Indeksijarru kirkon valtionrahoitukselle

Hallitusohjelman sivun 227 mukaan valtionrahoitukseen evlut kirkolle tulee yhden prosenttiyksikön indeksijarru vuosille 2024-2027.

Ensi vuonna se vähentää kirkon tuloja (ja vastaavasti vahvistaa valtion taloutta) arviolta miljoonan, vaalikauden lopussa viisi miljoonaa.

21

494

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Anonyymi

        Miten käy Vapariliiton valtionrahoituksen? Mitä arvelet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten käy Vapariliiton valtionrahoituksen? Mitä arvelet?

        Hallitusohjelmassa oli tosin pallon lisääminen äitiyspakkaukseen, mutta noin laajemmin ei sentään noin pieniä yksityiskohtia.

        Ohjelmassa on "Keskeinen osa toimivaa demokratiaa on aktiivinen ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta. - - selvitetään mahdollisuuksia kehittää kansalaisjärjestöjen omaa varainhankintaa ja parannetaan hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta."

        Vähän rivien välistä lukemista, mutta ainakaan tuossa ei kerrota mitään valtion rahoituksesta. Vaikea uskoa että tuki ainakaan nousisi. Toisaalta kun leikkauksia muuten pyritään tekemään porrastetusti, olettaisin ettei tuotakaan ainakaan kerralla poisteta.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Vaparien tukihan ei ole ollut hallituksen budjettiesityksissä enää vuosiin. On tosiaan vaikea nähdä, että tuki nousisi nollasta eurosta mihinkään. Sen sijaan herää kysymys, joululahjarahoista, joita valtionvarainvaliokunta on lykännyt vapareille viime aikoina peräti 50000 euroa. Mahtaako tähän tulla leikkaus?

        Tämä kyllä monimutkaistaa arviota. Periaatteenahan on käsittääkseni ollut, että joka puolueella tai joka edustajalla on jokin määrä "omaa" siivua valtion rahoista annettavaksi. Valiokunnan reserviläiset eivät siis vie äänestykseen ehdotusta pienestä tuesta Aseistakieltäytyjäliitolle, ja vastaavasti valiokunnan pasifistit hyväksyvät pienen tuen reserviläisjärjestöille, noin suunnilleen.

        Voi olla, että selviää vasta joulukuussa.

        Tarkoitatko että Vasliitto tuo tuen Valiitolle ja se on hyväksyttävää poliittista korruptiota laillisesta ja maan tapa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko että Vasliitto tuo tuen Valiitolle ja se on hyväksyttävää poliittista korruptiota laillisesta ja maan tapa?

        Sivuhuomiona: Tällä palstalla on loputtomasti väitetty, että nimenomaan Vasemmistoliiton vuoksi tuo tuki tulee. Kuitenkin kun katsoo vaikka uskonnonvapaus-sivun vaalikoneita, myös Vihreä liitto on samoin tavoitteidemme kannalla. Sitä ei kuitenkaan palstalla mainita. Ilmeisesti juuri Vas on jonkinlainen erityinen inhokki, en tiedä miksi.

        Tietoa minulla ei ole. Tapanahan on, että valiokuntien jäsenet eivät ainakaan julkisesti kerro miten valiokuntien ne päätökset syntyvät, joista ei merkitä äänestystä pöytäkirjaan.

        Va-liiton jäseniä sinänsä löytyy melkein kaikista puolueista, Keskustan riveissä käsittääkseni kuitenkin kovin vähän. Veikkaisin siis, että ainakaan Keskustan edustajat eivät tukea esitä. Mutta en tiedä.

        (Ei pahus, meneepä sivuraiteelle... kirkon rahoituksestahan piti puhua.)

        Varmaan vasurit huomioidaan, koska vapaa-ajattelu on sieltä lähtöisin ja sidosta vaikuttaa edelleen olevan. VIhreät on uudempi versio.

        Koulujakäymätön JSaramo opetusministerisijaisena Ylikosken puolueosastotoverna Vantaalta ne avustukset
        Valiitolle antoi

        Töitä tekemätön broilerina leveillyt JSaramo hjelppi Ylikoskea joka on palkannauttija TuTiTu tutkimuspäällikkö ilman tutkimuksia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan vasurit huomioidaan, koska vapaa-ajattelu on sieltä lähtöisin ja sidosta vaikuttaa edelleen olevan. VIhreät on uudempi versio.

        Vapaa-ajattelun juuret ovat yli sadan vuoden takana Suomessakin, joten ei tuo tunnu enää järkevältä selitykseltä. Sitäpaitsi toinen juuri oli ruotsinkielinen sivistyneistö, joten samalla logiikalla RKP:hen pitäisi viitata. (Ja onko Forssan kokouksen 1903 jatkaja sittenkin SDP?)

    • Evlut kirkon rahoituksellehan on kerrottu perusteet. Niistä voi väitellä mutta ainakin sellaiset on sanottu.

      Ortodoksista kirkkoa koskevassa laissa sen sijaan sanotaan "Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha käytettäväksi valtionavustukseen ortodoksiselle kirkolle sen toiminnasta aiheutuviin kohtuullisiin kustannuksiin. Määrärahan mitoituksen perusteena on ennen tämän lain voimaantuloa kirkollishallituksen, hiippakuntahallinnon ja ortodoksisen seminaarin ylläpidosta valtiolle aiheutuneiden menojen ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille myönnettyjen valtionavustusten määrä sekä arvioitu kustannustason muutos.", eikä tuota perustella millään. Epäilen etteä hallitus tule tuota muuttamaan, vaikka nyt väliaikaisesti nipistääkin tuesta vähän.

    • Anonyymi

      sossut ovat tuhonneet Suomen veronimennällä passivoineet kansan tulonsiirtojen kerjääjiksi

      Usassa on korkeampi elintaso köyhillä eikä kukaan kouluttaudu humanistiksi omalla rahallaan tai alkaisi filosofiksi tai valt.maisteriksi tai valtiontukifilmikaurismäeksi puhumattakaan että joutuisi tutituksi tutkimuspäälliköksi ilman tutkimuksia

      Sanna, 42, luokitellaan Amerikassa pienituloiseksi, mutta silti rahaa jää enemmän elämiseen kuin Suomessa Moni suomalainen haaveilee muuttamisesta Amerikkaan https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009622627.html

      • Anonyymi

        Pitäisikö valtion sinun mielestäsi tukea uskontoja?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö valtion sinun mielestäsi tukea uskontoja?

        Tähän ei taida vastausta tulla.

        Va-liiton KOKO valtionapu tälle vuodelle on 50 000. Evlut kirkon VÄHENNYS rahoitukseen valtiolta vuodessa on vaalikauden lopulla 5 000 000. Se on satakertainen summa. Eli jos nyt ihan valtion budjettia pohtii, niin puhutaan aika eri mittakaavan asioista.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No yllätys että et vastannut mitään kysymykseen uskontojen tuesta.

    • Anonyymi

      Samaan aikaan kirkko imaisee 34 miljoonaa euroa vuodessa 20 000 - 40 000 euro vuodessa ansaitsevilta jäseniltään sote-muutoksiin liittyen.

    • Anonyymi

      Aika pieni höyläys verrattuna 35 miljoonan puhallukseen.

      • Anonyymi

        Nuo miljoonaat menevät kuitenken kirkollisveron maksajilta. Viimeistään 19-vuotiailta se menee omasta tahdosta tai ainakin olisi ollut mahdollisuus päästä eroon.

        Sen sijaan valtionrahoitus menee valtion rahoista.

    • Tästä on hiukan erikoinen juttu ateistit.fi-sivulla. Sen mukaan vaikutusta vaalikauden loppuun ei pystyisi arvioimaan. Mihinkähän se perustuu, varsinkin kun sellainen arvio on hallituksen esityksessä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe