Minä olen miettinyt jumal-kysymystä nyt 5 vuotta. Työnnöt ajatuksille antoi se oivallus että me ihmiset olemme eläimiä, nisäkkäitä, kädellisten lahkoon kuuluvia apinoita.
Me poikkeamme muista apinoista paitsi karvattomuuden, myös ajattelukyvyn suhteen. Laumaeläimiä me olemme, samat soidinmenot, riidat, parittelut ja kuolema on kuitenkin kuten muilla eläimillä.
Pohdintani tulos on että usko täyttää tavallaan tiedon puutetta, mitä ei tiedä, pitää uskoa tai arvata. Uskontoja on jokaisessa ihmisyhteisössä, ihminen kaipaa henkiseksi tueksi luottamusta huomiseen, se mahdollistaa huomisen suunnittelun, usko huomiseen on tärkeä osa uskomista johonkin suurempaan voimaan.
Uskosta on tullut jo varhain myös vallankäytön väline, tietämätöntä kansaa on helpompi hallita saarnastuolista kuin vallesmannin pampulla. Uskon varjolla kerätään myös rahaa ja vaurautta, tämä puolestaan lisää taas vaikutusvaltaa yhteisössä.
Uskontoja on useita, mutta monessa on jokin palkinto uskomisesta kuoleman jälkeen. Kukaan ei ole tullut kertomaan onko siellä mitään, mutta saarna-/poppamiehet, papit ja munkit ylläpitävät illuusiota. Pitää palvella jumalaa, jotta pelastuu. Moni uskonto sisältää syyllistämisen siemenen, joten syntinen kansa sitten tunnustaa, itkee, veisaa ja rukoilee jotta jumaluus antaa anteeksi ja ihminen saa palkintonsa.
Niin, minun uskoni on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Me olemme vain eläimiä eläinten joukossa, synnymme, kasvamme, parittelemme, lisäännymme, ruokimme nuoret ja lopulta kuolemme pois. Sen jälkeen ei ole mitään. Toivotan teille kaikesta huolimatta kaikkea hyvää ja levollista kesää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
> Pohdintani tulos on että usko täyttää tavallaan tiedon puutetta
Kaikki tieto mitä sinulla on, perustuu siihen, että uskot sen olevan tietoa.
Uskotko, että tiede on uskoasi vastaan suunnattu salaliitto?
Itse uskon, että esim. suhteellisuusteoria pitää paikkansa. Se johtuu siitä, että käytän esim. GPS paikanninta päivittäin.
Uskon, että maailmankaikkeus koostuu atomeista. Tiede on todistanut sen monin keinoin jo satoja vuosia.
Sen sijaan en usko, että maailmankaikkeus on syntynyt, koska joku sanoi hokkus pokkus. Ei, ennen kuin se on todistettu jollain tieteellisesti pätevällä metodilla.