En kuulu mihinkään srk-yhteisöön. Haluaisin käydä helluntailaisten kokouksissa. Olen pari kertaa ollut erikoistilaisuuksissa, kun on kutsuttu kaikkia yleisesti ja pidän siitä meiningistä. En haluaisi liittyä mitenkään, en rekisteröityä, puhumattakaan että haluaisin jotain kääntymystä tai kastetta. Uskon Jumalaan, rukoilen ja kiitän päivittäin, mutta en jaksa asiaa puida niin paljon että miettisin teenkö sitä luterilaisten, viidesläisten (heidän j-palvelustaan myös mietin), helluntailaisten, lestaliolaisten vain jonkin muun uskontosuunnan tavalla. Haluaisin vain olla jumalanpalveluksissa muiden joukossa. Jos jokin lipas tai kolehti on, maksaisin käynnistäni jonkin pienen summan, mutta säännölliseen yleis-maksuihin en halua. Onkohan sellainen mahdollista. Helluntailaisten kokoontumispaikkan kyllä tiedän ja se on sopivan matkan päässä (kuten viidesläistenkin).
Voiko helluntailaisten tilaisuuksissa käydä kuka tahansa
Anonyymi-ap
32555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kyl niissä kaikkiein lahkojen juhlis kantsii käydä .. on kiimahsii sinkkui ja varattuikin !!
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17904939z
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Yleisötilaisuuksissa et vielä tule ymmärtämään mitä henkiä ja eksytyksiä siihen helluntailaisten lahkoon liittyy.
Jos saat selville, missä ne pitää niitä sisäpiirin kokouksia, joissa niitä henkiä aletaan mantraamaan esiiin ja näyttämään itsensä, niin viimeistään silloin tajuat, että siinä lahkossa ei ole enää kysymys terveestä kristinuskosta.
Kannattaa lukea se Raija Pellin kirja helluntailaisuudesta: Harhaanjohtajat
Siinä kerrotaan:
Ruumiinkin hakivat jostain ja tuntikaupalla mantrasivat henkeä takaisin, vaikka vainajalta oli poistettu sisäelimet ja aivot oli korvattu pahvilla.
Nokian pappi oli pyydetty paikalle syntipukiksi, jos ruumiin henkiin herättäminen menee pieleen, kuten arvata saattoi.
Älä sinä huolehdi minun uskonelämästäni, se on kunnossa. Minua ei eksytä kukaan eikä mikään. Haluan kuunnella raamattua, Jumalan sanaa ja laulaa yhdessä muiden kanssa, en sen enempää, sanottakoon minua sen vuoksi vaikka pinnalliseksi. Julkinen helluntailaisten tila on sopivan ajomatkan päässä, en tiedä sisäpiireistä.
helluntailaisten teltoissa on niin väkeviä eksyttäväisiä villitseviä hurmos henkiä, että ne kyllä viskoo selälleen tavallisen ihmisen, että kanttuvei ja hurmoshenki sisälle saman tien
Pysytäänpä siinä Raamatun sanassa! Raamatusta ei löydy sanaa hurmoshenki.
hurmoshenki on epäpyhä villitsevä henki, sama asia kuin hurmahenki
hurmoshenki tarkoittaa samaa asiaa kuin väärämielisten lahkolaisten hurmahenki, jonka valtaan ne on joutuneet niissä lahkojen pyörityksissä ja kaatamisissa
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.
Juud. 8
Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.
Näihin henkiin hellarit ovat hurahtaneet ja iloitsevat ja riemuitsevat niistä.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Niin, se uskovan on aitoa kun se on sydämmessä eikä ole riippuvainen mistää lahkoista ja heidän tavoistaan
Aha, siis annan periksi ja otan helluntailaisiin yhteyttä muuten. Täällä ei siis kirjoita kukaan helluntailainen tai asiallisesti aloitukseeni suhtautuva.
Mitä ihmettä te helluntailaisuuden vastustajat täällä suutanne (kirjoituskättänne) pieksätte. Eikö teillä ole mitään oman alanne palstaa, jossa voi kirjoittaa itseä kiinnostavista asioista. Vaikka autot, asunnot, lomailu, tietsikat, puutarha tms. En jaksaisi käydä jollakin palstalla vain mollaamassa aihetta.
Se on sitten Heippa! Hyvää sunnuntaita ja muutenkin hyvää, vaikka sitä Siunausta kuitenkin teille ihan jokaiselle.
Valitettavasti palstalla riehuu luterilaisia ja ex-helluntailaisia. Järkevää keskustelua ei ole mahdollista saada aikaiseksi. En itsekään ole helluntailainen ja olen käynyt heidän tilaisuuksissa. Ehtoollistakin olen saanut. Maksuja ei peritä. Vapaasti voit antaa kolehtiin jos haluat.
Voit kahlita itsesi penkkiin, jos pelkäät että poliisi hakee pois.
Helluntaissaei tarvitse maksuja pelätä kun sellaisia ei ole.
Jokainen voi tulla sisään ja istua kuuntelemaan jos kolehtia kerätään älä siitä välitä laita jotain tai ole laittamatta perään ei kysellä.
Istu loppuuun asti tai poistu milloin haluat ovia ei lukita.
Jollei maksa kymmenyksiä ajallaan, niin pihaan kurvaa enkeliseurue mersulla selvittämään asiaa.
Oon kyllä käynyt ilman kuulumatta ja ihan on toivotettu tervetulleeksi.
"Oon kyllä käynyt ilman kuulumatta ja ihan on toivotettu tervetulleeksi."
ilman kuulumatta???
Ilman kuulumista?
Kuulumatta?
Tämän päivän ja ajan helluntaiseurakunnat ovat kalmankatkuisia seurakuntia. Seurakuntia, jotka ovat luopuneet Totuudesta, jotka ovat luopuneet Raamatun ehdottomasta linjasta ja niin menettäneet tärkeimpänsä, Jumalan Hengen, Pyhän Hengen läsnäolon ja vaikutuksen kaikkeen!
Tänään on hyvin vaikea löytää raitista ja saastumatonta seurakuntaan. Hyvin vaikea. Ja kun jonnekin menee, kannattaa ehdottomasti mennä Jeesuksen Veren suojaan itsensä kätkien!
DoctorT
Ihmisen uskossa on silloin aivan varmasti jotain vikaa, jos kukaan muu maailmassa ei usko niin erinomaisesti kuin mitä minä. Jos kaikki muut ovat jollain tavalla eksyneet eivätkä osaa lukea Raamattua.
Jos sellainen ihminen pitäisi kokoukseen, niin sinne ainakaan ei kannattaisi mennä.
Helluntaiseurakunnan tilaisuudet ovat avoimia kaikille yli seurakuntarajojen ja myös uskomattomille. Olet tervetullut paikkakuntasi helluntaiseurakuntaan tai lähimpään jos ei paikkakunnallasi ole.
>>Haluaisin käydä helluntailaisten kokouksissa. Olen pari kertaa ollut erikoistilaisuuksissa, kun on kutsuttu kaikkia yleisesti ja pidän siitä meiningistä. En haluaisi liittyä mitenkään, en rekisteröityä, puhumattakaan että haluaisin jotain kääntymystä tai kastetta<<
Aivan vapaasti voi käydä ja nykyään jossain seurakunnassa saa ehtoolliselle myös osallistua vaikka on vain lapsena kastettu. Uskossa pitää kuitenkin olla.
Tässä tyypillinen helluntaikokous
Tervehdys seurakunnasta 7.6.2023. Juhana Lehmuskoski puhuu.
https://www.youtube.com/watch?v=sSwbHTyh3qs
Joku feikki, kun kukaan ei hurmostele, puhu sekavia eikä muutenkaan tee mitään todella täysin sopimattomia. Jos noita levitellään, niin isot pojat suuttuu kun heidän juttunsa osoittautuu valheeksi. Tietenkin he voivat selitellä että tämä on vain pintaa ja sitten pidetään salaisia kokouksia, joissa päästetään sokka irti.
Joskin on isoilla pojilla taito nähdä tuossakin kaiken olevan päin honkia. Heillä on siihen loistava taito. Oikein Jumalan suuri armolahja sen harjoittamiseen.
Tulin sittenkin vilkaisemaan vaikka eilen närkästyneenä asiattomista, turhista viesteistä päätin etten tule.
Kiitos paljon asiallisista vastauksista, onneksi tällä on tälle palstalle kuuluviakin henkilöitä. Menen siis helluntailaisten jumalanpalvelukseen. Mukavaa kesää kaikille! -- ap -
kun sitten menet sinne, ota huomioon , että helluntailaiset eivät usko RAAMATTUUN.
Ne roudaa vaikka pimeästä Afrikasta niitä poppamiehiä lyömään rumpuja ja mantraamaan henkiä paikalle, kuin että lukisivat ja uskoisivat, mitä Raamattu sanoo.
2. Tim. 4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
Yhden illan aikana voidaan kerätä viisikin kertää niitä rahoja "uhrilahkoja" eri tarkoituksiin.
Tatuoidut karskin näköiset kundit kun laitetaan keräämään niitä rahoja, niin kukaan ei uskalla laittaa koriin kolikoita.
Kannattaa ottaa mukaan iso kassi , mihin niitä taivaasta satavia kultahippuja voi kerätä.
Tietenkin kuka tahansa voi mennä heidän tilaisuuksiinsa.
Mutta muista: sinun uskoasi ei siellä kunnioiteta.
Yksityisyyttäsi, erilaista koskemattomuuttasi ei kunnioiteta.
Olet uskonnolliseksi naamioidun okkultistisen, talousrikollisen huijauksen ja kultin tilaisuudessa.
Ja kun edes olet ajatellut, että menet, niin demonit ovat ottaneet sinut valtaansa, olet menettänyt lapsen uskosi, et enää usko johonkin kummaan totuuteen, vaan janoat kummia menoja eikä mikään ole kuin ennen.
Joten varoituksen sana on jo turhaa, sinut on kiedottu afrikkalaisten poppamiesten valtaan eikä sinulla enää ole omaa tahtoa, vaan saatat touhuta aivan mitä sattuu. Nyt se on menoa heitti isot pojat mitä juttua tahansa. Olet antanut demoneille pikkusormen ja ne ovat vieneet koko käden.
Ei isot pojat turhaan varoitelleet, mutta nyt tilanteelle ei enää mitään voi kun toivoa että monet muut eivät lankea samaan houkutukseen, vaan pitävät jämpitisti kiinni isojen poikien jutuista, vaikka ne eivät kristillisyyden kriteerejä täytä
Sinne jos menet, niin sieltä et pois pääse ennenkuin olet maksanut sen viimeisenkin rovon (euron).
Tulevat vielä vanhusten talolle vuoteen viereen salkussa valmiiksi kirjoitetut testamenttilomakkeet mukanaan.
Uskontojen Uhrien palvelun perustaja onnistui pääsemään irti helluntailaisuudesta ja perusti sen auttavan palvelun ja puhelimen. On tullut tarpeeseen.
Ei niitä afrikkalaisia poppamiehiä pääse mitenkään pakoon jos laskee ne kerran lähelleen. Ne tulevat hakkaamaan niitä rumpujaan seinän läpi ja lukituista ovista. Ei siihen ole mitään keinoa päästä niitä karkuun jos kerran on osoittanut niitä kohtaan kiinnostusta. Siihen ei yksinkertaisesti ole mitään keinoa. Ne vain tulevat teki mitä tahansa.
Koska keskustelun aloittaja olet jo itsekin todennut, että helluntailaisten kokoukset ovat kaikille avoimet ja kaikki ovat tervetulleita sanan kuuloon, niin jatka vaan kokouksissa käymistä, sillä se ei velvoita sinua mihinkään..
Palstan paskanärhien löperöpuheet on syytä unohtaa, sillä he eivät edusta helluntailaisuutta, vaan pimeässä jumalattomuudessa vaeltavia..