Nainen, näin yöllä unta eräästä naisesta

Ennen kuin menin nukkumaan ajattelin sitä 7 kukkaa tyynyn alle keräämistä, mutta en kerännyt.
Toki mielessäni sen tein ja sanoin että jos sellainen asia on olemassa ja voi tapahtua, niin saa tapahtua.
Eipä siinä sen enempää, menin nukkumaan ja näin nyt juuri ennen heräämistäni unta, että aloin seurustelemaan erään naisen kanssa.
En tunne sitä naista enkä ole koskaan tavannutkaan, mutta tiedän kyllä hänen olevan olemassa.
En ole koskaan häntä ennen ajatellut, eikä hän ole koskaan ennen mieleeni tullutkaan.
Hän ei ole tietääkseni edes vapaa, mutta siinä unessa hän oli juuri eronnut.
Taikka sitten yhdistin hänet siihen tietämääni henkilöön koska hänellä oli sama nimi ja ehkä hieman samaa näköä ja unessa olin toisella paikkakunnalla jossa hänkin asuu.

Outoa ja outo sattuma vai toimiiko se taika sittenkin?
En kyllä pystyisi kuvittelemaan asiaa normaalisti, eikä sellainen olisi koskaan tullut mieleen saati se henkilö.
En ole koskaan edes jutellut hänen kanssaan.
26593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tunnelma siinä unessakin oli jotenkin synkkä.
Oli siis myöhäinen pimeä ilta ja jostain tapahtumasta ihmiset olivat lähdössä kotiin.
Siinä oli iso parkkipaikka ja parkkialue ja päätettiin mennä sinne sivummalle parkkialueelle siitä pihalta missä ihmiset odottivat kyytiä, koska siellä parkkialueella oli kuin puiston pöytiä ja penkkejä, hieman kuin P pysäkeilläkin tienvarressa joskus, eikä siellä ollut hälinää.
Siellä sitten valkattiin joku pöytä jonkin nuorisoporukan lähettyviltä, hän tunsi sen porukan, koska oli heidän kanssaan ollut tekemisissä, ilmeisesti joku nuoriso-ohjaaja tms hän oli ja hän kävi heille juttelemassakin, taikka ohjaamassa.
Kertoi minulle sen jälkeen, että vaikka hän kuinka monesti on opettanut heille jostain asiasta ja näyttänyt mallia miten se tehdään, niin he aina tekevät sen "väärin". tyyliin tarra taikka lippu seinään suoraan näin, niin he laittavat sen vinoon.

Nyt sitten palautuu mieleeni eräs toinen uni aikaisemmalta ajalta, jossa on eri henkilö, mutta hiukan samoja vivahteita. Ikään kuin jotain merkkejä siinä jo olisi annettu jostain asiasta aiemmin.
Ehkäpä jotain asioita siitä valkenee, ehkä syitä siihen eroon tai jotain.
No, tulevaisuushan sen näyttää onko pelkkä uni ja sattumaa.

Äänestä

Siinä mielessä jos näin olisi kuin unessa, niin se olisi jotenkin aika surullista, vaikka toisaalta saattaisihan se olla joillekin myös parempikin jossain mielessä, ainakin se aikaisempi uni huomioon ottaen ja siinä esiin tulleet tapahtumat.

Mutta on tämä siten outo kokemus, että jos siinä jotain taikaa kuitenkin oli.
Nähtäväksi se jää.

Äänestä

Jos se oli taikaa ja se toimii, niin mitä pitäisi tehdä?
Pitäisikö valmistautua sen toteutumista varten taikka tehdä jotain sen asian eteen?
Siinä mielessä varmaan uni saattaisi toteutua, jos sitä lähtisi toteuttamaan, mutta en kyllä lähde sitä toteuttamaan.
Ei tulisi mieleenkään sellainen, mutta maailma ja sen meno huomioon ottaen se ei olisi mahdoton toteutua.
Toki se olisi melkein se viimeinen asia jonka toteuttaisin taikka edes tahtoisin toteutuvan tässä tilanteessa kuin asiat nyt ovat.

Mutta kyllä tässä onkin kaikenlaista outoa tapahtunut ja maailmankuva on muuttunut paljon tässä viimeisten muutaman vuoden aikana.
Asioita voi tulkita monella tavalla ja se oikea tapa olisi hyvä löytää.

Äänestä

Mä näin taas miehestä unta missä mainittiin eräs paikkakunta. Tein siitä eilen aloituksenkin. Ajattelin et taidan tehdä kyseiselle paikkakunnalle jonkun pienen reissun kesällä. Se jotenkin tuntuu niin merkittävältä.

Äänestä

En kerännyt kukkia enkä tehnyt taikoja koko juhannuksena, mutta viime yönä just tuossa ennen heräämistä näin eräästä unta.

Äänestä

Se unen nainen on Turussa.

Äänestä
  • Sen verran nyt lisäsin aloitukseen.

    Äänestä

  • Mun unessa mainittiin Hämeenlinna 😁

    Äänestä

Siinä mielessä outoa se juttu, että siinä unessa tosiaan sitten tuli nainen ja sen nimi ja paikkakunta.
Ja siinä me olimme alkaneet seurustelemaan.

Voisiko tuo oikeasti pitää paikkansa vai onko se vain outoa sattumaa?
Toimiiko se taikuus todellakin.

Äänestä
  • Sitten toinen juttu on se, että täällä on kuulunut kun käki kukkuu silloin tällöin, mutta nyt juhannuksena se ei ole kukkunut kertaakaan.
    Pitäisi sen mukaan löytyä siis jo tänä vuonna.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sitten toinen juttu on se, että täällä on kuulunut kun käki kukkuu silloin tällöin, mutta nyt juhannuksena se ei ole kukkunut kertaakaan.
    Pitäisi sen mukaan löytyä siis jo tänä vuonna.

    Sitten sellainen asia vielä, että jos se on se, johon unen yhdistin, niin tässä ja nyt sanoisin ei.
    Mutta jos se ei ole se, vaan vain saman niminen ja samalla paikkakunnalla, niin sanoisin kyllä.

    Se tässä nyt vähän mietityttää jos yhdistän asian väärin, mikä saattaa hyvinkin olla mahdollista, sillä kaikki ei häneen jonka tiedän ihan täysin täsmännyt.

    No, antaa asian edetä omalla painollaan.
    Oli se niin tai näin, sen näkee tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Itse mietin ettei se uni tarkoita välttämättä et se mun ihminen siellä asuu, mutta minun on pakko käydä Hämeenlinnassa jostain syystä. Minun kaipaamani henkilö asuu muualla (tai ainakin on asunut).

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Itse mietin ettei se uni tarkoita välttämättä et se mun ihminen siellä asuu, mutta minun on pakko käydä Hämeenlinnassa jostain syystä. Minun kaipaamani henkilö asuu muualla (tai ainakin on asunut).

    Voihan se olla niinkin, saattaa olla pelkästään tapaamispaikkakin.
    Ainakin tuolla Turussa päin olisi niitä tapahtumia, mutta en kyllä ole sellaisiin suunnitellut meneväni.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Voihan se olla niinkin, saattaa olla pelkästään tapaamispaikkakin.
    Ainakin tuolla Turussa päin olisi niitä tapahtumia, mutta en kyllä ole sellaisiin suunnitellut meneväni.

    Molemmissa paikoissa on nähtävyytenä linna 🤭

    Äänestä

Ap alitajunta voi juoruta mitä voi olla tulossa joskus ihan kirjaimellisesti
Tai siten että elämääsi on astelemassa henkilö jolla on samoja piirteitä kun henkilöllä jonka näit unessa. Meillä on taipumusta kerätä semoista ihanne piirre kuvaa esim julkisuuden henkilöistä ja nakemistämme vastakkaisen sukupuolen edustajista jota alamme toivoa omaan elämäämme… (eli esim sun unelmanaisen pituus, ruumiinrakenne ,ihon,hiusten ja silmienväri voi näkyä unissa …)
Jokatapuksessa toivon että törmäät häneen seuraavien vuosien aikana että saisit mahiksen tutustua juuri häneen … Onnea matkaan haaveen toteutukseen …
Naiselta

Äänestä

Hmm. Mitä minun nyt pitäisi tuolla tiedolla tehdä?

Äänestä
  • Teet uusia aloituksia joissa voi törmätä uusiin ihmisiin
    tai hakeydut samaa paikaan missä se sun tiedossa jo oleva jos henkilö on tai yritä lähestyä häntä jotenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Teet uusia aloituksia joissa voi törmätä uusiin ihmisiin
    tai hakeydut samaa paikaan missä se sun tiedossa jo oleva jos henkilö on tai yritä lähestyä häntä jotenkin.

    Kysyin aloittajalta mitä minun pitää tehdä sillä tiedolla, että hän on nähnyt toisesta naisesta unta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kysyin aloittajalta mitä minun pitää tehdä sillä tiedolla, että hän on nähnyt toisesta naisesta unta.

    Varmistat olitko se sinä.

    Äänestä

  • No tämä mietin itsekin. Mikäs sen mukavampaa, jos unet johdattavat oikeaan suuntaan. Aika monikin on kokenut tällaista pe-la yönä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Varmistat olitko se sinä.

    Jos olisin nainen, jolle tämä viesti on täällä osoitettu, ei minua kiinnosta tietää, että mies on nähnyt jostain toisesta naisesta unta.

    Jos taas olisin sen unen toinen nainen, ei minua kiinnosta tietää sitäkään, koska mies joka tapauksessa kirjoittelee täällä palstalla jollekin toiselle naiselle.

    Äänestä

Mikä unen naisen nimi oli?

Äänestä
  • Jördis.

    Äänestä

  • Alkoi E kirjaimella

    Äänestä

Tuli vielä mieleen kysyä, että mikä oli kuppikoko?

Äänestä

Toivottavasti et ole minun Hän. En tykkäisi, jos hän näkisi muista naisista unta, saati että kirjoittelee tänne muista naisista.

Unet on unia, ei niillä ole mitään tekemistä ennusteiden kanssa. Ihan satunnaisia aivojen purskeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen kuin menin nukkumaan ajattelin sitä 7 kukkaa tyynyn alle keräämistä, mutta en kerännyt.
Toki mielessäni sen tein ja sanoin että jos sellainen asia on olemassa ja voi tapahtua, niin saa tapahtua.
Eipä siinä sen enempää, menin nukkumaan ja näin nyt juuri ennen heräämistäni unta, että aloin seurustelemaan erään naisen kanssa.
En tunne sitä naista enkä ole koskaan tavannutkaan, mutta tiedän kyllä hänen olevan olemassa.
En ole koskaan häntä ennen ajatellut, eikä hän ole koskaan ennen mieleeni tullutkaan.
Hän ei ole tietääkseni edes vapaa, mutta siinä unessa hän oli juuri eronnut.
Taikka sitten yhdistin hänet siihen tietämääni henkilöön koska hänellä oli sama nimi ja ehkä hieman samaa näköä ja unessa olin toisella paikkakunnalla jossa hänkin asuu.

Outoa ja outo sattuma vai toimiiko se taika sittenkin?
En kyllä pystyisi kuvittelemaan asiaa normaalisti, eikä sellainen olisi koskaan tullut mieleen saati se henkilö.
En ole koskaan edes jutellut hänen kanssaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu