Huippuvirkamiehille esitetään kierrätystä
Julkaistu 23.5. 23:39
Valtionhallinnon korkeimmalle virkamiesjohdolle ehdotetaan pakollista työkiertoa. Asiaa käsitellään alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk) johtamassa hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä kesäkuussa.
Pohjana on virkamiestyöryhmän tammikuussa laatima muistio, jossa ehdotetaan viiden vuoden välein työkiertoa koko ylemmälle virkamiesjohdolle tutkimuslaitoksia lukuun ottamatta.
"Muutosta perustellaan kyvyllä katsoa asioita kokonaisuutena, eikä tietyn ministeriön näkökulmasta. Tulosohjauskäytännöt ovat jopa lisänneet kilpailua eri ministeriöiden kesken", katsoo työryhmän puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto valtiovarainministeriöstä.
Kierrolla varmistetaan hänen mukaansa laajempi näkemys valtionhallinnosta ja koko yhteiskunnasta. Valtionhallinnossa halutaan myös korostaa asiakeskeisyyden sijaan ihmisläheistä johtamista.
Kesäkuisessa ministerityöryhmässä haetaan asiasta yksimielisyyttä. Jos puoltavaan lausuntoon päädytään, asia etenee valtiovarainministeriöön, joka valmistelee lainmuutosesityksen.
Virkamiesjohdon työkierto toteutuisi aikaisintaan ensi vuoden heinäkuusta lähtien. Samalla ministeriöiden määräaikaiset johtovirat muuttuisivat pysyviksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ihmettelinkin, että minne se hannes on joutunu!!!
Tervehdys Teuvo ! Terveiset Porista olisi kiva entistä kämppäkaveriopiskelijaa kuulla jos kiireestäsi ehdit voisit soittaa Pekka Vehosalmi 0400434690 kiitos !!!
Oletkos sama "kämppäkaveri" Pekka? Soita! 0465247268