Pohjaveden pumppaaminen maan alta on saanut Maan kallistuskulman kääntymään, kertoo tuore tutkimus, joka julkaistiin Geophysical Research Letters -julkaisussa. Vettä on siirrelty paikasta toiseen niin valtavia määriä, että pelkästään vuosien 1993 ja 2010 välillä kallistus on siirtynyt lähes 80 senttimetriä itään.
Aikaisemmin ilmastomallinnuksessa on arveltu, että ihminen on pumpannut vuosien 1993 ja 2010 välillä 2 150 gigatonnia pohjavettä, mikä vastaisi reilua kuuden millimetrin merenpinnan nousua. Tätä arviota on kuitenkin ollut vaikea todentaa.
ASIAA VOI TUTKIA myös tarkastelemalla Maan pyörimisnapaa eli pistettä, jonka ympäri planeettamme pyörii. Napaliikkeeseen vaikuttaa se, miten massa jakautuu – samoin kuin vaikkapa hyrrä pyörii eri tavalla riippuen siitä, missä kohdassa akselia paino sijaitsee. Tällä tavoin myös veden sijainti Maan akseliin nähden muuttaa sen pyörimistä.
Tutkimusta johtanut geofyysikko Ki-Weon Seo Soulin kansallisesta yliopistosta avaa, että Maan pyörimisnapa muuttuu paljon.
”Tutkimuksemme osoittaa, että ilmastoon liittyvistä syistä pohjaveden uudelleenjakautumisella on itse asiassa suurin vaikutus kiertonavan siirtymiseen.”
Se, että vesi pystyy muuttamaan maan kiertoliikettä, havaittiin vuonna 2016. Aikaisemmin juuri pohjaveden vaikutusta ei ole kuitenkaan tutkittu. Nyt julkaistussa tutkimuksessa mallinnettiin erilaisia veden liikkeitä ja muutoksia Maan pyörimisnavan siirtymisessä. Mukana oli alkuun vain jääpeitteet ja jäätiköt, minkä jälkeen malliin lisättiin erilaisia skenaarioita pohjaveden uudelleenjakautumisesta.
LUVUT TÄSMÄSIVÄT toteutuneen 78,5 senttimetrin siirtymän kanssa vasta silloin, kun malliin lisättiin 2 150 gigatonnia pohjavettä. Syy maan kallistuskulman siirtymiseen on siis löytynyt.
”Maan asukkaana ja isänä olen huolestunut ja yllättynyt nähdessäni, että pohjaveden pumppaus on yksi merenpinnan nousun aiheuttaja.”
Eniten pohjavettä siirtyi paikasta toiseen läntisessä Pohjois-Amerikassa ja Luoteis-Intiassa. Ne sijaitsevat keskileveysasteilla, millä on suurempi vaikutus pyörimisnavan siirtymiseen. Seon mukaan pohjaveden ehtymisen hillitseminen etenkin näillä alueilla voi hillitä muutosta, mutta se vaatisi vuosikymmenien suojelutoimia.
Pyörimisnapa siirtyy myös normaalisti useita metrejä vuodessa, joten pohjaveden aiheuttamat vaikutukset eivät muuta esimerkiksi vuodenaikoja. Se voi kuitenkin hyvin pitkällä aikavälillä vaikuttaa ilmastoon, sanoo Surendra Adhikari, joka havaitsi vuonna 2016 veden vaikutuksen pyörimisnavan siirtymiseen. Hän ei ollut mukana tässä tutkimuksessa.
Uusi tutkimus avaa myös uuden mielenkiintoisen tutkimuskohteen.
”Tietoa navan liikkeestä on saatavilla jo 1800-luvun lopulta alkaen. Näitä tietoja voitaisiin siis käyttää ymmärtääksemme vesivarastojen vaihteluita viimeisen sadan vuoden ajalta. Onko havaittavissa ilmaston lämpenemisestä aiheutuvia hydrologisia muutoksia? Syy voi piillä navan liikkeessä”, Seo kertoo.
https://tekniikanmaailma.fi/pohjaveden-massiivinen-pumppaus-kallistaa-maan-pyorimisnapaa-tuore-tutkimus-paljastaa?utm_source=emaileri&utm_medium=email&utm_campaign=TM-vertailu*%20Android-huippupuhelimet%20yli%201%20000%20euroa%20*%20Stiga%20A%201500%20-robottiruohonleikkurin%20ensimmaiset%20viikot%20ovat%20takana%20*%20Mercedes-Benzin%20uusi%20E-sarjan%20farmari%20on%20ehka%20kaikkien%20aikojen%20linjakkain%20*%20Pohjaveden%20pumppaus%20kallistaa%20Maan%20pyorimisnapaa*%20tuor&utm_term=Pohjaveden%20pumppaus%20kallistaa%20Maan%20pyorimisnapaa*%20tuore%20tutkimus%20paljastaa&utm_content=u-4747997-57583449-2441904-7
Pohjaveden pumppaus kallistaa Maan pyörimisnapaa, tuore tutkimus paljastaa
4
253
Vastaukset
- Anonyymi
Höpötutkimus, kyllä se vesi käytetään lähes aina siinä paikalla josta se nostetaan kun
Eli ei vaikutusta asiaan- Anonyymi
Riippuu pohavedestä. Suomessa pohjavesi on uusiutuva luonnonvara, mutta esimerkiksi Espanjassa käytetään "fossiilista pohjavettä", joka on siis maakerroksiin joskus ammoin kertynytttä vettä, joka ei uusiudu. Kasteluun yms käytetty vesi haihyuu js palaa veden kiertoon ja ilmakehään joten se on pysyvästi pois sieltä mistä se on pumpattu.
En tiedä miten suuri osuus käytetystä pohjavedestä on tällaista "fossiilista vettä"? Lauhkean vyöhykkeen pohjavedet ovat uusiutuvia.Luulisi, että myös jutussa mainitussa Intiassa, jonka sade tulee monsuuneina pohjavedet ovat uusiutuva luonnonvara. - Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17900300g
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Ja minkä niistä monista luomissaduista tämän pitäisi todistaa oikeaksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045
