Väitetty tositarina syrjäseuduilta

"Asuin aika syvällä maaseudulla ennen kuin muutin nykyiseen asuntooni. Minun kanssani asui vain koirani jonka kanssa vietin pitkiä aikoja kahdestaan kotona. Olin siis oppinut tulkitsemaan koirani käytöstä hyvin. Eräänä iltana se alkoi murisemaan täysin selittämättömästi. Yleensä koirani on hyvin säyseä eikä hätkähtänyt oikeastaan mistään. Olin hämmentynyt enkä huomannut mitään erityistä ympäristössä. Koirani räksytti hetken, sitten alkoi uikuttamaan ja vetäytyi sänkyni alle. Meinasin viedä sen seuraavana päivänä eläinlääkäriin jos sen vointi ei paranisi. Seuraavana päivänä koira oli täysin normaali.

Kuitenkin kun sen päivän ilta koitti niin sama tapahtui uudestaan. Koirani alkoi jälleen haukkumaan ja räksyttämään kunnes se alkoi jälleen uikuttamaan ja vetäytyi sänkyni alle. Kiertelin jälleen ympäri taloani ja tutkin ikkunoita ja etsin oikeastaan mitä tahansa joka voisi aiheuttaa koirassani sellaisen reaktion. Sitten katsoin ulos taloni sivuikkunasta. Tuntui aivan kuin olisin nähnyt jonkin vilahtavan metsässä. En saanut sen kummempaa näköhavaintoa mikä se oli mutta se tuntui olevan nopea liikkeissään.

Ajattelin sen olevan jokin eläin ja jätin asian taas omaan arvoonsa. En voinut kuitenkaan käsittää miksi koirani pelkäsi tätä eläintä. Seuraavana iltana sama toistui paitsi että tällä kertaa koirani vaikutti entistä pelokkaammalta. Olin jo vähän osannut varautua tähän ja kiertelin kiväärini kanssa taloni ikkunoita ja yritin nähdä edellis öisen eläimen uudestaan. Pian pensaat alkoivatkin huojua ja eläin näytti kiertävän taloani kuten petoeläimillä on yleensä tapana tehdä kun ne väijyvät saalistaan.

Tunsin jostain syystä kylmiä väristyksiä jollaisia en ollut aiemmin tuntenut metsästäessäni. Jossain vaiheessa näin sarvet pusikossa ja päättelin että kyseessä olisi hirvi. Sitten kuitenkin näin sen koko kropan. Eläin nousi pystyynpään aivan kuten ihminen nousee seisomaan ja sen katse kääntyi suoraan minuun. Sen silmät olivat tulipunaiset. En osaa kuvailla millainen se oli. Se oli osittain ihminen, osittain klonkku ja osittain peura tai ehkä susi. Huomatessaan minut se lähti kävelemään minua kohti. En jäänyt odottamaan mitä tapahtuisi vaan lähdin juoksemaan syvemmälle talooni.

En tiennyt mikä tuo eläin oli mutta en todellakaan jäänyt ottamaan selvää. Nappasin koirani mukaan sänkyni alta ja juoksin suorinta tietä autolleni. Avasin autotallin oven, suhahdin autooni ja lähdin ajamaan. Olio oli ulkona odottamassa ja se lähti laukkaamaan autoni perään. Se oli täysin mielipuolisen näköistä, se pystyi juoksemaan aivan käsittämättömän lujaa ja tuntui etten saanut sitä millään karistettua kannoiltani. Se sai lyötyä käpälällään autoni takakonttia ja siihen jäi todella isot kynnenjäljet. Kun se huomasi ettei saanut väkivalloin autoani pysähtymään niin se luovutti ja jäi tuijottamaan autoni perään.

Näin taustapeilistä kuinka se seisoi aivan kuin ihminen ja katsoi perääni. Tämän tapahtuman jälkeen olen asunut kaupungissa enkä enää jäänyt hetkeksikään erämaahan. Koiranikin sai tästä tapahtumasta pysyvät traumat ja siitä tuli todella arka."