY, saa Herran Laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
1234567---
- Anonyymi
Matt:6:24 tulivat toiset herrat ja ruhtinaat monien kylmetessä. Vain uudet käskyt on voimassa.
"Ei kukaan voi palvella
kahta herraa;
sillä hän on joko
tätä vihaava
ja toista rakastava,
taikka tähän liittyvä
ja toista halveksiva.
Ette voi palvella
Jumalaa ja mammonaa."
(Matt 6:24)
Tuo viittaamasi kohta
on Vuorisaarnassa,
jossa Jeesus opettaa
Israelin kansaa
käyden läpi
Vanhan Testamentin säädöksiä.
Jeesus on tuossa kohden
opettanut jotakin siitä
Jumalan palvelemisesta,
josta seuraa palkka.
Pelastus on yksin armosta,
siis lahja, joka otetaan vastaan.
Mutta palkka tulee ansiosta.
Jos kuitenkin yritämme
saada palkan ihmisiltä
eikä Jumalalta,
niin silloin olemme jo
palkkamme saaneet.
Tuo luku alkaa näin:
"Kavahtakaa,
ettette harjoita vanhurskauttanne
ihmisten nähden,
että he teitä katselisivat;
muutoin ette saa palkkaa
Isältänne, joka on taivaissa."
(Matt 6:1)
Tuo opetus kääntyy
loppusuoralle
viittaamasi jakeen jälkeen.
Ja sitten tuon luvun jälkeen
koko vuorisaarna
kaartuu loppusuoralle.
Vuorisaarnassa Jeesus
kehottaa meitä
palvelemaan Jumalaa
ja lähimmäisiämme.
Tämä ei ole mahdollista,
jos koko ajan
vain murehdimme kaikkea
tai peräti laitamme
ahneuden vaihteen päälle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381