Järjestikö Kokoomus Orpon gradun ja voiko sen saada luettavaksi?

Anonyymi-ap

Orpo kirjoitti ylioppilaaksi v. 1989 heikolla matematiikan arvosanalla B ja yleisarvosanalla C. Vasta 12 vuotta myöhemmin v. 2002 hänen nimellä tehty Pro gradu -tutkielma hyväksyttiin Turun yliopistossa.

Orpo aloitti jo vuosia ennen gradua kokopäivätyön Kokoomuksessa ja kiireinen työura oli nousukiidossa, kun hän v. 2002 alusta lähtien toimi Kokoomuksen puheenjohtajan ja sisäasiainministerin, Ville Itälän, erityisavustajana.

Matematiikan heikkous yo-kirjoituksissa ja gradun viipyminen jo ystäviä häiritsevällä tavalla viittaavat siihen. että Orpolle itselle maisterin tutkinto saattoi olla ylivoimainen haaste viedä loppuun. Kaikki tämä yhdistettynä gradun ajankohtaan, missä Orpon asema ja henkilökuva puolueessa oli merkittävä, tuovat mieleen Kataisen asiakirjaväärennökset, joihin osallistui useampikin puolueesta.

Ilta-Sanomien juttu Orposta ministerinä, vuodelta 2016, on sekin erikoinen. Yo-kirjoituksista kerrotaan isolla tekstillä arvosanat ja päivämäärä, kun maisterin tutkinto kuvataan ylimalkaisesti ilman tutkielman nimeä ja vuosilukua. Kuitenkin maisterin tutkinto on todella iso saavutus verrattuna keskinkertaiseen yo-kirjoitukseen. Ehkä gradusta ei haluttu kertoa tarkemmin siksi, koska jutussa kehuttiin Orpon isosta työmäärästä Kokoomuksessa juuri tuolloin ja kuinka tämä aloitti Itälän erityisavustajana juuri vuoden 2002 alussa. Jos olisi kerrottu samana vuonna hyväksytystä gradusta, ehkä osa lukijoista olisi voinut saada päähänsä epäillä Kokoomuksen järjestäneen Orpon gradun ja maisterin arvon puolueen imagon vuoksi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001198707.html

23

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, Orolle järjestettiin gradu positiivisella syrjinnällä koska hän on valkoinen heteromies ja tarvitsee todellakin paljon epäreiluja etuja.

      • Anonyymi

        ex-pääministeri Marinkin kirjoitti graduaan pitkään ja hartaasti poliittisten toimiensa ohessa. Eipä hän kummoinenkaan opiskelija ollut. Eikä tarvi ollakkaan, koska politiikalla pärjää aina, koulutuksesta riippumatta!


      • Anonyymi

        Oliko gradu rotuopista ?? Kun natsien kanssa on kimpassa ??


    • Anonyymi

      Matikka b....voi jeesus on jätkä tampio.

    • Anonyymi

      On turha mies, mutta arvosansa b ei kylläkään ole "heikko" vaan "välttävä", eikä sulje pois matemaattistakaan lahjakkuutta. Orpon osalta en voi tietää, mutta arvelen, että hän tuskin on matemaattisestikaan erityisen lahjakas. Lisäksi Orpon arvosana oli pitkästä matematiikasta. Ainakin 90-luvun alussa se rinnastui oppilaitosten pisteytyksissä lyhyen matikan magnaan kuten kutonen rinnastui kasiin esim. tekussa.

      • Anonyymi

        Lukion matematiikka on periaatteessa pelkkää humpuukia, jolla ei käytännössä ei tee yhtään mitään. Vastaa jotain horoskooppeja.

        Sen sijaan aritmetiikan arvosanan pitäisi olla ehdottomasti kiitettävä, jos vain jotain taloushommia hoitelee. Jollain integraalilaskennalla tai logaritmeilla menee miljoonat kovin köykäisesti mafialle ja pankkikapitalisteille.


    • Anonyymi

      Ei porvarilehdet IS,HS ym. rupee Orpoa arvostelemaan kuten marinia.

      • Anonyymi

        Marinin lyhyestä matematiikasta ei ole mitään meuhkattu. Laskimet ja päätteet hoitaa laskutoimitukset tavallisessa arjessa. Tieteen tekijöillä se on eri juttu!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin lyhyestä matematiikasta ei ole mitään meuhkattu. Laskimet ja päätteet hoitaa laskutoimitukset tavallisessa arjessa. Tieteen tekijöillä se on eri juttu!

        Markus toimi sijoitusneuvojana. Kyllä siinä jo laskutaitoa tarvitsi ja merkonomin koulutus riitti hyvin! Eikä Sanna mitään matematiikkaa yliopistossa lukenut. Hyvin meni hallinto hommat kuitenkin!


      • Anonyymi

        Kyllä laatulehti seiskan taso laskee jos ei julkaise orpon persekuvaa !!


    • Anonyymi

      Kyllä, ja lisäksi orpo kertoo elävistä vanhemmistaan ihan pokkana.

    • Anonyymi

      IS:n jutussa on outoa, ettei Orpon maisterin tutkinnon ajankohtaa tai tutkielman nimeäkään mainita, ihan kuin ne olisi tarkoituksella jätetty kertomatta. Kuitenkin vähemmän arvokkaasta ylioppilaskirjoituksesta kerrottiin päivämäärä ja arvosanat. Vaikuttaa tosiaan siltä, että median piti pimittää suora ajallinen yhteys Orpon Itälän erityisavustajan pestin alkamisen, sekä gradun suorittamisen välillä.

    • Anonyymi

      Orpon gradu ja sitä kautta maisterin arvonimi, ovat suurella todennäköisyydellä Kokoomuksen järjestämiä. On täysin selvää, etteivät Kokoomuksen hallussa olevat valtamediat suostu missään tapauksessa penkomaan asiaa ja tuomaan totuutta esille, mikäli kyse todella on Kokoomuksen tekemästä rikoksesta. Sekään ei olisi mikään ihme, jos tämä todennäköisesti tapahtunut Kokoomuksen rikos olisi ollut koko ajan valtamedioiden tiedossa ja ne olisivat olleet siitä visusti hiljaa.

      • Anonyymi

        Taitavat olla poliitikkojen gradut samanlaista tietoa kuin osakeomistukset, että ne ovat salattua tietoa, eikä totuutta niistä voida mitenkään antaa kansalle tietoon. Eipä täälläkään kukaan tunnu tietävät, onko tuo gradu varmasti olemassa ja onko tavallisen kansalaisen mahdollista saada se nähtäväksi. Jos eläisimme rehellisessä oikeusvaltiossa, poliitikkojen gradut, osakkeet ja kaikki heidän toimintojensa motiiveja, sekä pätevyydestä kertovat asiat olisivat avoimesti kansan saatavilla. Orposta kansa saa tietää vain juuri niitä asioita, joita Orpo ja Kokoomus haluavat kansan tietävän, eikä mitään muuta.


    • Anonyymi

      Taitaa itselläsi olla heikkouksia tiedonhaussa netistä. Heti ekalla haulla löytyy Turun yliopisto, Taloustieteen laitos: Orpo, Petteri: Kuntien palvelutuotannon perusteet
      ja sen uudelleenjärjestäminen.

      • Anonyymi

        Kirjoitin jo aloituksessa tuon tiedon, että gradu on hyväksytty Turun yliopistossa v. 2002. Kyse oli siitä, voiko sen saada jostain tutkittavaksi. Katsos, lapsukainen, gradun luettavaksi saaminen on koko lailla eri asia kuin se, että tietää missä ja koska se on hyväksytty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin jo aloituksessa tuon tiedon, että gradu on hyväksytty Turun yliopistossa v. 2002. Kyse oli siitä, voiko sen saada jostain tutkittavaksi. Katsos, lapsukainen, gradun luettavaksi saaminen on koko lailla eri asia kuin se, että tietää missä ja koska se on hyväksytty.

        No mitä itse ajattelit että mistäs sen nyt voisi tilata luettavaksi? Itselleni tulisi mieleen kysäistä Turun yliopiston kirjastosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitin jo aloituksessa tuon tiedon, että gradu on hyväksytty Turun yliopistossa v. 2002. Kyse oli siitä, voiko sen saada jostain tutkittavaksi. Katsos, lapsukainen, gradun luettavaksi saaminen on koko lailla eri asia kuin se, että tietää missä ja koska se on hyväksytty.

        Miksi sinun pitäisi lukea ao.gradu, jota et kuitenkaan ymmärtäisi. Jäisi vain sormenjälkesi sivuihin. Hyi!


    • Anonyymi

      Miksi nuo laskutaidottomat päästetään tekemään päätöksiä? Hyvä veli verkoston vuoksiko? Suomi on yksi HölmöLandia

      • Anonyymi

        Näin on asia.


    • Anonyymi

      Kaikki gradut saa luettavaksi. Ei välttämättä kotiin, mutta lukusalilainaksi.

      Nykyisin monet panee gradunsa suoraan nettiin luettavaksi.

      Apropoo, Esko Aho sai muuten gradustaan approbaturin, eli sen kaikista heikoimman arvosanan. Pääsipä silti oikein pääministeriksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe