Aikamoista!
Iltalehdessä:
”Nyt Henrikssonin oli pakko antaa joku salkku Adlercreutzille, ja taivas varjele, mikä salkku sieltä tulikaan! Eurooppa- ja omistajaohjausministerin salkussa ei ole mitään muuta vikaa kuin että salkkuun kuuluvat kivojen EU-juttujen lisäksi ne ikävämmät valtion omistajaohjaukseen kuuluvat asiat.
– SDP:n Tytti Tuppuraisen vahtivuorolla syliin tuli Fortumin Uniper-seikkailut Keski-Euroopassa. SDP:n Sirpa Paateron vahtivuorolla turbiiniin lensi Posti, mikä johti pääministeri Antti Rinteen eroon ja Sanna Marinin nousuun pääministeriksi ja kansainväliseksi rocktähdeksi, Lehtonen sanoo.
– Vihreiden Heidi Hautala joutui eroamaan tehtävästään vuonna 2013, kun Iltalehti paljasti Hautalan vaikuttaneen valtionyhtiö Arctia Shippingin Greenpeacesta tekemän rikosilmoituksen poisvetämiseen.
Hautalan tilalle omistajaohjausministeriksi tullut vihreiden Pekka Haavisto ei hänkään selvinnyt ilman kohua. Haaviston vahtivuorolla tehtiin päätös, jonka mukaan Fortumin sähköverkoilla ei ole strategista merkitystä, ja ne voidaan myydä Carunalle. Haaviston mukaan hallituksen päätös perustui väärään arvioon sähkön hintakehityksestä.
– Omistajaohjausministerin salkku on kuin kuolemansuudelma, Harry Potter -tietäjä Hanska sanoo.”

Vastaukset 7
Vanhimmat
Omistajaohjausministerin ministerin salkku on kyllä sellainen kuolonsuudelma että jos Henriksson ovelana kissana halusi että hänen kilpailijansa puolueen sisällä menettää kannatustaan niin teki hyvän taktisen vedon kun antoi kuolemansalkun aatelisherralle.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17905007e
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Oppositio käyttäytyy kuin pahaiset koulukiusaajat. Turha ihmetellä nuorison käytöstä, kun edustajat näyttävät mallia. Eikö pitäisi yhdessä hoitaa Suomi kuntoon, kun neljä vuotta jaettu rahaa aivan holtittomasti. Hyvä Riikka Purra 💪 🇫🇮
rkp ja sdp todelliset Suomen tuhoajat. molemmat puolueet olleet käytännössä aina hallituksessa. Onneksi nyt on vain toinen ja sekin on liikaa..
Olisikin aika olla pääsy vaatimus ketkä kelpaa kansaedustajiksi.
Ministeriksi kelpaa vaikka olisi pudonnut eduskunnassa tähän tultava loppu.
Ei näitä kukaan jaksa joka kaudella joku oikeusjuttu. Ollaanko ihan oikeasti niin rikollinen kanssa,että muita ei enää löydy.
Taitaa olla luonto kato rehellisessä ja rehtiys jselkääpuukottaja on oppositio potiikkaa.
Rakentavaa keskusteluako ei osaa enää kukaan.
Nälviminen on liian helppoa.
Muistan ainoastaan yhden kerran kun RKP on ollut oppositiossa. Mielenkiintoinen populistinen yhden asian (ääri)oikeistopuolue joka mahtuu sekä äärivasemmistohallitukseen että sinimustaan hallitukseen. Hallitukseen kuin hallitukseen oikeastaan.
Joutui taipumaan persuille. Persut hoiti homman hyvin. tukitaunot voivat jättää muutaman pullon ja röökiaskin ostamatta,niin muutosta ei edes huomaa..