Varmaan monelle hebreaa esim miStä INRI tulee, kirkoissa esillä

Anonyymi-ap

Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen liittyvä lyhenne tulee sanoista Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum eli suomeksi; Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas.
"Kun Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi, juutalaiset papit väittivät hänen sanoneen itseään Jumalan Pojaksi. Pontius Pilatus kuitenkin kiisti pappien väitteet kutsumalla Jeesusta "juutalaisten kuninkaaksi". Jeesus ei kiistänyt Pilatuksen väitettä. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen syyksi esitettiin, että hän oli juutalaisten kuningas.

Kaikissa evankeliumeissa mainitaan Jeesuksen ristiin kiinnitetty laatta, jossa häntä sanottiin kuninkaaksi. Tämän tekstin tarkka sanamuoto on kuitenkin eri evankeliumeissa hieman erilainen:
Matteuksen evankeliumissa: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas"
Markuksen evankeliumissa: "Juutalaisten kuningas"
Luukkaan evankeliumissa: "Tämä on juutalaisten kuningas"
Johanneksen evankeliumissa: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas" lat. Iesus Nazarenus, Rex Iudaeorum.

Johanneksen evankeliumissa mainitaan lisäksi, että teksti oli kirjoitettu hepreaksi, kreikaksi ja latinaksi.
Johanneksen evankeliumissa kerrotaan edelleen, että juutalaiset ylipapit eivät hyväksyneet Pilatuksen ristiin kirjoittamaa tekstiä vaan vaativat sitä muutettavaksi: siinä ei olisi pitänyt nimittää kuninkaaksi vaan todeta, että hän oli sanonut itseään juutalaisten kuninkaaksi. Pilatus ei kuitenkaan suostunut sitä muuttamaan vaan sanoi: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin."

OMAN KATSONNAN MUKAAN, YLIPAPIT - PAPIT YM ON KYLLÄ OLLEET TAITAVIA RAAMATUN KIRJOITUKSISSAAN, KUN SE ELÄNYT JA VOIMISTUNUT TÄNNE ASTI.
Oma katsonta kertoo itselle, että tämäkin yksi monista huijauksista, mutta sillä lienee ollut valta tarkoitus, aikaan kun ihmiset olleet taikauskoisia kuten edelleenkin.
Sinällään kirkko tekee arvokasta virka työtä, me kaipaamme muistaa taakse jääneitä, joita kirkko maalla voi tehdä. Jokaisella on siellä jotain omaisia tai muita mm tuttuja.
Aivomme, muistimme vaatii menoa menneeseen, joka heidän kohdallaan fyysisesti katkennut. Juuri perheen nais "pääministeri" TÄNÄÄN OSTI KUKKIA, JA SANOI ETTÄ KÄYMME NE HUOMENNA LAITTAMASSA HAUDOILLE. Siinä ei ole muuta näin feministi aikaan kuin todeta "olen täysin samaa mieltä". NAISISSAKIN ON EROJA MM SANOTTU ETTEI TARJA HALONEN JA SANNA MARIN KÄY LAINKAAN ISISENSÄ HAUDOILLA. heillä ideologisia syitä, kun ovat niin vahvasti äärivasemmistolaisia. Ja kummankin isät oli toista puolta.

Nyt otamme seniorista mallia->
https://crop.kaleva.fi/b1spAgbPHg7BfDwQ8ddf7GTy3UA=/smart/https%3A//lorien-media-prod.s3.amazonaws.com/images/archive/cartoons/2271983/2023.03.17.12.24.51/4581_05-02-22.jpg

5

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liittyykö sepustuksesi jotenkin Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        Kyllä liittyy, sinä et vain ummikkona osaa sitä. Oletko edes kirkon jäsen vasurina, tuskin. Älä välitä en minäkään ole, vaikken vasuri olekkaan. Me ollaan Martin kanssa anarkisteja, meille on pyhää isot eläkkeet, Martillakin kansaneläke 500 euroa kuussa. Minä ennätin olla merelläkin pitkän tovin, melkein kaikki sieltä saatu on Rehnin pojan kassaholveissa, ja niitä on paljon.Rahaa on niin paljon ettei paskalle taivu. Eläkekkin suuri, vaikka sanoin etten minä eläkettä edes tarvitse, mutta siitä joku sossuämmä selitti että se pitää ottaa. Otettiin sitten, siellä se pankinjohtajien sijoituksia kiertää. Pöljää kun kun ihmisillä paljolti eläkkettä liikaa. Halonenkin meni vielä kirjoituksien mukaan ja varasti lisää eläke euroja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä liittyy, sinä et vain ummikkona osaa sitä. Oletko edes kirkon jäsen vasurina, tuskin. Älä välitä en minäkään ole, vaikken vasuri olekkaan. Me ollaan Martin kanssa anarkisteja, meille on pyhää isot eläkkeet, Martillakin kansaneläke 500 euroa kuussa. Minä ennätin olla merelläkin pitkän tovin, melkein kaikki sieltä saatu on Rehnin pojan kassaholveissa, ja niitä on paljon.Rahaa on niin paljon ettei paskalle taivu. Eläkekkin suuri, vaikka sanoin etten minä eläkettä edes tarvitse, mutta siitä joku sossuämmä selitti että se pitää ottaa. Otettiin sitten, siellä se pankinjohtajien sijoituksia kiertää. Pöljää kun kun ihmisillä paljolti eläkkettä liikaa. Halonenkin meni vielä kirjoituksien mukaan ja varasti lisää eläke euroja.

        Tavjalla on verissä varastaminen, ei voi ilman olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavjalla on verissä varastaminen, ei voi ilman olla.

        Demari perintö.


    • Anonyymi

      Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      45
      5851
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      48
      5346
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3675
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      96
      3346
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe