Eduskunnan täyistuntoa kun opposition edustaja kysyy........mitä hallitus aikoo tehdä velkaantumiselle ja suurille korkomenoille.
Odotan innolla.
Anonyymi-ap
34310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jos valtion velkaantumisesta puhutaan niin oppositiosta tuskin tuota kysytään. Oppositiopuolueet kun pahensivat valtion velkaantumlsta ja korkomenoja.
Kotitalouksien velkaantumisesta voi ehkä jotain kysyä, mutta Suomi ei voi vaikuttaa Euribor-korkoihin. Tai ei ainakaan Suomi yksin.
Joo ei kantsi "lasitalossa nakella kiviä" taaskaan...
Nimenomaan demarit alkavat kyselemään valtion velkaantumisesta ja moittivat siitä kokoomusta.
Jospa kohta päästään saamapuolelle niistä Kokoomuksen Kataisen bisneksistä.
Koska ME aletaan tienaamaan.
Urpilaisen riihikuiva rahakin on vielä jossakin.
Oppositio voi kysyä miten korjata heidän aiheuttama vahinko yhteiskunnallemme. Pitäisivät suun tiukasti viivalla ennekuin lähdetään tökkimään omia aiheuttamia velkojen hoitoa. Sieltä oppositiosta on aivan turha huudella.
Mitä yhteiskunnan osa-alueita olisi sinusta pitänyt päästää Koronan aikana kaatumaan?
Jos yritykset kaatuvat niin siinä kaatukoon. Pahanpäivän varalle on jokaisen varauduttava eikä tuhlata rahoja mihin sattuu. Kapitalistikin voi luopua voitoistaan kun on paha pandemia päällä joka koskettaa kaikkia. Yhteiskunta pysyy pystyssä kun asiat hoidetaan oikein. Nyt edessämme on ylisuuri velka jonka korkojakin on vaikea maksaa.
Kyllä ongelmat olisivat kuulehan olleet suuria, mikäli rahat olisivat loppuneet julkiselta sektorilta. Hymy olisi hyytynyt, kun koulu, terveydenhoito, päivähoito, poliisi ja armeija olisivat kaikki pysähtyneet.
Et taida ymmärtää yhteiskunnan toiminnasta riittävästi.
Kaikki yhteiskunta alueet jotka käyttävät yhteiskunnan rahoja. Kapitalistit pahin yhteiskunnan pummi. Tehdään yritys ja velkasaneerauksia ja maksatetaan yhteiskunnalle omat huonosti hoidetut yritykset.
Eiköhän tuo tarkoita, että ei olisi pitänyt päästää yhteiskunnan osa-alueita kaatumaan.
Ruotsi toimi ehkä sittenkin muita paremmin… Ainoa virhe oli päästää alussa koronavirus leviämään huonokuntoisten vanhusten hoitolaitoksiin.
Koronarahat jaettiin ilmaiseksi kapitalisteille. Se olisi pitänyt olla laina ei lahja. Olen elänyt tässä yhteiskunnassa yli 70 vuotta joten ymmärrän aivan varmasti jotain. Olen ollut rakentamassa tätä yhteiskuntaa sotien jälkeen joten voit suunnata arvostelun jonnekin muualle ja opettele itse toiminta tapojen ymmärrys.
Valitettavasti olet väärässä. Kyllä rahaa yrityksillekin annettiin, mutta olennaisempi osa meni kuitenkin ihan järjestelmän pyörittämiseen, kuten muuten menee koko ajan.
Yritysten tuki ei osunut aina ihan kohdalleen, mutta kyllä Suomessa ongelmia siitäkin tulee, jos yritysten annetaan suuressa määrin kaatua.
Et oikein tunnu ymmärtävän mitä puhut.
Miksi ei kysyisi? Ovathan Perussuomalaiset pitäneet meteliä maahanmuuton ongelmissa päästettyään tänne ensin itse 36.000 pääasiassa paperitonta maahanmuuttajaa.
Itse asissa persut oli ainot puolue joka noiden tuloa vastusti nuo 36 000 paperiton päästi suomeen kokoomus keskusta sdp vihreät vasemmistoliitto rkp kristilliset ne halusi nuo 36 000 paeritonta maahan ja perut oli ne ketkä ei hallut eli syytät taas sitä joaka ainoana ei noita hallunnut suomeen aika koomista sinulta.
Älä höpötä täysin päättömiä. Ei hallitus voi laittaa omia tekemisiään opposition vastuulle. Vasemmistoliitto, RKP ja Kristilliset olivat oppositiossa kun Perussuomalaisten vahtivuorolla Suomeen tuli 36.000 etupäässä Syyrian pakoilaista.
"Me tehtiin tällee, mut ei olis niinku oikeesti haluttu" on idioottimainen selitys hallituspuolueelta. Valtaan liitttyy aina vastuu.
Kovasti Suomen sisulaiset ja muut halla-aholaiset tuosta Soinia syytti, vaikka sittemmin ovat itsekin tajunneet, ettei Suomi voinut estää kansainvaellusta kokematta Unkarin kohtaloa EU:ssa.
Aito PS-puolue tuhoutui kun nykyäänkin puolueessa valtaa pitävä natsikirjallisuutta fanittava Suomen sisun juntta pääsi valtaan. Soinin suurin virhe oli, ettei ollut suojannut PS-puoluetta populistiselta vedätykseltä.
Soini sortui liikaan itsevarmuuteen. Hän kuvitteli, että voi pitää rasisteja "hyödyllisinä idiootteina" tukemassa hänen ulkoministeriunelmaansa ilman haittaavan suurta vaikutusvaltaa. Tyhmyyttään hän loi kuitenkin valmiin puolueen rasistien kaapattavaksi.
Soinin poliittinen ura oli tähdenlento: hän rakensi SMP:n raunioille uuden populisitipuolueen ja sitten menetti sen ihan toisenlaisille voimille. Nyt se tukee köyhiä kurittavaa oikeistolaista talouspolitiikkaa. Ainakin teoissa "eliitinvastaisuudesta" on etäännytty kauas.
Ei ollut syyrialaisia pakolaisia, vaan lähinnä irakilaisia onnenonkijoita.
On mahdollista, jopa todennäköistä, että talouden rakenteita murentaneet ja velkataakkaa kasanneet puolueet hyvinkin oppositiopenkkiin istuttuaan aloittavat huutamisensa taloudesta ja vaativat että hallituksen pitää korjata kaikki justnytheti.
Sillä. Se on juuri heidän arvojensa mukaista.
Ei he vaadi korjaamaan heidän tekemisiään.
Mutta jokainen hallituksen ottama velkaeuro nostetaan tikun nokkaan.
Kokoomus ja PS haukkui Marinin hallitusta velkahallitukseksi, joten nyt on Kokoomuksen ja PS:n sika näyttää, miten hoidetaan valtion tehtävät ilman velkaa.
Uusi hallitus voi teki tehdä niin kuin marini hallitus teki eli ei vastaa yhtenkään kysmykseen vaan voi höpistä ihan jotain muusta aina kuten marin hallitus teki.
Tuota on tehnyt kaikki poliitikot aina.
Opiskelijat lähettäköön Marinin hallitukselle kiitoskortin jos vuokrat nousee.
Sanna Marin silmiin pistävästi.
Jos muuta ei keksitä. Niin ainahan voi kysymykseen vastata naama vittumaisessa ilmeessä:
"Mikä on kysymys? EI OLE KYSYMYSTÄ!"
Voisihan sitä Sannaltakin kysyä, että mistä hänen kaksikertaistamat korkomenot maksetaan.
Toivon hallituksen kaatumista ennen joulua.
Niinhän ne persut laulaa sitten.
Nyt on Joulu Joulu Joulu Auschwitzissä!
Jo on Joulu Joulu Joulu Auschwitzissäkin!
Se joka vartiovuoron sai marssii ulkona; eins, zwei, drei!
Ja varmasti muistaa: Arbeit macht frei!
Sanomisia ja kyselyjä piisaa.
Odotan jännityksellä opposition kysymystä, että milloin hallitus ottaa lisää ulkomaanvelkaa ja jakaa rahaa sukupuolineutraaliin toimintaan, mikä lisäisi sukupuolineutraalien henkilöiden ostovoimaa ja siten elvyttäisi talouselämää.
Sanna Marinin hallitus teki sen elvytyksen heti kättelyssä. Kansa rakastui Sannaan ja koko edistyksellinen kansa olisi halunnut päästä Sannan ilmaisiin bileisiin Kesärantaan.
Sannan hallitus kusi tulevan hallituksen muroihin, tahallaan?