Joko Sanna muutti mielensä pressakisasta...?

Hän on sanonut, ettei lähde mukaan presidenttikisaan. Mutta heittämällähän hän tulisi valituksi presidentiksi, jos kumminkin lähtisi kisaan. 👍
11206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se heitetää porukalla hevovittuu

Äänestä
  • Tajusi onneksi itse jo lähteä sinne. Itki mennessään vielä jotain lehdistölle.

    Äänestä

  • Miksi vihaat hevosia?

    Äänestä

Kukaan tervejärkinen ei sitä ainakaan äänestäisi. Enemmeistö suomalaisista ei sentään ole lahopäisiä.

Äänestä
  • Aito kommentti lahopäältä

    Äänestä

Sanna keräsi mahtavan henkilökohtaisen äänisaaliin eduskuntavaaleissa. Presidentinvaaleissa kaikki ympäri Suomen saavat äänestää. Voitto olisi hyvin todennäköistä Sannalle.

Äänestä

Olisiko Sannan puoliso sitten se seksiskandaaleissa rypevä belgialainen biseksuaali.

Äänestä

Suomi tarvitsee linnanjuhtiin bilettävän presidentin.

Äänestä
  • Sosiaalidemokraateilla on vain vajaan 20 %:n kannatus. Sannalla ei ole kannatusta yli puoluerajojen, joten turha luulla Sannan voittavan kisan heittämällä. Jos kisassa on varteen otettavia ehdokkaita, kuten Rehn ja Aaltola, ei Sanna pääsisi edes kahden parhaan joukkoon. Jos siitä huolimatta kuvitellaan tilanne, että toisella kierroksella olisikin vastakkain Marin ja Halla-aho, niin ei Marini voitto olisi silloinkaan varma. Viime mainitut molemmat ovat ei toivottuja presidentiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sosiaalidemokraateilla on vain vajaan 20 %:n kannatus. Sannalla ei ole kannatusta yli puoluerajojen, joten turha luulla Sannan voittavan kisan heittämällä. Jos kisassa on varteen otettavia ehdokkaita, kuten Rehn ja Aaltola, ei Sanna pääsisi edes kahden parhaan joukkoon. Jos siitä huolimatta kuvitellaan tilanne, että toisella kierroksella olisikin vastakkain Marin ja Halla-aho, niin ei Marini voitto olisi silloinkaan varma. Viime mainitut molemmat ovat ei toivottuja presidentiksi.

    Rehn on istunut pankin uumenissa vuositolkulla niin, ettei kukaan suomalainen edes tunnista kunnolla koko tyyppiä. Nyt hän koittaa kisan kynnyksellä tulla ulos pankista ihmisten ilmoille ja kansan keskuuteen, koska haluaisikin presidentiksi. Voi hyvänen aika...

    Sannalla taas on kannatusta yli puoluerajojenkin. Monet nuoret, joilla ei yleensä vielä ole mitään vakiintunutta puoluekantaa, äänestäisivät Sannaa ilman muuta. Eivätkä muutkaan nykyään ole järin puolueuskollisia. Presidentti valitaan Suomessa kansansuosion perusteella. Vain ohessa myös ulkopoliittisen osaamisen perusteella. Mutta ennen muuta sen perusteella, kuinka läheiseksi ja kansanomaiseksi henkilö koetaan.

    Tämän faktan perusteella esim. Halla-ahosta ei ikinä voisi tulla presidenttiä. Kuten ei Purrastakaan. Tai muista Perisuomalaista.

    Äänestä

Odota Sanna 10 vuotta. Kauneus on katoavaista mutta älliä tulee lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hän on sanonut, ettei lähde mukaan presidenttikisaan. Mutta heittämällähän hän tulisi valituksi presidentiksi, jos kumminkin lähtisi kisaan. 👍

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu