Ostin taannoin Opan sähkösavustimen. Siihen mahtuu parin-kolmen kilon lohi fileinä hyvin. Laitan sitten leppäsilppua sinne pellille ritilöiden alle kuten kuuluu. Kolme varttia tai tunti pidän päällä riippuen kalan koosta. Aika lasketaan siitä kun ensimmäiset savun tuprahdukset tulee savuaukosta ulos.
Jo ei tässä mitään mutta kun se savu/kala haisee jotenkin erilaiselle kuin johon olen tottunut valmiiksi savustetuissa kaloissa. Makuinen on erilainen.
Teenkö jotain väärin kun en saa tuttuja aromeita siinä hommassa. Vinkkejä kiitos jos niitä teillä on.
Jo ei tässä mitään mutta kun se savu/kala haisee jotenkin erilaiselle kuin johon olen tottunut valmiiksi savustetuissa kaloissa. Makuinen on erilainen.
Teenkö jotain väärin kun en saa tuttuja aromeita siinä hommassa. Vinkkejä kiitos jos niitä teillä on.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kätevä peli muuten mutta ne aromit ei tunnu oikeilta.
Sain eräältä henkilöltä vinkin että laittaisin muutaman sokeripalan niiden leppämurujen sekaan. Tein niin mutta ei apua. Onko mahdollista että suolaus vaikuttaa asiaan. Ripottelen merisuolaa vaan kalan päälle. Pitäisikö ne uittaa suolavedessä?
Sokeri ei vaikuta varsinaisesti makuun, vaan väriin. Tummentaa lopputulosta.
Tavallista hienoa suolaa vaan ripottelee päälle, jos on tarkoitus syödä heti tai seuraavana päivänä. Mikäli haluaa nopeuttaa suolan imeytymistä, niin voi paksuimpiin kohtiin tehdä muutaman viillon veitsellä.
Mitä puuta suosittelet?
Tuossahan alla tulikin vastaus.
Leppää käytän niin savustaessa kuin savusaunan lämmitykseen. Savustukseen valitsen kesäisin tuoretta leppää, josta veistän kuoret pois ennen lastujen vuolemmista. Kostea leppä käyttäytyy savustaessa hieman hitaammin.
Ja purujen päälle voi laittaa liuskan aluminifoliota, joka vähentää kalasta tippuvan rasvan käryämistä. Jatkaa myös savustimen ikää, kun kaukaloon ei pääse suolanestettä. Ja helpottaa etenkin putsaamista. Riittää kun heittää folion jämineen roskapönttöön.
"Pihkainen kuusi"!!!
Jaa, mielenkiintoista.
"Puhdas trolli"!!!
Onko leppä vaihdettava johonkin muuhun puuhun, katajaan esimerkiksi?
Lehtipuissa kannattaa pysytellä, jos aikoo syötäväksi kalaa savustaa.
Katajanmarjoja voi käyttää toki mausteena muussa ruoanlaitossa, mutta ei ne oikein kalan kanssa toimi. Riistaruuissa lähinnä.
Kala on vaan ollut vanhaa jo valmiiksi. Suolaa on ollut liian vähän. Savustuslastuja on ollut liikaa/liian vähän, tai väärää puulajiketta. Epäonnistua voi monin tavoin.
Olen käyttänyt savustinta 20 asteen pakkasessakin. Savustusaikaa olen silloin jatkanut jonkin verran.
Ja savukala on yleensä seuraavana päivänä parhaimmillaan, kun sen on vetäytynyt ja maut tasapainottuneet. Kaupan kylmätiskeissä myytävissä savukaloissa tuo säilytyksen tuoma muutos jo maistuukin.
Kalassa ei ainakaan silloin ollut mitään vikaa kun itse kirjolohet pyysin. Yleensä ostan marketista ne. Täysin sama aromi.
En sano että se ei ole syötävää ja tosiaan seuraavana päivänä se maistuu paremmalta. Mutta eroa huomattavasti on. Sen verran olen savulohta ostanut että tiedän kyllä eron. Satoja lohia olen syönyt eläissäni.
Kerran savustin sillä muikkuja. Sama ihme sivuaromi.
Kaupan myymät lohet ja fileet ovat joskus valmiiksi pilaantuneita. Mutta sen kyllä tavallisella nenällä varustettu ihminen huomaa pakettia aukaistaessaan.
Kymmeniä kiloja olen muikkuja savustanut sähkösavustimella. Hyviä tulee. Ainoa sivuaromi on savun maku verrattuna esimerkiksi paistettuihin muikkuihin.
Muikut voi suolata muuten suolavedessäkin savustuksen jälkeen, mutta se on enempi suolan tuhlaamista. Vaan epävarma suolaaja saa sillä tavalla tasalaatuisemman lopputuloksen.
Totta. Kerran ostin kokonaisen kirjolohen. Kun aloin fileerata, lähellä oli oksennus tulla. Hirveä lemu. Aloittaja
Just eilen sunnuntaina savustettiin sähkösavustimella lohi, ja tuli erinomaista ja juuri oikean makuista.
Mitä leppäpurua käytät, itsekö veistelet? Me ostetaan valmista purua kaupasta, yksi pussillinen riittää meidän savuseluvauhdilla monta vuotta.
Sitä purua laitetaan suht vähän lopulta, mitähän osaisi arvioida, alle desilitra kuitenkin.
Savustusaika 45 minuuttia lasketaan ihan siitä hetkestä kun töpseli työnnetään seinään. Mitään savuja ei tosiaan aleta vartoilemaan.
Meidän savustimessa ei edes ole säädettävää termostaattia, joten kaipa se täysteholla koko aikansa paahtaa.
Itse tehtynä lohi tulee ihan saman makusieksi kuin kaupasta valmiian savustettukin.
Hinnassa ei itse savustaen voita juuri mitään, just katoin kun Lidl tarjosi valmiiksi savustettuja aika halvalla.
Opan myymää leppäpurua.
Opan myymää leppäpurua. Sitten olen saanut erilaisen ohjeen tuosta ajan määrittämisestä. Taisi olla itse laitteen ohjeissa.
Kiitos vinkeistä. Lisää otetaan vastaan.
Korjaan aloituksen tekstiä. Siis makukin on erilainen.
No etkö osaa kuvailla, että millä lailla se maku tai rakenne on erilainen?
Jos savugrillaat kalaasi täyden tunnin + savun odottelun aika vielä siihen päälle, kalasta tulee silloin jo aika rapeata ja kuivaa.
Minä en osaa sitä outoa hajua/makua kuvailla. Huomattava ero on.
Osaatko kuvailla oman peilikuvasi ja itse kokemasi eroa? Onko outoja hajuja esim?
Muutkin sanoo sitä hajua oudoksi. En pelkästään minä. Tuliko selväksi?
Leppäpurut täytyy kastella esim.sumuttimella!
Turha toimi, eikä vaikuta mitään.
Sitäkin tein kuten ohjeessa sanotaan. Ei vaikuttanut.
Ilmastosyistä savustus kielletään pian!
Ainakin eu:sta pitää päästä eroon kun se kieltää kaiken hyvän.
Mitä me siinä kieltotaloudessa teemme? Meillähän on NATO.
Tervattu vene ja savustettu lohi ovat kumpikin EU-direktiivin mukaisesti katsottuna silkkaa myskkyä.
Kanadan metsäpalot ovat pientä tuon direktiivin mukaisesti katsottuna.
Kiusantekoa tuollainen.
Vitun eu.
Kala tunniksi jääkaappiin ja reilusti merisuolaa päälle. Suolat pyyhkäistään pois ennen savustusta.
Leppäsavu pilkkeitä, jos kaupan pikkumuruja niin niitä voi hieman kastella etteivät kärähdä heti. Pilkkeiden viereen pari sokeria, vaikka foliokupoiin niin puhuu siistinä pilketaso.
Itse savustanut lämpömittarin kanssa, 52 sisälämpötila on meille vakiintunut parhaaksi. Yleensä reilun kilon lohi savustumassa.
No ei ne kaupan pussissa myytävät leppäpalat mihinkään ainakaan sähkösavustimessa kärähdä, eivätkä vettä tarvitse.
Savustus tapahtuu suhteellisen hapettomassa tilassa, kun savustuspöntön kansi pidetään koko ajan kiinni.
Ne leppäsilput ovat savustuksen jälkeen mustia, mutta eivät ne miksikään tuhkaksi ole palaneet. Silpuista syntynyt savu antaa juuri oikean maun lohelle..
Heh heh. Trolli tuli jostain graavausohjeesta jakelemaan "sovellettuja" vinkkejään.
Jää nähtäväksi mihin tämä ketju lopulta johtaa.
Tämä taitaa olla ns. rakettitiedettä. Ihmisillä on niin eri näkemyksiä asiassa ettei niistä ota selvää mikä poistaa oudon aromin.
Ehkä paras on ostaa marketin kalatiskiltä niin saa ainakin oikeat aromit.
Täällä näkyy olevan asiansa tuntevia savustajia. Oletteko kokeilleet koskaan silleen, että vasta savustamisen jälkeen kippaatte lohen suolaveteen ja annatte sen hetken aikaa tekeytyä. Hitsit, että tulee hyvää ja ei ole kuivaa.
Jos lohi on savustettu kuivaksi, eli liian pitkään, niin ei se liha siitä kosteammaksi muutu, vaikka paistetun kalan pyörittäisi suolavedessä. Sisältä se liha on ihan yhtä kuivaa kuin ennenkin,
Kyllä se aika vakiintunut tapa on suolata niin savustettavat lohet kuin ahvenetkin etukäteen. Ei ole koskaan tullut mieleen alkaa kumpaakaan kalalajia suolavedessä liottaa savustuksen jälkeen.
Suolaveden käyttö savukaloille on tarkoitettu lähinnä pienten sinttien suolaamiseen, jolloin saadaan tasalaatuisempi suolaustulos. On sitä kokeiltu, ja toimii. Mutta aika työläs tapa verrattuna tavalliseen suolaamiseen.
Treenaa vaan sitä suolaa ripottavaa kättä ja silmää aikansa, niin löytyy sopiva taso ajan kanssa. Ja kalaan mieleummin liikaa suolaa kuin liian vähän.
Jaa. Mielenkiintoista. Kuinka kauan pitää liottaa siinä suolavedessä?
Mulla suomen pystykorva kalakaverina, ja se istui kalasavustimen vieressä joka kerta, ja kun kala oli kypsä, niin alkoi haukkua, että nyt on valmis, ja aina oli kala tosi hyvää.
Se seurasi aktiivisesti ongenkohoa ja kun ahven alkoi kohoa pompottaa, alkoi haukkua, että nyt on kala kiinni. Ihme kaveri se oli kaikinpuolin.
Savusta tulee kitkerä sivumaku. Tuskin on edes terveellistä.
Mielummin kuutioi lohifileen ja tekee siitä keiton.
No sinä tuskin tykkäät sitten palvilihasta tai savusilakastakaan?
Ymmärrän hyvin, jos joku ei tykkää savun mausta. Ei Berlusconikaan arvostanut hänelle tarjottuja savustettuja silakoita. Nauroi räkäisesti, ja sanoi suomalaisten tarjonneen hänelle parhaita perinneherkkujansa.
Mutta kun et kerta tykkää, niin tää savustusniksejä koskeva ketju, tää on ehkä hiukan väärä sinun linjalaisillesi.
Tein jokus muinoin savusilakoista voileipäkakun. Tein savusilakoista, koska se synttärisankari on kova kalamies. Kehuivat ylistyssanoin kakkua. Oli oikeesti hyvää ja ei niin tavanmakuinen.
Kylmäsavustuksessa käytän omena- tai kirsikkapuuta, saattaisi passata lämminsavuunkin.
Ennen kylmäsavua karkeaa suolaa runsaasti pintaan sekä ripaus sokeria, pois ennen savustusta.
Karkeaa suolaa käytetään hitaasti "kypsennettäviin" kaloihin. Graavaushan sitä on, kuten toki kylmäsavustaminenkin.
Ison suolakiteen idea on, ettei pintaan tule mitään "suolakalvoa", joka hidastaa kalan tasaista suolaustumista ajan kanssa.
Virvelillä kiskottu kuha mikä nakataan ehti savustuspönttöön pitää taas suolata hienolla suolalla, koska muuten ei suolan makua saa senkään vertaa. Eihän se tasaisesti suolatunut ole, mutta on suolaa riittävästi. Ja seuraavana päivänähän savukalan suola on jo tasoittunut tässäkin tapauksessa.
Teettekö koskaan niin, että kesken savustuksen voitelette nopeasti kalan pintaa pari kertaa voivesiseoksella?
En tiedä. Vaikuttaa siltä että tämä on henkimaailman asioita. Aloittaja
Hittolainen tällainen aloittelija kun minä olen savustamisessa, ei mitenkään voi tietää kaikkia hifistelyitä joita tässä asiassa on.
Näkyy olevan että mielipiteitä on niin paljon kuin on ihmisiäkin. Aloittaja
"Ostin taannoin Opan sähkösavustimen."
Ostitko jemmaan, vai miksi vasta nyt harjoittelet sen käyttöä?
En minä mitään jemmaan ostanut. Heti aloin sitä käyttämään. Joku vittu siinä mättää
Näin tubesta juttuja kun ukot savusti tuollaisella, niin innostuin.
Onko kukaa savustanu suolasillejä, ai että on hyvvää.
On täällä hyviä ohjeita, kyllä ne sivumaut täytyy johtua kalasta.
Muikuissa sama juttu kuin lohessa.
T. Aloittaja.
Kostuttakaa purut kunnolla ajoissa ennen savustuksen aloittamista.
Pieni vesisumusuihkaus ei riitää kostuttamaan puruja.
"Minä savustan lohen traktorin dieselsavussa"!!!
Huhhuh
"Aitoa perussuomalaista ja palan painikkeeksi virolaista tyletorne kivihiilipetroolia"!!!
Ookko nää kahtonu pöntän sisäpinnan josko ois jottai voiteita ollu enneku savustammaan aloit? Tehas asennuksissa ku tuppaa olleen jottain pinnotetta. En oo ite ikkään sähköllä savustannu, ite oon värkänny pöntön sitä vasten ja paksusta rautalangasta vääntäny kahet raamit matalamman ja korkeemman ja katiskaverkosta lauteet ynnä mitä nyt kullonki sattuu olleen heijän päälle, hirvenlihat ja hauvet ynnä ahavenet erinänsä karkiaa merisuolaa unneuttamata. Leppälastut oon kirveellä veistäny pohojalle ja muutaman katajan oksan siihen lisäksi. Nelijän kiven päälle pönttö, kansi kiinni ja tulet alle ja vajjaa tunnin eli kolomen vartin kuluttua nautintoaine ois valamista.
Enkä väitä vastaan noista mahdollista voiteista.
Mahdollisista siis.
Sähöllä ei tule niin hyvää kuin tulistamalla peltiastiassa. Rosteri jo muuttaa tuoksua ja makua.
Jassoo. En väitä vastaan.
"JOO TULEE METALLIN MAKU"!!!
Opan tai minkä muun tahansa valmistajan pönttö ei ole syyllinen tuohon sivumakuun ja erityisesti hajuun. Pöntöt ei eroa mitenkään toisistaan. Aloittajan kokemattomuus on syynä ongelmaan. Terveisin aloittaja.