Venäläiset ovat sanoneet, että "me teemme tämän jotta ette voisi saada koskaan lapsia".
"The Times on haastatellut pultavalaista psykologia Anželika Jatsenkoa, jonka vastaanotolle tulevat hoidettaviksi vakavimmat tapaukset alle 35-vuotiaista miehistä.
Jatsenko kertoo kahdesta hoidettavanaan olleesta ukrainalaissotilaasta 25- ja 28-vuotiaasta, joista toinen oli vapautunut kuukauden ja toinen kolme kuukautta kestäneestä venäläisten sotavankeudesta. He olivat itsetuhoisia ja nuorempi oli jo yrittänyt tappaa itsensä.
Venäläiset olivat mielettömän hakkaamisen jälkeen kastroineet eli kuohinneet ukrainalaissotavankinsa veitsellä.
– Toinen kertoi minulle, ’En ymmärrä miten olen edelleen hengissä, verta tuli niin paljon, luulin kuolevani verenmyrkytykseen’, sanoo Jatsenko."
Ryzzän barbaarisuutta ei voita mikään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihmiset ei tee tuollaista, örkit tekee.
Ihan oikein tekevät
Sama pitäisi siis tehdä venäjämielisille Suomessakin.
Onneksi kuolet pian.
Jep, tai karkoitus venäjälle.
Venäläisille täytyisi antaa sama kohtelu
,kun hyväksyvät rikollisen toiminnan.
Venäläiset valmistautuu pitkään sotaan.