Hallitusohjelma, säästöt ja urheilun tuki

Anonyymi-ap

Hallitusneuvotteluissa on sovittu merkittistä säästötavoitteista julkisen sektorin eli valtion ja kuntien talouteen. Urheiluseurat saavat merkittävän osan tuloistaan avustuksina mm kunnilta ja lajiliitot valtiolta. On todennäköistä, että ei-lakisääteiset menot ovat ensin poistolistalla, eli kunnat ja kaupungit todennäköisesti vähentävät seurojen avustuksia osana säätötavoitteita. Liikunnan valtionavustuksia ei olla tietenkään lisäämässä säästöpaineessa, se on se sama 150 miljoona kuin on ollut jo pitkään, vaikka seurojen kustannukset ovat kasvaneet ja yrityssponsoreiden saaminen ei ainakaan ole helpottunut judon tapaisessa pienessä lajissa.
Onko seuroissa ehditty pohtia sitä, miten todennäköisesti tulossa olevista talousvaikeuksista selvitään? Nostetaanko maksuja vai vähentääkö se entisestään harrastajien määrää, miten saadaan innostettua talkooväkeä, mistä saadaan enää vapaaehtoisia ohjaajia? Isoissa lajeissa ei varmaankaan ole niin suurta huolta, mutta moni pienempi laji joutunee jatkossa miettimään miten selvitään vai lyödäänkö hanskat tiskiin. Voi tietysti ajatella niinkin, että taloudellisesti kannattamatonta ja lähes yksinomaan veronmaksajien rahoilla pyöritettävää toimintaa ei tarvita ja toiminnan tulisi kannattaa itse itsensä. Tämä on ihan perusteltu näkökulma. Jonkin toiminnan tukeminenhan on aina ideologinen valinta. Liikkua voi ilmaiseksi, voi kävellä, juosta, käyttää ulkokenttiä, lapset leikkiä kavereiden kanssa ulkona... . Näin on moneen kertaan julkisuudessa esitetty, joten urheiluseurojen tukien perusteleminen liikkumisen edistämisellä on sekin vähän ristiriitaista tuosta ideologisesta näkökulmasta. Seuroissa toiminnalla on tietysti (ainakin meidän seuroissa toimijoiden mielestä) muitakin ulottuvuuksia, kuten kaverit, uusien taitojen oppiminen, sosiaalisuus... mutta niiden tukeminen on sellaista toimintaa, jonka suoria taloudellisia hyötyjä ei voi budjettiin laskea seurassa eikä kunnassa.
Kilpaurheiluna judo on Suomessa olematon ja merkityksetön, eikä se tarjoa urheilijalle menestymisen polkua.
Mitä ajatuksia herättää seuraväessä?

6

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on oma vika, kunnon äänestänyt näitä vihevassareita, jotka ovat meidän varat polttaneet eteläisen sekä keskisen Euroopan taskuihin ja Afrikan savanneilla. Miljardi pois turhasta kehitysavusta, niin ois rahaa seuroille ja nuorisolle jne.

      • Anonyymi

        No nythän on historian oikeistolaisin hallitus, asia kai korjaantuu. Ei ilmaista rahaa kenellekään. Mites muuten nuo maahanmuuton tulorajat, ei oo puhuttu että koskeeko ne urheilijoita? Vai onko urheilijoilla eri pykälät? Muutenhan pitää tienata 1600 kuussa, jotta saa tulla Suomeen.


    • Anonyymi

      Hanskat naulaan. Tehdään Suomojudosta Aikidon tapainen aikuisten puuhakerho.

    • Anonyymi

      Eiköhän henkilökunta ja hallitus saa noilla tekemisillään ja päätöksillään nurin liiton toiminnan joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Ja ratkaisuhan oli ilmiselvä: perustetaan uusi ministeriposti! Hallitusneuvotteluissa päätettiin perustaa liikuntaministerin tehtävä!

    • Anonyymi

      Olisiko aika kehittää lajia joka seisoo omilla jaloillaan eikä opetusministeriön tukirahoilla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3468
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1923
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      30
      1561
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1093
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1034
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      68
      1008
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      90
      875
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      197
      729
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      727
    Aihe