Suomessa tästä ei juurikaan löydy keskusteluja eikä tietoja. Piti oikein mennä englannin kielisille sivuille, joista sai enemmän tietoja.
Kaipaisin siis tietoja heiltä, joilla on tyypin 1 tai 2 diabetes ja sen lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö tai paljon siihen liittyviä oireita, mutta oireet on joko niin lieviä tai niitä ei ole tarpeeksi, että sairautta voitaisiin todeta.
Itselläni ollut viimeiset 4 vuotta eri pituisia masennus ja hypomanian kaltaisia jaksoja. Kun nukun yössä esim. 4-5 tuntia tarvitsen yhä ne päikkärit. Aina niitä ei tosin tarvita, vaikka nukkuisin sen 4-5 tuntia. Tämä on ollut yleisin syy miksi minulle ei vielä ole todettu bipoa, sillä minun pitäisi kuulemma diabeetikkonakin pärjätä pienillä unimäärillä. Jo diabetes yksistään voi olla uuvuttava sairaus ja sitä lääkäri yms. eivät ymmärrä. Itse sairastanut 1 tyypin diabetesta yli 20 vuotta ja masennus on stressi/trauma pohjaista.
Millaista elämänne on ja kauanko olette sairastaneet diabetesta sekä bipolaaria? Miten lääkitys on auttanut ja vaikuttanut terveyteenne? Miten olette pärjänneet vähällä unilla mania/hypomanian aikoina eli miten diabetes on sulautunut joukkoon?
Diabetes ja kaksisuuntainen mielialahäiriö
Anonyymi-ap
2
423
Vastaukset
Kannattaisi ehkä kysyä Facebookin diabetesryhmissä. Kakkonen lisää ainakin masennusta ja päinvastoin.
Unettomuus kyllä syö tehokkaasti tehoa elämästä, minulla auttaa triptyyli ja melatoniini.- Anonyymi
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö lienee myös melko yleinen diabeetikoilla, muistan lukeneeni jostain että jopa viidennes diabeetikoista kärsii siitä ja sen tyyppisistä pelko-ja stressi- ja pakko-oireisista häiriöistä. Taisi koskea insuliini diabeetikoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861689Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981007Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 91784
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661