Maailmassa on nyt niin paljon tilaisuutta varkauksiin, haureuteen, väkivaltaan ja taikuuteen että vain harva edes huomaa varastavansa niin tehdessään. Kuinka siis kääntyä varkaudesta tai haureudesta?
Luin Lutherin katekismusta ja huomasin että kaikki netissä mikä ei auta teoksen tekijää taloudellisesti on varkautta. Ilmaisia juttuja ei todellisuudessa ole niin paljoa kuin netti pullottaa. Suuri osa on tekijänoikeusrikoksia.
Parannus on tehtävä tai vitsaukset kovenee.
Itselläni oli yli 200 pdf tiedostoa ja paljon crop circle valokuvia jotka deletoin luettuani Lutherin katekismusta. En edes tajunnut niitä ladatessani tehneeni suuren rikoksen.
Vasta katekismus aukaisi silmäni. Sen lukeminen on yksi tie parannukseen.
Johanneksen Ilmestys osoittaa että suuria joukkoja koskevat pasuunat ja vitsaukset johtuu varkauksien ja haureuden yms. Tulemisesta liian arkisiksi. Niitä ei edes enää tunnisteta rikoksiksi.
Mikäli olen tulkinnut oikein niin 2043 päättyy Lopun Hetki. Silloin pitäisi mennä paastoon säkkipuvussa sen osan maailmaa joka on velassa eniten. Euroopan ja ehkä Arabiankin. Paastoojat toivottavasti saavat herätyksen tai pyhän Hengen ja profetoivat laajemminkin parannuksen tekemistä.
Loppu on niin lähellä. Mielenmuutoksen tekeminen vaikeutuu joka hetki.
Lopun hetki 1960-2043
10
314
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä suurempi joukko osallistuu johonkin rikokseen siitä suurempi ja laajempi vitsaus on odotettavissa. Ei riitä enää että rangaistaan yksilöitä vaan kokonainen kaupunki, kansa tai imperiumi ovat vaaroissa kokea kauheita suurvitsauksia.
Eikö toinen maailmansota vielä herättänyt tarpeeksi ihmiskuntaa. Tuo sota oli laaja suurvitsaus eikä esim. Juutalaiset tänä päivänäkään tiedä minkä rikoksen tähden joutuivat kärsimään. Suuri osa rikoksista on tehty niin helpoksi vapauden nimessä että emme ymmärrä rikkovamme Jumalan lakia.
Sakarjan kirja osoittaa että Jumala sallii lampaille vapautuksen, mutta vain miekkaan, ruttoon ja nälkään. Hän ei siis ole kumonnut lakiaan vaan päinvastoin vihaa lain rikkojia ja rakastaa sen noudattajia.
Olemme vapaat laista vain menemään Johanneksen ilmestyksen suuriin vitsauksiin. Jumalan vihan malja kulkee kädestä käteen. - Anonyymi
Miten saavuttaa parannuksen tekemiseen tarvittava synnintunto.
Lutherin katekismuksen lukijalle sellainen herää ainakin yhden päivän ajaksi, mutta entä kun tarvitaan pitemmäksi ajaksi oleva synnintunto.
Silloin täytyy esivallan muuttua ja olla teokraattisen vakaa vaatien tehokkaasti jotain menetelmää noudattaen kansalaisia alituisesti tekemään parannus. Pitää olla myös heränneitä pyhän Hengen omaavia profeettoja vaatimassa kansalta parannusta.
Tänä päivänä on esivaltaa joka kykenee parannukseen innoittamaan ehkä Yhdysvalloissa ja Intiassa. Niin kaukaa sellaista pitää hakea.
Monet esivallat ja kansat ovat vapauden katsoneet siunaukseksi, vaikka Jumala on kironnut sellaisen ajattelun. Jumala ei ole luopunut laistaan.
Yksi syntinen ja hän joutuu vankeuteen.
Tuhat syntistä ja tulee sota tai nälänhätä koko kansaan.....
Nyt on se tilanne että syntisiä on miljoonia ja vitsaukseksi ei riitä enää edes rutto, sota tai nälänhätä. Vuonna 2011 alkoi kuulua pasuunan ääniä monin paikoin maapalloa ilmakehässä.
VÄISTY JO SURUTTOMUUS! ASTU TILALLE SYNNINTUNTO JA OIKEA ESIVALTA JOKA OSAA SYNNINTUNTOA JOKA PÄIVÄ HERÄTTÄÄ!!! - Anonyymi
Haureus, huorinteko, homoilu, pride, rietastelu, abortit, eutanasia. Alastomuus, tatuoinnit, lävistykset, rintavako puserot, transuilu. Huumeet, päihteet, tupakka, ylensyönti. Okkultismi, noituus, islam, liberaaliteologia, jooga, pakanuus. Ahneus, rahanhimo, itsekkyys, kateus, kostonhimo, vallanhimo, panettelu, valehtelu, totuuden pimittäminen. Muslimien megavyöry kristittyjen alueille ja sen myötä hengellinen saastuminen.
- Anonyymi
Joo Daniel 9:21-27 kertoo arkkienkeli Gabrielin joka islamia toi antaneen 70 vuosiviikkoa x 7 kansalle aikaa vaeltaa oman päänsä mukaan, mutta sen jälkeen LUOPUMUS eli VAPAUS päättyy.......
490 eKr - 0 kansalla oikeus rakentaa pyhää kaupunkia
0-490 jKr kansalla oikeus jumalattomuus hylätä (Rooma)
490-980 jKr kansalla oikeus LUKITA LAKI SINETILLÄ (islam)
980-1470 jKr oikeus pahat teot sovittaa
1470-1960 jKr oikeus tuoda Iankaikkinen oikeudenmukaisuus
1960-2450 jKr oikeus sulkea näky ja profetia SINETILLÄ
2450-2940 jKr oikeus voidella kaikkein pyhin.....
Mutta tämä pitkä LUOPUMUS ELI VAPAUS saa aikaan hyvän lisäksi paljon vitsausta:
.... Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. Ja hän tekee liiton raskaaksi monille.....
Ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä....
Tämä loppuu vasta KUN SÄÄDETTY TUOMIO VUODATETAAN HÄVITTÄJÄN YLITSE....
sotaa ja vitsausta riittää koko luopumuksen eli vapauden ajan kunnes LAKI ASTUU JÄLLEEN VOIMAAN JA SÄÄDETYT TUOMIOT VUODATETAAN.....
En ole ymmärtänyt tuota Danielin kirjan kohtaa sen suhteen MINKÄ TÄHDEN LUOPUMUSTA YLLYTETÄÄN NIIN KAUAN JA MISTÄ SE SAI ALKUNSA??? - Anonyymi
"Sakarjan kirja osoittaa että Jumala sallii lampaille vapautuksen, mutta vain miekkaan, ruttoon ja nälkään. Hän ei siis ole kumonnut lakiaan vaan päinvastoin vihaa lain rikkojia ja rakastaa sen noudattajia."
Toi vapautus miekkaan, nälkään ja ruttoon onkin kohdassa Jeremia 34:17. Yhdistin sen Jeremian jakeen mielessäni Sakarjan kirjan 11. Lukuun.
Sakarja 11:9 kohdassa esim. Jumala sanoo ettei enää tahdo kaitsea laumaa, mutta hänen vallastaan vapautunut lauma menee kuitenkin kuolemaan ja häviöön. .....
En tiedä olenko ymmärtänyt tässä raamatun ajatuksen oikein vai väärin. Taivaasta olen kuitenkin saanut selityksen että kohta vapautuksesta viittaa myös Ranskan vallankumouksen julistuksiin. Silloin Jumala kyllästyi niin että vapautti kaiken laumansa miekkaan, ruttoon ja nälkään.....
Eli vapautuminen oli vain näennäinen.
Jumala ei sittenkään ole hylännyt lakiaan.
Aina kun tulee uusi kauhistus eli julkinen vapautuminen moraalista hyvästä tulee myös HÄVITTÄJÄ heti kauhistuksen jälkeen. Sen siivillä.
Nyt on niin paljon kauhistuksia sallittu jälleen että hävittäjä josta esimakua on Covind rutto on kauhistusten siivellä varmasti tuleva jälleen.
Toivotaan sentään että tässä ei päädytä ydinsotaan tai maailmanloppuun....
Kun näette kauhistuksen saapuvan josta Daniel puhuu paetkoon Juudan vuorille se joka voi arkailematta taakse jääviä vaatteitaan.....
Toivotaan myös että ydinsodan välttämisen lisäksi onnistutaan välttämään se että muslimit olisivat tuo HÄVITTÄJÄ josta Daniel puhuu.
Kauhistukset ovat saapuneet ja niiden siivellä HÄVITTÄJÄ????? - Anonyymi
Otahan tablettisi kun hoitajat hieman hellittävät pakkopaitaasi.
- Anonyymi
vanhurskaat saavat omakseen maan ja asuvat sen päällä ikuisesti....hän ei luonut sitä turhaan vaan asumista varten eikä sitä hävitetä milloinkaan.pahat sen päältä pyyhkäistään pois,mutta varhurskaat saavat omakseen maan ja asuvat sen päällä ikuisesti...ei kipua ei surua ei kuolemaa...lapsi leikkii kobran pesällä,leijona syö heinää.susi ja lammas ovat keskenään.vuorten huipuille asti on viljaa...he rakentavat taloja ja asuvat niissä....noissa raamatun kohdissa puhutaan maasta.ei se mihinkään lopu.jumala ei luonut maata turhaan ja toteuttaa varmasti lupauksensa maan suhteen.maapallo luotiin ihmisille pysyväksi asuinpaikaksi eikä jumala muutu vaikka ihminen lankesi syntiin.jumala antoi ainokaisen poikansa mutta edelleen hänen tahtonsa on että lunnaiden ansiosta uskolliset saavat elää onnellista elämää paratiisimaassa.
- Anonyymi
joo ei loppu tarkoita maapallon loppua vaan pahan järjestelmän ja pahojen ihmisten loppua.se huipentuu harmageddoniin jossa jumala poistaa pahan poikansa jeesuksen välityksellä.jumalan hallinnon alaisuudessa ei voi olla mitään pahaa..isä meidän rukouksessa rukoillaankin että tulkoon sinun valtakuntasi.jumala tekee kaikesta uutta.se aika on pian käsillä.
- Anonyymi
Vautsi, tuo on todella aamuyön juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1351636Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill541540Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671362Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1501305
- 521218
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761163- 591158