Kiristää liian iso on vaimon sanat kun uutta lelua kokeilen

Anonyymi-ap

Ja on 2 lasta synnyttänyt 53v vaimo. Oma kalu on 3,5cm paksu 12cm ympärysmitta ja 16-17cm pitkä. Aivan oikein olen mitannut. Jo oma kaluni on hitaasti työnnettävä alkuun muuten kiristäää kuuluu heti. No arvatkaapa miten on käynyt kun olen innoissani tilaillut tekopeniksiä,no huonosti ja on muuten pehmeitä monen muotoista kaappi täynnä ja lähinnä koristeeksi ison mustan 70mm paksun pehmeän silikoni aidon näköisen dildon jota vaimo hypisteli mutisten että turhaa tuhlausta mutta ei ne paljoa edes maksa . Muuten kyllä piti pehmeydestä ja muodoista ja koetti jopa suuhun terska osaa joka näytti kiihottavalta ja tuntui hiukan kiihottavan myös vaimoa kun viihtyi ilokseni hetken aikaa tätä suurta jötikkää kokeillen ja puristellen. Mutta enempi asiaan eli juhannus ja vaimonkin vapaa päivät töistä. Hiukan käytiin kaupungilla ja itse ajoin ja vaimon työ on stressaavaa ja nyt vaimo päätti että hän juo alkoholia hiukan liikaa että oikein kokovartalo relaksaatio tulisi. Sehän sopi minulle sillä pienikin annos alkoholia ja vaimolta lentää siveys tavat heti nurkkaan ja seksi maistuu. Ei ole pihin puoleista sorttia muutenkaan pikku huomautus siis kotioloissa muuten kyllä siveydensipuli mitä tuo sanonta sitten tarkoittaakaan. Eipä mitään baarista kotiin tai juottola hiukan epäsiisti mutta oli auki. Vaimo oli sitten tuhdissa humalassa ja eiköhän vielä koti hyllystä ottanut jo liki haihtuneesta pullosta loput ja tuumin että nyt muuten sänky kutsuu pian rouvaa ja niin lyhyt hame vain jäi päälle ja sinne rouva tuhisi sänkyyn pian. Itseäni panetti mutta vaimo oli kyllä nyt kuin nukke vain. Eipä mitään on juteltu että saan ihan vapaasti ja hyvillä mielin vaimo kutitella kun on humalassa koska joku sokka irtoaa humalatilan seurauksena ja vaimo kertonut että jotenkin on vapaa kun on alkoholia verenkierrossa ja sehän sopii minulle. Vaimo selällään tuhisee ja ynisevältä vaimolta lähtee nyt pikkuhousut pois kunnon syntisen ohuet pienet nailonit ja niin posliini vain jää näkyville. Nuolen vaikka hiukan hiki tuoksahtaa mutta himoissani nuolen vauhdilla ja eipä haittaa ja vaimokin ynisee jotenkin kuin tekisi hyvää ja hieman lanne keinahteleekin klitoriksen nuolemisesta. Eipä mitään nyt litsistelen dildoilla ja kunnolla liukastetta sillä nuoltu on jo pitkään joten on aika dildoille kun ne on niin kivan näköisiä kun uppoaa ja venyttelee huulia. Ensin vaimon suosikki hiukan alle 3cm pehmeä joku mr limpy se suurin kuitenkin ja sillä aikani liian lerkulla minusta mutta luistoa on joten tikkaan sillä välillä tosinnopeaa ja vaimo vain jalat auki tuhisee. Siirryn suurempaan silikoniseen ja nyt on tiukempi hiukan ja hitaasti tietysti lipsuttelen hitaasti hitaasti ja niin on 16cm kokonaan sisällä ja varovaista liikuttelua jatkuu ja ikäänkuin helpottuu kokoajan liike ja tuntuu jo löysältä! Noin se vaimon tiukkuus helpottuu. Koska dildoja on niin nyt seuraava aivan aidon näköinen muotoinen mutta terska on leveä luiska ja 5cm paksu jota ei vaimo halua että käytän kun kiristäääää no nyt kyllä on kunnon pitkä lämmittely jakso mennyt ja edellinen pois luiskis lits ja lisää liukastetta kunnolla avoimeen pilluun ja tämä suuri huulille ja tökkää ahaa aukeaminen oli siinä joten pikku painetta pidän ja liikuttelen pyörittelen ja pidän painetta pikkuisen kokoajan ja kyllä vaan syvemmälle menee ja vaimo ynisee jotenkin tyytväisesti mutta ei sen enempää reagoi. Jatkuu ja jatkuu ja lantio hytkähtää kun kuin varkain suuri terska imaistaan kiristävän renkaan sisäpuolelle ja huuu ääni kuuluu vaimolta mutta tuhina jatkuu. Hienoa ja jatkan pikkuliikkuttelulla sevästi tiukassa otteessa mutta super liukkaassa pillussa. Sama toistaa itseään ja hetken kuluttua alkaa luisto kuin itsestään ja voi käyttää ulkona koko dildoa ja luiskis lupsahtaa sisään todella kiihottavasti huulet aueten kireästi terskan ympärille ja lups 18cm liukuu kokonaan sisään helposti! Pitkää vetoa kun tuntuu vaimolle maistuvan se äänistä päätellen ja lanteen pikku liikkeestä. Jätän dildon sisään ja käyn juomassa vettä ja vaimo nukkuu jalat auki iso dildo vain pitkällä ja kuvia tietysti myöhempää näyttöä varten ja vaimo pitää seksikuvista kun ei ole se siveyden sipuli kotioloissa. Itseä kiihottaa kovasti mutta otampa kuvia siitä jätti 70mm paksusta silikoni kalusta kun on vaimon huulilla edes. Ompa se hieno! Liukastetta että kiiltää ja vaimon huulille ja tök ei mahdu kuin ihan päätä kun on luiskaterävä terska mutta pidän painetta huulia vasten ja otan kuvia mutta niin alkaa helpottaa paine ja uppoaa syvemmälle! Mitäääää! Jatkan painetta pitkään ja kokoajan painuu lisää! Vauuuuu liukastetta ja aikaa ja pysähdyn välillä ja taaspainetta ja ei ole totta ihan säikähdän kun isonpehmeä terska vain katoaa ja 70mm varsi on kireännäköisesti pillussa! Uskomatonta! Ihan sama nuolen varovasti klitorista ja työnnän samalla syvemmälle ja menee. 20cm sisällä ja nuolen mutta sitten humalainen vaimo alkaa lannetta nostella ja OOOOOOHHHHHH kuuluu vaimo saa piiitkän orgasmin!! Seuraavana päivänä on arka pillu mutta vaimo

2

1248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos sun kullin halkaisija on 3.5 senttiä sun ympärysmitta on 10.9 senttiä. Opettele matematiikkaa

      • Anonyymi

        Moi,jatkan hieman kun jäi kesken kirjoitustilan täytyttyä. Ei tarvita matematiikkaa kun mittanauha näyttää ympärysmitan aika tarkkaan 11,8cm mutta sekin vaihtelee riippuen mittauskohdasta. Tiedoksesi että ei se kalu ole mikään pyöreä ja ympyrä säde toiseen kaava ei päde. Mutta jatkoa hiukan tositarinaan. Eli tämä todella jo suuri koristeeksi tarkoitettu siis liikkui lopulta ihan hyvin eli pimpsa tarvitsee vain pitkää aikaa ja rentoutta niin kyllä mahtuu. Arvaappa kun näytin piiiitkän videon tästä jättimäisestä pehmyt dildosta miten liikku sisään ulos ja kokonaan ulos pillun jäädessä vain auki vaaleanpunaisena turvonneena ja taas sisään jo suht vauhdikkaasti ja liukuu todella syvälle nopeahkossakin tahdissa vaimo toteaa että näyttää kiihottavalta kyllä videosi. Mutta olipa sitten pillu hyvin arkakin mutta nyt on uusintaa harrastettu ihan selvästä päästä ja nyt ei valitusta enää kuulu kiristyksestä kun aikaa vain maltoin lisätä ja aivan tämä 70mm paksu on syvällä kun satisfyer se imukuppikone on klitan päällä niin ompa hieno iso orgasmi. Ehkä huonoin puoli että kun oman työnnän heti perään on kuin tyhjään pudottaisi sillä reunat on kaukana oikein hetken aikaa ennenkuin suoistuu pikku kaluuni kiinni. Hitaasti sykkii haukotellen umpeen vaaleanpunainen aukko. Ja huomaa ettei vaimollekkaan niin tunnu paneminen kun avoimena pillu. Hmm semmoista. Saunassa oli 70mm lauteilla vaimoa viihdyttämässä myös musta dildo. Oli kuuma saunahetki.


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2812
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      354
      2586
    3. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      56
      2325
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1733
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1639
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1526
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1449
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1289
    Aihe