Vihreät siirtyy Virran johdolla oikealle

Tulevat siis samalle tontille meidän kanssa. Voi jopa tulla syömään meidän kannatusta. Toivoisin että puolueemme johto on valppaana.
35202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Vasarapartio?

Äänestä
  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    😋 ­­N­­y­­m­f­­o­­­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17888556D

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Sofia vie ulkonäöllään kannatusta useita puolueilta.

Äänestä
  • Voi hyvät ihmiset taas kerran! Ulkonäkö???!!!! Sekä tosiaan on nykyisin pätevyyden mittari numero yksi?!!

    Äänestä

  • Kyllä se kenttäpersupösilöille ainakin tuntui riittävän, kun uskonnon opettaja hiijulihei-Huhtasaari oli presidenttiehdokas.

    Äänestä

  • Nytkö se sitten alkaa.

    Äänestä

Minne ihmeen oikealle? Siellähän Vihreät ovat olleet koko ajan.

Näyttelynukke-puheenjohtajansa puheiden perusteella Vihreiden politiikka ei muutu yhtään piirua. Jatkossakin sen tarkoitus on leikata pienituloisten kulutusta ja jakaa Jari Sarasvoille törsäämisrahaa, aivan kuten ennenkin.

Sen, mitä Virta sanoi, sanoi Osmo Soininvaara jo 30 vuotta sitten. Ei siinä ollut sanaakaan, jota Osmo ei olisi jo sanonut ja jota Vihreät ovat jatkuvasti myös toteuttaneet.

Se, ettei puolue käynyt ihan oikeaa kamppailua puheenjohtajuudesta, vaan järjesti arvottoman näytelmän kahden täysin mitäänsanomattoman mitättömyyden välillä, joista sitten toinen "valittiin" johtajaksi, kertoo täysin, miten teennäisestä porukasta on kysymys. Vihreät jos ketä ovat politiikassa vain henkilökohtaisten tienestien perässä, jopa vielä enemmän kuin persut ja monet uudemman polven kokoomuslaiset.

En edelleenkään tiedä Vihreän puolueen olemassaololle muuta syytä kuin sen, että Venäjä tarvitsee sitä poliittisiin operaatioihinsa, joista kaikki vihreät hyödylliset idiootit eivät tajua, missä ovat mukana. Voi sanoa suoraan, että jos tuulivoimankin edistäminen olisi ollut yksin Vihreiden käsissä, meillä tuskin olisi myllyn myllyä tässä maassa. Kun Kepu Pekkarinen etunenässä otti sen asiakseen, alkoi tapahtua.

Äänestä
  • Oho, jopa persu otti kierroksia!

    Heil Halla-aho & Purra.

    :D

    Äänestä

  • Persut huutaa äärioikealta, tulivat siitä ulkomaillakin huomioiduksi viimeistään viime vaalien jälkeen.
    Ja on se huomioitu jo aiemmin, kun Huhhahheihihhuli-Laura kaulaili italian Salvinia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oho, jopa persu otti kierroksia!

    Heil Halla-aho & Purra.

    :D

    Vihreät kuvittelevat olevansa vielä pääministeripuolue kymmenen vuoden kuluttua.Mutta mikä estää haaveilemasta,mutta Vasemmisto ja Vihreät pysyvät satiaispuolueena heitä ei pidä päästää mihinkään hallitukseen koskaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Persut huutaa äärioikealta, tulivat siitä ulkomaillakin huomioiduksi viimeistään viime vaalien jälkeen.
    Ja on se huomioitu jo aiemmin, kun Huhhahheihihhuli-Laura kaulaili italian Salvinia.

    Trumpille Nobelin rauhanpalkinto ja evoluutio on täysin mahdoton ajatus.

    Huhtasaaren ajatuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oho, jopa persu otti kierroksia!

    Heil Halla-aho & Purra.

    :D

    Tiedät oikein hyvin, etten ole persu, vaan vastustan heitä ankarasti. Samasta syystä kuin Vihreitäkin.

    Persut ja Vihreät tarvitsevat toisiaan, kummankin ydinkannattajakuntaa ohjaillaan pelottelemalla heitä toisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Trumpille Nobelin rauhanpalkinto ja evoluutio on täysin mahdoton ajatus.

    Huhtasaaren ajatuksia.

    Lisää Huhtasaaren oppeihin vielä pannukakku-maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tiedät oikein hyvin, etten ole persu, vaan vastustan heitä ankarasti. Samasta syystä kuin Vihreitäkin.

    Persut ja Vihreät tarvitsevat toisiaan, kummankin ydinkannattajakuntaa ohjaillaan pelottelemalla heitä toisella.

    Vihreät sanoi jo ennen vaaleja, ettei lähde persujen kanssa hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vihreät sanoi jo ennen vaaleja, ettei lähde persujen kanssa hallitukseen.

    Ai niin, korjaan. Sitähän tuossa tarkoitettiinkin, että tarvitsevat toisiaan vastavoimina. Mutta hankala vihreitä on oikeistolaisiksi sanoa, kun äärioikeistopersuedustajat puhuu vihervasemmistosta, joskin Halla-aho vihertää itsekin ja on entinen vihreiden kannattajakin. Ottaapa noista selkoa, mutta persut puhuu yhtä ja tekee toista, se on selviö se. Oppositiopersut ja hallituspersut on kuin eri maailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vihreät kuvittelevat olevansa vielä pääministeripuolue kymmenen vuoden kuluttua.Mutta mikä estää haaveilemasta,mutta Vasemmisto ja Vihreät pysyvät satiaispuolueena heitä ei pidä päästää mihinkään hallitukseen koskaan .

    Joo joo, tiedät taas asiat etukäteen.


    :D

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Lisää Huhtasaaren oppeihin vielä pannukakku-maa.

    Ka vielä 6000 vuotta vanha.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Joo joo, tiedät taas asiat etukäteen.


    :D

    Ihmetietäjiä. Mutta ei ne veikkausrivejään saa osumaan kohdilleen:)))

    Äänestä

  • >>>Kepu Pekkarinen etunenässä otti sen asiakseen, alkoi tapahtua.<<<


    Terveisiä vaan Pekkarisen vävypojalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vihreät sanoi jo ennen vaaleja, ettei lähde persujen kanssa hallitukseen.

    Miten tuo liittyy tähän? En ole sanonut yhtään mitään Vihreiden hallitushaluista tai kumppaneista.

    Jos et tosiaan tajunnut, mitä kirjoitin, niin selkosuomeksi se kuuluu: Vihreät tarvitsevat persut vihollisikseen ja persut tarvitsevat vihollisikseen persuja. Kumpikin pelottelee toisella omaa ydinkannattajakuntaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ai niin, korjaan. Sitähän tuossa tarkoitettiinkin, että tarvitsevat toisiaan vastavoimina. Mutta hankala vihreitä on oikeistolaisiksi sanoa, kun äärioikeistopersuedustajat puhuu vihervasemmistosta, joskin Halla-aho vihertää itsekin ja on entinen vihreiden kannattajakin. Ottaapa noista selkoa, mutta persut puhuu yhtä ja tekee toista, se on selviö se. Oppositiopersut ja hallituspersut on kuin eri maailmasta.

    No niin, minun olisi pitänyt lukea tämä ennen kuin tuohduin vastaamaan aiempaan kommenttiisi.

    Persut ja eräät heitä muistuttavat ryhmät tuntevat kiivasta halua jakaa maailmaa oikeistoon ja vasemmistoon. Perusteet vaihtelevat jopa persusta toiseen, usein persun mielestä vasemmistoon kuuluvat kaikki, jotka eivät kuulu persuihin.

    Nyt vihreätkin ovat alkaneet miettimään, että ovatko he oikeistoa vai vasemmistoa. Ja jotkut heistä pitävät itseään vasemmistona. En vain tiedä, millä perusteella.

    Kuten sanoin, Vihreiden politiikka lisää eriarvoisuutta, ja se on tehnyt niin koko sen ajan, kun Vihreät ovat olleet olemassa. Minä en pidä sitä erityisen vasemmistolaisena politiikkana, olkoonkin, että Vihreät hyvin mielellään jakavat tukia osalle niitä ihmisiä, joita he köyhdyttävät. Onko se sitten oikeistolaisuutta vai vasemmistopopulismia?

    En tiedä, mutta aitoa vasemmistolaisuutta se ei ainakaan ole. Vasemmiston vuosisataisena tavoitteena on ollut tehdä maailmasta tasapuolisempi kaikille, jonka takia vasemmisto ei ole pyrkinyt kasvattamaan tuloeroja tai eroja kulutusmahdollisuuksissa. Reaalimaailmassa toki kaikki ei aina mene likikään niin kuin suunnitellaan, ja vasemmistokin on tehnyt juuri sitä, mitä puheissaan vastustaa.

    Vihreät taas eivät ole koskaan tehneet mitään muuta. Ei ole ihme, että monet suorastaan vihaavat heitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tiedät oikein hyvin, etten ole persu, vaan vastustan heitä ankarasti. Samasta syystä kuin Vihreitäkin.

    Persut ja Vihreät tarvitsevat toisiaan, kummankin ydinkannattajakuntaa ohjaillaan pelottelemalla heitä toisella.

    Kannata mitä haluat, mutta kai tähän ketjuun jotain persuiluun liittyvää pitää saada, eihän tämä mikään viherpiiperöpalsta ole.

    Halla-aho on viherpiiperö.

    "
    Tähän on tultu. Vihreät kehuvat Jussi Halla-ahoa.
    Halla-ahon kääntyminen vihreän siirtymän puolelle ilahduttaa vihreissä: "Viisas lausunto"

    "

    Fillarikommariksi sanoi Soinikin sivaripupujussia.

    Äänestä

Vihreiden ei pitäisi olla poliittinen puolue ollenkaan! Eiväthän he edes elä tässä ajassa, vaan omassa kuplassaan! Ei minkäänlaista tajua realimaailmasta, ihan sama kuka sitä johtaa!!

Äänestä
  • Nykyinen Vasemmisto kuuluu samaan sarjaan kuin Vihreät,aivan turhia puolueita kumpikin .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Nykyinen Vasemmisto kuuluu samaan sarjaan kuin Vihreät,aivan turhia puolueita kumpikin .

    SDP nosti kannatustaan viime vaaleissa. 3 lisäpaikkaa.

    Äänestä

  • Vihreä liike perustettiin kommunistisessa DDR ssä tuhoamaan läntinen talous ja turvallisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vihreä liike perustettiin kommunistisessa DDR ssä tuhoamaan läntinen talous ja turvallisuus.

    Älkää vain äänestäkö Pekka Haavistoa . On.ollut ja on edelleen hyvin vahingollinen Suomelle.

    Äänestä

Kepu voi painua unohduksen yöhön:)))

Äänestä

Vihreät ottaa askeleen oikeammalle ja perusilla on nytpelkona se, että Halla-aho ja Purra loikkaavat takaisin vihreisiin?

Äänestä
  • Annika Saarikko on ilmeisesti jo loikannut.

    Äänestä

  • Jussi ja Riikka olivat aikoinaan vihreitä, mutta he eheytyivät ikipersuiksi eivätkä loikkaa mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Annika Saarikko on ilmeisesti jo loikannut.

    Kepulaiset eivät loikkaa enää mihinkään. Persujen puoluesihteeri antoi heille armonlaukauksen.

    Äänestä

Purra ja Virta on kuin siskokset 👭

Äänestä
  • Jaa Olavi?

    Äänestä

Uskooko joku että noin nuorelta likalta löytyy aikuisten oikeasti ratkaisut Suomen talouden nostamiseksi?

Kauniita puheita ja lainattuja lauseita kyllä voi odottaa ,mutta loput onkin sitten unelma höttöä. Totuttua Vihreyttä joka on tähän mennessä osoittautunut puhtaasti halvantun kalliiksi ilmasto toimineen ja glopaalin maailman pelastamisen kautta .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulevat siis samalle tontille meidän kanssa. Voi jopa tulla syömään meidän kannatusta. Toivoisin että puolueemme johto on valppaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu