Keskustahan vastusti tätä koska salli tuon eläinrääkkäyksen.
Turkistarhaajaloisilta kaikki tuet pois.
Anonyymi-ap
4160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vanhuksien pito hoitolaitoksissa on kriminalisoitava.
Samaa mieltä. Kuka enää nykyaikana kehtaa edes pitää toisen suojana ollutta turkkia päällään. Turkistarhaus tuollaisenaan on elänrääkkäystä, eikä sivistyneen valtion pitäisi moista tukea, vaan kieltää tollanen julmuus.
Sairasta touhua ja sitä eläinrääkkäystä puolustellaan jonkun pienen etupiirin etuna.
Kaikki kliseet kuten että tuotanto siirtyy sitten Venäjälle tai Kiinaan eivät ole mikään perustelu vaan halpamaista paskanjauhamista ja uhkailua tärkeästä asiasta.
Moni maa on luopunut turkistarhauksesta ja ovat siis sivistysmaita mutta Suomihan ei ole kuin itäurooppalainen persläpimaa missä korruptio toimii näemmä hyvin.
Sohvallamakaajilta kaikki tuet pois.