Koneet, automaatio ja tekoäly verolle

Anonyymi-ap

Otsikossa mainittujen ylivertainen tuottavuus ihmistyöhön nähden on niin suurta arvonlisää tuottavuuteen, että sitä olisi pitänyt rueta verottamaan jo kauan sitten. Nyt hyödyn on korjannut vain yritys ja yhteiskunnalle on jäänyt pelkkä luu käteen koneiden syrjäyttämien ihmisten työttömyyden vuoksi. Tämä ei ole oikein millään lailla.
Verottajakin jahtaa aivan vääriä kohteita joilla ei ole kokonaisuutena arvostellen mitään merkitystä, kun jättää tällaiset itsestäänselvät ja kannattavimmat verotuskohteet käyttämättä!!!
Tämä epäkohta on korjattava mitä pikimmiten, ja näillä verotuloilla on kustannettava työttömyyskorvaukset tai kansalaispalkka koneiden syrjäyttämille ihmisille!!!
Korvaavia työpaikkoja ei nimittäin ole eikä tule kuin murto-osalle työttömäksi joutuneista.
Nyt tekoäly on tuloillaan ja syrjäyttää varmasti taas erittäin suuren joukon ihmisiä työttömäksi.
Nyt viimeistään pitäisi valtioiden ja veroviranomaisten herätä ja ottaa tämä ehdottamani vero käyttöön niin pian kuin mahdollista!!!

32

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toisaalta kasvavista voitoista menee veroa, mikäli niin tapahtuu.

      • Anonyymi

        Toisaalta, enemmän veroa tulee henkilökunnasta. Yhden tekoälyä käyttävän veroilla tuskin hyvinvointivaltiota pyöritetään koska on verosuunnittelua rikkaille, veroparatiiseja joihin superrikkaat piilottavat omaisuuttaan koska sitä on niin paljon etteivät tiedä mihin laittaisivat sen.
        Oikeudenmukaisuutta ja reiluutta oltava että useimmilla olisi hyvä elämä, ei vain kurjuutta ja puutetta vailla toivoa paremmasta.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­­N­­­y­­m­f­o­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17900638K

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Nyt et oikein ymmärrä.
      Suomessa työntekijöiden palkat ovat nousseet koko ajan ja tuottavuus heikentynyt.
      Tuo johtaa siihen ettei Suomi ole enään kilpailukykyinen globaalissa markkinataloudessa.
      Jos ajatus on että tehdään veroilla koneiden käyttö yhtä kalliiksi kuin työntekijöiden työ niin se tarkoittaa tuotannon lopettamista tai siirtoa halvempaan maahan.

      Jos kyse taasen on palvelusta niin yksinkertaisesti palvelu lopetetaan jos asikkaiden maksukyky ylitetään.

      Ruotsin ja Norjan kruunut ovat heikentyneet joten siellä markkina on korjannut tilanteen.
      Suomessa pitää kanssa korjata tilanne ja se tilanne ei korjaannu itsestään vaan vaatii näitä toimenpiteitä.

      • Anonyymi

        Itse et ymmärrä, puhut aivan eri asiasta ja ihan tarkoituksella johtaaksesi keskustelua harhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä puhun oikeasta asiasta, ei yrityksen kannata sijoittaa muutamaa miljoonaa koneisiin jos työntekijät tekisivät vastaavan työn kilpailukykyiseen hintaan.

        Kävin eilen eräässä tuotantolaitoksessa, siellä oli robotti kasaamassa pahvilaatikoita, eli aukaisi levynä olevan pakkauksen ja taitteli sen laatikoksi.
        Tuon saman työn tekee Intiassa ihminen, miksi?
        Voin vastata tuohon, ei kannata investoida koneeseen kun ihminen tekee siellä halvemmalla.

    • Anonyymi

      Aloituspostauksella haetaan taas sitä ihmisten tasapäistämistä. Kaikkien pitäisi saada sama, teki töitä, tai ei tehnyt. Teki arvokasta työtä, tai ei tehnyt. Kaikkien pitäisi saada kaikkea kivaa ja ilmaiseksi.

      Se on erikoinen juttu, miten kommunismi on muotia, mutta oikeassa kommunismissa ei anneta ilmaista rahaa mistään. Jokainen osallistuu, eikä vapaamatkustajia ole.

      • Anonyymi

        kokoomuslaisille ei ole se verojen maksu koskaan maistunut, muille kyllä ollaan kaatamassa lisää veroja ja maksuja mutta itse pitäisi saada lokkeilla ilmaiseksi yhteiskunnassa, yritystuetkin kelpaa kyllä mutta mitään ei haluta antaa takaisin!!!

        Vähän luulen, että kokoomuslaiset on niitä veroja maksaneet, eikä ilmaiseksi olla lokkeiltu.

        Sensijaan aika moni elelee suomessa veronmaksajien piikkiin.

        Juu tulee hyvin esiin se tosiasia että varakaat ja työssäkäyvät maksavat lähes kaikki verotulot ja ne jotka nauttivat sosialietuuksia maksavat marginaalisen osan.
        He ovat kuitenkin isoon ääneen huutamassa että verotusta pitäisi lisätä.

        Orpo sanoikin hyvin että työntekoa ei rankaista nostamalla veroja.
        Jo nyt alkaa olla tilanne ettei kannata käydä töissä kun verot ja veroluontoiset maksut vievät nettotulot niin alas että sosialituilla pärjää yhtä hyvin, pitäisikö nyt lisätä veroja jolloin tilanne kärjistyy lisää?

        Myös fakta on että sosialituista nauttii joukko ihmisiä jotka kykenisivät töihin mutta laiskuuttaan eivät lähde töihin.
        Mitä pitäisi tehdä? palkita vielä isompi joukko näitä lusmuja vai yrittää kitkeä ne pois?

        Tilanne vain on se että nyt pakotetaan lusmut pois nauttimasta yhteiskunnan tuista ja jatkossa täytyy pitää huolta ettei lusmut pääse takaisin kuppaamaan työssäkäyvien rahoja.

        Suomessa elinkustannukset ovat niin kalliita että sosiaalituet määrittävät alarajan jolla tässä maassa voi elää. Todellinen ongelma on liian matala palkkataso, palkkoja on korotettava roimasti että työnteolla voi tulla toimeen ja parantaa elinolojaan.
        Juurisyy tälle kaikelle paskalle on kyllä yritysten silmitön ahneus, ja heidän harjoittama työntekijöiden riistäminen. Palkankorotusten mitätön taso verrattuna elinkustannusten hurjiin loikkauksiin joka vuosi ylöspäin on täysin härskiä vittuilua ihmisille ja syö todella motivaatiota tehdä töitä kun sillä ei elämässä pääse eteenpäin sitten millään!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän luulen, että kokoomuslaiset on niitä veroja maksaneet, eikä ilmaiseksi olla lokkeiltu.

        Sensijaan aika moni elelee suomessa veronmaksajien piikkiin.

        luulo ei ole tiedon väärti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa elinkustannukset ovat niin kalliita että sosiaalituet määrittävät alarajan jolla tässä maassa voi elää. Todellinen ongelma on liian matala palkkataso, palkkoja on korotettava roimasti että työnteolla voi tulla toimeen ja parantaa elinolojaan.
        Juurisyy tälle kaikelle paskalle on kyllä yritysten silmitön ahneus, ja heidän harjoittama työntekijöiden riistäminen. Palkankorotusten mitätön taso verrattuna elinkustannusten hurjiin loikkauksiin joka vuosi ylöspäin on täysin härskiä vittuilua ihmisille ja syö todella motivaatiota tehdä töitä kun sillä ei elämässä pääse eteenpäin sitten millään!!

        Ei ei, todellinen ongelma on se että liian korkeat palkat verrattuna globaalisti.
        Palkat vetävät kaikkia kustannuksia ylös.
        Palkan pieni ostovoima on vain oire, juurisyy on nimenomaan kustannusten liian korkea hinta ja palkat ovat iso osa kustannuksia.
        Ruotsissa ja Norjassa on menossa palkkojen alentaminen valuutan arvon romahtamisen seurauksena.

        Ja tuo kommunstinen hokema että yritykset ja yrittäjät ovat ahneita on muinaisjäänne, olisi syytä alkaa ihan oikeasti miettimään miten Suomi saadaan taasen jaloilleen.

        Palkat eivät ole liian korkeita, se on pelkkää valhetta ja propagandaa väittää Suomen palkkoja liian korkeiksi. Jos se pitäisi paikkansa, Suomeen olisi kova tunku ulkomaisia osaajia ilman houkuttelukampanjoitakin sen "kovan palkan" perässä.

        Siis perusduunin palkat ovat liian korkeat.
        Insinöörit koodarit yms. erikoisosaajat saavat vain muutamia satasia enemmän kuin perusduunari.

        Jos veroluontoisia maksuja pudotettaisiin niin ostovoima nousee ilaman palkankorotuksia ja ne saadaan putoamaan pienentämällä sosialietuuksia.
        Mutta tuo ajatusmaailma että palkat ylös ja perässä sosialietuudet ylös ja sen seurauksena kustannukset ylös ja taasen uusi kierros.
        Mitä jos tehdään toisin, kustannukset alas, verot alas, ostovoima ylös vaikka palkkoja pienennetään.
        Kun palkat putoaa ja ostovoima lisääntyy niin työpaikat lisääntyy ja raha kiertää paremmin jne.

        Älä unta nää haihattelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa elinkustannukset ovat niin kalliita että sosiaalituet määrittävät alarajan jolla tässä maassa voi elää. Todellinen ongelma on liian matala palkkataso, palkkoja on korotettava roimasti että työnteolla voi tulla toimeen ja parantaa elinolojaan.
        Juurisyy tälle kaikelle paskalle on kyllä yritysten silmitön ahneus, ja heidän harjoittama työntekijöiden riistäminen. Palkankorotusten mitätön taso verrattuna elinkustannusten hurjiin loikkauksiin joka vuosi ylöspäin on täysin härskiä vittuilua ihmisille ja syö todella motivaatiota tehdä töitä kun sillä ei elämässä pääse eteenpäin sitten millään!!

        Työn pitäisi tuottaa palkkalulua enemmän. Muutoin ei ole palkankorotusvaraa. On ihan kohtuullista, että yritykselle jää voittoa muutama prosentti liikevaihdosta. Esimerkiksi miljoona euroa kuulostaa isolle rahalle, mutta jos sen jakaa tuhannelle työntekijälle kk-palkan jatkoksi, niin kk-palkka nousee muutaman kympin ja taas valitetaan työnantajan ahneutta vaikka juuri käytettiin miljoona bonareihin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkat eivät ole liian korkeita, se on pelkkää valhetta ja propagandaa väittää Suomen palkkoja liian korkeiksi. Jos se pitäisi paikkansa, Suomeen olisi kova tunku ulkomaisia osaajia ilman houkuttelukampanjoitakin sen "kovan palkan" perässä.

        No sanotaan oikeammin, että työvoiman hinta on liian kova. Jos haluat maksaa työntekijälle 3000€ käteen, niin se maksaa työnantajalle n. 6500€. Jos verot/työllistämisen hinta olisi alhaisempi, niin tästä 6500€ summasta jäisikin 4500€ työntekijälle tai vastaavasti 3000€ maksaminen maksaisi työnantajalle vain 4500€.

        Eli työvoima on kansainvälisesti mitattuna liian kallista vaikka nettoansiot eivät ole maailman mittakaavassa houluttelevat.

        Ratkaisu ei ole siis palkkojen nosto vaan yhteiskunnan rakenne pitäisi saada sellaiseksi, ettei yhdestä palkasta tarvitsisi elättää niin montaa ihmistä.

    • Anonyymi

      Hölynpölyn kirjoittamisen voi teettää 'tekoälyllä'. Sama koskee lainapäätöksen kirjoittamista vaikkapa Nordeasta. Mitä tulee teollisuuden automaatioon, niin sutta ja sekundaa tulle hihnalle kaiken aikaa. Materiaali loppuu, tarrat loppuvat ja/tai istuvat miten sattuu, kone alkaa tekemään sekundaa jne. Ei kone näitä itse huomaa. Jokaisella koneella on oltava hoitaja. Yhdellä hoitajalla voi toki olla 3-6 konetta. Vuorotyönjohtaja ja asentaja on oltava seuraamassa tuotantoa, korjaamassa ongelmia, vaihtamassa muotteja jne. Päälle ainakin yksi varastomies.

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu on taas kommunistista utopiaa.

      Tuloerot. Ne johtuu pääasiassa työn arvon vaihtelusta, joissa osa töistä kannattaa paremmin, kuin toiset. Et voi nostaa kaikkien palkkaa, koska kaikki on kallista sen jälkeen, eikä palkankorotuksista ole hyötyä.

      Elämisen kalleus suomessa. Suomi on suuri maa, jossa on kohtalaisen vähän asukkaita ja todellisia veronmaksajia. Tämä aiheuttaa valtavan verorasituksen, kun pidetään koko maa asuttuna ja tulonsiirtoja maksetaan paljon.

      Verotus. Suomessa n. 60% kansasta on nettosaajana verotuksessa, eli saa tulonsiirtoja ja ilmaisia yhteiskunnan palveluita enemmän, kuin mitä maksaa veroja.

      Mietitään nyt oikeasti, tavallinen työläinen maksaa veroja vuodessa ehkäpä 30teur palkasta 4000eur ennakkoa ja lopun rahan käyttää asumiseen, elämiseen. Siitä menee ehkäpä yhteensä n. 10 000eur veroihin. Tämä riittää juuri ja juuri kattamaan kulut.

      Jokainen suomalainen saa tulonsiirtoja n. 500 000eur. Siinä ei saa olla kovin kummoista rokulia vietetty, että saa nollille tuon. Voi siteerata Kake Randelinia, on pakko painaa pitkää päivää.

      Nämä kommunistiporukat on itse niitä, jotka ottaa yhteisestä kassasta, eikä osallistu nettomaksulla yhteiskunnan ylläpitoon. Kommunismin ajatus on hieno, kaikki on yhteistä, mutta nämä kommarit ei itse osallistu mitenkään sen maksamiseen.

      • Anonyymi

        Sivistynyt maailma on sitä mieltä että isot tuloerot ovat paha asia. Markkinatalous ja kilpailuyhteiskunta ei ole sivistystä vaan primitiivistä ahneutta ja prykopaattista itsekkyyttä, vain häikäilemättömät psykopaatit voittaa sellaisessa dystopiassa ja sellaista yhteiskuntaa ei pidä tavoitella!!

        Sitä voisi maksaa kaikille vaikka 3000eur/kk-palkan, kunhan työn arvo saadaan samaksi, eli toisilla on esim. tyypillisen 160h/kk-työajan sijasta vaikka 250h/kk-työaika.

        Ihmisten työteho, taito, osaaminen, aikaansaannos vaihtelee niin paljon, että ei pysty maksamaan kaikille hyvää palkkaa.
        Toinen näkökulma on, että jos kaikki saisi kovan palkan, myös kaikki hinnat olisivat korkealla tasolla, eli palkasta ei olisi hyötyä.

        Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä te vasemmistolaiset teette työksenne, onko se niin arvokasta ja aikaansaavaa, että siitä maksettaisiin hyvin? Kertokaa vapaasti.

        Jos kerran työnantajat aliarvostavat tekemisiään noin pahasti, miksi on pitänyt ylipäätään ryhtyä yrittäjäksi jos se työ ei ole kerran minkään arvoista?

        Kysymyshän ei ole aliarvostamisesta, vaan siitä, mihin hintaan asiakkaat ovat valmiita palveluista/tuotteista maksamaan.

        Et voi myydä maitopurkkeja 5eur/purkki. Et voi myöskään nostaa kaikkien palkkaa tappiin, koska kaikki on kallista sen jälkeen.

        Kysymys ei ole halusta, tai oikeudenmukaisuudesta. Kyse on vain siitä, että et voi pyytää tuotteista enempää, kuin mitä asiakas on valmis maksamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivistynyt maailma on sitä mieltä että isot tuloerot ovat paha asia. Markkinatalous ja kilpailuyhteiskunta ei ole sivistystä vaan primitiivistä ahneutta ja prykopaattista itsekkyyttä, vain häikäilemättömät psykopaatit voittaa sellaisessa dystopiassa ja sellaista yhteiskuntaa ei pidä tavoitella!!

        Mutta iso tuloero ei ole se, että joku saa 2000€ ja toinen 8000€. Katso vaikka rakasta itänaapuriamme. Sieltä puuttuu käytännössä keskiluokka kokonaan. Siellä on oikeasti köyhiä ja sitten on miljonäärejä ja miljardöörejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta iso tuloero ei ole se, että joku saa 2000€ ja toinen 8000€. Katso vaikka rakasta itänaapuriamme. Sieltä puuttuu käytännössä keskiluokka kokonaan. Siellä on oikeasti köyhiä ja sitten on miljonäärejä ja miljardöörejä.

        Ehkäpä venäjän oligarkkeihin vertaaminen on vaikeaa. Heillä tapahtui 90-luvun alussa yksityistäminen, joka ei ollut aivan hyvän tavan mukainen.

        Tämä keskustelu, niinkuin kaikki muutkin taloudelliseen epätasa-arvoon viittaavat keskustelut liittyvät siihen, että jonkun työttömän, joka ei omista mitään, eikä ole tehnyt työnään mitään kovinkaan arvokasta, Kuuluisi saada kuu taivaalta.

        Lapsellinen ääliö. Ei tavoitela kuuta taivaalta vaan ongelma on vain kokoomuslaisten jonkinlaisessa sekoäisessä oudossa ikäänkuin kateudessa(?), että työttömällä ei saisi olla edes kattoa pään päällä, he haluaisivat viedä asumistuet ja aivan kaikki ja se ei ole oikein ja herättää ilmanmuuta vastareaktion!!
        Eräät ahnehtii itselleen kaiken ja se on pois toisilta, mutta nuo ahneet paskat vielä haluaisivat nimenomaan viedä huono-osaisilta viimeisetkin sentit itselleen, eivät haluaisi jättää muille mitään, saatanan ahneet ja itsekkäät SIAT!!!!

        Kyllä työttömille annetaan rahaa, sitä ei voi ottaa pois, mitä ei ole. Työttömät saa kokoajan rahaa, jota ei ole ansaittu.

        Aikaisemmin jo todettiin, että jokainen suomalainen saa n. 500 000eur tulonsiirrot, pelkkä 9v peruskoulu maksaa sata tonnia. Välillä 0-20v on suomipoika saanut jo 200 000eur ilmaiset palvelut.

        Tohon 500 tonniin ei olla päivääkään työttömänä. Sen verran nämä ilmaiset tulonsiirrot maksaa.

        Eikö mm. siksi tarvita verotulot myös koneiden, automaation ja tekoälyn ylivertaisesta tuottavuudesta, mikä laskisi verotaakkaa tavallisilta kansalaisilta ja parantaisi ostovoimaa, mikä sataisi myös yritysten laariin?

        Käytännössähän tuollainen erillinen automaatiovero tarkottaisi, että Suomessa ei voisi tehdä sitäkään vähää mitä nyt. Ja tosiaan automaatiota käyttävien firmojen voittoja verotetaan kuten muidenkin.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä ratkaisu ongelmaan. On väärin että rahat valuvat vain muutamien, valmiiksi varakkaiden taskuihin, verovapaasti.

    • Anonyymi

      Totta. Hyvinvointivaltio romahtaa kun muutamat vaurastuvat kohtuuttomasti tekoälyä käyttämällä ja antamalla potkuja henkilökunnalle joka maksaisi veroja maalle, toisin kuin tekoäly. Päättävissä asemissa olevat hyväosaiset ilmeisesti ovat saamapuolella koska asiasta ei ole ollut puhettakaan. Kohta on myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe