Vihreä liitto - homojen,lesbojen,transujen ja elintasopakolaisten äänitorvi. Vihreä kupla jatkaa olemassaoloaan. Muuntuu tarpeen vaatiessa. "Vuonna 2030 olemme pääministeripuolue", Näin uhosi uusi vihreiden puheenjohtaja. En usko, että tällä valitettavalla kehityksellä, jossa heteroita kohdellaan kuin toisenluokan kansalaiaisina, kymmenessä vuodessa yli 20 prosenttia suomalaisista olisi homoja,lesboja,transuja tai eli
tasopakolaisia.
Koko kansan puolue
4
166
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä joitain poimintoja tulevan hallituksen päätöksistä:
Hallitusohjelman mukaan tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen, osalta poistetaan. Lajit siirretään metsästyslain piiriin. Samalla huolehditaan vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta elinkeinonharjoittajille.
Pakolaiskiintiö aiotaan pienentää 500:aan, kun se on tänä vuonna 1050.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että paikallinen sopiminen sallitaan kaikissa yrityksissä.
Uusi hallitus on aikeissa porrastaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan niin, että etuus pienenee noin kahden kuukauden työttömyyden jälkeen.
Katujengien toiminnan rangaistuksia aiotaan koventaa. Liittyminen tällaiseen toimintaan tulisi rikoksen koventamisperusteeksi.
Marinin hallitus kiristi polttoaineveroa 250 miljoonalla eurolla vuonna 2020, mikä nosti bensiinilitran hintaa 6,3 sentillä ja diesellitran hintaa 6,9 sentillä.
Terveet, kasvavat metsät luovat työtä, hyvinvointia ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Maan- ja metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa hoidosta ja käytöstä.- Anonyymi
Asiasta toiseen. Presidentin vaali lähestyy. Nyt jo tehdään kiivaasti galluppeja. Muistelen menneitä aikoja murheellisin sydämin. Itsenäisyytemme vastaanotolla Mannerheimin ristinritarit oli korvattu ruskeanreiänritareilla. Jotkut presidenttiehdokkaat ovat alkaneet aktivoitumaan muita aikaisemmin. Vihreiden jalokivi, Haavisto ennätti ensimmäisenä. Taktisesti oivalsi, ettei kannata lähteä vihreiden edustajana, koska vihreiden kannatus on vain 7 prosenttia kansasta. Siksi valitsijamiesyhdistys. Tottakai nuo 20000 kannatusjäsentä löytyy helposti omien ideologisten, samaa mieltä olevien joukosta. Onko Suomen kansalaiset oppineet ajattelemaan omilla aivoillaan viimeinkin? Se nähdään sitten kun presidentti on valittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pahinta Haaviston valinnassa presidentiksi, ei ole hänen henkilökohatainen suuntautumisensa - homous. Haaviston tultua presidentiksi, palaamme Halosen aikaan. Äänemme, manipuloituina annettuamme, haikailemme Niinistöä takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404135
- 1241620
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.701416Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831402Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181274Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie481140Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791131- 301096
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601081- 611050