Somen rasistisimmat

Suomessa on tarkoitusperiltään ääriliikkeitä joiden tarkoitus on romahduttaa Itsenäinen Suomi.
SDP on niistä suurin ja sen tarkoitus on jo kauan ollut kommunismin valtaan saattaminen ja aiemmin jopa Neuvostoliittoon liittäminen.

Mutta kaikkein vaarallisin on vihreä liike joiden tavoite on tehdä Suomesta eurooppalaisille luontoreservaatti.
Tuoreimpia esimerkkejä ovat EU-:n ennallistamis- -ja metsäpäätökset.
Sellaista toimintaa jonka voidaan katsoa olevan valtiopetos tai jopa terrorismia.

"Bättre Folk parti" on osoittanut suurta vihaa Suomalaisia kohtaan, viha juontuu Axel Freudenthalin ajoilta ja ideologia elää edelleen.
Suomalaiset ovat alempi rotu, erityisesti Bättre Folk vihaa perussuomalaisia.
Tämä viha on tullut erityisen selväksi luottamuslauseäänestyksessä jossa RKP kusi hallituksen muroihin.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa on tarkoitusperiltään ääriliikkeitä joiden tarkoitus on romahduttaa Itsenäinen Suomi.
SDP on niistä suurin ja sen tarkoitus on jo kauan ollut kommunismin valtaan saattaminen ja aiemmin jopa Neuvostoliittoon liittäminen.

Mutta kaikkein vaarallisin on vihreä liike joiden tavoite on tehdä Suomesta eurooppalaisille luontoreservaatti.
Tuoreimpia esimerkkejä ovat EU-:n ennallistamis- -ja metsäpäätökset.
Sellaista toimintaa jonka voidaan katsoa olevan valtiopetos tai jopa terrorismia.

"Bättre Folk parti" on osoittanut suurta vihaa Suomalaisia kohtaan, viha juontuu Axel Freudenthalin ajoilta ja ideologia elää edelleen.
Suomalaiset ovat alempi rotu, erityisesti Bättre Folk vihaa perussuomalaisia.
Tämä viha on tullut erityisen selväksi luottamuslauseäänestyksessä jossa RKP kusi hallituksen muroihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu