Puolue teki sellaisen hallitusohjelman että tässä menee kaikki vituiksi.
Hävettää olla persujen äänestäjä
37
265
Vastaukset
- Anonyymi
Et sinä persuja äänestänyt vaan demareita.
- Anonyymi
Aloittajan mielestä edellinen hallitus oli tietenkin maailman paras !!
- Anonyymi
Oli, varsinkin kaikki tuet olivat loistavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli, varsinkin kaikki tuet olivat loistavia.
Kaikki kriisitkin Suomessa, mitä Marinin hallitus sai aikaan sillä, että ei välittänyt hoitaa Suomen asioita, ovat viherpunavassun mielestä ihan mahtavia ja niistä hän kiittää Marinin hallitusta.
- Anonyymi
Olihan se rumaa laittaa ensin kirjoittamaan kaikkiin ruutuihin työtön, työtön, työtön. Mutta valtio pettää demokratian kaikella voimalla jokaisen mikäli mahdollista.
- Anonyymi
Persut saivat tahtonsa läpi hallitusneuvotteluissa maahanmuuton osalta mutta kuka hullu äänesti kokoomusta joka kannattaa kansan kyykytystä vieläkin epäilen vaalien rehellisyyttä?🤔🤨🙄
- Anonyymi
persut kannattavat duunarin kyykytystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
persut kannattavat duunarin kyykytystä.
Marinin hallituksen syytä Orpon hallituksen leikkaukset ja sopeutukset. Asioita on laitettava järjestykseen, kun Marinin hallitus sekoitti kaikki löperöllään tyylillään.
Anonyymi kirjoitti:
Marinin hallituksen syytä Orpon hallituksen leikkaukset ja sopeutukset. Asioita on laitettava järjestykseen, kun Marinin hallitus sekoitti kaikki löperöllään tyylillään.
Kauankohan jaksat tuohon satuun uskoa?
- Anonyymi
Silloinhan kaikki on hyvin.
- Anonyymi
Ei se kyllä ole jos koko maan talous alkaa kärsiä hitaasti mutta varmasti köyhien kyykytys nimittäin tulee kalliiksi pitemmässä juoksussa yhteiskunnalle saatuihin hetkellisiin säästöihin nähden?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kyllä ole jos koko maan talous alkaa kärsiä hitaasti mutta varmasti köyhien kyykytys nimittäin tulee kalliiksi pitemmässä juoksussa yhteiskunnalle saatuihin hetkellisiin säästöihin nähden?🤦🤦🤦
Ei ole mitään järkeä tehdä ihmisistä uusavuttomia hyysäyspolitiikalla. Ihmisillä toimettomina on aikaa kerätä huolia ja murheita ja sairastuttaa mielensä.
Aktivoituminen ja liikkuminen on mielen lääkettä, ei ehdi murehtia, kun on tekemistä.
- Anonyymi
Kallis hinta maahanmuuttokysymyksellä.
- Anonyymi
juuu
- Anonyymi
Maahanmuutto on kallis joka lähtöön, senhän kaikki tietää.
- Anonyymi
Kun säästöt tehdään jo muutenkin köyhiltä, ehkä se auttaa ymmärtämään maahanmuuttajien asemaa? Yhdistykää!
- Anonyymi
Köyhät laittaa kaikki kulutukseen. Rikkaat ei. Mutta eihän niiltä edes kysytty. Ne sai tukia ihan noin vaan. Petteri järkkäsi ja Purra nyökyteli, kun sai jotain kiristystä maahanmuuttajien asemaan.
- Anonyymi
EK vaatii aina vaan lisää yritystukia ja veronkiertomahdollisuuksia.
- Anonyymi
No jos odotti puitten halausta ja haittamaahanmuuttoa niin saattoi tietysti pettyä.
- Anonyymi
Ei mua hävetä mutta osin kyllä kiukuttaa. Koska kokoomus vei pesuja kun pässiä narussa, määrätyissä asioissa. Mennään köyhimpien kukkarolle kaksin käsin. Empä taida enää äänestellä mitään puoluetta...
- Anonyymi
Persut möi köyhätja eläkekäiset siitä että saatiin pienenpieni kiristys maahanmuuttoon..
- Anonyymi
Eläkeläisille ei ole tulossa vyönkiristyksiä. Leikkaukset eivät koske eläkeläisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläisille ei ole tulossa vyönkiristyksiä. Leikkaukset eivät koske eläkeläisiä.
Kyllä vaan koskee, lääkkeiden hinnat nousevat ilman kompensaatiota. Mitä työnverotuksen alentaminen muka auttaa eläkeläisiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläisille ei ole tulossa vyönkiristyksiä. Leikkaukset eivät koske eläkeläisiä.
Ai lääkeiden hinnat, sairaalamaksut ja perusterveydenhuollon leikkaukset? Ainakin kaksi keskusairaalaa menee.
Tiesitkö että noita
palveluita tarvitsevat eniten ihmiset viimeisen kolmanneksen aikana? Siis elämästä. - Anonyymi
Joo, muutama sata vähemmän. Mutta siinä duunarin asema heikkeni ja työttömät kerjuulle.
Kuka vielä ihmettelee, että persuja pidetään tyhminä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaan koskee, lääkkeiden hinnat nousevat ilman kompensaatiota. Mitä työnverotuksen alentaminen muka auttaa eläkeläisiä?
Lääke- ja Kela-korvauksia Orpon hallitus tarkastelee uudestaan. Orpon hallitus suuntaa korvaukset tarkoituksenmukaisesti. Ei lääkkeitä pidä turhan takia napsia.
- Anonyymi
Kannatan vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa! Ranskan vallankumouksen aatteita.
YK:n ihmisoikeuksien julistus on ollut eniten mielipiteisiin vaikuttanut asia.
Me ollaan ahtaalla, ulkoinen uhka on diktatuuri, mutta myös sisällä on noita diktatuuria ihannoivia .
Putin ja sen äärioikeistopellet- Anonyymi
Järjestys ja rajat ovat rakkautta. luovat turvallisuutta. Minä ainakin kannatan sitä, että pidetään huolta kansalaisten turvallisuudesta, järjestyksestä ja siitä että kaikkien olisi turvallista ja hyvä elää ja olla.
Täytyy olla pöhkö, jos haluaa ympärilleen väkivaltaa, sekasortoa ja turvattomuutta, luulee että se on jotakin ihanaa vapautta. Sitten kannattaa mennä vaikka Ukrainan sotaan vapaaehtoisena sotimaan, yksi tuollainen suomalainen vapaaehtoinen sotilas siellä pääsi jo hengestään.
- Anonyymi
Nyt kannattaa muistaa että vihervasemmisto hallitus kasvatti eriarvoisuutta suomessa eniten koko historian aikana viherveroillaan kasvattaen elämisen ja asumisen kustannuksia ja heidän virheitään joudutaan maksamaan seuraavat 10v. Ei tässä helppoa tule olemaan kellään?🤔🤨🙄
- Anonyymi
viherverot? taisit keksiä itse. Sanoisin että housussas on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
viherverot? taisit keksiä itse. Sanoisin että housussas on.
Etpä viherpunavassu tunne edes aatetta, mitä kannatat. Vihreä Marinin hallitus laiitoi veroa lisää kaikkeen, mikä oli vihreän aatteen vastaista. Liikenteeseen, maatalouteen, teollisuuteen, elintarvikkeisiin ym.. Se on vihreää verotusta. Kannattaisi perehtyä asioihin eikä näyttää hölmöyttään.
- Anonyymi
Otetaan nyt ihan rauhallisesti ja katotaan miten meidän käy.
- Anonyymi
Hallitusohjelmasta voidaan päätellä että mennään ojasta allikkoon ja kovaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitusohjelmasta voidaan päätellä että mennään ojasta allikkoon ja kovaa.
Hyysäyspolitiikan sijaan aktivoitumista, toimintaa ja omaa ajattelua eikä odottelua, että joku muu tekee puolesta.
Verotusta pitäisi laskea, jotta työnteko kannattaisi ja jotta jokainen pärjäisi palkallaan eikä tukia tarvitsisi. Samoin yritykset,
- Anonyymi
Mitkä elinkustannutkset teillä nousi, paljonko rahaa poistettiin kukkarostanne tämän uuden hallituksen toimesta? Minulta ei ole vielä viety yhtään mitään, elelen Marinin mallin mukaisesti edelleen!
- Anonyymi
Persut antaa raippaa omille äänestäjilleen :D
- Anonyymi
Järjestystä ja järkeä kaikkeen- sitä tarvitaan ja sitä Orpon hallitus tavoittelee. Marinin hallitus sotki ja sekoitti kaiken arvoliberalismillaan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 3049888
- 682241
- 422044
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä331870- 791838
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1611766Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei401348- 161292
Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau531246Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(511229