Riikka Purra Suomen historian kokemattomin ministeri

Tietokilpailukysymys palstan fiksuille. Kuka oli ennen Purraa Suomen historian vähiten töitä tehnyt ministeri?

Purra voittaa suvereenisti, koska ei ole eläessään tehnyt sekuntiakaan töitä, mutta kuka oli häntä vähiten parempi?
48360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Persu Soini oli kaikkien aikojen paras ulkoministeri, katsotaan sitten mihin peru Purra pystyy.

Äänestä
  • Wikipedian mukaan Timppakaan ei ole koskaan tehnyt töitä.

    "Soini liittyi Suomen Maaseudun Puolueeseen (SMP) 16-vuotiaana vuonna 1979. Hän johti puolueen nuorisojärjestö Kehittyvän Suomen Nuorten Liittoa 1984–1992.

    Soini valittiin vuonna 1989 puolueen varapuheenjohtajaksi ja vuoden 1992 puoluekokouksessa puoluesihteeriksi. Hän jatkoi tehtävässä SMP:n konkurssiin (1995) asti.

    Soini on kertonut harkinneensa loikkaamista SDP:hen vuonna 1995 SMP:n kaaduttua talousvaikeuksiin.

    Hän ehti olla SMP:n ehdokas vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Kuopion läänin vaalipiiristä, muttei tullut valituksi 2 866 äänellä."

    Äänestä

Jos ostaa uuden katiskan tai rysän, se on täysin kokematon.

Äänestä
  • Aika rysä tuo Purra todellakin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Aika rysä tuo Purra todellakin on.

    No minkälainen katiskanmallin häneltä saisi. Olisiko hyvä nielu. Pyydä rehvit saunaan niin märkänä saa hyvän kuva. Näin vanhana miehemnä neuvon. Ei mene oppi hukkaan

    Äänestä

Jos ministerin pallille istuminen edellyttäisi ministerikokemusta niin eihän itsenäinen Suomi olisi koskaan voinut edes syntyä.

Kun on ymmärrys siitä mitä politiikka on sanan varsinaisessa merkityksessä ja ymmärrys siitä mitä eri ministeriöiden toimialueeseen kuuluu niin homma kyllä sujuu. Ei se mitään rakettitiedettä ole.

Äänestä
  • Persu taas putositkärryiltä, kysyttiin onko kukaan muu ministeri pystynyt olemaan työttömänä, ennen puoluetoimintaan.

    Äänestä

  • Suomen ensimmäinen pääministeri, Pehr Evind Svinhufvud, oli kyllä aika pätevä. Hän oli istunut valtiopäivillä säätynsä edustajana. Koulutus oli filosofian maisteri ja pääaineena oli Suomen, Venäjän ja Skandinavian historia. Sen lisäksi hän oli opiskellut sekä Suomen että Venäjän oikeustieteen kandidaatin tutkinnot. Ei mikään turha jätkä.

    Äänestä

Vassarin itku ja märinä on hunajata seuraavat 4 vuotta :)

Äänestä
  • Kukahan sitä on ulissut viimeiset vuodet , Sannaa on oikeisto haukkunut joka päivä.
    Samalla kun hän luotsasi maata koronan aikana ja sitten tuli sotakin joka vaikeutti elämää monella tavalla.
    En usko että nykyinen hallitus olis pitänyt asiat kohdallaan siinä tilanteessa.
    Joten täällä puhutaan politiikkaa eikä haukuta ihmisiä
    Mutta ne jotka eivät tiedä politiikasta mitään haukkuvat ihmisiä.
    Se ei Ole politiikkaa mitenkään

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kukahan sitä on ulissut viimeiset vuodet , Sannaa on oikeisto haukkunut joka päivä.
    Samalla kun hän luotsasi maata koronan aikana ja sitten tuli sotakin joka vaikeutti elämää monella tavalla.
    En usko että nykyinen hallitus olis pitänyt asiat kohdallaan siinä tilanteessa.
    Joten täällä puhutaan politiikkaa eikä haukuta ihmisiä
    Mutta ne jotka eivät tiedä politiikasta mitään haukkuvat ihmisiä.
    Se ei Ole politiikkaa mitenkään

    Ja mitenkä sota vaikeutti tavallisen pulliaisen elämään "monella tavalla"? Eikö vaikutus ollut lähinnä sähkön hinta? Sähkön hinta, jonka noususta Suomen hallitusta varoiteltiin heti sodan alettua. Mitä teki Marinin hallitus? Ei mitään! Oli aikaa bilettää ja viettää kivaa kesää 2022 vailla huolen häivää. Syksyllä 2022 sitten tuli "yllättäen" kaikkien tietoon, että nyt nousee sähkön hinta, eli toimiin ryhdyttiin, kun oli jo housuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja mitenkä sota vaikeutti tavallisen pulliaisen elämään "monella tavalla"? Eikö vaikutus ollut lähinnä sähkön hinta? Sähkön hinta, jonka noususta Suomen hallitusta varoiteltiin heti sodan alettua. Mitä teki Marinin hallitus? Ei mitään! Oli aikaa bilettää ja viettää kivaa kesää 2022 vailla huolen häivää. Syksyllä 2022 sitten tuli "yllättäen" kaikkien tietoon, että nyt nousee sähkön hinta, eli toimiin ryhdyttiin, kun oli jo housuissa.

    Sähkön hinta määräytyy markkinoilla. Suomi ei katsos ole mikään kommunismi, jonka perään persut näemmä haikailevat.

    On kuluttajan omaa tyhmyyttä, jos ei osaa tehdä järkeviä sopimuksia. Vapaassa maassa yksilöllä on vastuu, ei valtiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kukahan sitä on ulissut viimeiset vuodet , Sannaa on oikeisto haukkunut joka päivä.
    Samalla kun hän luotsasi maata koronan aikana ja sitten tuli sotakin joka vaikeutti elämää monella tavalla.
    En usko että nykyinen hallitus olis pitänyt asiat kohdallaan siinä tilanteessa.
    Joten täällä puhutaan politiikkaa eikä haukuta ihmisiä
    Mutta ne jotka eivät tiedä politiikasta mitään haukkuvat ihmisiä.
    Se ei Ole politiikkaa mitenkään

    Joo niin oikeisto oli eri mieltä Sannan kanssa, nyt suomalaiset jotka tänä vuonna syntyy saa maksella jauho-sannan töttäilyjä . Olisi jotenkin vielä puolusteltavissa velanotto jos rahat olisi käytetty Suomen tarpeisiin ? Mutta ei nämä ääliöt otti velkaa ja jakoivat rahat muualle. Maksetaan 6 miljardia, saadaan takaisin 2 miljardia = marinin mielestä hyvä juttu ?

    Äänestä

  • Kuka märisee, lue Persujen kirjoituksia neljävuotta taaksepäin.
    Sinä taas todistin kuin lapsellia Persut ovat.
    Sannan tekemä työ, oli ala arvosta.
    Purran työttömänä oleminen okoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sähkön hinta määräytyy markkinoilla. Suomi ei katsos ole mikään kommunismi, jonka perään persut näemmä haikailevat.

    On kuluttajan omaa tyhmyyttä, jos ei osaa tehdä järkeviä sopimuksia. Vapaassa maassa yksilöllä on vastuu, ei valtiolla.

    Sähkön hita määräytyy kaasun hinnasta. mutta suomenhallituksella on päätösvalta omasta sähköstä.Pahimmassa tapauksessa valtio voi sosialisoida sähkölaitokset.

    Äänestä

Kyllä se marinin tunaroinnin voittaa .

Äänestä

Purra on kokematon eli impi eli neitsyt.

Äänestä
  • Siis ihankuin avaaja: Puhuu paljon työn teosta, muttei harrasta sitä itse
    HUAHAHAAHAH

    Äänestä

  • No just. Purra elätti itseään prostituoituna 1990-luvulla Tampereella. Yksi kuollut lapsikin on Peltolammin "tarjoiljamestarin" siittämä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No just. Purra elätti itseään prostituoituna 1990-luvulla Tampereella. Yksi kuollut lapsikin on Peltolammin "tarjoiljamestarin" siittämä.

    Jäitkö häviölle silloin, mustasukkainen..?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jäitkö häviölle silloin, mustasukkainen..?

    Naama on tuttu niiltä ajoilta. Opiskeluaikoina tuli vietettyä aikaa Tampereen ravintoloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Naama on tuttu niiltä ajoilta. Opiskeluaikoina tuli vietettyä aikaa Tampereen ravintoloissa.

    Missä ravintoloisss nykyisin päiväsi kuluvat. Pitääkö olla heti aamulla happyhour, että pääset hyvin nousukiitoon?

    Äänestä

Aika moni arvostaa silti.

Äänestä

Millähän meriiteillä älämölö-Arhinmäki on uraansa luonut? Kansan-Uutisten kesätoimittajanako vai ruohoa kaupungin puistoissa leikaten? Muutenkin kyseenalaisia toimia löytyy niin ministerin tehtävissä kuin yksityiselämässä. Hän myöntää saaneensa 15 päiväsakkoa julkisrauhan rikkomisesta, mutta osallisuutta on ollut myös erilaisiin muihin yhteiskuntarauhaa rikkoviin manöövereihin.

Äänestä

Marin siis voittaa suvereenisti, koska ei ole eläessään tehnyt sekuntiakaan töitä, mutta kuka oli häntä vähiten parempi?

Äänestä
  • Jassoo eli tiedot kassatyöntekijänä ei sitten pitäneetkään paikkaansa?

    Äänestä

Nihilistinen suhtautuminen työttömiin kostautuu vaikuttaa kompleksilta.

Arka paikka itselleen.

Äänestä

Sanna oli enemmän kokenutta kaartia.

Viimeisen vuoden aikana on ollut vaikka minkälaista jörnijää edessä ja takana. Välillä pitänyt vaan pyyhkiä vaahdot pois ja sisään-ulos jatkuu

Äänestä

Vähmpä tiedät Suomen historiasta!

Äänestä

Oliko Li tai Saramon naaman vääntäjä tätä ennen ministereitä? Eikö vasuri pussikaljan litkuttaja tajua, että aina se ensimmäinen päivä tehtävässä tulee vastaan. Vasuri veti taas vasurilla.

Äänestä

RKP:m kaikki ministerit.

Äänestä

Jos Purra olisi demari, niin se olisi tosi hyvä ministeri, vai oletteko eri mieltä?

Äänestä
  • Paha sanoa usein ihminen ärhentelee peittääkseen oman epävarmuutensa.

    Tyypillistä poliitikoille tuolloin tulee ylilyönti.

    Äänestä

Aloittaja ei sen vertaa tajua, että ÄLY noissa tehtävissä on tarpeen, kun tilanteet vaihtuu vähän väliä.
Näkeehän tuon aivan selvästi, kun Tuomiojalla luulisi olevan kokemusta, mutta mitä ihmettä se oikein tuusailee, kun poliittinen ura ei ole kehittyny vuosikymmeniin yhtää mihinkään.
Tosi outo tyyppi, jolla ei älyä näytä loytyvän kipenettäkään.

Äänestä
  • Joku sanoo, että Tuomioja on entinen taistolainen. Moni pääsi nuoruuden haihahtelusta eroon aikuistuessaan. Tuomioja sen sijaan on niin tyhmä, että hän on vieläkin sielultaan taistolainen.

    Äänestä

  • Evkki stasitädin entinen hoito.

    Äänestä

  • Mitä häh? Tuomioja on Suomen kokenein ja pitkäaikaisin ulkoministeri- Toimi ministerinä peräti 5 eri hallituksessa!!! Lisäksi kauppa- ja teollisuusministeri Lipposen 1. hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Joku sanoo, että Tuomioja on entinen taistolainen. Moni pääsi nuoruuden haihahtelusta eroon aikuistuessaan. Tuomioja sen sijaan on niin tyhmä, että hän on vieläkin sielultaan taistolainen.

    Aivotonta potaskaa. Tuomioja on aina ollut demari. Sivistynyt ja älykäs, mitä kansa ei tietenkään arvosta.:D Suomen kokenein ulkoministeri (5. hallitusta)

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mitä häh? Tuomioja on Suomen kokenein ja pitkäaikaisin ulkoministeri- Toimi ministerinä peräti 5 eri hallituksessa!!! Lisäksi kauppa- ja teollisuusministeri Lipposen 1. hallituksessa.

    Suomettuneimpia demareita eduskunnassa ikinä.

    Äänestä

Li ei ole työntekoa edes nähnyt.

Äänestä
  • Pyörittääkö joku sukulaisensa pakolaisbisnestä?

    Äänestä

Täysin käsittämätöntä että valtion rahakirstun hoito annetaan tyttöselle jolla ei ole mitään työkokemusta mistään. Saa nähdä kuinka sekaisin se saa maan raha-asiat.

Äänestä
  • Kyllähän siihen vähintään kaupan kassa tarvitaan. Niin hienosti hoiti raha-asiat, kun sitä kokemustahan oli...
    Tehokkaasti virtasi valuutta maailmalle ja oman maan loisijoille. Todella tehokas kassatyttö.

    Äänestä

Ei kyllä ollut tuosta sannan kassa urasta olla juuri hyötyä, meni homma poskelleen. Kyllä valtiotieteen opiskelu olisi sopiva koulutus politiikkaan ?

Äänestä
  • Se että joku on maisteri ei kerro pätevyydestä mitään.Tiedän maistereita jotka eivät ole päivääkään tehneet koulutustaan vastaavaa työtä.

    Äänestä

Ei väliä vaikka ei olisi mitkä; työtä tehnyt. Persut on hallituksessa hyödyllisen idiootin roolissa. Siihen kelpaavat hyvin, Kokoomuksen pönkäksi.

Äänestä

Mitä v1ttua sinä niistä töistä miten joku asentaminen tai vastaava auttaa ministeri hommissa.

Äänestä
  • Kyllä kokemuksesta tavallisesta arjesta on hyötyä johtotehtävissä. Osaa silloin asettua tavallisen kansalaisen rooliin ja tietää myös niiden näkökulman.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietokilpailukysymys palstan fiksuille. Kuka oli ennen Purraa Suomen historian vähiten töitä tehnyt ministeri?

Purra voittaa suvereenisti, koska ei ole eläessään tehnyt sekuntiakaan töitä, mutta kuka oli häntä vähiten parempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu