Jos Ukraina liittyy EU:iin, tehdään ennennäkemättömät tukipaketit ja Suomikin luovuttaa kymmeniä miljardeja siihen.
On turha kuvitella, että Venäjä maksaa mitään ja vaikka heillä on luonnonrikkauksia, ei niitä sieltä saa jos Venäjä ei vapaaehtoisesti niitä anna.
Niitä saa vain lahjomalla Venäjän sisäpiiriin, johon kuuluu presidentti hallituksineen ja muine kätyreineen. Samalla tavalla kuin Afrikankin rikkaudet saadaan käyttöön, hallituksia lahjomalla. Tai Etelä-Amerikan luonnonvaroja, kuten esim. Venezuelassa tapahtui.
Joten Putinille ja hänen satojen tuhansien kätyrien suuruiselle joukkiolle + oligargit, on mukavia leppoisia eläkepäiviä tiedossa ylellisillä datsoilla, jos Venäjältä aiotaan jotain korvauksia saada.
Tai tietysti, voidaanhan sitä säätää laki, että oligarkkien ja Venäjän varannot Venäjän ulkopuolella voidaan ottaa käyttöön jälleenrakentamiseen, samaan tyyliin kuin Putin otti haltuunsa Venäjällä olevia ulkomaisia yrityksiä. Aletaan samanlaisiksi rosvoiksi ja sittenhän koko Eurooppa muuttuu uudeksi Venäjäksi.
Ja suurin niistä oligarkkien rahoista kumminkin häviäisi yksityisiin taskuihin. Sen löysempää rahaa ei ole missään.
EU-kansalainen, sinä tulet maksamaan kaiken minä Putin on tuhonnut. Alapa jo tekemään reikiä lisää nälkävyöhön, ja runsaasti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Antaa venäjän hoitaa.
Pekka Haavosto ja Sanna Marin lupasi maksaa Ukrainan uudet ilmavoimat vanhoilla horneteilla . Viron ilmapuollustus järjestetään Suomen uusilla F35 koneilla ilmaiseksi kertoi Sannan hallitus, NATOorjana Suomen se on tehtävä.
On olemassa luonnollisesti kaksi mahdollisuutta.
Ukrainan sodan jälkeen venäjän uudempi hallinto osallistuu merkittävästi Ukrainan jälleenrakentamiseen. Osana Venäjän demokratian omaa rakennusprosessia. Syntyvässä muutoksessa Venäjän tämänhetkinen hallinto tuomitaan samanlaisena harha-askeleena kuin Saksan kansallissosialistinen vaihe. samalla syntyy kansainvälinen tarve tukea Venäjän orastavaa uutta hallintokulttuuria ja taloutta. Sijoittamista ja kaupankäyntiä Venäjän kanssa ei pidetä vain hyväksyttävänä, vaan siihen jopa kannustetaan. Tuloksena on samanlainen maailmankaupan kasvubuumi, jonka Saksa koki sodan jälkeisen modernisaation ja diplomaattisten suhteiden korjaantumisen seurauksena.
Toinen mahdollisuus tietenkin on, ettei Venäjä maksa eikä korvaa mitään. Vaan jatkaa terroristista linjaansa niin kauan kuin suinkin kykenee. Yhteistyökumppaneiden karsiutuessa ja rajautuessa joukkoon maita, jotka luonnostaan jakavat Venäläiset arvot ihmisoikeuksien ja ihmiselämän arvostamisen suhteen. Käpertyy oman uhonsa ja vihansa vilttiin kuin Pohjois-Korea. Kansainvälisesti hylkiövaltiona, terror-statena.
Nähtäväksi jää, kumpi toteutuu.
Hyvin tiivistit.
Jälkimmäisessä tapauksessa Venäjältä on myös odotettavissa huomattava ulosmuuton aalto, sillä nykymaailmassa Venäjä ei pysty kansalaisten lähtemistä estämään samalla tavoin kuin vielä Neuvostoliiton aikoina. Kurjistuminen, köyhtyminen ja ehkä myös hajoaminen on Venäjän kohtalona. Kauanko esim. öljyrikas Tatarstan jaksaa katsoa Moskovan kompurointia?
Venäjän piikkiin nuo menee tavalla tai toisella. Joko maksaa, tunnustaa rikoksensa ja tulee joskus tulevaisuudessa hyväksytyksi sopimus/kauppa kumppaniksi sivistysvaltioiden kanssa.
Taai ei maksaja näivettyy entistä pahemmaksi eristetyksi p....maaksi. Mutta maksamaan joutuu tässäkin tapauksessa menetettynä bkt,nä.
Venäjä maksaa tai itkee ja maksaa.
Todennäköisesti tämä jälkimmäinen vaihtoehto.
Milläpä maksaa , jos ei ole muuta tarjota kuin fossiilista energiaansa, jota kukaan ei kohta tarvitse?