Tällä kertaa vaaravyöhykkeessä ovat kepulaiset.
Soini muistetaan hyvin siitä, kuinka hän hävisi persujen puheenjahtajavaalit Halla-aholle ja ryntäsi sitten itku silmissään hännystelijöidensä kanssa puuhaamaan sinistä tulevaisuutta. Kun siniset saatiin lopulta hyvään vauhtiin, oli Timo Soinilla jälleen koiruus mielessään ja hän jätti puolueen havaittuaan, että oma kansansuosio oli mennyttä.
Nyt Timo Soini uskottelee itselleen, että menneet on unohdettu ja hän olisi tällä kertaa valmis ajamaan entisen vihollisensa kepun agendaa.
Voidaan toki jo etukäteen todeta, että vanha hillotolppien rohmu on jälleen vetämässä vesiperän. Mutta ainahan sitä saa yrittää, ei siinä mitään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Soinilla on taipumus kaataa kaikki puolueet mihin sekaantuu, hän on taitava siihen. 😥
Soini ei itse hävinnyt Halla-aholle vaan Soinin oppipoika Sampo Terho.
Timo Soini on kuin itsestään vaappuva omahyväisyys ja epärehellisyys. Onnea vaan kepuloille.
Oikeastaan Suomelle hyvä asia on se, että Soini pettää keskustalaiset.